Näytetään tekstit, joissa on tunniste legginssit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste legginssit. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Terveiset Italiasta - Regards from Italy



Kaksi ja puoli viikkoa lomaa, 5900 kilometriä, 11 maata, auto täynnä tavaraa, 2 aikuista sekä 4 lasta. Mahdoton yhtälö? Ei ollenkaan, sillä tänä kesänä autolomamme oli paremmin suunniteltu kuin kaksi vuotta sitten. Kahden hienosti ja kahden vähän vaikeammin autossa sujuneen päivän jälkeen meitä odotti matkan pääkohde, ihana rauhan tyyssija Italian Toscanassa, Luccan maakunnassa, Treppignanassa.

Appiukkoni vuokrasi tänä kesänä useammaksi viikoki 1400- luvulla rakennetun "linnan" pienestä kylästä (vain 22 asukasta) korkealta vuorilla, ja siellä meidänkin perhe sai viettää mukavat kuusi päivää. Talon omistaja asui ylimmässä eli kolmannessa kerroksessa ja meillä oli käytössä ensimmäisen kerroksen iso keittiö ja aula pingispöytineen, pyykkitilat, biljardihuone sekä yläterassi ruokapöytineen, grilleineen ja pizza-uuneineen.

Toisessa kerroksessa sijaitsivat makuuhuoneet, olohuone/työhuone ja wc:t (kaikkia "salakäytäviä" en käynyt edes tutkimassa). Lisäksi oli piha-alue, jossa oli lasten rakastama uima-allas ja pari ihanaa kahvittelupaikkaa isojen puiden alla.

Omistaja kävi putsaamassa uima-altaan päivittäin ja kaksi siistijä-rouvaa kävivät kerran viikossa mm. vaihtamassa petivaatteet ja pyyhkimässä lattiat. Talon kalusteiden yksityiskohdissa riitti tutkimista ja ihastelemista, kukkaloisto pihassa oli upea ja maisemat terassilta alas hienot. Auringoslaskua seuratessa mielessä kävi väkisinkin ajatus, millaista tuollaisissa maisemissa olisi asua ihan oikeasti. Mieli lepäsi ja stressi haihtui ja oma kaipuuni korpeen pois taajama-alueelta sai ehkä vielä vähän enemmän tuulta alleen. Lasten kanssa haaveilimme jo välivuodesta Italiassa, kotikoulusta, Ingmariinin, Reissumiehen ja mokkapalojen myymisestä kyläläisille sekä tietysti äidin ompelupalvelujen tarjoamisesta myös :).

Liikuntaa kaipaavillle oli tarjolla kiemuraisia polkupyöräilyseikkailuja paikallisessa maastossa ja merenrantaankin oli vain noin 40 kilometriä. Pisa ja Firenze olivat melko lähellä, mutta shoppailemaan pääsi jo Luccassa tai Castelnuovossa.

Kova kuumuus tuskastutti välillä miestä ja lapsia, mutta talon uima-altaaseen oli helppo pulahtaa vilvoittelemaan tai mennä viileän kivitaloon sisälle kovinta hellettä pakoon. Tulevaa syksyä ajatellen olen tosi tyytyväinen, että sain lomalla imettyä auringonvaloa ja hellettä sisuksiini, sillä Suomen kevät ja kesä eivät tällaiselle lämpöä ja valoa rakastavalle ihmiselle ole oikein olleet nyt suosiolliset.

Italian lisäksi pidimme pitemmän lomatauon Saksassa sukulaisten luona. Kangaskaupoille pääsin reissun aikana neljä kertaa ja niistä teen sitten oman postauksen myöhemmin.

Loma piti sisällään myös pieniä seikkailuja. Renkaan puhkeaminen sunnuntaina Virossa toi omat haasteet matkan aikataululle, mutta onneksi löytyy auttavaisia ja ystävällisiä ihmisiä. Lapsetkin saivat käytännön esimerkin siitä, miksi ainakin sitä englantia olisi ihan viisasta opetella koulussa. Matkan loppupuolelle sattui myös ukkosmyrsky ja kaatuneita puita hotelliin johtavalla tiellä, lisäksi lapset pääsivät pelastamaan uima-altaaseen loukkuun jäänyttä sammakkoa.

Tähän postaukseen kokosin erilaisia mintunvihreän sävyisiä lomavaatteita. Kuvat on otettu talolla.



Tupsuja on tehnyt mieli lisäillä jo moneen vaatteeseen, mutta tähän toppiin ne tuntuivat sopivan paremmin kuin hyvin. Kaava on oma ja uikkarikangas tyttären löytö EK:n palalaareista. Tämä osoittautui loman suosikkipaidaksi vilpoisuudessaan ja väljyydessään.



Pienen tytön hellemekko syntyi EK:n ihanan ohkaisesta karhukuviollisesta viskoosikankaasta. Malli on löysä, mutta kuminauhapoimutus vyötäröllä tekee siitä tyköistuvamman. Kädentiet ovat riittävän suuret, jotta sinne mahtuu syksymmällä trikoopaita alle. Tätä käytämme toivottavasti vielä tunikana ja toppina tulevina kesinä. Kaava oma. Myös legginssitrikoo on Eurokankaasata, kaava on joku ikivanha.

Hellemekon päälle ommeltu puuvillajakku on tehty vanhasta tyynyliinasta. Kangas oli hieman kiiltäväpintaista ja siinä on saman sävyisiä palloja. Kaava kirjasta Sew Sweet (Yuki Araki).



Noshilta keväällä tilaamani suloinen perhostrikoo päätyi myös koululaistytön kesätopiksi. Kaava on muokattu tupsutopista ja tehosteena on musta resori pääntiellä sekä takakappaleen yksivärinen helmaosa.

Ihanaa viikon jatkoa kaikille ja muistakaahan huippukiva NOSH-arvonta, jos ette ole vielä käyneet osallistumassa! Lämmin tervetulotoivotus myös uusille lukijoille! Seuraavassa postauksessa sitten lisää lomavaatteita, ehkä niitä mekkojakin.

Ompelutouhujani voi seurata myös Instagramin puolella @helmojajahepeneita.

Regards from Tuscany, Italy. We had a lovely holiday in the most beautiful landscape. We traveled mostly by car (except by ship from Finland to Estonia and from Germany to Finland), visited 11 different countries and my husband drove approximately 5900 kilometers. 

Our main destination was Italy where my father-in-law had rented a big house build in the 15th century. The house was located in Treppignana, in Tuscany. It was a perfect place to spend holidays with kids and I think at least some of us kind of fell in love with the place. The little village with only 22 inhabitants lied up in the hills and we had to drive through a very narrow and curvy road to get there. I felt very unstressed there watching the sunset in this most amazing scene and I couldn't help thinking how it would be to stay there permanently ;). 

Our second  main destination was Germany where two of my husband's aunts are living with their family. We could not have asked for a better weather and I really enjoyed the warmth and sun. I got to fabric shopping in four different places, in Czech Republic, in Italy and in Germany (two different cities), but I will tell you about them later.

For this blog post I collected together some casual summer wear I had been sewing for my girls during May/June. All the patterns are my own except the cotton jacket which is from the book Sew Sweet. I made the jacket from an old pillowcase. Other fabrics or knits actually are from Eurokangas and NOSH. There are more summer clothes to come and some pretty dresses of course too. If you haven't noticed yet, there's a nice fabric giveaway going on my blog (here) so go check that out. 

You can also follow my blog on Instagram @helmojajahepeneita. Have a great Wednesday!

perjantai 24. huhtikuuta 2015

Kalakaverit - KCW Wild Things goes Under Water


Scroll down for English!

Perjantai-tervehdys merellisissä meiningeissä! 

Tytär ihastui aikoja sitten tähän turkoosiin juhlakankaan palaseen Eurokankaassa ja se lähti silloin meidän mukaan. Useamman kerran olen kuullut kysymyksen, että milloin sinä äiti ompelet siitä turkoosista kankaasta jotakin. Ongelmana oli, etten tiennyt, mitä olisin siitä tehnyt - juhlamekko kyseisestä kankaasta olisi tuntunut liian tätimäiseltä pienelle tytölle. Kunnes KCW sai aikaan sen, että aloin nähdä kankaan hörsylät kalojen suomuina! Niinpä kankaasta syntyi helppo vuoritettu hame kuminauhavyötäröllä. Hameen jälkeen iskikin sitten vaikeus päättää sitä, millaisen yläosan ompelisin sen kaveriksi.

Ensin ajattelin jotakin valkoista, eleganttia ja hyvin yksinkertaista. Sitten muistin, että meillä on kiva, valkoinen ohut neuletakki, jonka kanssa hame toimisi syksyllä vallan mainiosti. Sukkahousut vain jalkaan ja joku kiva huivi kaulaan niin tyylikäs asu olisi valmis. 

Tämän jälkeen mieleen tuli kaikki värikkäät kalat, joita viime kesänä ihastelimme Mallorcan Palma Aquariumissa. Ompeluhuoneessa silmä osui miehen vanhaan keltaiseen t-paitaan ja trooppinen väriyhdistelmä oli sinetöity. Pinterestistä kaivelin kultakalan kuvan ja olin sitä jo aloittamassa, kun joku epäilyksen siemen taas tuli mieleeni. Siinä vaiheessa päätin ottaa tuumaustauon seuraavaan päivään. 

Eilen ajatukset oli edelleen sekaisin, joten päätin palata alkuperäiseen valkoiseen suunnitelmaan ja Kannelin postauksesta inspiroituneena surautin röyhelötopin hameen pariksi! Ihan täydelliseltä parilta ei sekään kuitenkaan hameen kanssa tuntunut ja päätin tehdä keltaisen topin kaloineen valmiiksi, tuli mitä tuli! Aplikaatiossa käytin sifonkia ja hamekangasta (vähän taftimaista) sekä hyödynsin ompelukoneen koristeommelta kalan suomuina. Vanhasta paidasta sai vielä kesälegginssitkin tehtyä topin pariksi - legginssit, jotka eivät voisi haarakoukun kohdalta huonommin lapselle istua. Menevät ne silti pihatouhuissa ja  mekkojen parina :). 

Valkoisen topin kaavan pohjana on Ottobren Maxidots-toppi (3/14). Lisäsin vain röyhelöt. Legginssien kaava on joku vanha Ottobren kaava lyhennettynä. Hameen ja keltaisen topin kaava on oma. Keltaisessa topissa menee vino leikkaussauma etukappaleella ja helmaosan olen kellottanut. Näiden monenlaisten ompelukiemuroiden jälkeen loppu hyvin, kaikki hyvin kuitenkin ja tässä koko merellinen asu kokonaisuudessaa nyt esiteltynä eri tavoin :). 

Mukavaa perjantaita sekä viikonloppua kaikille ja tervetuloa uudet lukijat joukkoon! Itse hain kirjastosta kasan käsityökirjoja ja -lehtiä, joiden parissa aion ainakin tänään viettää mukavan ja inspiroivan illan :).








Kids Clothes Week  and Wild Things continues! After my last KCW post on Monday I decided to go under water. Last summer we went to Mallorca and visited Palma Aquarium, all kids just loved it and there were a lot to see for me and my husband too. 

I have had this turquoise taffeta type fabric in my stash forever - at least it feels like that. This girl in the pictures has actually chosen it and if you only knew how many time she has asked me the question, Mommy, when are you going to make something of the turquoise fabric ;). I had no idea where to do use it, because a dress seemed too adultlike. Anyway, then KCW Wild Things theme came out and in my eyes this fabric started to look like fish scales!

I came up with the idea of a straight mini skirt, I think it turned a lot of fun. But I had problems deciding what kind of a shirt/top I would like to make, more casual or "elegant" one. That's why I ended up making two: the yellow casual one with fish applique and the white elegant one, made of lace knit.

Now I'm satisfied with both, I love the tropical colors of the yellow top, leggings and the skirt together. The white knit top is very versatile, together with the skirt it makes the outfit look quite dressy. 

Skirt and yellow top patterns are my own, leggings pattern is from Ottobre and so is the knit top too (3/14 Maxidots, but I added the ruffles to the neckline and the armholes). The picture for the fish applique I found on Pinterest. Taffeta is from Eurokangas and yellow knit was an old t-shirt. 

Have a nice weekend!

tiistai 17. maaliskuuta 2015

Solmussa mekossa - Knot dress for Project Run and Play


Scroll down for English please!

Project Run and Play:n maaliskuun haaste lähenee loppuaan ja siksipä tämä postaus tulee nyt tähän väliin. Lisäksi täällä on kärsitty flunssasta, enkä ole saanut viimeisiä 20-luvun asuja vieläkään kuvattua. Joten palaan niihin luultavasti ensi viikolla :).

Maaliskuun inspiraationa oli hauska Sewing Rabbitin Knot Dress. Ilmaisen kaavan voit käydä tulostamassa täältä.  Mekko olisi ollut mukava ompelus ihan sellaisenaankin, mutta toisaalta on kiva yrittää keksiä haasteeseen joku oma versio. Lisäksi kankaistani ei löytynyt mitään täydellisen kaunista kesämekkokangasta, joten tällä kertaa päädyin ottamaan valmiista kaavasta inspiraatioksi solmut sekä helmakappaleen koon. Suomen kesäsäistä kun ei ikinä tiedä, niin halusin, että mekkoa olisi helppo pitää neuletakkien kanssa ja silloin solmut olkapäillä ja selässä eivät oikein tulleet kysymykseen. Niinpä siirsin yhden solmun eteen ja toisen laitoin ison taskun koristeeksi.



Ulkomailta ostettu harmaasävyinen mukavan ohut puuvillakangas on odottanut inspiraatiota ja sattumalta huomasin, että se sopii Noshin vaaleanpunaisen perhostrikoon pariksi vallan mainiosti, Perhekerhossa oli taannoin Noshin esittely ja ette usko, kuinka hyvä tuuri minulla kävi, sillä nappasin jälleen lahjakortin itselleni. Ihan uskomatonta! Olin jo tehnyt tilauksen mintunvärisestä perhostrikoosta ja onnen lykästämänä päätin sitten tilata pätkän tätä vaalanpunaistakin väriä.

Minusta tästä setistä tuli hurmaava - hempeä ja tyttömäinen pienillä kivoilla yksityiskohdilla.

I was so glad when I found out what was the inspiration for this month's Project Run and Play. A dress - yes! The Knot Dress by The Sewing Rabbit is fun and pretty with nice knot details and you can find the free pattern here.

I decided to change the bodice but I wanted to keep some of the knots. It's early spring here (and still some snow) and I wanted that we can start wearing the dress immediately with cardigan or a light jacket on. The hem is made based on the measurements in the tutorial and my daughter loves it because it twirls beautifully. 




My kids just love pockets so I added one quite big one - with a knot detail of course. I paired the dress with summer leggings because she really needs new ones. The pattern for the leggings is my own. 




The grey cotton is from Jo Ann and the soft ecological butterfly knit from Nosh. I like the fabric combination and the result a lot - it looks charming and sweet and I hope we'll have many hot sunny days in the summer!

I'll be back with the last 1920' s style blog post next week!

perjantai 6. maaliskuuta 2015

Tyylilyylin uusi takki - Colourful spring coat


Perjantaipostauksen aika; tällä kertaa hyvin asiapitoisen, lyhyen ja ytimekkään. Nyt on nimittäin kevättakin napit saatu paikoilleen, ommeltu takkiin sopiva keväthattu sekä yhdet uudet legginssit. Tervetuloa kevät, kukkivat kuosit sekä kirkuvat värit!

Takkikaavan pohjana on käytetty Ottobren takkikaavaa (6/08), jota muokkaamalla olen tehnyt muutamia takkeja jo aiemminkin. Kaava on melko väljä ja tällä kertaa poistin siitä väljyyttä, lyhensin helmaa, jätin taskut pois, kavensin kaulusta sekä lisäsin terenauhat yksityiskohdiksi. Ohjeen tämän takin pussiin vuorittamiseen sekä muita takin ompeluun liittyviä vinkkejä löydät täältä.


Ihana väripilkkukangas on Eurokankaasta, tämä oli muuten tämän vuoden ensimmäinen kevätkangasostokseni ja sen kun tammikuussa näin, niin ajattelin heti, että siitä tulee takki meidän pienelle ilopillerineitoselle. Kangas on hauskaa, hieman tikkikangasmaista neulosta. Halusin yhdistää kirjavaan kankaaseen jotakin yksiväristä ja kaapista löytyi tuollaista korallinväristä kangasta, josta tein itse terenauhat nyörien avulla ja jolla päällystin myös takin napit. Nappitarvikkeet myös Eurokankaasta. Ja jos joku ihmettelee, miksi napinlävet ovat takissa pystysuuntaan, niin syy on se, että neuloksessa napinlävet eivät venähdä, kun ne tekee pystysuuntaan silmukoiden suuntaisesti. Jos takki olisi kudottua kangasta, napinlävet olisivat silloin tietysti vaakasuoraan.



Neitosella on akuutti pula muutamista pitkähihaisista ja legginsseistä ja takin kaveriksi ompelin EK:n upean sinisestä trikoosta peruslegginssit (kaava joku Ottobren). Lahkeisiin tein erilevyisiä raitoja kimallevärillä. Tuleepahan vihdoin samalla testattua, kuinka väri kestää ihan tuollaisessa jatkuvassa käytössä.


Hatun kaava on edellisesssä postauksessa esitellystä SewSweet-kirjasta. Otin yhden koon liian ison, muuten hyvä :). Hattu on käännettävää mallia. Koristeeksi sipaisin leveää silkkinauhaa, en ommellut sitä mitenkään kiinni, jotta hatun käyttö kumpi puoli tahansa päällä päin säilyisi.


Täällä on ollut melko hoppuinen viikko. Mutta yes, häätamineet ovat kuin ovatkin valmiit ja huomenna suuntaamme juhlimaan! Yritän saada osan vaatteista kuvattua jo tänään (kun ne ovat vielä puhtaita), joten ensi viikolla on ehkä luvassa useampikin postaus näiden asujen tiimoilta.

Oikein ihanaa viikonloppua kaikille!


Now the spring coat for our youngest daughter is finally ready! I saw this beautiful knit fabric in Eurokangas and that's how I got the idea - that's very unusual for me, because typically I have the idea first and the fabric comes second.

I used for this coat a pattern from Ottobre (6/08). In 2008 children clothes were more loose than nowadays and since I've used this pattern before I knew I wanted to make some changes. I wanted the coat to be more fitted, I also shortened the hem, narrowed the collar, left the pockets out but decided to add piping, because I wanted to mix the fabric with some solid details. I think I succeeded well! The coat is easy to style with solid trousers or skirts and pants.

The reversible hat is from the book Sew Sweet. I'm afraid I chose one size too big so she is probably wearing it in a year too! I had this beautiful, green colour silk ribbon in my stash so I tied it as a decoration. Because of the fabrics the hat had very everyday look but now I think it looks much better!

She has a lack of leggings so I made one very easy ones (pattern from Ottobre). I don't usually like blue so much but I love this shade. While sewing these I remembered I had 15 years ago two self made shirts exactly the same colour as this blue :). I decorated the leggings with some gold glitter stripes. I want to see what happens to this glitter paint wash after wash.

Tomorrow we are going to the 1920's style wedding. So next week I'm probably going to show you the clothes I made for the party. Have a nice weekend!

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Pinkkejä pampuloita, söpöjä eläimiä - Pink pompoms, cute animals

 Täällä on ompelukone surissut mahdottomalla vauhdilla muutaman päivän ajan. Päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja surauttaa tekemättä jääneitä syksyprojekteja. Päätin keskittyä kerrankin suoraviivaiseen työskentelyyn ja jättää enimmät mietiskelyt sekä piiperrykset pois. Valmista tulee melko nopeaan, vaikka ihan ilman yksityiskohtia ja koristeluja en vaatteita näköjään osaa tehdä.

Niinpä aion myös tulevan viikon urakoida näitä "suunnitelma valmis, milloin tekisi "-tyyppisiä juttuja niin paljon kuin vain mahdollista. Sekä hyödyntää jämäpaloja pois. Uusi vuosi on nimittäin paljon mukavampi aloittaa niin, että tekemättä jääneet työt eivät häiritse mielessä ja sitten saan piiperrellä, kokeilla ja näperrellä taas ihan sydämeni kyllyydestä. Ja kangashyllyllekin tulee tilaa kevään uusille kankaille.

Mutta katsotaanpa, mitä olen saanut aikaiseksi :).





Tämä Marimekon kauniin sävyinen joustocollege on odottanut ompelua lähes vuoden päivät! Alunperinkin oli selvää, että siitä tulee huppari/tunikamekko/collegetakki, mutta malli on muuttunut melkein aina kun kankaan olen esille ottanut. Kuvassa näkyvät housut valmistuivat perjantaina ja tytär halusi ne reissuun lauantaina. Menin sitten illalla lupaamaan, että voin "sen seeprapaidan" vielä surauttaa valmiiksi housujen kaveriksi. Tytär oli ihastellut pyörökaulusta keskimmäisen siskon tunikamekkosessa (tulossa blogiin varmaankin tulevalla viikolla), joten siitä tuli sitten tämänkin puseron kaavoituksellinen juju, mutta vähän leveämpänä versiona.

Täytyy sanoa, että tykkään puserosta kyllä tosi paljon! En koe olevani aplikaatio- saatikka joustocollege -ompelija, mutta nyt voin kerrankin sanoa, että sain kyseisellä tekniikalla ja materiaalilla omasta mielestäni hienon lopputuloksen, hyvä minä :). Tosin sen verran lisään, että tuohon seepraan haluaisin vielä yhden pienen yksityiskohdan aplikoida kaulan ja turvan yhtymäkohtaan. Ehkä korviinkin.... Saankohan aikaiseksi, täytyy katsoa :). Tyttö oli ikionnellinen tästä asukokonaisuudesta, tulee varmaan olemaan talven lempiasu koulussa. Tein joustocollegesta myös legginssit vielä. Yksi yläosa,  johon kaksi sopivaa alaosaa tai toisin päin on minusta toimiva koodi - silloin kaapista yleensä aina löytyy jotakin nättiä ja yhteensopivaa päälle.

Paidan pohjana on Ottobren raglanhihainen trikoopaita (4/13),  jota pidensin helmasta sekä avarsin pääntietä ja kuosittelin siihen pyörökauluksen. Seepran harjaan ja tekstiin käytin Novitan Frilla-lankaa, tekstissä purin siitä sen ison verkon pois ja käytin nauhaosaa. Nauhalla kirjoittaminen olikin aika hauskaa!

Housujen kaava on Ottobren (1/11) B-mitoitettu farkkujen kaava. Jätin leikkaussaumat edestä pois, mutta etutaskut ja takataskut tein. Lapsen mitattuani kavensin kaavaa vielä hieman lantiolta, sekä kavensin lahkeita ja housut istuvat aika kivasti nyt. Hauska elastaania sisältävä kangas Eurokankaasta ostettu tänä syksynä.




Ihania pampulahuiveja on näkynyt lähes joka blogissa. Minulla oli sekin vielä tekemättä, vaikka huivikangas sekin ehti jo tovin odotella hyllyssä. Tytär valitsi tämän viskoosikankaan itse EK:n palaosastolta, musta se on tosi kivannäköistä ja sopii hyvin myös noiden musta-valkoisten housujen pariksi. Voin ehkä joskus joutua lainaamaan huivia.... Pampulanauha myös EK:sta.

Huivikangasta ja pampulanauhaa jäi sen verran yli, että keskimmäinenkin sisko sai pampulavaatteensa. Hihattoman topin kaava on oma, kädentiet huolittelin vinonauhalla, takana on halkio ja nappi. Kainalon kohdalla on vastalaskos, jota on vähän matkaa ommeltu kiinni. Pampulanauha kulkee pääntiellä vain etukappaleella, mutta kiertää koko topin helman.


Kaapista löytyi vielä pieni pala kaunista liukuvärjättyä sifonkia, jonka olen joitakin vuosia sitten saanut tuliaiseksi appiukolta. Se riitti juuri ja juuri muhkeaan minihameeseen ja vuorikangaskin löytyi omista kätköistä.


Korjausompelulaatikko on täällä ainakin räjähtämäisillään. Legginssit eivät olleet rikki, mutta toisen polven alapuolella oli tahra, joka ei lähtenyt millään pesussa. Tahran peittää nyt aplikoitu kissa, inspiraatio HM:lta ja täältä. Kiinnitin kisut liimaharsolla ja käsin pykäpistoin paikoilleen. Aika söpö lopputulos.

Mukavaa joulukuun alkua kaikille! Ja wau, uusia lukijoita on jälleen ilmestynyt lukijapaneeliin, tervetuloa mukaan!

ps. Ai niin, haasteet ovat nyt täynnä. Laittelen kaikille osallistujille tulevalla viikolla postia. Kiitos kaikille kiinnostuneille!


This week I finally decided to institute some projects that - for some reason - I have delayed and delayed. I think the coming sewing year is much more enjoyable to start when I don't have to think why I haven't done this or that. I have the same plan this week, because I really want most of those projects done - now! Next year I can concentrate on something new then :).

The zebra shirt, trousers and the scarf with pompom ribbon are all such delayed projects. I used some leftovers from the scarf and other fabric scraps for a sleeveless tunic and a skirt for our other daughter. Fabrics are from Eurokangas and Marimekko. Patterns are my own (except trousers Ottobre 1/11, and for the zepra shirt I used Ottobre's raglan sleeved shirt pattern (4/13) but added the collar and applique).

The pink leggings had a stain so I appliqued cats to cover it. The cats are made of soft plush.

I actually like quite a lot all of these - I can't understand why it took so long to sew them :) I like the combination of pink, white and black and who could resist cute animals anyway :)

lauantai 11. lokakuuta 2014

Trooppinen trikoosetti (ja prinsessapussukan uusi voittaja) - Tropical colours


Täällä on taas kerran ommeltu legginssisetti, kuinka monet legginssit koululainen voi oikein tarvita? Mahdottoman monet näköjään, kun suurin osa vanhoista on jäänyt lahkeesta lyhyeksi ja osa mennyt polvestakin rikki :).

Edellisissä postauksissa on ommeltu yksivärisistä trikoista, mutta on meille tänä syksynä eksynyt muutamia kuviollisiakin trikoita, esimerkiksi tämä Kestovaippakaupan kaunis lintu- ja kasviaiheinen trikoo. Kankaassa on mielestäni erittäin kaunis värimaailma ja keltaiseen yhdistettynä se tuo vanhimman tyttösemme omat sävyt upeasti esiin. Auringonkeltainen trikoo on Eurokankaasta.


Minun on jo pitempään pitänyt kokeilla Ottobren Princess Castle (4/13) kaavaa, mutta minua on vähän häirinnyt siinä se kietaisuleikkauksen muoto eli lähinnä se, että se tulee niin ylös kaulan viereen. Koululaistytölle halusin vähän avartaa pääntietä ja päädyinkin mielestäni ihan kivaan ratkaisuun. Eli laskin reilusti kietaisuleikkausta ja tikkasin keltaisen kolmion tuohon pääntielle, nyt se näyttää niin kuin tunikan alla olisi keltainen toppi. Myös hihansuihin lisäsin keltaista tehostetta valenappilistojen muodossa. Ja koska nyt innostuin niin kaavaa muokkailemaan niin piirsin helmankin muodon vielä uudestaan! Takaa pidempiä helmoja on nähty viime aikoina kovasti, mutta vaihtelun vuoksi tein vinon leikkauksen sivusuunnassa eli tunikan toinen sivu on pidempi kuin toinen. Tyttö tykästyi tähän malliin kovasti ja lähtikin reissuun uudessa asussaan. Legginssit on taas ne Ottobren rusettimalliset, joita on muutamat jo tämän syksyn postauksissa näkynytkin.




Kimallusten parissakin täällä on vietetty tovi. Siskon jumppapuvusta tuli vähän palautetta ja reiluuden nimissä haettiin sitten isommallekin siskolle paljettikangasta :). Minä olen siis ennenkin jonkin verran paljettikankaita ommellut, mutta tämä kyllä vastusti - sain yhden kaksoisneulan rikki sekä kaksi saumurin neulaa, mitä ei ole kyllä ennen saman tyyppisiä kankaita ommellessa tapahtunut. Paljettitrikoo sekä yksivärinen trikoo ovat Eurokankaasta, kaava Ottobresta (4/13). Säihkeen vastapainoksi halusin paidasta tuollaisen reippaan ja simppelin mallin farkkujen kanssa yhdistettäväksi, lyhensimme vielä hihat 3/4 -pituiseksi, niin lopputulos oli jotenkin kevyempi. Paljettiosa on vuoritettu interlockilla, nuo neliönmuotoiset paljetit olivatkin aika teräviä, joten eivät sitten raavi ihoa sauman kohdalta.


Muutama asia vielä, koittakaahan jaksaa :). Laskoslegginssien kohdalla oli silloin puhetta tikkauksien kestävyydestä, housut ovat nyt olleet käytössä kuukauden verran ja niitä on pestykin jo useampaan kertaan ja ilokseni voin todeta, että niille ei ole toistaiseksi käynyt kuinkaan eli tikkaukset ovat kestäneet hyvin menossa mukana, soveltuivat siis ainakin kyseiseen trikooseen hyvin. Reilun viikon takainen ralliruudukko-mekkokin selvisi pesusta mukavasti, muutama vaaleanpunainen kaitale oli kääntynyt pesun aikana, kuten arvelin tapahtuvankin, mutta ne kun heti pesun jälkeen käänsi oikeaan asentoonsa niin nätisti kuivuivat suoraan eikä ruudukkoa sen kummemmin tarvitse silitellä uomiinsa.

Ja sitten vielä viimeinen asia eli arvoin tässä aamulla uuden voittajan prinsessapussukalle, kun ensimmäisestä voittajasta ei valitettavasti kuulunut mitään. Onneksi olkoon siis Manda, pussukka on nyt sinun (vai tyttöjen)! Teidän osoitetiedot meiltä tuolta arkistosta löytyykin (kirje on kesken), mutta kuittaatko minulle tämän voiton kommentteihin tai sähköpostiin helmojahepeneita@gmail.com :).

Mukavaa (syysloma)viikkoa!


This week I've been sewing some leggings and jersey shirts/tunics again - how many leggings and shirts a school girl needs? Quite many apparently :). The fabric with tropical birds and plants is from Kestovaippakauppa, I really love the colours and I think they suit perfectly for our oldest daughter. I wanted to test Ottobre's Princess Castle -pattern but I made quite many changes to the neckline, hem, sleeves, waistline and I left the pockets out as well. Our daughter fell in love with the shape of the hem, I think it looks good too. The yellow details also brighten up the outfit in a nice way, I love yellow anyway :).

The other shirt is full of sparkle! When her sister got the sparkling dancewear (here) I was asked why can't she have anything like that - well, of course she can. I had some troubles sewing this, but now it's ready!  Since the fabric (actually it's jersey) is sooooo gleaming I wanted the pattern to be as simple and relaxed as possible, something that could be worn with jeans. The sequin section of the shirt has a lining. Fabrics are from Eurokangas, pattern from Ottobre.

We're on holiday - yippee!!!!

perjantai 26. syyskuuta 2014

Perjantain perussetit - Finished basic sets from Friday


Perinteinen perjantaipostaus, tosin aikas myöhäinen sellainen! Melkoisen menoja täynnä olevan viikon aikana sain kuin sainkin viimeisteltyä tyttöjen trikoosettejä vihdoin valmiiksi. Kehtaanko edes tunnustaa, että olen osan näistä aloittanut jo heinäkuun viimeisellä viikolla ;). Ei minulla yleensä näin kauaa setit keskeneräisinä roiku, mutta elokuun alussa innostuin leikkeleen vähän liikaa näitä trikoojuttuja valmiiksi ja kun tuota trikoo-ompelua on tänä syksynä tuntunut olevan ihan hirvittävästi, olen kaivannut väliin muiden juttujen ompelua ja nämä ovat sitten jääneet vähän liiankin pitkäksi aikaa roikkumaan. No, vihdoin edes jotakin valmista!

Aloitetaan nyt tästä raidallisesta tunikasta, joka on oma suosikkini. Rakastan murrettuja sävyjä ja ne sopivat erityisen hyvin myös tyttäristämme vanhimmalle. Olen tehnyt tämän postauksen paidat kaikki samalla kaavalla (Ottobre 4/12 ), tässä raidallisessa versiossa vain jaoin etukappaleen kaavan 11 osaan ja jätin kumilangat helmasta pois. Kaikki raidat kaartuvat hieman sivusaumoja kohti, eivätpä vaan nyt tule näissä kuvissa niin selkeästi esille. Tällaiseen itseraidoitettuun paitaan saa kyllä hyvin kulumaan trikookankaiden jämiä, tytär tilasi minulta jo t-paidan samalla tekniikalla. Tykkään kyllä tästä lopputuloksesta kovasti, mahdolliseen seuraavaan paitaan voisi vain tehdä nuo kaikki raidat eri paksuiset!



Toiseen paitaan tein aplikoinnin tyttären "Ystävyys"-piirroksen pohjalta. Lisäsin vielä pieniä kirjontayksityiskohtia sekä helmiä tyttösten kruunuihin. Hiukset ovat villalangoista. Aika suloinen lopputulos tuli tästäkin eikä toista samanlaista ainakaan tule vastaan. Legginssit ovat taas tutut rusettimalliset Ottobren kaavalla (4/12).




Kumpikin neito sai myös perushameet syksyn sävyisestä ruusupuuvillasta. Kangas on Usasta ja pitsi Karnaluksista. Hameet olisivat saaneet olla vähän lyhyemmät, mutta onpahan kasvuvaraa.


Nuorempi neito sai simppelit legginssit ja tähtipaidan, joka pienen kuvion ansiosta soveltuu hyvin myös kirjavien kukkamekkojen alle. Tähdet tein alun perin sumutettavalla kangasvärillä, mutta ei se taaskaan onnistunut, joten pelastin tilanteen silityskalvolla. Spray-maalit ei selvästikään ole mun juttu :).





Kaikki trikookankaat ovat Eurokankaasta, raitatunikan keltainen ja vihreä tosin jo muutaman vuoden takaa. Iloista mieltä viikonloppuunne, minä yritän vähän heilutella virkkuukoukkua ahkerammin ja siivoilla viimeisiä kesäjuttuja ulkoa!



Hello all! This time I'm going to show you these basic jersey sets. I started some of these already in July and August, oops - now it's almost October. This is really not my style to do things, but I've had so MUCH shirts and leggings to sew this autumn (and still have) that I really needed to do other kind of things and let these wait for better inspiration.

Ok, so for the older girl two shirts, the first I really love, especially because of the colours. I found from my stash some small pieces of green and yellow jersey, so I decided to mix them with violet and dark red and to sew a stripy shirt!

For the second shirt I made an applique based on my daughter's drawing called "Friendship". Cute and totally unique result, don't you think :).  Pattern for the shirt and leggings from Ottobre 4/12. The stripy shirt is the same pattern, I just cut the front to eleven pieces anf left the elastic out.

Younger girl got a solid basic shirt with Hot Fix stars and leggings. They are very suitable with flower dresses she loves to wear. All the jerseys are from Eurokangas.

And then both girls got rosy skirts with embroidery lace. This lovely and romantic fabric is from Usa and the embroidery lace from Estonia.

Enjoy your weekend, I try to crochet and clean the yard from the rest of the summer things that are still there  :).