keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Käännettävä monitoimitoppi (sekä pottutyyny) - Reversible multi-neckline top (and potato painting)



Jatketaanpa tänään siitä, mihin vimeksi jäätiin eli toppi/paitalinjalla. Tämä kuuluu sarjaan kokeilut. Joskus sain päähäni, että pitäisi kokeilla tehdä käännettävä toppi, jossa olisi "monitoimipääntie" eli siis sellainen pääntie, mitä voisi väännellä useampaan asentoon.

No, nyt se on sitten kokeiltu ja tehty, mitäs sanotte, onko hyvä vai ihan hassu? Yläkuvasta siis näkyy, miten pääntietä voi käännellä. Eka kuva ylhäältä vasemmalta ja alarivin kaksi vimeistä kuvaa oli lähinnä ne tavat, jotka oli mielessä paitaa suunnitellessa, mutta kokeilin kuviin sitten väännellä (tai olla vääntelemättä) niin monta tapaa kuin keksin :). Tosin nyt olen keksinyt jo lisää, sillä noita "käänteitä" voi taittaa enemmän tai vähemmän ja sekin taittaako toisen tai kummankin kulman sisäpuolelle vai kontrastivärin tuohon päälle antaa aina vähän erilaista ilmettä. Tosin mitä kapeampi käänne niin silloin se on hyvä prässätä silitysraudan avulla, jotta se pysyy hyvin kuosissaan. Ehkä johonkin versioon voisi sopia joku pieni rintakorukin koristukseksi, täytyy varmaan kokeilla ne tasan kaksi rintakorua, jotka omistan :).





Kaava tähän toppiin on oma, lähes sama kuin edellisen postauksen pitsitoppi. Kankaaksi valitsin Noshin flameeneulosta kahdessa eri sävyssä, ajattelin, että se olisi vahvuudeltaan ja jämäkkyydeltään sopivaa tällaiseen toppiin. Luulen, että toimiikin ihan hyvin, nähtäväksi sitten jääkin se, mitä näistä pääntievaihtoehdoista tulee eniten käytettyä. Ja kuinka käytännöllinen tällainen monitoimipääntie on vai onko kenties ihan turhake. Värien käyttö menee varmasti aika tasan, sillä kumpikin sopii hyvin erityisesti mun syksy/talvikamppeisiin. 

Eikös ole kivannäköinen tyyny muuten kuvissa? Painettiin tuossa keväämmällä lasten kanssa pätkä kangasta perinteisellä perunatyylillä. Lopputuloksesta tuli niin kiva ja värit sopivan murretut, että oli ihan vaikeus keksiä, mihin kankaan voisi käyttää. Päädyttiin sitten ihan tyynyyn, niin siitä on iloa kaikille. Pieni pätkä jäi vielä pussukkaan tai vaikka tilkkutöihin käytettäväksi. Reunaan laitoin itsetehtyä terenauhaa (eli siis nyöri vinoon leikatun kaitaleen väliin ja se sitten ommellaan saumojen väliin). Antaa kivan viimeistellyn ilmeen vielä tyynylle.


Käytin ompelukoneenkin huollossa ja ihan pakko oli vähän kokeilla, kun hain sen maanantaina takaisin. Vanha rouva Freesia on kuin uudesti syntynyt, vitsit, mikä ilo ommella! Syöttäjät oli todella kuluneet, ihmettelinkin, kun rouva alkoi yhtäkkiä tekeään suttua ja ohuiden kankaiden ompelu oli hieman hankalaa. Sitten tajusin itse, että eihän syöttäjistä ollut juuri mitään jäljellä, ihan sama, oliko ne ylhäällä vai ei. Nyt on kone putsattu ja huollettu ja hyvä taas päästellä menemään. Niin kuin aika monet varmaan täällä Keski-Suomessa, käytin koneen Martilla. Siellä on aina asiantunteva, nopea ja ystävällinen palvelu.  

Seuraava postaus onkin vielä mun vaatetta, sitten siirrytään takaisin lapsosiin. Yritän pian saada kuvattua simppelin, mutta ihanasta Libertyn kankaasta ommellun mekon, jonka tein viikonlopun tuleviin rippijuhliin. Mukavaa keskiviikkoa!

 

Some more selfish sewing and a reversible, self drafted top for me. I had this idea about a reversible multi- function neckline top for some time and now it's tried and tested! What do you think, is it ok or silly?

To make it I ordered flamé knit from Nosh in soft grey and magenta. I think they go well together and suit fine for my autumn/winter wardrobe too. The flamé doesn't stretch much and it's a little bit stiffer than many other knits (it is 100 % organic cotton too).

Time will tell which versions of the neckline I end up using most. If you look at the very first picture above my favorites are the first version on the upper row and the last two versions on the second row. I have also come up with other ways turning the neckline that are not photographed here. Some of the ways need ironing if you just turn a little. 

Did you notice the pillow and its lovely colours? Kids and I potato painted it some weeks ago. I really loved the result and I had a hard time thinking what to do about it :). We decided to sew a pillow, so we all can enjoy it! I still have little left for a pouch or something like that. 

Next time I will probably show you a simple dress made of Liberty fabric! I made it for the upcoming party on Sunday. Have a lovely Wednesday everyone!

lauantai 6. kesäkuuta 2015

Kesägarderobiin täydennystä - Selfish summer sewing


Oma kesävaatevarasto tuntui kaipaavan täydennystä, erityisesti ajattomien ja helposti yhdisteltävien lyhythihaisten osalta. Niinpä päätin ommella muutaman kepeän paidan. Tärkeää oli, että voisin jatkaa näiden käyttöä syksyllä ja talvella jakkujen ja neuletakkien alla ja juuri sellaiset näistä paidoista tulikin!

Simppelistä pitsipaidasta olen haaveillut jo kauan. Alustopin väriä vaihtamalla saa pitsipaitaan aina uutta ilmettä (tosin multa ei taida tämän keltaisen lisäksi löytyä kuin musta ja valkoinen ;)). Vähän hassusti kävi tämän kuvion kanssa, leikkaisin sen nyt toiseen suuntaan niin topin leikattu reuna olisi vieläkin nätimpi. No, moka mikä moka, mutta päätin, etten anna sen nyt häiritä, koska toppi on muuten juuri sellainen kuin olin ajatellutkin. Pitsi on kaivettu Eurokankaan palalaareista ja kaava on oma. 

Ompelutekninistä jutuista sen verran, että sivusaumoissa on käytetty pussisaumaa, pääntie on huoliteltu muotokaitaleella ja hihansuut käännetty vinonauhan avulla. 


Toimii hyvin ainakin neuletakin kanssa :)


Toiseen kesäpaitaan löysin kaavan Burdasta (9/2010). Lehti oli englanninkielinen, enkä hirveästi jaksanut ohjeita lukea, mutta kyllä lopputulos suurin piirtein näyttää siltä, mitä piirroskin :). Tässä paidassa on kiva kietaisumalli ja pääntiellä olevat laskokset. Harvemmin tykkään kietaisumalleista itsellä, mutta tässä on kivaa volyymiä. Ompelin kietaisuosan sivusaumaan kiinni, enkä tehnyt napitusta niin kuin mallissa, kun pusero sujahti päälle ilmankin. Tämä on pikkasen iso mulle rinnuksen kohdalta, mutta ei häiritsevästi. Viskoosikangas tummansinisine palloineen on Eurokankaasta.

 


Olen kaivannut myös siistimpiä shortseja, niillä yksillä ja ainoilla, mitkä mulla on kun ei kehtaa olla kuin kotipihassa. Tämä kaava on myös Burdasta (5/12), mutta pienin muutoksin. Lisäsin nuo upslaakit ja soljen. Mallissa oli takana vetoketju ja tuo etuläppä oli tikattu yläreunasta kiinni.



Ihailin talvella Keinosella kaikkia kivoja solkia ja tuli mieleen, että voisi sopia tuohon kivasti - ja niinhän se sopikin. Täytyis enemmänkin käyttää noita solkia kiinnittiminä, ovat vaan melko arvokkaita. Tämä ihanan punainen, hieman joustava kangas on Eurokankaasta sekin. 

Taisin kertoa aiemmin teille miehen vanhojen autojen harrastuksesta. Taustalla näkyvä Buick kotiutui meille viime syksynä. Meidän auto oli huollossa ja jouduin pääsin kokeileen tätä, kun lapsella oli hammashoitola-aika. Hauska kesäautohan se, mutta onhan se ajaminen vähän erilaista kuin tavallisella autolla. Varsinkaan, kun en nyt koe olevani mikään auto-nainen ;). 

Tulevalla viikolla taidan näyttää teille, mitä muuta olen vielä itselleni täksi kesäksi ommellut! Mukavaa viikonlopun jatkoa!


I was in a need of some basic summer clothing like simple and versatile tops which I can continue wearing with cardigans and jackets when the autumn comes again. 

I have made actually three different tops but now you get to see two of them and a pair of shorts. Let's start with the lace top, I like it a lot but can you guess what I would do differently if I started the project now? I would cut the pieces in opposite direction because I think the border of the lace would look more beautiful that way. Well, I only noticed it when I had finished the top so I can't help it anymore. Still, I'm not going let that bother me too much, I love that top and I have wanted one for a long time. I used french seams in the sides, bias tape in the armholes and facing in the neckline. The pattern is my own. 

For the polka dot shirt I used a pattern from Burda (9/10). It was an English edition and I didn't actually read the instructions much but I think it looks pretty much as it should :). I don't usually like wearing wrap around shirts but this one had nice pleats on the neckline and I totally fell in love with the design. 

And the shorts - oh yes, I totally needed one! I only have one and I can only wear them at home, these red ones I can put on when I go out :). This pattern is originally from Burda too (5/12) but with some changes. There was an invisible zipper back and that "front piece" was stitched from the top. I decided to leave the front piece open, add a beautiful buckle and put no zipper. I also added the turn-ups - simply because I just like having them in my shorts :). 

All fabrics are from Eurokangas.

Have a good weekend everyone!

tiistai 2. kesäkuuta 2015

Unelmien tyllimekko - Tulle dress of her dreams


Rakastan mekkoja. Rakastan mekkojen ompelua. Rakastan erityisesti juhlamekkojen ompelua! Tässä yksi rakkaudella tehty lopputulos:





En minä osaa oikein kertoa tästä mitään, olen niin tyytyväinen, tytär myös, joka on toivonut uutta juhlamekkoa! Tein tämän varsinaisesti kummipoikani rippijuhliin, joita juhlitaan pian, mutta tytär juhli tämä päällään jo koulun kevätjuhlat.

Kaava on omaa käsialaa, tafti on Eurokankaasta, iki-ihana kimalletylli matkoilta ja leveä koristenauha Karnaluksista. Kaunis nauha on odottanut pariaan jo muutaman vuoden, vihdoin se löytyi :). Joskus palaset loksahtavat paikoilleen täydellisesti!

Kuvat on otettu taidekaupunki Mänttä-Vilppulassa, Klubilla, joka tarjoaa mm. majoitus- ja ravintolapalveluja vaikkapa Kuvataideviikoilla pyörähtäville turisteille!

Kaunista viikkoa kaikille täällä piipahtaville!


My daughter has asked me several times if I could sew her a new dress - a party dress particularly. My god son is being confirmed in a couple of weeks, that was a good reason to sew a new dress for her (and her sisters... and me ;)).

I love dresses and I love to sew them and I especially love to sew party dresses!  When I have an idea on my mind and I can see it come true seam by seam, it's a wonderful feeling. This dress made me feel very happy and proud, my daughter just loved it too, she already wanted to wear it in the spring festival of her school and I let her of course. 



The pattern for this dress is self drafted.  The dress is fully lined and there is an invisible zipper at the back. The taffeta is from Eurokangas, "glitter" tulle from Jo-Ann's and the ribbon from Karnaluks. 

Sorry, right now I just don't know what else to write about this dress... sewing it made me so happy and everything went fine, it's quite fitted and that is probably the only negative thing I can say about it, I don't think it fits her at Christmas anymore. On the other hand it gives me a good reason to sew another dress then - hopefully something as beautiful as this is :). 

I'll be back in the end of the week - maybe some more dresses or then something totally different ;). Have a lovely week!