Todellista tarveompelua itselle vaihteeksi. Kaksi kesää ja talvea ahkerassa käytössä ollut trikoomekko alkaa olla jo sen näköinen, että ajattelin uudelle trikoomekolle olevan tarvetta. Hauskan ja hyvin laskeutuvan trikoon löysin jo tammikuussa EK:n palaosastolta, mutta näin kauan kesti, että sain mekon tehtyä. Alun perin piti tehdä pitkä ja kapea mekko, mutta päädyin sitten tuttuun ja turvalliseen eli tuollaiseen kevyesti myötäilevään, jossa on varaa vähän kesän grilliherkuillekin. Halusin kaarrokkeellisen mallin ja Modasta (3/10) löytyi kotelomekon kaava, jota hieman vielä muokkailin haluamaani suuntaan. Kiva mekko tuli, vaikka kankaan sävy vähän minulle vieraampi onkin. Kaavan muokkauskin onnistui niin hyvin, että sopiva kangas olisi uuteenkin mekkoon mielessä - pitääkö sitä EK:n Dublo1:stä vielä kerran käydä ostamassa, nyt minulle!
Vanhin tyttö ilmoitti eilen, että haluaa ommella itselleen hameen (olemme tehneet yhden syksyllä). Katseltiin sitten mahdollisia kankaanpaloja ja tyttö valitsi tuota Sinellistä ostamaamme puuvillakangasta, josta vielä juuri riitti materiaalia perushameeseen. Koristeeksi tyttö valitsi Karnaluksin pitsin. Sitten mittasimme tytön vyötärönympäryksen, otimme hieman väljyyttä mittaan ja leikkasimme sopivan kokoisen palan. Ompelimme pitsin helmaan ja sitten sivusauman. Vyötärölle kaitale, jonka sisään kuminauha ja hame oli valmis! Aikas hieno hame tuli, eikö tullutkin? Ja oli juuri sopiva projekti tuon ikäiselle, monimutkaisempaa tyttö ei olisi kerralla jaksanut tehdä (ja minä siis autoin tietenkin). Nyt saammekin sitten hienostella äitienpäivänä kumpainenkin itse tekemissämme vaatteissa, jos ei ihan kamalan kylmää ole.
Mukavaa viikonlopun jatkoa ja kivaa äitienpäivää!
I needed a new basic dress for summer, because the old one which I've used for two years, looks quite awful! I found the fabric for this dress already in winter (Eurokangas), but just now I had the inspiration to do it. I found a nice sheath dress pattern from Moda (3/10), and I made some changes to create this dress. I like the result, I' m going to wear it at least as much as the old dress :)
Our oldest daughter asked me yesterday if we could sew a skirt together. Of course and look how cool it came out! Tomorrow we're spending Mother's Day in Finland. If the weather is good, perhaps me and my daughter will be wearing these new outfits!








