lauantai 7. helmikuuta 2015

Äiti, oot sä hullu? - KCW Upcycled dress


Scroll down for English!

Näin vastasi tyttöseni minulle, kun näytin valmista mekkoa hänelle ja kysyin, että pitäisikö hän sitä kesällä päällä. "Äiti, oot sä hullu, totta kai pidän!" - tuli niin suoraan sydämestä, että alkoi tätä äitiä ihan naurattaa. Leveine helmoinee tämä mekko ei onneksi ollut liian prinsessamainen, vaan kelpasi pienelle isolle tytölle hyvin.

Mekko oli toinen työni meneillä olevaan KCW:n kierrätysteemaan. Esittelen teille vielä yhden kierrätystyön, joka toivottavasti valmistuu huomenna. Olen koko viikonlopun yksin lasten kanssa kotona ja tarkoitus on aamulla nousta ompelemaan simppeli trikoomekko/tunika valmiiksi.  

Käytin mekon yläosaan miehen minulle ihan muutama viikko sitten lahjoittamaa kauluspaitaa. Paita on ollut varmaan lähemmäs kymmenen vuotta käytössä, mutta hiha repeytyi ja paita siirtyi minulle jatkojalostukseen. Idea mekkoon lähtikin tästä ruutupaidasta. Tapojeni mukaan säilytin alkuperäisiä rakenteita eli hyödynsin kauluksen, napituslistaa ja takakaarroketta. Kädentiet huolittelin vinokaitaleiden avulla, lisäsin rusettivyön etukappaleelle ja vaihdoin napit kauniimpiin ja tyttömäisimpiin. 




Helman tein lahjoituksena saadusta, vanhasta, hieman kiiltävästä verhokankaasta. Alunperin minulla oli yläosan parina yksivärinen verhokangas, mutta tämä kukkakangas tuntui mukavammalta ihoa vasten. Verhossa oli samoja sävyjä kuin ruutukankaassa, joten ajattelin, että kukkien ja ruutujen yhdistelmä voisi toimiakin ihan mukavasti.


Helmaan kokeilin uutta mallia, johon törmäsin jokin aika sitten Pinterestissä. Näin siellä (todella) lyhyen hameen, joka oli tehty, oliko se peräti kahdeksasta(!), täyskellohelmasta, jotka oli ommeltu sivusaumoista aina yhteen ja rypytetty vyötäröltä. Hame oli todella hauskannäköinen! Oma verhoni riitti vain 2,5 täyskellohelmaan eikä tässä ole sellaista samanlaista efektiä, mutta yhdeksi ja ainoaksi kokeiluksi tämä ei varmasti jää minullakaan, sillä hameosa laskeutuu kauniisti ja on muutenkin tosi nätin mallinen. Lisäksi se pyörii aika upeasti, tällä mekolla kelpaisi kyllä ensi kesänä joihinkin lavatansseihin tytön lähteä isän kanssa pyörähtelemään :).


Ok, so this my second upcycling for KCW.  This time I used my husband's shirt and a floral hand-me-down curtain that I guess is somewhere from the early 90's. At first I was supposed to use a solid curtain but this floral one felt nice against the skin. It has same colours as the shirt so I figured the shirt and the curtain could be a nice combo for a dress. 

I wanted to take advantage of the collar, back yoke and the button front of the shirt. It's very typical for me when upcycling. I changed the dull brown buttons into more girly ones. 

The skirt is made of  2,5 full circle skirts which are gathered to the waist. I have never made a skirt this way before. I saw a very short one on Pinterest that had - was it even 8 full circle skirts gathered this way! My version looks totally different because there is only 2,5 skirts but it's adorable too. I'm definitely going go make another dress or skirt using the same technique. This dress really twirls in a beautiful way!

I have one more project for KCW, I hope to finish it tomorrow morning and maybe blog about it too later tomorrow :). 

keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Kevättakki kierrättäen - KCW Upcycled Spring coat


Scroll down for English :)

Alkuviikosta olen työskennellyt koululaisneidin kevättakkiprojektin kimpussa. Tein takin Fransan vanhasta, hieman A-linjaisesta ja 3/4-hihaisesta jakusta. Jakku oli minulla ollut todella vähällä käytöllä, vaikka kangas on kaunista ja mallikin miellytti omaa silmääni. Eniten siinä taisi sitten tökkiä kuitenkin tuo musta-valkoinen väritys. Olisi varmaan pitänyt olla vaalealla pohjalla mustia palleroita niin jakku olisi päässyt enemmän käyttöön. Tai punainen mustilla palleroilla tai jotakin muuta joka tapauksessa:). 

Siitä tuli kuitenkin mitä mainioin hienostelutakki neitoselle ja nyt täytyy taas vain ihmetellä, että miksiköhän tämäkin projekti aina vaan lykkääntyi ja lykkääntyi. Tämä oli nimittäin minulla suunnitelmissa jo viime kesän kierrätysviikoilla! Nyt sain kuitenkin sopivan potkun takamukselle Kid's Clothes Weekin merkeissä, jossa teemana oli kierrätys. Niinpä minäkin siis kirjasin itseni sinne ja tämän viikon jokaisena päivänä on tarkoitus ommella (tai ainakin esivalmistella) jotakin kierrätysvaatetta lapsille. 

Kevättakista oli hyvä aloittaa ja ensimmäiset kaksi iltaa sekä tämä aamu menikin tässä, kun pikku hiljaa takkia tein valmiiksi!


Purin takista aluksi hihat irti ja sivusaumat auki. Otin 128 cm olevan bleiserin kaavan ja sen avulla leikkasin uudet kädentiet. Hyödynsin takin kauluksen, takalaskoksen ja takin pituuden sellaisenaan kuin se oli. Alkuperäiset hihat olivat todella leveät ja niitä kavensin pariin kertaan, että saatiin sopivat. Hihan pyöriön ylimääräisen leveyden poimutin olalle. Oli onni matkassa, että jakun 3/4 -hihat riittivät juuri pitkäkätiselle neitosellemme. Jakussa oli hakaskiinnitys, mutta irrotin ne ja ompelin lyhyen vetoketjun tilalle. Vetoketjun reunat peitin satiinivinonauhalla. Jakku oli vuoritettu ja vanhan vuorin hyödynsin takin vuorituksessa. 





Aika näpsäkkä lopputulos minusta :). Asusteet kuvauksiin lainattiin pienemmältä siskolta. Tykkään kovasti!! (ja nyt takaisin suunnittelemaan uusia kierrätysompeluksia)


I made this spring coat for Kid's Clothes Week. When I found out the theme "upcycled" I knew I wanted to sign in and start this coat project because it's been waiting for months.

I made the coat bit by bit and it took me two evenings and one morning to make this. I upcycled my old, short, slightly A-lined jacket with 3/4 - sleeves (from Fransa). I love the fabric and its structure and there was actually nothing wrong with the jacket except the fact that I never wore it :).

On Monday evening I ripped the seams from my old jacket. On Tuesday I got to cutting and sewing. I needed to cut new armholes and shoulder line so I took a jacket pattern (128 cm) and used it to draw the new lines. I left the collar, the back pleat and middle front as it was (except I took the hooks off and put a zipper instead). The old sleeves were pretty wide so I narrowed them three times until I was satisfied. The 3/4 sleeves were just enough for my long armed daughter. The new armhole was naturally smaller than the old one so I gathered the sleeve a bit to make it good. I think the gathered sleeve gives a nice girly look :). The old jacket had a lining and so does this. I of course made it from the old lining, and it was actually pretty fast to make.

This morning I finally finished the new beautiful spring coat! I really love how the coat turned out! I think it's classic, girly and elegant.

Fortunately there is still KCW left because I'm thinking about making at least an upcycled dress. Let's hope it doesn't take me 3 days (I have got a plan and the fabrics ready (men's shirt + old curtains), I just need to get started) :).

maanantai 2. helmikuuta 2015

Miniarvonta ja Käsityökirjahaasteen kooste - Inspired by crafts books (collage)



Mukavaa helmikuuta kaikille! Nyt kun kaikki tammikuun ompeluhaasteet ovat paketissa on aika kiittää vielä kerran yhteisesti teitä kaikkia haasteisiin osallistuneita ompelun ja käsityön ystäviä. Suuret kiitokset teille kaikille 19 luovalle naiselle!

Kiitokset Kierrätyshaasteeseen osallistuneille! Ilokseni olen pistänyt merkille, että kierrätys on selkeästi tullut suositummaksi viimeisen vuoden sisällä useampien ompelubloggaajien keskuudessa. Itse voin sanoa löytäneeni kierrätyksen kunnolla taas uudestaan viime kesänä järjestämälläni kierrätysviikoilla ja tälläkin viikolla tarkoituksena on ommella jotakin teemalla "vanhasta uutta".

Kiitos Satukirjahaasteeseen osallistuneille! Itse sain tästä haasteesta ehkä ne kaikista positiivisimmat (ja myöskin liikuttavimmat) palautteet. Sadut tuovat muistoja mieleen meille kaikille, niihin voi eläytyä tai samaistua oli sitten lapsi tai aikuinen. Ompelun tai käsitöiden näkökulmasta satukirjat toimivat mitä parhaimpana inspiraation lähteinä, olkoon inspiraationa sitten kuvitus, tarina tai ihan mikä vaan kirjassa esiintyvä juttu.

Kiitos Käsityökirjahaasteeseen osallistuneille! Ajatuksena oli saada vinkkejä tutustumisen arvoisista kirjoista ja tämä ainakin omalla kohdallani toteutui. Haasteessa oli myös mukavasti esillä erilaisia käsityö- ja erikoistekniikoita. Tuntuu, että uusia käsityökirjojakin harrastajien keskuudessa edelleen kaivataan, vaikka netti pullollaan inspiraatiota onkin. En tiedä, onko teistä moni seurannut Tilly and the Buttons -blogia, mutta Tillyn naisille suunnattu ompelukirja ilmestyy suomeksi ihan muutaman viikon sisällä, lisätietoa löytyy täältä. Varmasti tutustumisen arvoinen kirja :).

Ennen Käsityökirjahaasteen koostetta kerron teille vielä, kuka teistä haasteisiin osallistujista tulee saamaan minulta pienen yllätyspaketin :). Yllätys on kaksi lankarullaa (musta ja valkoinen) sekä nappiaiheinen pieni muistikirja, johon voi kirjata vaikkapa kuluvan vuoden käsityöhaaveita. Onnettarena toimi perheen pienimmäinen ja arpa suosi Epäonnista puutarhuria! Otan sinuun viimeistään huomenna yhteyttä osoitetietoja varten :).

Nyt koosteeseen:

Helmoja ja hepeneitä - Vintage Style for Kids

 

 


Ilosofiaa - Kerällä

 
 
Vaahtokarkkimonsteri - Kuuluisat Vintagemekot



Mallikelpoinen - Mekkotehdas




Handmade by mARa - Kerällä



Epäonnisen puutarhurin blogi - Fabric Manipulation




Liljatar - The Macramé Book, Hurmaavat Pitsit




Hannan Namit - Kädentaidot



Vaapula - Punavalkoisia tilkkutöitä



Tuulialla - Käsilaukkukirja


Palailen myöhemmin viikolla ompelujuttujen kera! Takin vuoritustutoriaali on vihdoin tässä kuussa tulossa, mutta menee varmasti loppukuun puolelle. Mukavaa viikkoa kaikille!

The last of the sewing challenges I hosted was to make something that is based on a craft book. You can see the amazing work and links to the posts and book choices above.

I'll be back later this week! Have a good week!