Näytetään tekstit, joissa on tunniste topit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste topit. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Terveiset Italiasta - Regards from Italy



Kaksi ja puoli viikkoa lomaa, 5900 kilometriä, 11 maata, auto täynnä tavaraa, 2 aikuista sekä 4 lasta. Mahdoton yhtälö? Ei ollenkaan, sillä tänä kesänä autolomamme oli paremmin suunniteltu kuin kaksi vuotta sitten. Kahden hienosti ja kahden vähän vaikeammin autossa sujuneen päivän jälkeen meitä odotti matkan pääkohde, ihana rauhan tyyssija Italian Toscanassa, Luccan maakunnassa, Treppignanassa.

Appiukkoni vuokrasi tänä kesänä useammaksi viikoki 1400- luvulla rakennetun "linnan" pienestä kylästä (vain 22 asukasta) korkealta vuorilla, ja siellä meidänkin perhe sai viettää mukavat kuusi päivää. Talon omistaja asui ylimmässä eli kolmannessa kerroksessa ja meillä oli käytössä ensimmäisen kerroksen iso keittiö ja aula pingispöytineen, pyykkitilat, biljardihuone sekä yläterassi ruokapöytineen, grilleineen ja pizza-uuneineen.

Toisessa kerroksessa sijaitsivat makuuhuoneet, olohuone/työhuone ja wc:t (kaikkia "salakäytäviä" en käynyt edes tutkimassa). Lisäksi oli piha-alue, jossa oli lasten rakastama uima-allas ja pari ihanaa kahvittelupaikkaa isojen puiden alla.

Omistaja kävi putsaamassa uima-altaan päivittäin ja kaksi siistijä-rouvaa kävivät kerran viikossa mm. vaihtamassa petivaatteet ja pyyhkimässä lattiat. Talon kalusteiden yksityiskohdissa riitti tutkimista ja ihastelemista, kukkaloisto pihassa oli upea ja maisemat terassilta alas hienot. Auringoslaskua seuratessa mielessä kävi väkisinkin ajatus, millaista tuollaisissa maisemissa olisi asua ihan oikeasti. Mieli lepäsi ja stressi haihtui ja oma kaipuuni korpeen pois taajama-alueelta sai ehkä vielä vähän enemmän tuulta alleen. Lasten kanssa haaveilimme jo välivuodesta Italiassa, kotikoulusta, Ingmariinin, Reissumiehen ja mokkapalojen myymisestä kyläläisille sekä tietysti äidin ompelupalvelujen tarjoamisesta myös :).

Liikuntaa kaipaavillle oli tarjolla kiemuraisia polkupyöräilyseikkailuja paikallisessa maastossa ja merenrantaankin oli vain noin 40 kilometriä. Pisa ja Firenze olivat melko lähellä, mutta shoppailemaan pääsi jo Luccassa tai Castelnuovossa.

Kova kuumuus tuskastutti välillä miestä ja lapsia, mutta talon uima-altaaseen oli helppo pulahtaa vilvoittelemaan tai mennä viileän kivitaloon sisälle kovinta hellettä pakoon. Tulevaa syksyä ajatellen olen tosi tyytyväinen, että sain lomalla imettyä auringonvaloa ja hellettä sisuksiini, sillä Suomen kevät ja kesä eivät tällaiselle lämpöä ja valoa rakastavalle ihmiselle ole oikein olleet nyt suosiolliset.

Italian lisäksi pidimme pitemmän lomatauon Saksassa sukulaisten luona. Kangaskaupoille pääsin reissun aikana neljä kertaa ja niistä teen sitten oman postauksen myöhemmin.

Loma piti sisällään myös pieniä seikkailuja. Renkaan puhkeaminen sunnuntaina Virossa toi omat haasteet matkan aikataululle, mutta onneksi löytyy auttavaisia ja ystävällisiä ihmisiä. Lapsetkin saivat käytännön esimerkin siitä, miksi ainakin sitä englantia olisi ihan viisasta opetella koulussa. Matkan loppupuolelle sattui myös ukkosmyrsky ja kaatuneita puita hotelliin johtavalla tiellä, lisäksi lapset pääsivät pelastamaan uima-altaaseen loukkuun jäänyttä sammakkoa.

Tähän postaukseen kokosin erilaisia mintunvihreän sävyisiä lomavaatteita. Kuvat on otettu talolla.



Tupsuja on tehnyt mieli lisäillä jo moneen vaatteeseen, mutta tähän toppiin ne tuntuivat sopivan paremmin kuin hyvin. Kaava on oma ja uikkarikangas tyttären löytö EK:n palalaareista. Tämä osoittautui loman suosikkipaidaksi vilpoisuudessaan ja väljyydessään.



Pienen tytön hellemekko syntyi EK:n ihanan ohkaisesta karhukuviollisesta viskoosikankaasta. Malli on löysä, mutta kuminauhapoimutus vyötäröllä tekee siitä tyköistuvamman. Kädentiet ovat riittävän suuret, jotta sinne mahtuu syksymmällä trikoopaita alle. Tätä käytämme toivottavasti vielä tunikana ja toppina tulevina kesinä. Kaava oma. Myös legginssitrikoo on Eurokankaasata, kaava on joku ikivanha.

Hellemekon päälle ommeltu puuvillajakku on tehty vanhasta tyynyliinasta. Kangas oli hieman kiiltäväpintaista ja siinä on saman sävyisiä palloja. Kaava kirjasta Sew Sweet (Yuki Araki).



Noshilta keväällä tilaamani suloinen perhostrikoo päätyi myös koululaistytön kesätopiksi. Kaava on muokattu tupsutopista ja tehosteena on musta resori pääntiellä sekä takakappaleen yksivärinen helmaosa.

Ihanaa viikon jatkoa kaikille ja muistakaahan huippukiva NOSH-arvonta, jos ette ole vielä käyneet osallistumassa! Lämmin tervetulotoivotus myös uusille lukijoille! Seuraavassa postauksessa sitten lisää lomavaatteita, ehkä niitä mekkojakin.

Ompelutouhujani voi seurata myös Instagramin puolella @helmojajahepeneita.

Regards from Tuscany, Italy. We had a lovely holiday in the most beautiful landscape. We traveled mostly by car (except by ship from Finland to Estonia and from Germany to Finland), visited 11 different countries and my husband drove approximately 5900 kilometers. 

Our main destination was Italy where my father-in-law had rented a big house build in the 15th century. The house was located in Treppignana, in Tuscany. It was a perfect place to spend holidays with kids and I think at least some of us kind of fell in love with the place. The little village with only 22 inhabitants lied up in the hills and we had to drive through a very narrow and curvy road to get there. I felt very unstressed there watching the sunset in this most amazing scene and I couldn't help thinking how it would be to stay there permanently ;). 

Our second  main destination was Germany where two of my husband's aunts are living with their family. We could not have asked for a better weather and I really enjoyed the warmth and sun. I got to fabric shopping in four different places, in Czech Republic, in Italy and in Germany (two different cities), but I will tell you about them later.

For this blog post I collected together some casual summer wear I had been sewing for my girls during May/June. All the patterns are my own except the cotton jacket which is from the book Sew Sweet. I made the jacket from an old pillowcase. Other fabrics or knits actually are from Eurokangas and NOSH. There are more summer clothes to come and some pretty dresses of course too. If you haven't noticed yet, there's a nice fabric giveaway going on my blog (here) so go check that out. 

You can also follow my blog on Instagram @helmojajahepeneita. Have a great Wednesday!

keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Käännettävä monitoimitoppi (sekä pottutyyny) - Reversible multi-neckline top (and potato painting)



Jatketaanpa tänään siitä, mihin vimeksi jäätiin eli toppi/paitalinjalla. Tämä kuuluu sarjaan kokeilut. Joskus sain päähäni, että pitäisi kokeilla tehdä käännettävä toppi, jossa olisi "monitoimipääntie" eli siis sellainen pääntie, mitä voisi väännellä useampaan asentoon.

No, nyt se on sitten kokeiltu ja tehty, mitäs sanotte, onko hyvä vai ihan hassu? Yläkuvasta siis näkyy, miten pääntietä voi käännellä. Eka kuva ylhäältä vasemmalta ja alarivin kaksi vimeistä kuvaa oli lähinnä ne tavat, jotka oli mielessä paitaa suunnitellessa, mutta kokeilin kuviin sitten väännellä (tai olla vääntelemättä) niin monta tapaa kuin keksin :). Tosin nyt olen keksinyt jo lisää, sillä noita "käänteitä" voi taittaa enemmän tai vähemmän ja sekin taittaako toisen tai kummankin kulman sisäpuolelle vai kontrastivärin tuohon päälle antaa aina vähän erilaista ilmettä. Tosin mitä kapeampi käänne niin silloin se on hyvä prässätä silitysraudan avulla, jotta se pysyy hyvin kuosissaan. Ehkä johonkin versioon voisi sopia joku pieni rintakorukin koristukseksi, täytyy varmaan kokeilla ne tasan kaksi rintakorua, jotka omistan :).





Kaava tähän toppiin on oma, lähes sama kuin edellisen postauksen pitsitoppi. Kankaaksi valitsin Noshin flameeneulosta kahdessa eri sävyssä, ajattelin, että se olisi vahvuudeltaan ja jämäkkyydeltään sopivaa tällaiseen toppiin. Luulen, että toimiikin ihan hyvin, nähtäväksi sitten jääkin se, mitä näistä pääntievaihtoehdoista tulee eniten käytettyä. Ja kuinka käytännöllinen tällainen monitoimipääntie on vai onko kenties ihan turhake. Värien käyttö menee varmasti aika tasan, sillä kumpikin sopii hyvin erityisesti mun syksy/talvikamppeisiin. 

Eikös ole kivannäköinen tyyny muuten kuvissa? Painettiin tuossa keväämmällä lasten kanssa pätkä kangasta perinteisellä perunatyylillä. Lopputuloksesta tuli niin kiva ja värit sopivan murretut, että oli ihan vaikeus keksiä, mihin kankaan voisi käyttää. Päädyttiin sitten ihan tyynyyn, niin siitä on iloa kaikille. Pieni pätkä jäi vielä pussukkaan tai vaikka tilkkutöihin käytettäväksi. Reunaan laitoin itsetehtyä terenauhaa (eli siis nyöri vinoon leikatun kaitaleen väliin ja se sitten ommellaan saumojen väliin). Antaa kivan viimeistellyn ilmeen vielä tyynylle.


Käytin ompelukoneenkin huollossa ja ihan pakko oli vähän kokeilla, kun hain sen maanantaina takaisin. Vanha rouva Freesia on kuin uudesti syntynyt, vitsit, mikä ilo ommella! Syöttäjät oli todella kuluneet, ihmettelinkin, kun rouva alkoi yhtäkkiä tekeään suttua ja ohuiden kankaiden ompelu oli hieman hankalaa. Sitten tajusin itse, että eihän syöttäjistä ollut juuri mitään jäljellä, ihan sama, oliko ne ylhäällä vai ei. Nyt on kone putsattu ja huollettu ja hyvä taas päästellä menemään. Niin kuin aika monet varmaan täällä Keski-Suomessa, käytin koneen Martilla. Siellä on aina asiantunteva, nopea ja ystävällinen palvelu.  

Seuraava postaus onkin vielä mun vaatetta, sitten siirrytään takaisin lapsosiin. Yritän pian saada kuvattua simppelin, mutta ihanasta Libertyn kankaasta ommellun mekon, jonka tein viikonlopun tuleviin rippijuhliin. Mukavaa keskiviikkoa!

 

Some more selfish sewing and a reversible, self drafted top for me. I had this idea about a reversible multi- function neckline top for some time and now it's tried and tested! What do you think, is it ok or silly?

To make it I ordered flamé knit from Nosh in soft grey and magenta. I think they go well together and suit fine for my autumn/winter wardrobe too. The flamé doesn't stretch much and it's a little bit stiffer than many other knits (it is 100 % organic cotton too).

Time will tell which versions of the neckline I end up using most. If you look at the very first picture above my favorites are the first version on the upper row and the last two versions on the second row. I have also come up with other ways turning the neckline that are not photographed here. Some of the ways need ironing if you just turn a little. 

Did you notice the pillow and its lovely colours? Kids and I potato painted it some weeks ago. I really loved the result and I had a hard time thinking what to do about it :). We decided to sew a pillow, so we all can enjoy it! I still have little left for a pouch or something like that. 

Next time I will probably show you a simple dress made of Liberty fabric! I made it for the upcoming party on Sunday. Have a lovely Wednesday everyone!

lauantai 6. kesäkuuta 2015

Kesägarderobiin täydennystä - Selfish summer sewing


Oma kesävaatevarasto tuntui kaipaavan täydennystä, erityisesti ajattomien ja helposti yhdisteltävien lyhythihaisten osalta. Niinpä päätin ommella muutaman kepeän paidan. Tärkeää oli, että voisin jatkaa näiden käyttöä syksyllä ja talvella jakkujen ja neuletakkien alla ja juuri sellaiset näistä paidoista tulikin!

Simppelistä pitsipaidasta olen haaveillut jo kauan. Alustopin väriä vaihtamalla saa pitsipaitaan aina uutta ilmettä (tosin multa ei taida tämän keltaisen lisäksi löytyä kuin musta ja valkoinen ;)). Vähän hassusti kävi tämän kuvion kanssa, leikkaisin sen nyt toiseen suuntaan niin topin leikattu reuna olisi vieläkin nätimpi. No, moka mikä moka, mutta päätin, etten anna sen nyt häiritä, koska toppi on muuten juuri sellainen kuin olin ajatellutkin. Pitsi on kaivettu Eurokankaan palalaareista ja kaava on oma. 

Ompelutekninistä jutuista sen verran, että sivusaumoissa on käytetty pussisaumaa, pääntie on huoliteltu muotokaitaleella ja hihansuut käännetty vinonauhan avulla. 


Toimii hyvin ainakin neuletakin kanssa :)


Toiseen kesäpaitaan löysin kaavan Burdasta (9/2010). Lehti oli englanninkielinen, enkä hirveästi jaksanut ohjeita lukea, mutta kyllä lopputulos suurin piirtein näyttää siltä, mitä piirroskin :). Tässä paidassa on kiva kietaisumalli ja pääntiellä olevat laskokset. Harvemmin tykkään kietaisumalleista itsellä, mutta tässä on kivaa volyymiä. Ompelin kietaisuosan sivusaumaan kiinni, enkä tehnyt napitusta niin kuin mallissa, kun pusero sujahti päälle ilmankin. Tämä on pikkasen iso mulle rinnuksen kohdalta, mutta ei häiritsevästi. Viskoosikangas tummansinisine palloineen on Eurokankaasta.

 


Olen kaivannut myös siistimpiä shortseja, niillä yksillä ja ainoilla, mitkä mulla on kun ei kehtaa olla kuin kotipihassa. Tämä kaava on myös Burdasta (5/12), mutta pienin muutoksin. Lisäsin nuo upslaakit ja soljen. Mallissa oli takana vetoketju ja tuo etuläppä oli tikattu yläreunasta kiinni.



Ihailin talvella Keinosella kaikkia kivoja solkia ja tuli mieleen, että voisi sopia tuohon kivasti - ja niinhän se sopikin. Täytyis enemmänkin käyttää noita solkia kiinnittiminä, ovat vaan melko arvokkaita. Tämä ihanan punainen, hieman joustava kangas on Eurokankaasta sekin. 

Taisin kertoa aiemmin teille miehen vanhojen autojen harrastuksesta. Taustalla näkyvä Buick kotiutui meille viime syksynä. Meidän auto oli huollossa ja jouduin pääsin kokeileen tätä, kun lapsella oli hammashoitola-aika. Hauska kesäautohan se, mutta onhan se ajaminen vähän erilaista kuin tavallisella autolla. Varsinkaan, kun en nyt koe olevani mikään auto-nainen ;). 

Tulevalla viikolla taidan näyttää teille, mitä muuta olen vielä itselleni täksi kesäksi ommellut! Mukavaa viikonlopun jatkoa!


I was in a need of some basic summer clothing like simple and versatile tops which I can continue wearing with cardigans and jackets when the autumn comes again. 

I have made actually three different tops but now you get to see two of them and a pair of shorts. Let's start with the lace top, I like it a lot but can you guess what I would do differently if I started the project now? I would cut the pieces in opposite direction because I think the border of the lace would look more beautiful that way. Well, I only noticed it when I had finished the top so I can't help it anymore. Still, I'm not going let that bother me too much, I love that top and I have wanted one for a long time. I used french seams in the sides, bias tape in the armholes and facing in the neckline. The pattern is my own. 

For the polka dot shirt I used a pattern from Burda (9/10). It was an English edition and I didn't actually read the instructions much but I think it looks pretty much as it should :). I don't usually like wearing wrap around shirts but this one had nice pleats on the neckline and I totally fell in love with the design. 

And the shorts - oh yes, I totally needed one! I only have one and I can only wear them at home, these red ones I can put on when I go out :). This pattern is originally from Burda too (5/12) but with some changes. There was an invisible zipper back and that "front piece" was stitched from the top. I decided to leave the front piece open, add a beautiful buckle and put no zipper. I also added the turn-ups - simply because I just like having them in my shorts :). 

All fabrics are from Eurokangas.

Have a good weekend everyone!

torstai 28. toukokuuta 2015

Kesäkampetta kolmessa sävyssä - Black, white and orange

 
Täällä on yksi ompeluhullu ommellut kuin hullu kohta viikon päivät ja yötkin melkein :). Tuli ihan järjetön inspiraatio ommella lähes kaikki tämän vuoden puolella ostetut kankaat - siis sellaiset, jotka oli hankittu visio mielessä - pois hyllystä. Täytyy tunnustaa, että siinä sivussa on tullut ommeltua vähän muutakin - myös ei niin suunniteltuja juttuja. Lähes kaikki kesävaatteet onkin nyt tehty ennen kuin kesäloma edes on ehtinyt alkaa - tuolla on pinossa kaksikymmentäseitsemän (laskinkohan ihan oikein, oliko niitä niiiiiiin paljon?) erilaista juttua ja kolme kangasta enää odottaa muodonmuutosta, ne aion tehdä perjantai-iltaan mennessä! Yksi uikkareitten yläosa on jo ehtinyt kadota tänne järkyttävään kodin kaaokseen, mutta ehkä se toivottavasti jostakin tupsahtaa esiin. Perhe on jaksanut ihmeen hyvin tätä hullunmyllyä, tosin aionkin yritän pitää pienen ompeluloman tässä seuraavaksi, kun koululaisetkin jäävät lomalle. Korjausompelua riittäisi eli niitä sitten pikkuhiljaa seuraavaksi ja sitten kohta voikin alkaa miettiä jo syksyn projekteja, kangashyllystä löytyy nimittäin nyt mukavasti tilaa :).  Lisäksi ne villasukat on tehtävä itselle, kun jäivät onnettomat talvella tekemättä, joten ihan ilman käsitöitä en kyllä osaa kesää viettää. Mutta jos vaikka viikon tai kaksi kokeilisi ;)
 
Blogattavaakin siis on vaikka kuinka ja paljon, kunhan saadaan juttuja pikku hiljaa kuvailtua. Nyt näytän teille kuitenkin nämä jo aikaa sitten valmistuneet kamppeet, jotka ovat osa oikeastaan vain odottaneet lämpimiä kuvauskelejä. Osan näistä tein jo maaliskuun lopussa, kun Kannelin kanssa treffattiin ompelun merkeissä.
 


Pienelle neidille hänen itse valkkaamasta Eurokankaan pandatrikoosta viistottu toppi, johon tein pykäreunakoristeen pääntielle. Topin kaava on alun perin Ottobresta (lyhennetty reilusti), joku ikivanha lehti varmasti, sillä tämä malli oli ensimmäisiä ompeluja vanhimmalle tyttärelle :).
 
 



Keskimmäiselle neidolle samasta trikoosta sortsit mustin tehostein sekä Marimekon pellavaneuloksesta paita kaveriksi. Sortsien kaava muokattu Burdasta (4/14) ja paidan kaava oma.




Ja koululaisneidillekin tietysti sävy sävyyn! Löysä jakku pellavaneuloksesta, ei ihan onnistunut, mutta toivottavasti tulee silti pidettyä, neulos olisi tähän malliin saanut olla napakampaa. Jakun alle pitkä tunikatoppi EK:n trikoosta. Tykästyin talvella niin paljon tuohon etupistokirjontaan, että käytin sitä tähänkin applikaatioon tehosteena. Näistä vaatteista oma suosikkini on ehdottomasti tämä toppi.

Olipa muuten kiva lukea teidän ajatuksia ompelusta nyt ja ennen. Kiitokset kaikille edelliseen postukseen kommentin jättäneille <3. Ja hei, tykkäsittekö siitä mun metsäkeijun mekosta? Pääsin toista kertaa kymmenen parhaan joukkoon Project Run and Playssa ja sitä mun mekkoa voi halutessaan käydä äänestämässä täällä :).

Toissa iltana sain inspiksen kokeilla pitkästä aikaa vähän smokkipoimutusta, sen aion näyttää teille seuraavaksi, palaillaan pian!

Just a few words in English because it's really late and I should be sleeping already :).

I have made these clothes for my girls already two months ago but I have been waiting for nice and sunny days so we could photograph them. Well, there haven't been many sunny days yet but now the clothes are finally photographed.

Our youngest got a top with scalloped applique made of panda knit she chose herself in Eurokangas. The pattern is originally from Ottobre, but I have shortened it pretty much and that applique on the neckline was my own idea too.

The middle daughter got panda shorts with black details and a shirt made of Marimekko's linen knit. The shirt pattern is self drafted and the shorts are from Burda (4/14) with some modifications of my own.

Our school girl got a top with applique and running stitch details (this top is my favourite of all these) and a light jacket, which quite didn't turned out the way it was supposed to, because that knit is too flowing for the pattern. The solid knit is from Eurokangas and both patterns are my own.

I have been sewing like mad this week, I have so much things to show you! The day before yesterday I tried some smocking and sewed a simple dress for our youngest. I guess I'm going to show you that next!

perjantai 24. huhtikuuta 2015

Kalakaverit - KCW Wild Things goes Under Water


Scroll down for English!

Perjantai-tervehdys merellisissä meiningeissä! 

Tytär ihastui aikoja sitten tähän turkoosiin juhlakankaan palaseen Eurokankaassa ja se lähti silloin meidän mukaan. Useamman kerran olen kuullut kysymyksen, että milloin sinä äiti ompelet siitä turkoosista kankaasta jotakin. Ongelmana oli, etten tiennyt, mitä olisin siitä tehnyt - juhlamekko kyseisestä kankaasta olisi tuntunut liian tätimäiseltä pienelle tytölle. Kunnes KCW sai aikaan sen, että aloin nähdä kankaan hörsylät kalojen suomuina! Niinpä kankaasta syntyi helppo vuoritettu hame kuminauhavyötäröllä. Hameen jälkeen iskikin sitten vaikeus päättää sitä, millaisen yläosan ompelisin sen kaveriksi.

Ensin ajattelin jotakin valkoista, eleganttia ja hyvin yksinkertaista. Sitten muistin, että meillä on kiva, valkoinen ohut neuletakki, jonka kanssa hame toimisi syksyllä vallan mainiosti. Sukkahousut vain jalkaan ja joku kiva huivi kaulaan niin tyylikäs asu olisi valmis. 

Tämän jälkeen mieleen tuli kaikki värikkäät kalat, joita viime kesänä ihastelimme Mallorcan Palma Aquariumissa. Ompeluhuoneessa silmä osui miehen vanhaan keltaiseen t-paitaan ja trooppinen väriyhdistelmä oli sinetöity. Pinterestistä kaivelin kultakalan kuvan ja olin sitä jo aloittamassa, kun joku epäilyksen siemen taas tuli mieleeni. Siinä vaiheessa päätin ottaa tuumaustauon seuraavaan päivään. 

Eilen ajatukset oli edelleen sekaisin, joten päätin palata alkuperäiseen valkoiseen suunnitelmaan ja Kannelin postauksesta inspiroituneena surautin röyhelötopin hameen pariksi! Ihan täydelliseltä parilta ei sekään kuitenkaan hameen kanssa tuntunut ja päätin tehdä keltaisen topin kaloineen valmiiksi, tuli mitä tuli! Aplikaatiossa käytin sifonkia ja hamekangasta (vähän taftimaista) sekä hyödynsin ompelukoneen koristeommelta kalan suomuina. Vanhasta paidasta sai vielä kesälegginssitkin tehtyä topin pariksi - legginssit, jotka eivät voisi haarakoukun kohdalta huonommin lapselle istua. Menevät ne silti pihatouhuissa ja  mekkojen parina :). 

Valkoisen topin kaavan pohjana on Ottobren Maxidots-toppi (3/14). Lisäsin vain röyhelöt. Legginssien kaava on joku vanha Ottobren kaava lyhennettynä. Hameen ja keltaisen topin kaava on oma. Keltaisessa topissa menee vino leikkaussauma etukappaleella ja helmaosan olen kellottanut. Näiden monenlaisten ompelukiemuroiden jälkeen loppu hyvin, kaikki hyvin kuitenkin ja tässä koko merellinen asu kokonaisuudessaa nyt esiteltynä eri tavoin :). 

Mukavaa perjantaita sekä viikonloppua kaikille ja tervetuloa uudet lukijat joukkoon! Itse hain kirjastosta kasan käsityökirjoja ja -lehtiä, joiden parissa aion ainakin tänään viettää mukavan ja inspiroivan illan :).








Kids Clothes Week  and Wild Things continues! After my last KCW post on Monday I decided to go under water. Last summer we went to Mallorca and visited Palma Aquarium, all kids just loved it and there were a lot to see for me and my husband too. 

I have had this turquoise taffeta type fabric in my stash forever - at least it feels like that. This girl in the pictures has actually chosen it and if you only knew how many time she has asked me the question, Mommy, when are you going to make something of the turquoise fabric ;). I had no idea where to do use it, because a dress seemed too adultlike. Anyway, then KCW Wild Things theme came out and in my eyes this fabric started to look like fish scales!

I came up with the idea of a straight mini skirt, I think it turned a lot of fun. But I had problems deciding what kind of a shirt/top I would like to make, more casual or "elegant" one. That's why I ended up making two: the yellow casual one with fish applique and the white elegant one, made of lace knit.

Now I'm satisfied with both, I love the tropical colors of the yellow top, leggings and the skirt together. The white knit top is very versatile, together with the skirt it makes the outfit look quite dressy. 

Skirt and yellow top patterns are my own, leggings pattern is from Ottobre and so is the knit top too (3/14 Maxidots, but I added the ruffles to the neckline and the armholes). The picture for the fish applique I found on Pinterest. Taffeta is from Eurokangas and yellow knit was an old t-shirt. 

Have a nice weekend!

lauantai 10. tammikuuta 2015

Helmikirjontaa ja kierrätystä - Bead embroidery and upcycling


Tässä näette sellaisen "yksi asia johtaa toiseen" -ompeluksen :).  Päätin tämän vuoden kuusi ensimmäistä kuukautta haastaa itseäni joskus kouluaikaan kokeilemillani tai täysin uusilla erikoistekniikoilla. Olin ajatellut silkkinauhakirjontaa tammikuulle, mutta sitten tytöt kaivoivat eräs ilta helmet esiin ja päätin minäkin mennä heidän askarruskerhoon mukaan (niin, meillähän kokoontuu siis askarruskerho lähes joka ilta (yleensä keskellä olohuoneen lattiaa) ja siellä on hyvin vaihtelevia teemoja). Päädyin sitten erään askarruskirjan (nimi ei jäänyt mieleen, joku Martha Stewartin) mallien mukaan kokeileen siemenhelmistä tuollaisia hyönteisiä niin kuin kuvassa oleva hieman epäonnistunut vinkura-perhonen.

Tämän vinkuraperhosen värisävyt aiheuttivat samana iltana sen, että muistin kaksi anopilta saanutta pientä silkkitoppia (turkoosi ja vihreä), jotka ovat odottaneet muutosta joksikin kivaksi tytöille. Äkkiä laatikkoa kaivelemaan, enkä meinannut edes löytää, mutta olihan ne siellä :).

Alkuperäiset topit olivat halterneck-mallit helmarusetilla. Mittasin tytölle sopivan topin pituuden, leikkasin kummatkin topit vaakasuoraan poikki, kavensin sivusaumoista ja ompelin uuden parin yläosaan - ja kas, uusi halternecktoppi syntyi nopeasti ja helposti! Niin nopea kuin tämä oli tehdäkin niin se toinen toppi, jossa värit ovat toistepäin, odottaa vielä valmistumistaan isommalle siskolle ;). Tämä oli siis topin tarina.


Miehen sinisen villatakin jämät (aiemmin syksyllä tein paidasta nämä kivat sukat) on odottanut tuolin selustalla jotakin mukavaa ompeluideaa. Neuletakkitytölle olen siitä mielessäni pyöritellyt jotakin hyvää mallia ja tämän silkkitoppiompelun myötä sekin idea sitten kirkastui. Siitä tuli söpö perhoshihainen neulejakku, jonka takapääntiellä on myös poimua. Tykkään tosi paljon mallista, voisin käyttää itsekin samanmoista! Takissa oli hauska kaksisuuntainen vetoketju ja sen avulla takin ilmettä voi muutella kivasti riippuen siitä, kuinka paljon vetoketju on auki ja mistä päästä.



Koska helmityöt houkuttelivat edelleen, päätin tehdä pienen kuvion takkiin helmikirjonnalla, joka on nyt siis tammikuun erikoistekniikkavalinta. Olenhan minä toki joskus helmiä vaatteisiin ommellut, mutta lähinnä yksittäisiä. Nyt tein vähän taustatyötä pistojen osalta ja vinkkejä helmien kiinnityspistoihin sain täältä (käytin Beaded backstitchiä).

Helmikirjontaahan käytetään usein suurien muotitalojen luomuksissa tai kansanomaisissa ja etnisissä vaatteissa (esim.tämä tai tämä). Työ on aikaavievää, todellakin käsityötä ja aika harvalla maija meikäläisellä on aikaa tai malttia kirjoa kokonaista vaatekappaletta (saatikka edes puolikasta), puhumattakaan siitä, että olisi varaa ostaa haute couturea. Ihanaa ja inspiroivaa niitä on kuitenkin katsella (löytyy Pinterestistä hakusanalla bead embroidery clothing tai haute couture embroidery). Pienet kirjonnat sopivat kuitenkin kivasti piristämään arkisempiakin vaatteita, kuten nyt vaikkapa tätä neuletakkia. Helmillä voi kirjoa pelkästään vaikkapa kauluksen tai hihansuut ja saada vaatteeseen toisenlaisen ilmeen tai uudistaa vanhaa!  Tämä idea oli minusta vallan mainio ja menee ehkä jossain vaiheessa toteutukseen.


Itse päädyin tekemään neuletakin taskuun simppelin ympyräkuvion turkooseilla siemenhelmillä ja joskus Sinellistä ostamillani "perhos"helmillä (en tiedä virallista nimeä, mutta niiden kauneus lumosi minut ja pieni rasia oli pakko ostaa, olemme tehneet niistä aiemmin korvakorut tytön kanssa). Tasku on ommeltu käsin kiinni, joten se on helppo irrottaa pois ja koristeen voi hyödyntää myöhemmin muualla. Nämä helmet kestävät käsinpesun ja villaneuleita kun ei juurikaan pestä niin helmikoristelu sopi mielestäni siksikin hyvin tähän tuotteeseen.

Sitten kävi vielä niin hauskasti, että Aikuinen-lapsi -kässäkerhon aiheena oli tällä viikolla helmikudonta :). Teimme siellä tytön kanssa tuollaiset rannekorut, tekniikka on hauska ja helppo enkä ollut sitä aiemmin kokeillut. Ohje kudontaan löytyy ainakin täältä (rullaa sivua vähän alaspäin).

Näitä blogikuvia yritin piristää pienillä perhosilla, kun alkaa tympiä ottaa noita kuvia aina tuossa terassilla. Ostin tytöille joululahjaksi Big Shot -kuvioleikkurin (sitä sai syksyllä hieman edullisemmin Juju-kerhosta), kun ovat niin kovia askartelemaan. Olihan siinä toki vähän omakin lehmä ojassa, ajattelin, että voin hyödyntää leikkuria aplikaatiossa, synttärikoristeluissa yms jutuissa. Leikkuuterät ovat melkoisen hintavia, mutta ehkä niitä aina silloin tällöin voi ostella. Aloituspakkauksen mukana tuli muutamia ja pistin lahjapakettiin pari muutakin ostamaani terää. Kyllä niillä alkuun pääsee!

Mukava viikonlopun jatkoa kaikille, olettehan muistaneet käydä ihastelemassa hienoja kierrätystöitä haasteen tiimoilta ;) Lämpimästi tervetuloa uudet lukijat <3




It's time to show you what I've been up to this week! Upcycling was the keyword. And beads. And butterflies.

My girls just love to do all kind of crafts. One evening they took all their beads and pearls and since we had borrowed some Martha Stewart craft book from the library I ended up trying tiny insects made from seed beads. I made the butterfly necklace, my first one and it's not very good, but our middle daughter liked it very much so of course I gave it to her. 

Anyway, the colours of the butterfly made me remember two adult size silk tops (green and turquoise) and I decided to make something to them. The original look with halterneck and bow was pretty much the same as now, except they were solid. I just cut the tops, narrowed from the sides so it fitted well to my daughter and sewed the turquoise hem to the green part - very easy and quick to do :). 

Because it's winter here I wanted to do something to be worn with the top and that was woolen jacket. The beautiful blue wool sweater was my husband's but I hadn't much left of it since I had made these funny socks earlier in the autumn. Still I think I managed pretty well and I love the sweet look of  this short sleeved cardigan. And I think we can wear it around the year with different kind of clothes. 

I guess I told you earlier that I'm going to try new craft techniques this year and my first one was bead embroidery, that is why I made this round decoration to the pocket. Bead embroidery is such a beautiful technique, time consuming of course, but very interesting (if I had lots of time and patience). I found some amazing bead embroidery work on Pinterest using key words "bead embroidery clothing" and "haute couture embroidery".  Most of them are something I could never manage doing but you can get nice and little ideas to be used on your daily clothing.  

This week we also went to the Adult -Child -craft club again and this week's theme was seed bead bracelets - what a great coincidence! So we made those two bracelets there. I hadn't tried this technique before, can somebody tell me what it is called in English :). I remember I had such a bracelet when I was young, I got it from my Indonesian friend and I always thought how it's done! Now I know!

That's all for today, have a good weekend and welcome new readers outside Finland!

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Pinkkejä pampuloita, söpöjä eläimiä - Pink pompoms, cute animals

 Täällä on ompelukone surissut mahdottomalla vauhdilla muutaman päivän ajan. Päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja surauttaa tekemättä jääneitä syksyprojekteja. Päätin keskittyä kerrankin suoraviivaiseen työskentelyyn ja jättää enimmät mietiskelyt sekä piiperrykset pois. Valmista tulee melko nopeaan, vaikka ihan ilman yksityiskohtia ja koristeluja en vaatteita näköjään osaa tehdä.

Niinpä aion myös tulevan viikon urakoida näitä "suunnitelma valmis, milloin tekisi "-tyyppisiä juttuja niin paljon kuin vain mahdollista. Sekä hyödyntää jämäpaloja pois. Uusi vuosi on nimittäin paljon mukavampi aloittaa niin, että tekemättä jääneet työt eivät häiritse mielessä ja sitten saan piiperrellä, kokeilla ja näperrellä taas ihan sydämeni kyllyydestä. Ja kangashyllyllekin tulee tilaa kevään uusille kankaille.

Mutta katsotaanpa, mitä olen saanut aikaiseksi :).





Tämä Marimekon kauniin sävyinen joustocollege on odottanut ompelua lähes vuoden päivät! Alunperinkin oli selvää, että siitä tulee huppari/tunikamekko/collegetakki, mutta malli on muuttunut melkein aina kun kankaan olen esille ottanut. Kuvassa näkyvät housut valmistuivat perjantaina ja tytär halusi ne reissuun lauantaina. Menin sitten illalla lupaamaan, että voin "sen seeprapaidan" vielä surauttaa valmiiksi housujen kaveriksi. Tytär oli ihastellut pyörökaulusta keskimmäisen siskon tunikamekkosessa (tulossa blogiin varmaankin tulevalla viikolla), joten siitä tuli sitten tämänkin puseron kaavoituksellinen juju, mutta vähän leveämpänä versiona.

Täytyy sanoa, että tykkään puserosta kyllä tosi paljon! En koe olevani aplikaatio- saatikka joustocollege -ompelija, mutta nyt voin kerrankin sanoa, että sain kyseisellä tekniikalla ja materiaalilla omasta mielestäni hienon lopputuloksen, hyvä minä :). Tosin sen verran lisään, että tuohon seepraan haluaisin vielä yhden pienen yksityiskohdan aplikoida kaulan ja turvan yhtymäkohtaan. Ehkä korviinkin.... Saankohan aikaiseksi, täytyy katsoa :). Tyttö oli ikionnellinen tästä asukokonaisuudesta, tulee varmaan olemaan talven lempiasu koulussa. Tein joustocollegesta myös legginssit vielä. Yksi yläosa,  johon kaksi sopivaa alaosaa tai toisin päin on minusta toimiva koodi - silloin kaapista yleensä aina löytyy jotakin nättiä ja yhteensopivaa päälle.

Paidan pohjana on Ottobren raglanhihainen trikoopaita (4/13),  jota pidensin helmasta sekä avarsin pääntietä ja kuosittelin siihen pyörökauluksen. Seepran harjaan ja tekstiin käytin Novitan Frilla-lankaa, tekstissä purin siitä sen ison verkon pois ja käytin nauhaosaa. Nauhalla kirjoittaminen olikin aika hauskaa!

Housujen kaava on Ottobren (1/11) B-mitoitettu farkkujen kaava. Jätin leikkaussaumat edestä pois, mutta etutaskut ja takataskut tein. Lapsen mitattuani kavensin kaavaa vielä hieman lantiolta, sekä kavensin lahkeita ja housut istuvat aika kivasti nyt. Hauska elastaania sisältävä kangas Eurokankaasta ostettu tänä syksynä.




Ihania pampulahuiveja on näkynyt lähes joka blogissa. Minulla oli sekin vielä tekemättä, vaikka huivikangas sekin ehti jo tovin odotella hyllyssä. Tytär valitsi tämän viskoosikankaan itse EK:n palaosastolta, musta se on tosi kivannäköistä ja sopii hyvin myös noiden musta-valkoisten housujen pariksi. Voin ehkä joskus joutua lainaamaan huivia.... Pampulanauha myös EK:sta.

Huivikangasta ja pampulanauhaa jäi sen verran yli, että keskimmäinenkin sisko sai pampulavaatteensa. Hihattoman topin kaava on oma, kädentiet huolittelin vinonauhalla, takana on halkio ja nappi. Kainalon kohdalla on vastalaskos, jota on vähän matkaa ommeltu kiinni. Pampulanauha kulkee pääntiellä vain etukappaleella, mutta kiertää koko topin helman.


Kaapista löytyi vielä pieni pala kaunista liukuvärjättyä sifonkia, jonka olen joitakin vuosia sitten saanut tuliaiseksi appiukolta. Se riitti juuri ja juuri muhkeaan minihameeseen ja vuorikangaskin löytyi omista kätköistä.


Korjausompelulaatikko on täällä ainakin räjähtämäisillään. Legginssit eivät olleet rikki, mutta toisen polven alapuolella oli tahra, joka ei lähtenyt millään pesussa. Tahran peittää nyt aplikoitu kissa, inspiraatio HM:lta ja täältä. Kiinnitin kisut liimaharsolla ja käsin pykäpistoin paikoilleen. Aika söpö lopputulos.

Mukavaa joulukuun alkua kaikille! Ja wau, uusia lukijoita on jälleen ilmestynyt lukijapaneeliin, tervetuloa mukaan!

ps. Ai niin, haasteet ovat nyt täynnä. Laittelen kaikille osallistujille tulevalla viikolla postia. Kiitos kaikille kiinnostuneille!


This week I finally decided to institute some projects that - for some reason - I have delayed and delayed. I think the coming sewing year is much more enjoyable to start when I don't have to think why I haven't done this or that. I have the same plan this week, because I really want most of those projects done - now! Next year I can concentrate on something new then :).

The zebra shirt, trousers and the scarf with pompom ribbon are all such delayed projects. I used some leftovers from the scarf and other fabric scraps for a sleeveless tunic and a skirt for our other daughter. Fabrics are from Eurokangas and Marimekko. Patterns are my own (except trousers Ottobre 1/11, and for the zepra shirt I used Ottobre's raglan sleeved shirt pattern (4/13) but added the collar and applique).

The pink leggings had a stain so I appliqued cats to cover it. The cats are made of soft plush.

I actually like quite a lot all of these - I can't understand why it took so long to sew them :) I like the combination of pink, white and black and who could resist cute animals anyway :)