tiistai 1. joulukuuta 2015

Jouluisia tyynyjä vanutikaten - New pillows for Christmas


Olohuoneseeseen siirretty puusohvamme kaipaili jouluksi - ja miksei muutenkin - muutamaa uutta koristetyynyä. Olen äärimmäisen laiska tyynynpäällisten ompelija, joten projektiin piti kehitellä hieman hauskuutta lisää. Koska kaikenlaisia vanutikattuja kankaita on ollut paljon tarjolla jo viime keväästä lähtien (tai silloin ainakin itse laitoin ne merkille) päätin tehdä sitä itse. En ole juurikaan kyseistä tekniikka harrastanut kuin pienten tilkkujen ja lastenvaatteisiin joskus tehtyjen vanutikattujen taskujen verran, joten nyt olikin jo korkea aika kokeilla sitä hieman paremmin ja samalla sainkin siitä myös marraskuun erikoistekniikkakokeiluni (hups, nyt on kyllä jo joulukuu...;)).Vanutikkaus oli tosi kivaa, joten suosittelen kokeilemaan, jos yhtään kiinnostaa.

Vanutikkaushan syntyy yksinkertaisesti siitä, että ommellaan yhteen usempia kangaskerroksia ja niiden välissä on vanua. Vanutikkausta voi tehdä käsin tai ompelukoneella. Tekniikkaan voi yhdistää aplikaatiota, vapaata konetikkausta tai tilkkutöitä, jonka yhteydestä vanutikkaus on itselleni tutuinta. Kuvioiden ompelun apuna voi käyttää erilaisia mallineita tai kuviot voi jäljentää kankaalle tai sitten voi tikkailla ihan vapaasti, joka onnistuu parhaiten syöötäjät alhaalla. Voidaan puhua myös trapuntostaja tällä vanutyötekniikalla tehdyt työt ovatkin melkoisen upeita taidonnäytteitä. Vanha, mutta hyvä opas vanutikkauksesta kiinnostuneelle on Elsie Svennås:n Vanutikkaus, applikaatio ja tilkkutyö ja netistä löytyy aiheesta lisätietoa ja videoita sanoin vanutikkaus, trapunto tai vaikkapa stuffed quilting.

Minä päätin tehdä kaksi vanutikkauskokeilua hieman eri tavoin. Yhtä pientä keskeneräistä projektia varten olin jo hieman harjoitellut vanutikkausta niin vapaan konetikkauksen avulla kuin ihan ompelukoneen kaarevilla valmiilla koristeompeleilla. Husqvarna Vikingiltä olen saanut käyttööni vapaakirjontajalan, jolla tikkauksien ohjaaminen on huomattavasti helpompaa (enkä pelkää, että ompelen sormilleni), mutta opeteltavaa riittää vielä paljon. Niinpä en uskaltanut tyynyjä ihan kokonaan vapaalla konetikkauksella tehdä. Valkoiseen tyynyyn etsin aikuisten värityskirjasta sopivan pintamallin, jota kuitenkin yksinkertaistin aika paljon. Piirsin kuvion läpi kankaalle, asetin hieman isomman kokoisen vanun päällikankaan ja taustakankaan väliin ja ompelin kuviot merkkiviivoja pitkin tavallisesti ompelukoneella keskeltä reunoille päin. Kangaskerrokset kiinnitin tikkauksen ajaksi toisiinsa ihan hakaneuloilla. Husqvarna Opal 650:ssa on Fix-toiminto, joka on erittäin kätevä juuri aplikaatioissa ja töissä, jossa ei haluta näkyviä peruutustikkejä. Fix-toiminto päättelee sauman "paikallaan"  ja sitä käytin tässä tikkausmallissa hyväksi.


Punaisen tyynyn keskimmäiset sydänkuviot otin kirjasta nimeltä Quilting patterns (Linda Macho), minkä olen vuosikausia sitten ostanut ulkomailta. Kirjassa on sopivia ja melko klassisia tikkausmalleja juuri tilkkutöihin ja trapuntoon käytettäväksi. Piirsin sydänkuviot kaavapaperille, kiinnitin sen kankaalle ja ompelin ne päällikankaan ja vanukerroksen läpi jälleen tavallisesti ompelukoneella. Eräässä trapunto-videossa käskettiin tämä vaihe ommella veteen liukenevalla ompelulangalla, mutta koska ei sitä ainakaan täällä ollut saatavilla, ompelin läpinäkyvällä langalla (siimalla). Tämän jälkeen leikkasin sydämen ympäriltä ja keskeltä ylimääräiset vanut pois kätevillä applikaatiosaksilla, lisäsin uuden vanukerroksen (ja piti lisätä myös taustakangas, mutta unohdin) ja tikkasin samoja jälkiä pitkin punaisella kirjontalangalla. Sitten lisäsin unohtuneen taustakankaan, laitoin vapaakirjontajalan paikoilleen, laskin koneesta syöttäjät alas, laitoin tikin pituudeksi nolla ja tikkasin muutamia vapaita kuvioita sydänten ympärille.




Lopuksi ompelin tyynyliinat normaalisti valmiiksi, tereet ompelin terepaininjalalla (siitä olen kertonut täällä) ja piilovetskarit piilovetoketjujalan avulla. Tässä ompeluprojektissa käytinkin hyväksi monenlaisia paininjalkoja, joihin olen yhteistyön kautta päässyt tutustumaan. Näistä paininjaloista vain tuo vapaan kirjonnnan jalka täytyy ruuvata paikoilleen ja muut jalat vaihdetaan suoraan istukkaan (opin termin kesällä, kun omasta koneestani hajosi tuo istukka). Minulla on vielä täällä kaikenlaisia muitakin paininjalkoja kokeiltavana, joten niistä riittää juttua sitten myös ensi vuoden puolella.

Tyynykankaat ja vanu ovat Eurokankaasta, punainen August-kangas pellava-viskoosi sekoitetta ja valkoinen Solid-puuvilla Almedahls-mallistosta. Tere on Keinoselta.



Valmiista tyynyliinoista tuli oikein kivat ja punainen varsinkin on mukavan muhkea, kun siinä on osittain kaksi kerrosta vanua. Tere olisi saanut olla kyllä paksumpaa, niin olisi jotenkin erottunut vielä paremmin reunasta. Lisäksi pohdin vielä mahdollisten kullanväristen tupsujen lisäämistä nurkkiin! Tykkään valkoisen tyynyn eleettömyydestä ja punainen tyyny on taas just passeli niin sävyltään kuin kuviomaailmaltaankin jouluun. Ja mikä parasta, tämän projektin ansiosta keksin vihdoin käyttöä myös vanhalle nahkatakilleni....

Mukavaa joulukuuta kaikille!!

Ps. Huomasin, että Husqvarnalla on saatavilla myös näköjään varsinainen vanutikkausjalka :)

Yhteistyöpostaus Husqvarna Viking/ Eurokangas



When I was going through my Christmas textiles I realized a couple new pillows would look good on our sofa. I'm very lazy when it comes to sewing pillows, pillow cases, curtains or anything like that. I feel it's so so boring to sew them. Then I came up with an idea of stuffed quilting or trapunto technique and thought they would make nice pillows and also a nice sewing experience for me. And I was right!

For the pattern of the white pillow I just simplified a template from adult's coloring book. I really like its simplicity and elegance. For the red pillow I took the pattern from Linda Macho's book Quilting patterns (or actually the 4 middle hearts only) and then continued with free motion embroidery. I got a free motion embroidery foot from Husqvarna Viking and now I got to test it a bit more. It's good, it's much easier to do free motion embroidery with the foot than without. Easier, but not easy :). I'm just a beginner so it's still quite difficult to me! I really like the red pillow too, the color is just gorgeous and perfect for Christmas. I added some golden piping but I think it should have been thicker to look better. Both of the fabrics are from Eurokangas. 

Hey, it's December now!! I think I'd better start sewing that Christmas dress for me soon and I'm also going to make just a few special Christmas presents. Are you making any presents by yourself or have you got any other Christmas sewing on your mind? 

See you again!


tiistai 24. marraskuuta 2015

Epätyypillisten elementtien mekko - The unusul dress


Mokatessaan jonkun ompeluprojektin täydellisesti antaa se hyvän tilaisuuden kokeilla jotakin ihan muuta, erilaistakin, kuin yleensä on tapana. Itse turmelin tässä noin kuukausi sitten tekonahkahameen alkuni, kun ohjeet huonosti lukiessani (tai jotakin) onnistuin leikkaamaan hameen etukappaleelle halkion aivan väärään paikkaan. Burdan hauskannäköinen hamekaava täytyy siis laittaa kokeiluun joskus toiste  - viisaampana ja vähän vanhempana.

Keinonahka ei ole oikein ollut mun juttu, ei vaatteissa eikä kengissä, mutta tänä syksynä on pari keinonahan palasta jostakin kumman syystä eksynyt mukaani Eurokankaasta. Kun se eka hameversio tuli nyt pilattua, ajattelin kuitenkin kehitellä hameen palasista jotakin muuta. Idealamppu ei meinannut millään syttyä, kunnes viime viikolla tämän yllättävän talven tulon ja Japanese Sewing Week:n seurauksena päässä alkoi vilkkua (Tuo viime viikolla toteutettu Japanese Sewing Week oli muuten blogikiertue, jossa bloggaajat ympäri maailmaa ompelivat lapsille tai itselleen vaatteita japanilaisista kaavakirjoista. Viikkoon liittyy myös arvontoja sekä link up -party, johon voi linkittää tämän vuoden aikana ompelemiaan juttuja Japanilaisista kaavakirjoista. Jos haluatte osallistua arvontoihin tai vaikka käydä ihailemassa tuotoksia niin helpoiten se onnistuu visiteeraamalla ensin idean takana olevan portugalilaisen Saran sivuilla eli täällä).

Kiertueen blogeja lukiessani tykästyin japanilaisen Emin postauksessa olleeseen suoralinjaiseen mekkoon ja ajattelin, josko jotakin samantyyppistä voisi kehitellä myös itselle talveksi. Läksin kangashyllylleni katsastamaan vahvempia kankaita sekä etsimään sopivaa kaavaa. Hetkeä myöhemmin olivatkin materiaalit itselleni epätyypillisten elementtien mekolle valmiina.  


Epätyypilliselle siksi, että lähes kaikki tässä tunikamekossa on sellaista, joita ei minun päälläni normaalisti nähdä. Suora laatikkomainen malli, raglanhiha, kylmä väriyhdistelmä ja keinonahka. Mekon minimitta on sentään tuttua minua, tosin villasekoitekankaan määrän vuoksi mekosta ei olisi pitempää saanutkaan, olisin kyllä muutaman sentin pidentänyt, jos varaa olisi yhtään ollut :). Kaavana käytin Suuri Käsityölehdessä (elokuu 2015, mallit 8 ja 9) ollutta paidan ja mekon yhdistelmää, joissa on siis sama kaavapohja. Taakse halusin pienen halkion ja ajattelin ensin laittaa sinne jonkun mummultani perityistä iki-ihanista isoista kauniista napeista, mutta nauhat houkuttelivatkin enemmän. Keksin vielä tehdä tekonahan paloista pienet lehdet nauhan päihin. Minusta ne käpristyvätkin aika kauniisti tuolla mekon takakappaleella ja tuovat vähän herkkyyttä ja ripauksen tyttömäisyyttä muuten aika suoraan ja sileään mekkoon. Mekon kankaat ovat tänä ja viime syksynä Ek:n palaosastolta hankittuja. Kuvaajana toimi reipas 5-vuotiaamme (aluspaidan sävy on oikea noissa isoissa kuvissa, joissa näkyy kasvoni ;)).







Lapset harvemmin kommentoivat vaatetustani, mutta vähän nauratti, kun poika eilen koulusta tullessaan kysyi, että "mitä sulla on oikein päällä?". Täytyy tunnustaa, että kysymys ei tullut ehkä kaikkein mairittelevammalla äänellä. Joten mitäs tästä nyt pitäisi päätellä - että tämä päällä kovin mukavan tuntuinen ja lämmin tunikamekkonen ei ihan täysin miellyttänyt nuoren herran esteettistä silmää (tai sitten äiti vain näytti oudolta ;)).

Mukavaa viikon jatkoa kaikille! 



Today I'm going to show you a tunic dress that is very unusul style for me. But let me tell you first why I ended up doing it. About a month ago I was supposed to sew me a leatherette skirt by using this Burda pattern. I totally ruined it because of the slit I cut to a wrong place of the front piece. I wanted to use the black leatherette pieces for something else but I didn't have any good ideas. 

At the end of last week winter totally arrived in Finland basically in two days - oh boy, we have snow!! It was also Japanese Sewing Week and when I saw Emi's dress I thought I could sew something a bit similar for me too but it should be suitable for winter as well. I remembered my ruined leatherette skirt and started looking for a matching fabric for that. I found the wool blend fabric which I had bought about a year ago as a potential coat fabric for my school girl but we ended up using another anyway. So I thought why not to give it a try? And that was basically the story of this dress.

I mixed two patterns from Finnish Suuri Käsityölehti -magazine to draft it and the fabrics are from Eurokangas. As Emi's dress had such a beautidul bow in the back I wanted to make a slit in the back too. I didn't have any pretty matching ribbons so I just used the leatherette and decorated it with two little leaves. I think it looks quite nice.  

But why is it so unusual style for me? Well firstable it has raglan sleeves that I hardly ever use on me. The other major thing is the shape of this dress, it's very loose and boxy and to be honest I don't think it's the best style for my body shape. That's why I always avoid dresses or shirts like that. And the third is the colors, I use black with red and I use purple with brown but purple and black together is quite a cold color combination for me especially near my face and I guess I'm just afraid I look very old and tired :). At this age I usully like to wear warm tones because I know that they work best for my natural hair/skin and eye colors. Despite of all these things I just wrote I'm still going to wear this tunic dress a lot because it's very comfortable and I like it. So at least sometimes it's worth trying something new and totally out of my comfort zone (even though my son when seeing this asked me in a specific tone of voice that what on earth I am wearing :)). Have a nice week!

keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Nosh voittajat - Nosh winners

Huomenta kaikille. Nyt on Noshin 50 euron lahjakortit arvottu Random org:n avulla. Osallistujia oli huikeat 300 kappaletta, WAU. Kiitokset kaikille mukavista kommenteista ja oli muuten todella mielenkiintoista lukea teidän jouluherkuistanne. Tällä kertaa onni suosi kahta suklaan ystävää, nimittäin voittajat ovat seuraavat henkilöt:
The winners of the Nosh giveaway are:
Joulun paras herkku on suklaakonvehdit. :)

Mun jouluherkku on Fazerina suklaat!
Thank you everyone for participating!
Mitruska, otathan minuun pikaisesti (tai 24.11.15 mennessä) yhteyttä helmojahepeneita@gmail.com, jotta saadaan asia eteenpäin! Jayjalle laitoinkin jo onnitteluviestin. Kiitos kaikille osallistumisesta, ketkähän ovat loppuviikon muut onnelliset Nosh-voittajat :).