torstai 12. maaliskuuta 2015

1920 - luvun tyyliin, osa 2 - 1920's style, part 2


Hääasupostaus numero kaksi tulee tässä. Tällä kertaa esittelyssä on oma ja keskimmäisen tytön mekot.

Oman mekkoni tuunasin vanhasta mekostani. Se oli jo valmiiksi holkkihihainen, hieman löysähkö malli ja koska en oikein ollut varma, kuinka paljon 20-luvun tyyliselle juhlavaatteelle olisi myöhemmin käyttöä, päätin hyödyntää melko vähän käytössä olleen jerseymekon tähän projektiin. Katkaisin mekon lyhyemmäksi ja ostin samantapaista jerseytä Eurokankaasta. Lisäsin yläosan jatkoksi kevysti kellotetun helmakappaleen ja koristelin miehustan runsain koristenauhoin. Paljettinauha on Eurokankaasta ja kaikki muut nauhat ovat Keinoselta.




Ompelin kaikki nauhat melko kevyesti käsin kiinni yläosaan. Ajatuksena oli, että nyt juhlien jälkeen irrottaisin kellotetun helmaosan pois ja voisin käyttää vaatetta tunikana. Jos vaate ei tule pidettyä, saan nauhat vaivattomasti irrotettua pois ja jäljellä on melko perusvaate - eli musta paita :).

Tytön asukin jatkaa jo tuttua holkkihihatyyliä. Kaavoitusidea jälleen Pinterestistä, tosin tämä olisi saanut reilusti levetä jo heti tuosta kainaloiden alta, jotta lopputulos olisi ollut hieman ilmavampi. Kangas on Eurokankaan palaosastolta jo syksyllä hamstrattua. Mekko on vuoritettu charmeusilla. Takana jälleen nopea ja helppo halkio + nappi -kiinnitys. Tummasta sävystä huolimatta mekko on minusta kaunis ja monikäyttöinenkin.

  


Vielä on yksi postaus tulossa näistä juhlavaatteista, sitten vuorossa onkin jo taas jotakin muuta ja kutkuttavan mukavaa! Mahtavaa torstaita täällä piipahtaville ja oikein suuret kiitokset teille kaikille mieltä lämmittävistä kommenteistanne <3. Kylläpä aurinko muuten paistoi aivan ihansti tänään ja lumetkin sulavat ihan silmissä. Ihanaa, kun talvi väistyy!


The 1920's style blog post number two comes here!  I decided to transform my old, slightly loose black knit dress into a 1920's style party dress. I bought similar jersey knit from Eurokangas, made the skirt and sewed it to the shortened dress. In addition I decided to embellish the dress with different kind of ribbons like lace and sequins.

My idea is that now that the party is over I can take out the hem and wear it as a tunic with jeans. The ribbons are sewed very lightly by hand so I can take them out easily too, if it seems that the tunic with golden embellishment isn't my style :). So then I'll have a simple black blouse and I guess there is always use for that, right?

For our daughter I made a simple dress with some pleats and lace embellishment. I got the idea for pattern making on Pinterest. The dress is fully lined, I think it's pretty and versatile although it could have been a bit wider.

I still have one more blog post to come about these 1920's style clothes. See you soon!

maanantai 9. maaliskuuta 2015

1920 - luvun tyyliin, osa 1 - 1920's style, part 1


Miehen serkut ovat nyt kovasti innostuneet menemään naimisiin. Nämähän olivat nimittäin kolmannet häät vähän reilu vuoden sisällä. Tällä kertaa juhlittiin 1920-luvun teeman mukaisesti ja kutsussa pyydettiin vieraitakin tämä seikka mahdollisuuksien mukaan pukeutumisessa huomioimaan.

Hienosti sen olivat vieraat huomioineetkin, lähes jokaiselta naisvieraalta löytyi ainakin pitkät helminauhat ja/tai sulan/helmiä/pitsiä sisältävä hiuskoriste. Mekoissa näkyi hapsukoristeita tai mekko oli 20-luvulle tyypillinen suorahko ja löysä malli. Hansikkaita ja puuhkia näkyi myös asusteina. Miehet taas olivat asustaneet pukunsa liivein, rusetein/valkoisin solmioin, henkselein ja aikakauteen sopivin hatuin.

Tällaiselle ompeluhullulle teemajuhlat ovat aina kamalan ihania tai ihanan kamalia, riippuu ihan miltä kantilta haluaa asiaa katsoa. Ilman muuta halusin meidän perheelle jotakin teemaan sopivaa näihinkin juhliin ommella. Etsin Pinterestistä ideakuvia ja lähinnä vinkkejä kaavoitukseen ja paljon sieltä kivoja vaihtoehtoja löytyikin (löytyvät Pinterestistä 1920's fashion -taulustani). Erityisen ihastunut olin taaperoikäisten lasten aikakauden tyyliin ja siksipä nyt esittelenkin teille ensimmäisenä meidän perheen pienimmäisen häätyylin kera isoveljen, jonka sain kuin sainkin houkuteltua neidon kaveriksi kuvauksiin.

Ompelin tyttöselle Eurokankaan hempeän vaaleanpunaisesta trikoosametista hyvin simppelin ja suoralinjaisen mekon holkkihihoilla. Kuositteluvaiheessa poistin etukappaleen helmasta palan, johon ompelin rypytetyn kaitaleen tilalle. Koristelin mekon koristenauhoin ja pääntielle laitoin vielä rusetin mustasta koristenauhasta. Takana on halkio ja nappi pukemista helpottamaan. 

Tykkäsin tästä mekosta ihan hirvittävästi, vaan kuinkas sille sitten kävikään, kun otin sen tänään pesukoneesta! Musta koristenauha oli päästänyt pesussa väriä ja mekossa on tummia pilkkuja siellä täällä. Arrgghhh!! Että voi ottaa päähän - vaikka se nyt vain pelkkä vaate onkin. Niin paljon kuin olen monenlaisia ja monenvärisiä koristenauhoja käyttänyt, ikinä ennen mikään tumma nauha ei ole näin päästänyt väriä, että vaalea vaate olisi siitä pilalle mennyt. No, kertapa se nyt on ensimmäinenkin ja ehkä sitten jatkossa on syytä harkita esipesutestejä vaaleille kankaille ja tummille nauhoille.


Tykkään tästä mekon pehmeydestä, mallista ja värikontrastista kuitenkin niin paljon, että taidan seuraavalla Eurokankaan reissulla ostaa samanväristä trikoosamettia lisää ja tehdä uuden mekon. Puran tuosta pilalle menneestä nuo nauhat ja laitan uuteen mekkoon (tuskin se musta nyt enää väriä päästää, kun kolme kertaa tänään kävi pesussa) ja yritän värjätä tämän vaalean mekon vaikka tummanharmaaksi tai joksikin. Onni on, että tuo mekko on nopea tehdä, enkä käyttänyt siihen tunteja aikaa, muuten harmittaisi kyllä aika paljon enemmän.

Kaikille tyttösille tehtiin tuollaiset paljettiset hiuspannat höyhenkoristein. Höyhenet ovat Sinellistä ja kaikki koristenauhat Keinoselta. 


Perheen miehille ompelin samanlaiset tummanharmaat liituraitaliivit (katsotaan, saanko miehestä otettua kuvia valoisaan aikaan). Liituraitakangas on Eurokankaan palaosastolta, vuorikangas heidän hieman vahvempaa vuorisatiinia. Napit tein liivikankaasta. Taskut ovat valetaskut, hieman kiireiseksi muuttuneen aikataulun vuoksi ajattelin vähän oikaista :).

Kauluspaidan ompelin miehen vanhasta paidasta, hyödynsin etunapituksen, hihahalkiot ja osittain rannekkeitakin. Kauluspaidan istuvuus ei ole oikein hyvä hihojen ja hartioiden kohdalta, täytyy verrata kaavaa johonkin pojan toiseen kauluspaitaan ja katsoa, mikä mättää. Liivin ja paidan kaava on Ottobresta (6/12). Rusetin tein vuorisatiinin jämistä, "kaava" ihan hatusta vedetty, vaatii jatkossa hieman muokkausta :). Hattu löytyi SPR:n kirppikseltä.

Jossakin vaiheessa tällä viikolla postailen sitten lisää näitä häävaatteita. Reipasta ja kevään inspiroimaa viikkoa kaikille!




Hello, here are the first two outfits of six I'm going to show you (hopefully) this week. My husband's cousin got married on Saturday and the theme was 1920's. I had never been sewing any 1920's style outfits so I wanted to try and make something of course!

I searched for inspiration and hints for pattern drafting on Pinterest and found many. You can see them in my 1920's fashion board on Pinterest. I especially fell in love with the toddler fashion of those days and I am definitely going to use those pictures again when drafting patterns for our youngest.

I made a very simple and quite loose dress for her. The material is soft velour knit from Eurokangas. I was very satisfied with the result and loved the dress with pink and black ribbons but guess what happened today when I washed it? The dress is full of dark spots - the black ribbon run and spoiled the dress! I'm so disappointed now. I've used a lot all kinds of ribbons with different colours and never ever happened this before! I washed it again and again right away but the spots are still there. Luckily this dress was easy and quick to sew, if I had spent hours and hours to it I would be very frustrated now. I love it so much anyway that I think I'm going to make another one, I'll take the ribbons out of the spoiled dress and put them to the new one. After three washes they are not going to spoil the new dress, are they?!

For my son (and my husband) I made a dark grey pinstripe vest. The fabric contains some wool and it has a very nice touch. The pattern is from Ottobre (6/12). I made the light grey shirt too, the fit isn't the best for my son, I may have to look what's wrong with it. This is an Ottobre pattern too (6/12).

I'm going to show you more outfits later this week. Have a lovely sewing week!

perjantai 6. maaliskuuta 2015

Tyylilyylin uusi takki - Colourful spring coat


Perjantaipostauksen aika; tällä kertaa hyvin asiapitoisen, lyhyen ja ytimekkään. Nyt on nimittäin kevättakin napit saatu paikoilleen, ommeltu takkiin sopiva keväthattu sekä yhdet uudet legginssit. Tervetuloa kevät, kukkivat kuosit sekä kirkuvat värit!

Takkikaavan pohjana on käytetty Ottobren takkikaavaa (6/08), jota muokkaamalla olen tehnyt muutamia takkeja jo aiemminkin. Kaava on melko väljä ja tällä kertaa poistin siitä väljyyttä, lyhensin helmaa, jätin taskut pois, kavensin kaulusta sekä lisäsin terenauhat yksityiskohdiksi. Ohjeen tämän takin pussiin vuorittamiseen sekä muita takin ompeluun liittyviä vinkkejä löydät täältä.


Ihana väripilkkukangas on Eurokankaasta, tämä oli muuten tämän vuoden ensimmäinen kevätkangasostokseni ja sen kun tammikuussa näin, niin ajattelin heti, että siitä tulee takki meidän pienelle ilopillerineitoselle. Kangas on hauskaa, hieman tikkikangasmaista neulosta. Halusin yhdistää kirjavaan kankaaseen jotakin yksiväristä ja kaapista löytyi tuollaista korallinväristä kangasta, josta tein itse terenauhat nyörien avulla ja jolla päällystin myös takin napit. Nappitarvikkeet myös Eurokankaasta. Ja jos joku ihmettelee, miksi napinlävet ovat takissa pystysuuntaan, niin syy on se, että neuloksessa napinlävet eivät venähdä, kun ne tekee pystysuuntaan silmukoiden suuntaisesti. Jos takki olisi kudottua kangasta, napinlävet olisivat silloin tietysti vaakasuoraan.



Neitosella on akuutti pula muutamista pitkähihaisista ja legginsseistä ja takin kaveriksi ompelin EK:n upean sinisestä trikoosta peruslegginssit (kaava joku Ottobren). Lahkeisiin tein erilevyisiä raitoja kimallevärillä. Tuleepahan vihdoin samalla testattua, kuinka väri kestää ihan tuollaisessa jatkuvassa käytössä.


Hatun kaava on edellisesssä postauksessa esitellystä SewSweet-kirjasta. Otin yhden koon liian ison, muuten hyvä :). Hattu on käännettävää mallia. Koristeeksi sipaisin leveää silkkinauhaa, en ommellut sitä mitenkään kiinni, jotta hatun käyttö kumpi puoli tahansa päällä päin säilyisi.


Täällä on ollut melko hoppuinen viikko. Mutta yes, häätamineet ovat kuin ovatkin valmiit ja huomenna suuntaamme juhlimaan! Yritän saada osan vaatteista kuvattua jo tänään (kun ne ovat vielä puhtaita), joten ensi viikolla on ehkä luvassa useampikin postaus näiden asujen tiimoilta.

Oikein ihanaa viikonloppua kaikille!


Now the spring coat for our youngest daughter is finally ready! I saw this beautiful knit fabric in Eurokangas and that's how I got the idea - that's very unusual for me, because typically I have the idea first and the fabric comes second.

I used for this coat a pattern from Ottobre (6/08). In 2008 children clothes were more loose than nowadays and since I've used this pattern before I knew I wanted to make some changes. I wanted the coat to be more fitted, I also shortened the hem, narrowed the collar, left the pockets out but decided to add piping, because I wanted to mix the fabric with some solid details. I think I succeeded well! The coat is easy to style with solid trousers or skirts and pants.

The reversible hat is from the book Sew Sweet. I'm afraid I chose one size too big so she is probably wearing it in a year too! I had this beautiful, green colour silk ribbon in my stash so I tied it as a decoration. Because of the fabrics the hat had very everyday look but now I think it looks much better!

She has a lack of leggings so I made one very easy ones (pattern from Ottobre). I don't usually like blue so much but I love this shade. While sewing these I remembered I had 15 years ago two self made shirts exactly the same colour as this blue :). I decorated the leggings with some gold glitter stripes. I want to see what happens to this glitter paint wash after wash.

Tomorrow we are going to the 1920's style wedding. So next week I'm probably going to show you the clothes I made for the party. Have a nice weekend!