Hyvän mielen tossut ja tunika

Minun on pitänyt virkata tai neuloa itselleni jonkinlaiset kotitossut, mutta ompelukone tuntuu vievän aina voiton ja tossut ovat siis jääneet tekemättä. Löysin viikko sitten Lidlistä edulliset kangastossut, jotka päätyivät heräteostoksena mukaani. Tossut olivatkin mahdottoman mukavat, joten ajattelin ommella Lidlin kaavalla itselleni samanlaiset. Valmiista tossuista tulikin söpömmät kuin olisin etukäteen osannut ajatella ja tykkään niistä ihan kamalasti! Sisäpuoli on vuoritettu puuvillalla ja pohjana toimii tekokelsi. Nauhat ovat irrotettavissa, jos ei aina halua liihotella ballerinan tavoin kotitöitä tehdessä.

 

Ennen tossuja syntyi kuitenkin sinapinkeltainen tunika -  EK:n ihanasta villasekoitteesta, joka on jo vuoden verran odottanut kaapissani. Päädyin yksinkertaiseen kimonohihamalliin, koristelin ison kauluksen pitsillä ja keräsin ylimääräistä väljyyttä koristelaskoksiksi vyötärölle. Tästä kokonaisuudesta tossuineen tuli niin mieluinen, että olen pitänyt näitä koko päivän jo päällä. Eilen illalla nukkumaan mennessä muistin, että minullahan on ne 2,5 vuotta sitten aloittamani sinapinkeltaiset säärystimet kesken, ja ne vasta olisivakin mukava lisä tähän asuun. Kun vain tulisi se inspiraatio neuloa säärystimet vihdoin valmiiksi!

Villakangas ja satiininauha ovat siis EK:sta, pitsi Karnaluksista, tossujen vuori- ja pohjakangas tilkkuvarastostani ja tunikan kaava SK:n (11-12/2003) ja oman piirtelyni sopiva sekoitus.

Onnellinen nainen

Kymmenen vuotta sitten ompelin itselleni lähes kaikki vaatteet. Vaatteeeni olivat aina silitettyjä eikä niissä ollut epämääräisiä tahroja tai roikkuvia langanpätkiä. Viimeisen kahdeksan vuoden aikana ompelukone on kyllä surissut tasaiseen tahtiin, mutta itselleni tekemät vaatteet voi laskea yhden käden sormilla. Vaatteitteni kunto ja ulkoasukin on välillä ollut vähän niin ja näin. Lasten saamisen myötä vaatekaappini sisältö on ollut melkoisen muutoksen kourissa ja vaatteiden tekeminen itselle on tuntunut hankalalta lähes alinomaa muuttuvien ympärysmittojeni takia.

Niinpä koin eilen illalla onnentunteen, kun sain pitkästä aikaa tehtyä itselleni jotakin sopivaa ja omannäköistä. Kun sovitettaessa vielä keskeneräistä mekkoa näin, että lopputuloksesta on tulossa parempi kuin etukäteen osasin kuvitella, oli fiilis mahtava. Juuri tällainen hetki on ehkä se ihanin ja palkitsevin ompeluharrastuksessa!

 

Mitään uutta tai erikoista tässä tulevassa lempimekossani (kaava SK 11-12, 2012, pienin muutoksin) ei ole, mutta niin siinä kuitenkin kävi, että kankaan murretuista väreistä, simppelistä mallista sekä leveästä satiininauhasta vyötäröllä tuli kokonaisuus, joka valloitti sydämeni. Päällikangas on jälleen EK:n palaosastolta, vuori Katriinan kirppikseltä ja nauha anopilta.

Aika kohti parempaa vaatekaapin sisältöä alkakoon!

Puutarhurin apulaiset

 

Minulla on tänä kesänä onnekseni ollut pieniä apulaisia niin kukkien kastelun, rikkaruohojen kitkemisen kuin sadonkorjuunkin suhteen. Tämän liivimekkoon käytetyn mustapohjaisen ja kevyen puuvillakankaan kuosikin on kuin suoraan jonkun taitavan kukkien kasvattajan perennapenkistä, täynnä erivärisiä ja -kokoisia kukkasia sulassa sovussa keskenään. Kukkien seassa pörrää jos jonkinmoista otusta. Värikäs kangas on alelöytö Eurokankaasta.

Liivimekon pohjana on Ottobren kaava (Siiri 1/09), jota olen hieman muokannut niin pääntien kuin leikkaussaumojenkin suhteen. Etukappaleella ja helmapalojen leikkaussaumoissa on hieman poimutusta, joka ei valitettavasti kuvissa tule esiin. Minulle tyypilliseen tapaan olen lisännyt ripauksen rusetteja ja muita tyttömäisiä hömpötyksiä sekaan, niin johan lopputulos näyttää hyvältä. Tämä on mukava kerho- ja kotiasu ja kuinka kiitollinen väriensä suhteen - kaapista löytyy aina sopivan väriset legginssit ja paita yhdistettäväksi tämän kanssa! Kokonaisuuden kruunaa vielä huivi, jonka malliin meidän tytöt ovat vallan ihastuneet. Huivi on tosi nopea tehdä ja helppo aloittelevallekin ompelijalle.

Puutarhurin pääapulaisen vieressä olevan pikkusisaren pusero on "vanhaa tuotantoa". Pidän kankaanpainannasta paljon ja se on mukava tapa ottaa lapsetkin mukaan äidin käsityöharrastukseen. Painettu kuva on kopio vanhimman tyttären piirustuksesta. Kuka arvaa, kuka kuvassa on? Pusero on kotikutoisuudessaan jotenkin niin hellyttävä, että oikein harmittaa, kun se on jäänyt jo hieman pieneksi..

 

Ai niin, ja vielä yksi asia: kiitos kaikille kannustavista sanoista tämän blogin suhteen, kiitos Piia ja Eeva, kun olette jo rohkeasti ryhtyneet käsityötarinoideni seuraajiksi, vaikka takana on vasta muutama postaus. Oma blogi tekee minut valtavan iloiseksi ja huippua, jos jotkut toisetkin saisivat siitä joskus jotakin iloa tai inspiraatiota!