Eskaritytön kassiin löytyi kaapista sininen sisustuskankaan pala, luistin on tehty silityskalvoista ja itseliimautuvasta heijastinkankaasta (Sinellistä, kuten myös kapea nauha ja pilkullinen taustakangas). Valkoinen taskukangas sekä harmaa tekoturkis on kierrätetty vanhoista tekstiileistä. Näillä kankailla myös vuoritin kassin.
Pikkusiskon kassi ommeltiin pellavaisesta penkin päälliskankaasta ja vuoriksi se sai samaa valkoista kangasta kuin isomman siskon kassissa. Puuvillapitsi muistaakseni Keinoselta. Luistellaan - tekstin ompelin tuetulle kankaalle tavallisella tikillä (ei siis tällä kertaa mitään vapaata konekirjontaa :)).
Ja nuo jääprinsessojen puvut - ne ovat oikeasti vanhimmalle tytölle jo vuosi sitten tehtyjä jumppa-asuja, mutta sopivat sävyiltään niin hyvin näiden kassien kanssa, että piti ottaa kuviin mukaan. Materiaalit niihin EK:sta ja kaavat omat. Kassin kaava on myös omasta päästä.
Kaivoin muuten kutimetkin parin vuoden tauon jälkeen esiin. Siihen oli ihan syynsä, sillä poika pyysi minulta uusia lapasia ja häneltä niin harvoin tulee mitään toiveita käsitöiden suhteen, että piti melko nopealla aikataululla toive toteuttaa. Syntyi peruslapaset seiskaveikan Raidasta ja taitaa tuo petroolinsininenkin lanka olla jotakin Novitaa. Lapaset pääsivät heti käyttöön, vaikka raitoja ei olisi kuulemma tarvinnut olla....
Olisi kyllä niin kiva neuloa lapsille enemmänkin, mutta minulta luonnistuu vain nuo perussukat ja -lapaset, sekä huivit. Ihastelen kivoja jakkuja tytöille, mutta into lopahtaa aina siihen, että kun tekee eri langasta kuin ohjeessa niin pitää neuloa niitä mallitilkkuja ja muutella ohjeet sitten sen mukaan. Monenlaiset kavennukset ja levennyksetkin vähän hirvittävät. Yhden villatakin olen tytöille saanut aikaiseksi, eikä sitä ole edes pidetty hirveästi (no, ei se kyllä niin häävi olekaan :)). Vinkkejä aloittelijalle sopivista, hyväksi havaituista neulenutuista otetaankin ilomielin vastaan, vaikkapa ihan Nalle-langasta, sitä kun löytyy helposti tuosta lähikaupastakin.... Kesä on minulla aina enemmän sellaista virkkaus- ja neulonta-aikaa niin nythän tässä voisi jo vähän ideoita alkaa pyörittelemään mielessä!
Käsityöntäyteistä tulevaa viikkoa kaikille lukijoille ja vierailijoille <3