Kun kerran kevät on jo ihan nurkilla täällä keskisessä Suomessakin, ajattelin, että ompelen kauluksen pariksi kivan pellavaisen kevätmekon. Ajatuksissa oli jokin kaunis ruskean sävy, mutta kun sellaista ei Eurokankaasta löytynyt, päädyin koralliin. Pellavamekko on malliltaan hyvin simppeli, siinä on pyöreä pääntie, jota voi sitten koristaa myös koruin tai huivein, vyötäröllä on sauma ja helma on kevyesti laskostettu. Mekossa on väljyyttä ja sitä voi pitää ilman vyötäkin, mutta minä nyt tykkään noista vöistä niin taas tökkäsin sen näihin kuviin. Takana on piilovetskari. Kaava on oma, osittain sovituksissa muokattu. Materiaali siis Eurokankaan hieman vahvempaa pellavasekoitetta, tästä olen ommellut paljon myös lapsille ja tykkään kovasti. Eri värisävyjäkin on yleensä ihan kivasti tarjolla. Uskoakseni se on tätä August - kangasta.
Parhainta antia kirjassa ovat kuitenkin juuri nämä kirjontamallit, sillä niitähän voi kirjoa melkein mihin tahansa. Mallit soveltuvat myös kirjontaa aloitteleville, sillä niissä käytetään lähinnä muutamia yksinkertaisia pistoja. Itse tykkään kovasti taiteilijan tavasta täyttää pintaa ketjupistoin. Ihastuin tähän simppeliiin lintukuvioon ja sommittelin niitä kaavoittamaani irtokaulukseen 12 kappaletta. Vaikka kuvio on suhteellisen pieni, niin kyllä siihen silti minulla aikaa meni. Jossain vaiheessa nimittäin ihan mielenkiinnosta katsoin, että minulla meni noin puoli tuntia yhden linnun kirjomiseen eli karkeasti voisi laskea, että kauluksen kirjomiseen meni noin kuusi tuntia. Toki olen vielä melko hidas kirjomaan, mutta ei kirjontaa nyt edes voi ja tarvitse minusta niin tehokkaasti tehdä, siinähän se ilokin pian menee samalla. Olen kyllä tosi tyytyväinen lopputulokseen ja valkkaamiini sävyihin, vaikka lintuni vähän tukevammat ovatkin kuin alkuperäiset.
Tämä on minun eka irtokaulukseni ja käytäntö nyt näyttää, kuinka toimivia ja ja käteviä tai epäkäytännöllisiä nämä ovat. Kaulukseni suljetaan pienellä hakasella, sillä en halunnut nauhoja roikkumaan, vaikka tuntuu, että sellainen kiinnitystapa voisi olla kätevämpi. Pelkään nimittäin hakasten aukeamista liikkeessä, kun mekossakin on hieman väljyyttä yläosassa. Kuvauksissa toimi ihan hyvin, mutta eihän siinä nyt niin kauaa aikaa mennyt eikä mitään akrobatiaa tullut harjoitettua. Meillä on tulevana kesänä ainakin yhdet juhlat, mihin voisin mekon kauluksineen laittaa ja voihan sen juhliin sitten varmistaa muutamalla ihan pienellä pistolla kiinni, jos siltä tuntuu. Ostin Ek:sta myös toisen kankaan kaulusta varten (kuva alla) ja siitä ajattelin tehdä ihan hihattoman topin jossakin vaiheessa.
Minä olen aloitellut täällä pikkuhiljaa yhtä tilkkupeittoa taas :). Lisäksi on suunnitelmissa kirjoa muutamia avaimenperiä sekä ommella vähän keväämmällä trikoinen kesäasu itselle Noshin kankaista. Muutama pitkään keskeneräisenä ollut työ myös kuiskii tuossa olkapäällä ja yrittää käskeä tekemään ne pian valmiiksi :). On mulla jotain valmistakin ollut jo pari viikkoa, ne odottaa vain kuvausta ja tekstiä niin ehkä niistä sitten seuraavalla kerralla tänne. Olen ollut nyt ihmeen aikaansaava kässäpuolella, kai se tämä kevät ja valo tekee ihmeitä!
Aurinkoa viikkoonne!

















































