Olipas mukavaa saada jälleen yksi suht iso työ valmiiksi ja käyttöön! Tämänkertaisen tilkkupeiton idea lähti ompeluhuoneessani olevista kapearaitaisista räsymatoista ja aloittelinkin tätä työtä jo kesäkuussa. Ideana oli myös tyhjentää taas kerran tilkkukoreja ja niitä pienempiäkin tilkkuja ja tähän projektiin niitä kuluikin tosi kivasti. Tilkkutyövahvuisten puuvillojen lisäksi käytin tässä myös mm. ohuempia paitapuserokankaiden tilkkuja, sillä ajattelin, että pienessä koossa ajavat asiansa muiden tilkkujen seassa. Lisäksi tähän sai hyödynnettyä, ei nyt voi sanoa että inhokkikankaita, mutta sellaisia paloja, joita on jo pitkään pyörinyt nurkissa ja joille ei oikein ollut mitään järkevää käyttöideaa.
Pikkuruisia, saumanvaroineen 1,5 x 1,5 tuuman kokoisia paloja peitossa on kaikkiaan 3575 kappaletta. Yksittäin en niitä tietenkään ole ommellut, vaan leikanut ensin pyöröleikkurilla 1,5 tuuman levyisiä tilkkusoiroja, ommellut samansävyisiä vierekkäin yhteen, paloitellut ne taas 1,5 tuuman levyisiksi ja sitten ketjuttain ommellut näitä samansävyisiä palapötköjä yhteen niin, että niistä on tullut riittävän leveitä. Alunperin tarkoitukseni oli tehdä kapearaitainen peitto, mutta sommitteluvaiheessa leveämmät raidat vaikuttivat huomattavasti paremmalta ja selkeämmältä kokonaisuudelta.
Aivan alusta saakka, räsymattomaista ilmettä korostaakseni olin päättänyt, että peittoon tulee myös jonkinlaiset hapsut/tupsut. Päätin kokeilla päihin fransuja, vanhaa suomalaista solmeilutapaa, jonka lopputulos on hieman pitsimäinen. Perinteisesti fransut on solmittu puuvilla- tai pellavalangasta ja ne ovat koristaneet kotien arvotekstiilejä, esim. juhlapöytäliinoja. Itse päätin rohkeasti kokeilla villalankaa, sillä sopivaa puuvillalankaa ei varastostani löytynyt riittävästi ja projektini oli luonteeltaan sellainen, että "siihenhän ei kaupasta mitään haeta, kun kerran on niin päätetty". Lisäksi luulen, että en olisi jaksanut solmeilla fransuja näin isoon työhön ohuesta langasta, vaikka niitä vauhtiin päästyään melko nopeasti solmiikin, eikä solmu itsessään ole mitenkään vaikea tehdä.
Lähellä oli, että nämäkin fransut lähtivät purkuun kokonaan ja tilalle olisivat tulleet pienet värikkäät tupsukat. Olin nimittäin tehnyt fransuja aika paljon peiton toiseen päähän ja se ei oikein näyttänyt silmääni hyvältä. Fransut voivat olla aika näyttäviäkin ja tuntui, että ne ja peiton mosaiikkimainen pinta kilpailivat keskenään huomiosta. Jätin onneksi projektin lepäämään pariksi päiväksi ja sitten katselin sitä jo uusin silmin. Päätin antaa fransuille vielä toisen mahdollisuuden, purin koristeellisemman osan pois ja jätin pitsin ihan simppeliksi. Olen iloinen, että tein niin, sillä minusta nämä vähän rouheatkin fransut antavat peitolle kivan ilmeen ja muutenkin oikeastaan tykkään peitosta koko ajan vaan enemmän ja enemmän :).
Peiton tarvikkeet ovat tosiaan kaikki omista varastoista, välissä on isältäni saama valmis, suhteellisen ohkainen tikkivanu, jonka päällikankaasta en kuitenkaan oikein välittänyt ja niinpä laitoin takapuolelle vielä lahjoituksena saatua pallokangasta. Peitto on aika painava eikä ihmekään, onhan siinä peräti viisi kerrosta. Eli tilkkupinta, tikkivanun päällikangas, vanu ja kuitukangaspuoli ja sitten vielä takapuolen kangas.
Ajattelin, että tämä olisi minun oma Suomi100 -käsityöni. Räsymatot ovat suomalaista kansanperinnettä ja tässä toteutuu myös uusiokäyttö-ideaa, joka on jotenkin meille suomalaisille niin luontaista. Fransut tuovat peittoon tuulahduksen historian havinaa (jo ehkä vähän unohdetustakin käsityötekniikasta) sekä vähän juhlan tuntua, vaikka ovatkin tässä peitossa nyt aika arkisessa ympäristössä ja käytössä.
Tänä iltana taidan kuulkaas heittää uuden peiton jaloille, ottaa koiran kainaloon ja suunnitella, millaisen (keskeneräisen) käsityön sitä seuraavaksi ottaisi työn alle! Mukavaa viikkoa kaikille täällä piipahtaville ja kivaa alkavaa syyskuuta <3.
