torstai 28. heinäkuuta 2016

Tassuttelua uusissa nahkatossuissa


Heinäkuussa ompelukoneet ovat saaneet levätä oikein kunnolla. Olimme kuun alussa viikon Saarenmaalla ja kotiin palattuamme päivät ovat täyttyneet kaikesta muusta ohjelmasta niin, etten ole ehtinyt edes virkkuukoukkua iltaisin sohvalla heilutella. Tänä kesänä olen nähnyt todella paljon ystäviä ja sukulaisia ja syksyn tuleviin hämyisiin iltoihin on jäänyt paljon hyviä hetkiä muisteltavaksi ja voimavaraksi. Tällä viikolla pidin kuitenkin yhden ompelupäivän ja tein itselleni elämäni ensimmäiset nahkatossut!

Kun tämän vuoden tammikuussa tein teille lukijoille arvontaan mad weave- tekniikalla koristellut muistikirjat, innostuin kudonta-tavasta niin, että aloin samantien pyöritellä ideoita muista jutuista, mihin tekniikkaa voisi käyttää: laukku, tossut, seinätekstiili, viltti ja mitä kaikkea. Projektien aloittamiset tuntuvat kuitenkin välillä venyvän aika lailla, kun kaikkea muutakin mielenkiintoista tulee eteen. Nyt kuitenkin tuli hinku kaivaa tekniikasta kertova kirja käsiin ja mietiskellä, että mitenkäs tätä kudontaa taas tehtiinkään.


Tekniikan perusajatus on se, että suikaleet kudotaan loimeen 30 asteen kulmassa ja kahdelta suunnalta. Olen kutonut muutamia töitä kangassuikaleista ihan palttinasidosta hyödyntäen (esim. tämä lasten mekko) ja sehän on ihan lastenleikkiä tähän verrattuna ;). Ei tämäkään tosin hankalaa ole, kun kudontatavan oivaltaa :). Tässä mennään vasemmalta puolen aina kahden loimisuikaleen ali ja yhden yli ja oikealta kudottaessa yhden ali ja kahden yli. Tuo edelliseen kappaleeseen linkkaamani kirja on oiva opus kaikille, joita tämän tyyppinen kudonta kiinnostaa. Eri värejä käyttämällä ja sijoittamalla ne eri tavoin, saa aikaan vaikka minkälaisia kuvioita. Lisäksi australialaisen Taran sivuilta löytyy paljon todella hyviä vinkkejä esim. töiden tukemiseen ja löytyypä sieltä tosi mainio videokin juuri tästä kudontatavasta, täällä. Hän myös myy Etsyssä tekniikkaan tarkoitettuja "neuloja ", itsellä kutominen on ollut vielä sen verran satunnaista ja pienimuotoista, että olen pärjännyt ihan ilman tai käyttänyt vain hakaneulaa. Jos taas Instagramin puolella haluaa saada inspiraatiota kangassuikaleilla kutomisesta kannattaa Taran eli t_jayen lisäksi ehdottomasti seurata myös misterdomestic 'a. Kaikenlainen kudonta tuntuu nyt olevan kovassa huudossa, joten kannattaa tätäkin tyyliä rohkeasti kokeilla, jos yhtään kiinnostaa :). Kyllä siinä illan jos toisenkin saa kulumaan ja nälkä vain kasvaa syödessä!




Oman kudontani yhdistin siis tossuihin - ne tuntuivat sopivalta projektilta tähän väliin, sillä eihän sitä enää kovin kauaa tarkene paljain varpain talsia.  Lisäksi oma vanha vaalea nahkatakki, jota olen kirppiksellä yrittänyt useampaan kertaan kaupitella (siinä siis onnistumatta) on odottanut muokkautumistaan joksikin ihan muuksi. Takki oli niin tyköistuva ja monista leikkaussaumoista tehty, että katsoin paremmaksi silputa sen muutamaan pieneen projektiin, vaikka alunperin olin suunnitellut siitä lapselle takkia tai itselle keskikokoista kassia. Kun sain vielä Husqvarna Vikingiltä kokeiltavaksi luisto-paininjalan, oli nahkatyön tekeminen lähes tulkoon tähtiin kirjoitettu juttu ;). Paininjalka olikin näppärä väline nahan ompelussa - ihan kuin olisi ommellut tavallista kangasta-  ja se pääsee tositoimiin myös seuraavien mokkanahkaisten tossujen tekoon. Piti tehdä nekin tossut tähän postaukseen, mutta en nyt ehtinyt millään ja nämä tossut halusin jo kovasti teille vilauttaa!


Tossun kaavan otin Tilda-kirjasta, tulipahan sekin nyt testattua, omaan 38 jalkaan sain pienentää aika reilusti ja tekniset ratkaisut on vähän erilaiset kuin kirjassa - materiaalistakin johtuen. Vuorina tossuissa on vaaleanpunaista ja mudan väristä pellavaa. Sitten olisi yksi kysymys kaikille nahkatossujen tekijöille: millaista nahkaa te käytätte nahkatossujen ulkopohjassa ja mistä te sitä hankitte? Kiitos jo etukäteen. jos joku vastaa :).

Keittelinpä tässä muuten samalla elämäni ekat mehumaija-mehut postausta tehdessä :). Huomenna varmaan väsytttää, kun tuli tällainen yövuoro tehtyä. Mukavaa viikonloppua kaikille <3.


Ps. Melkein unohdin, osallistun tällä Sirpukan solmuissa -blogin kuvahaasteeseen. Ja hei, tämähän käy Hommahuoneen värihaasteeseen myös!

torstai 21. heinäkuuta 2016

Laventelin tuoksua - Hardanger-kirjotut tuoksupussit


Laventeli ja rosmariini. Ne ovat kaksi suosikkiani - ne ovat muistotuoksujani ihanista lämpöisistä kesistä, kiireettömästä ajasta, perheen yhteisistä hetkistä ja lomamatkoista aurinkoon vuosien varrella.

Tovi sitten eksyin Nappikauppa Punahilkan sivuille ja bongasin sieltä myynnissä kuivattua laventelia. Mieleeni tuli heti viime kesän Italian matka ja siellä upeissa vanhoissa puisissa vaatekaapeissa olleet laventeliset tuoksupussit. Koska elokuu ja syksy alkaa kolkutella jo uhkaavasti ovelle, tuli suorastaan pakottava tarve toteuttaa laventeliset tuoksupussit myös meidän perheeelle ja näin hieman tuoda kesää omiin vaatekaappeihin.




Pussien (tai neliöiden, jos nyt ollaan kovin tarkkoja) koristeet päädyin tekemään hardanger-kirjonnalla, sillä halusin kokeilla tehdä sitä taas pienen tauon jälkeen - toista kertaa elämässäni. Hardanger-kirjonnasta sen verran, että sehän kuuluu siis reikäompelun piiriin. Geometrinen kirjontatapa ei sinänsä ole vaikea, mutta se vaatii tarkkuutta, kun lankoja lasketaan ja leikataan pois. Kirjonnassa käytetään paljon ihan laakapistoja, jotka muodostavat kuviomallin ääriviivat sekä erilaisia täytepistoja, jotka ovat toinen toistaan upeampia. Itseäni tässä työtavassa kiinnostaakin eniten juuri nuo näyttävät täytepistot. Hyviä oppaita tekniikkaan ovat super mahtava Kaikki kirjonnasta -kirja (Wsoy). sekä pelkästään Hardangeriin keskittynyt kirja eli tämä.


Harmi, kun näiden tuoksupussien huumaava tuoksu ei välity sinne ruudun toiselle puolelle, mutta kuvitelkaa ja nuuhkutelkaa :). Voipi olla, että jonkinlaisia tuoksupusseja tulee tehtyä jatkossa myös lahjaksi, sen verran mukava projekti oli. Kirjontakankaaan olen ostanut muuten Tuurista ja helmilangat ovat Karnaluksista. Helmilankoja ja kirjontatyyliin sopivia palttinakankaita voi joutua hieman metsästämään, mutta niitä voi löytyä yllättävistäkn paikoista, kuten vaikkapa Karstulan Pala-Aitasta. Toki netinkin kautta niitä voi tilata. Aika arvokkaita materiaaleja ne kyllä ovat!

Hyvää naistenviikkoa kaikille nimpparinaisille ja muillekin <3


keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Bon voyage - koko perheen passipussukka


Matkakuume. Se tulee aina säännöllisin väliajoin - syksyn vesisateessa, talven pimeimpänä aikana, kevään loskakeleissä. Täytyy sanoa, että meneillään olevan kesän harvat hellepäivät sekä miehen ihan pian alkava loma ovat myös nostattaneet matkakuumetta aika huippulukemiin.

Meidän suht isolla perheellä on ollut onni saada matkustaa paljon. Lähes joka vuosi olemme matkustaneet jonnekin päin Eurooppaa, joskus jopa kaksikin kertaa vuodessa ja viime vuosina erityisesti automatkailu on ollut perheessämme suosittua. Kun mies kysyy, kuka haluaa lähteä reissuun, viisi kättä nousee aika pian pystyyn!

Pari viikkoa sitten olin Husqvarna Vikingin bloggaritapahtumassa Tuusulassa yhdessä muiden HV-blogistien kanssa eli Sannan, Satun ja Piian kanssa. Siellä mietimme blogiyhteistyön jatkoa, suunnittelimme vähän loppuvuoden yhteisiä teemoja sekä pääsimme myös ompelemaan passinsuojuksen, minkä puitteissa tutustuimme erilaisiin erikoispaininjalkoihin. Lisäksi saimme kokeilla ompelukoneeseen asennettavaa huovutussettiä, sepä vasta olikin mielenkiintoinen kokemus!

Kotona innostuin tästä passinsuojus-asiasta niin paljon, että ajattelin pyöräyttää jokaiselle omat henkilökohtaiset suojukset. En päässyt kaikkien lasten kanssa kuitenkaan yhteisymmärrykseen kansikuvista ja kun netin syövereissä törmäsin koko perheen passipussukkaan/lompakkoon (family passport wallet) totesin, että tällä hetkellä sellainen sopii meidän tarpeisiimme vieläkin paremmin.



Lompsan kanteen pääsi yksi suosikkimatkakohteistani aplikoituna :). Olen käynyt nuorena Pariisissa osana kielikurssia, mutta ainahan voi haaveilla, että sinne pääsisi joskus uudestaan. 

Lompsan sisältä löytyy kuusi taskua, jokaiselle passille siis oma tasku sekä keskellä tikkausten välissä paikka vielä kynälle. Lompsan leveys avattuna on 27 cm ja pituus 28,5 cm. Taskukaitaleet ovat ilman sauman- ja käännevaroja 10 cm korkeita ja ensimmäinen niistä sijoittuu noin kahdeksan sentin päähän yläkulmasta. Passit sujahtavat taskuihin helposti, jos haluaa tiukemmat taskut, kokoa kannattaa hivenen pienentää. 



Päällikangas on tuettu tukihuovan avulla, vuorina lakanavahvuista puuvillaa ja taskut ovat Marimekon pellavaa. Päällikankaan ostin viime vuonna Saksasta, en yleensä välitä vaaleansinisestä, mutta kyseinen kangas on jotenkin niin nättiä, etten ole oikein mihinkään malttanut sitä vielä aiemmin leikellä. 

Kuuden passin lompsassa on paksuutta jo ihan kiitettävästi, joten halusin, että lompsan voi jollakin tavalla sulkea kiinni. Kiinnityksenä oli ensin kansioista tuttu kuminauha, mutta en sitten tykännytkään siitä ja vaihdoin solmittavat nauhat tilalle. Kuminauha olisi varmasti ollut kätevämpi, mutta melko nopsaan nauhatkin solmii.


Meillä tosiaan mies jää pian lomalle ja aion itsekin pitää pienen perinteisen bloggaustaon. Tänäkin kesänä lähdemme myös matkalle, mutta siitä ehkä sitten jonkinlaisia tunnelmakuvia Instagramin puolella. Olemme sairastelleet vuorotellen nyt muutaman viikon ajan ja jännitän tässä, iskeekö tauti vielä minuun vai selviänkö ilman.

Täällä blogin puolella tapaamme tosiaan muutaman viikon päästä, olen täällä puuhastellut pienten tuoksuvien kirjontaprojektien kimpussa ja niistä sitten varmaankin seuraavalla kerralla asiaa!

Oikein ihanaa kesää kaikille ja paljon auringonpaistetta päiviinne!