Nyt alkoi järjestämäni Vanhan vaatteen uusi elämä - haaste, jossa 14 blogin pitäjää ompelee 2 viikon ajan kierrätyshenkisiä vaatteita, sisustustuotteita, leluja tai asusteita. Materiaaleina käytämme pääasiassa vanhoja vaatteita ja muita tekstiilejä, hieman saa käyttää myös tilkkulaatikosta löytyviä uusien kankaiden paloja. Kaiken käytettävän materiaalin tulee kuitenkin löytyä kotoa ja kaupasta tai kirppareilta ei uutta materiaalia saa hankkia.
Itse aloitin kierrätysviikot räsyteemalla. Mollie Makes (numero 40) - lehdessä oli tehty koreja ompelemalla nyörejä yhteen. No, minun varastoistani ei löydy niin paljon nyöriä, joten ajattelin kokeilla, onnistuisiko sama kangaskaitaleita yhdistämällä. Leikkasin puuvillakankaista n. 4 cm pituista kaitaletta ja ommellessa kiersin sitä tuollaiseksi patukaksi, ja tikkasin siksakilla yhteen. Ja kyllähän niistä koreja syntyi! Jälki on aika rouheaa, mutta itse innostuin tästä niin kovasti, että mielessä pyörii jo vaikka mitä, mitä tällä tekniikalla voisi tehdä. Itse tekniikka tai lähinnä tuon pyöreän pohjan tekeminen vaatii kyllä vielä harjoittelua. Harmillisesti en myöskään tajunnut mitata, minkä verran minulla meni koreihin kaitaletta.





Näissä tekemissäni pikkukoreissa voisi säilyttää vaikka lankarullia, nappeja, pinnejä tai mitä vaan. Aika hauskasti ne sopivat mielestäni kukkasille suojaruukuksikin! Tytöt omivat kuitenkin nämä korit pienille aarteillensa, joten täytyy ehkä tehdä itselle jossain vaiheessa uudet! Näihin koreihin leikkasin kangassuikaleita miehen vanhasta kauluspaidasta, lakanoista, pöytäliinasta ja tilkkulaatikostakin löytyi yksi sopiva kangas.

Halusin vielä kokeilla samaa tekniikkaa trikoosta. Leikkasin noin 3 cm:n levyisiä lyhyitä kaitaleita lasten vanhoista pikkuruisista bodyista ja paidoista sekä omasta topistani. Ompelin kaitaleet ensin yhteen ja sitten aloin tekemään pohjaa. Tästä piti tulla pieni kassi, mutta pohja alkoi kovertumaan minulla niin äkkiä, että siitä olisi korkeintaan tullut vauvanuken kassi. Niinpä syntyikin räsynukke. Vanhin tytär tuli kysymään, että mitä ihmettä oikein teen ja hän ehti varata nuken itselleen. Tilkkulaatikosta löytyi sopivan värinen trikoo pääksi ja pyysin tyttöä piirtämään nukelle kasvot ja valitsemaan sopivan väriset hiukset villalangoista. Nukke matkasi meidän mukana eilen koko päivän, kun kävimme Helsingissä ylioppilasjuhlissa ja se kainalossa otettiin pienet päiväunetkin. Onhan nukke aika kotikutoisen suloinen ja tykkään kovasti tuosta kirjavasta pinnasta. Ja koska tyttö sai osallistua sen tekemiseen, uskon, että siitä tuli senkin takia hänelle kovin mieluinen.



Googlasin vielä mielenkiinnosta, onko muut tehneet tällä tekniikalla koreja tai muuta, mutta en löytänyt. Koreja on tehty kierretyistä suikaleista niin, että ne on liimattu yhteen tai sitten niin että suikaleet on letitetty ja letit on ommeltu käsin yhteen. Tuolla lettitekniikalla olen nähnyt mattojakin joskus.
Mutta nyt lähden kierrokselle katsomaan, ovatko toiset jo saaneet tämän haasteen tiimoilta tehtyä hienoja ja kekseliäitä juttuja :)
Helmoja ja hepeneitä's reuse challenge starts today and takes two weeks. 14 bloggers from Finland are sewing unique products made of old clothes and textiles.
I started my challenge by sewing two small rag baskets and a rag doll. I was inspired by Molly Makes (issue 40), where a basket had been made from rope. But since I didn't have enough rope in my stash I wanted to try my own way. For the baskets I used strips from men's shirt, tablecloth, sheets and from my stash. I joined the twisted strips together with zigzag stitch. The look of these baskets is a bit rough but I like it a lot.
For the doll I used children's old jersey baby clothes. I cut short strips, because I wanted it to be very colourful. My daughter fell in love with it so I let her draw the face and choose the hair material. This homemade doll looks pretty cute, don't you think :)
I tried to google this technic I used but couldn't find exactly the same. I found some braided baskets, which looked awesome and baskets made of twisted strips but strips had been joined together by glueing. Anyway, I kind of fell in love with my easy technique so I'm definitely going to make something more in the near future!