Näytetään tekstit, joissa on tunniste jakut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jakut. Näytä kaikki tekstit

torstai 29. lokakuuta 2015

Talven kukkaistyttö! Silmuja ja miniköysimattoja! Pika-arvonta! - Winter flower girl! Chinese frog closures and rope weaving!


Joko te kaipaatte lunta, jäätä ja pakkasta? No minä en, vaikka viime viikolla tarvetta olisi ollut sellaiselle kauniille ja kylmälle pakkaspäivälle sekä maisemalle, jossa lunta, huurretta ja kuurankukkia olisi ollut riittämiin. Muutama metsäneläinkin talvipuvussaan olisi oikein passelisti sopinut visualisoimani mielikuvan taustalle. Ikkunasta ulos vilkaistessa näytti kuitenkin kovin erilaiselta, erityisesti eri väriseltä ja eipä auttanut muuta kuin terassille yrittää luoda vähän talvisempia sävyjä pienelle talven kukkaistytölle. 


Idea kukkaistytön hameeseen syntyi jokin aika sitten, kun askarrustarvikelaatikosta pengoin ihan muita juttuja. Tiedossa oli KCW:n naamioituminen -teema ja ajattelin ottaa varaslähdön seuraavaan vappuun - kerrankin todella hyvissä ajoin. Ruusun terälehdistä tehty hame, t-paita ja aiemmin tekemäni kukkaiskruunu ballerinojen kera kun voisivat tulevana vappuna toimia hyvinkin kukkaistytön rooliasuna. Se tosiasia, että ihan kohta on marraskuu, sai kuitenkin miettimään, millainen talven kukkaistytön asu voisi olla. Se vaatii tietysti kylmiä sävyjä, ripauksen tekoturkista ja vähän rekvisiittaa. Sen tarkemmin yksityiskohtiin menemättä voin kertoa, että tämän kukkaistytön asun rakentaminen oli melkoista epätoivoa alusta saakka - ruusun terälehtien määrä, tilkkulaatikon kangaspalat, vääränlaiset nyörit, epäonnistuneet tuppilonauhat, lähes kaikki vastusti. Oli jo aika lähellä, että koko viritelmä olisi lentänyt tilkkukoriin odottamaan sitä tulevan vapun edeltävää viikkoa, mutta nyt kun katson näitä kuvia, voin taas olla tyytyväinen jääräpäisyyteeni ja siihen, etten antanutkaan periksi! Tulihan siitä sittenkin rooliasu, johon voin olla tyytyväinen ja syntyihän sittenkin myös vaatteita/asusteita, joita voi käyttää normaalissa arjessa. 


Hameeseen käytin Sinellistä alkuvuodesta ostamiani ruusun terälehtiä. Hameen runko on ihan suorakaiteen muotoinen pala puuvillaa kuminauhavyötäröllä ja terälehdet on ommeltu yläreunoista kiinni hameeseen. Ylimmän ruusureunan huolittelin kapealla satiininauhalla, oikeastaan kaikki reunat olisi voinut huolitella näin ja teen sen ehkä vielä myöhemmin. Terälehdet eivät kestä vesipesua, ehkä kevyttä pyyhkimistä, joten tämä on selkeä rooliasu. Hame sai aikan innostuneen "Oihh, se on ihana" -vastaanoton, joten se oli selkeästi neitosen mieleen.





Tekoturkisasusteet olivat ehkä se juttu, joka pelasti koko asun tai sanotaanko, että omissa silmissäni antoivat viimeisen silauksen asulle. Tossut ja muhvin kaavoitin itse ja ne on kokonaan vuoritetut. Tossujen pohjassa käytin tekokelsiä. Tossuista tuli tälle tytölle hieman isot, mutta isompi sisko otti ne jo aamutossuiksi. Jopa perheen koulupoika tykästyi tossuihin ja sanoi, että sellaiset voisivat olla aika hienot itselläkin! Muhviahan tällä tytöllä ei ollutkaan, toisin kuin siskoilla, joten sillä voimme hienostella vaikka kauppareissulla tai juhlissa. Harmitti, kun en tajunnut tossujen yläreunassa olevaa vinokaitaletta koristetikata ompelukoneella ennen ompelua, niinpä ompelin sen päälle pienet palat muhvin koristetikatusta nauhasta. 



Kukkaisneidon jakku aiheutti eniten päänvaivaa, tilkkulaatikossa kun ei ollutkaan sopivaa materiaalia koristeisiin, joita olin ensin suunnitellut. Etsiessäni erilaisia kangaskukkasien malleja ompelukirjasta (Ompele vaatteisiin yksilölliset koristeet) löysin ohjeen käsintehtyihin silmuihin ja päätin kokeilla niitä. Ne on ommeltu ihan käsin kiinni jakkuun. Lisäksi kieputtelin tuppilonauhasta muutamia pieniä ruusukkeita toisessa hihassa ja etukappaleella oleviin taskuihin koristeeksi. 

Kaava jakkuunkin on oma. Suurin osa kankaista on aikoinaan Eurokankaasta ostettuja ja käytin tähän asuun siis pääasiassa muista projekteista jääneitä tilkkuja. Muhvissa ja tossuissa käytetty tekoturkis on tosin ostettu Eurokankaasta tänä syksynä. 





Koristesilmujen teosta innostuin kovasti ja etsin netistä erilaisia malleja kokeiluun. Kirjastosta minulla oli kesällä lainassa solmukirja ja lähdin sitä hakemaan uudestaan lainaan inspiraatioksi. Takaisin kotiin tulinkin kuitenkin Purjelaivakauden köysimatot-kirjasen kanssa, joka osoittautui vielä mielenkiintoisemmaksi opukseksi. Vitsit, mikä kirja täynnä hienoja malleja, ei pelkästään matoiksi (on minulla köyttäkin jo pieneen kesämattoon ostettuna :D), vaan vaikkapa koruiksi, pannunalusiksi, mukien alusiksi, koristeiksi ompelujuttuihin, kynttilämanseteiksi, joulukuusen koristeiksi, paketteihin ja avaimenperiin, mitä nyt kukakin keksii! Pitihän niitäkin muutamaa jo kokeilla sitten silmutarkoituksiin ja vähän erilaisilla materiaaleilla. 

Ainakin osa lukijoista muistaa, että olen tämän vuoden puolella kokeillut joka kuukausi jotakin erityisteknikkaa. Ei liene vaikea arvata, että lokakuun kokeilu liittyi siis näihin silmuihin ja köysitöihin. Olen katsellut netistä jonkinlaista omaa solmukirjaa tilattavaksi ja jos teitä kiinnostaa ja kun kirjan mahdollisesti saan käsiini, voisin tänne vaikka jonkun ohjeenkin jostakin mallista sitten väsätä. Noihin varsinaisiin silmuihin, jotka ovat noissa alemmissa kuvissa ylempänä, löysin ohjeet netistä ja ne löytyvät täältä ja täältä. Hakusanoilla "Chinese frog closure" voi etsiä lisää tietoa, jos silmuinnostusta meinaa tulla :). Köysimatoista taas voi etsiä lisätietoa vaikkapa sanoin "rope weaving" ja alemman kuvan mallit ovat siis pienoismalleja näistä purjeaikakauden matoista, olen vain nappilenkin lisännyt niihin (tai niihin voisi tehdä toisen parin tietysti myös) ja puuvillalangasta tehdyn mallin kiinnittänyt huovutetun villan palalle. Tuo tekonahkanyöristä tehty olisi aika ihana yksityiskohta johonkin kesäiseen raitalaukkuun vaikka. Narut ja nyörit ovat Sinellistä ja Claes Ohlsonilta. 

Kokeilin tehdä joitakin mattomalleja myös paperinyöristä, mutta näin pieniin malleihin se osoittautui hieman liian kankeaksi, ohut paperinaru olisi parempaa vaikkapa niihin haaveilemiini joulukoristeisiin. Näiden tekeminen on tosi koukuttavaa (tiedän, sanon joka kuukausi näin), mutta tarkkana pitää olla, silmät ja kädet ovat tärkein työväline ja taisin peräti yhden mallin saada tehtyä ihan ilman mitään purkamisia. Hämärässä ja väsyneenä puuhaan ei kannata ryhtyä, jos näin pienessä mittakaavassa tekee kuin mitä itse nyt tein. 



Vieläkö jaksatte? Pitkä posti ja paljon asiaa ja kuvia, mutta vielä yksi juttu. Minulla olisi nimittäin kaksi lippua 6.-8.11.15 pidettäville Meidän Viikonloppu -messuille Messukeskukseen. Ne ovat kivat viiden eri tapahtuman messut, joissa on varmasti katseltavaa koko perheelle, mukana siis Maaseutumessut, Metsämessut, Kädentaitotapahtuma, Lemmikki ja OutletExpo-messut. Itsellä on tavoitteena päästä pian järjestettäville Tampereen käsityömessuille, joten nämä messut jäävät nyt pitkän välimatkan ja edelleen jatkuvien synttärihulinoiden takia itseltä väliin. Jos olet kiinnostunut lipuista, jätä yhteystietosi (tai tunnistettavissa oleva profiili) kommenttiboksiin ja kerro, että olet lippujen arvonnassa mukana. Arvon liput jo sunnuntaina klo 18, jotta saan ne maanantaina voittajille postiin, joten kommentti kannattaa jättää mahdollisimman pian! Olen suoraan yhteydessä voittajiin s.postitse heti arvonnan jälkeen, joten kyttäilkää silloin sähköpostianne, jos onni olisi vaikka ollut myötä :). 

Huh! Nyt kaikille jo oikein ihanat viikonlopputoivotukset, lämmin tervetulohali uusille seuraajille täällä ja Instagramin puolella (missä välissä teitä on tupsahtanut jo 300 sinne?!), muistakaahan ommella viikonlopun aikana - niin minäkin aion tehdä :).



Hello all!

Do you want to see how my other KCW costume turned out? It's a winter flower girl costume for my youngest daughter! I have to tell you I had so many troubles when making it - not the right kind of fabric, not the right kind of cord, not enough rose leaves... It was close I almost decided to forget it and do something else. But that's not my style when it comes to sewing. I always try, try and try for so long that I can say I'm... well, not always happy but at least pleased with the result, that it's something I can live with it. 

The skirt and the jacket called for something, something cold, maybe snow, maybe ice, something we don't have there yet since the sun is shining at the moment and when you look at outside everything looks red, yellow and orange because it's autumn. Then I had the greatest idea - the muff and the boots and some decoration for the background of the pictures, that way I could make everything look a bit more colder and winter-like. Sometimes (actually I would like to say always) little things matter so that you can turn the image of your head into a complete outfit and a blog photo shoot. That's one thing I like about blogging, I'm not a good writer but I hope the clothes I make and the pictures of them can sometimes tell little stories for my readers and those of you who are visiting here every now and then. 

Did you notice those cool Chinese frog closures I made for the jacket? I really really love them and I found a great tutorial here. There's another tutorial for a bit different closures here if you are interested. I also found a very interesting book (it's in finnish/swedish) from the library that shows many ways making rope weaving, I wanted to try some of them and see how they would look as closures, quite nice don't you think? 

This is a costume but besides the skirt she can wear the rest in everyday life. The boots are a bit too big but the big sister already took them and wants to wear them as "slippers". She can wear the muff with woolen coat and the jacket can of course be worn with trousers, dresses and skirts. The skirt can not be washed but she can wear it with t-shirt, ballerina shoes and the head band in May 1st which is a national holiday here and people, especially kids often wear all kinds of costumes. So as you can see I've thought everything ready, she can be a flower girl then, or maybe a flower fairy if we add wings! Still, I wanted to create this winter flower girl -look too. All the patterns are made by me and most of the fabrics are from my stash from old projects but originally bought from Eurokangas. 

Have a great sewing weekend!

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Nosh Kids AW15 Polku


Please, scroll down for English

Tänään hempeillään oikein kunnolla! Minusta on tämän kuopuksemme kanssa tullut melkoinen hempeilijä, sillä neitokaisen vaatekaapista löytyy ennätysmäärä vaaleanpunaisia vaatteita. Siinä missä vanhemmat tytöt on puettu enemmän sekalaisiin sävyihin, olen tällä neidillä harrastanut paljon vaaleanpunainen/musta tai vaaleanpunainen/harmaa -yhdistelmiä.

Kun blogiyhteistyön merkeissä oli mahdollista saada Noshin syksyn uutuuskankaita myös lapsille, en muiden kiireiden takia ensin aikonut tilata - kunnes silmiini osui puuterinsävyinen blogipaketti. "Oi ja voi, ihan täydellinen yhdistelmä ja puuterihan se on oikeastaan pienelle tytölle vielä parempi värisävy kuin vaaleanpunainen", huomasin ajattelevani. "Ja nyt saan potkun takamuksille tehdä sen Sashiko-kirjotun jakunkin" jatkoin perusteluja itselleni. Niks ja naks ja niin oli lastenkin blogipaketti tilauksessa.


Paketistani paljastui siis Noshin uutuuskuosia Polku, joka on Annika Hiltusen suunnittelema, mustaa jerseytä sekä puuterinsävyistä farkkucollegea. Sain tällä viikolla tiedon, että tämä puuterinsävyinen Polku-trikoo on valitettavasti jäänyt jälkitoimitukseen ja saapuu Noshin varastoon vasta myöhemmin. Joten jos tykästyitte minun laillani juuri tähän värisävyyn, joudutte hieman odottelemaan kankaan saapumista. Polku-kangastahan löytyy myös aquan, mintun ja hiekan sävyissä ja nämä löytyvät jo kangasuutuuksista.

Ompelusuunnitelmat olivat näille pehmeille ja ihanan laatuisille kankaille heti melko selkeät eli mekkoa ja sen kanssa tai erikseen pidettävää collegejakkua. Todella monikäyttöisen ja kivan mekon kaavan löysin Burdasta (12/2013) ja siihen olikin helppo yhdistää niin kuviollista kuin yksiväristä trikoota. Aion varmasti jatkossakin käyttää samaa kaavaa hieman tuota yläosaa vain erilailla tehostaen. En tehnyt kaavaan muita muutoksia, kuin pidensin hihat täyspitkiksi ja laitoin vetoketjun tilalle halkion ja nappilenkin. Toiseen hihaan kirjoin pupun Polku-kankaasta mukaillen.




Kun aiemmin tämän vuoden helmikuussa pikaisesti kokeilin etupistoin tehtävää Sashiko-kirjontaa pussukkaan, tykästyin tekniikkaan ja suunnittelin juurikin meidän pienemmälle neidolle collegejakkua Sashiko-koristein. Valitettavasti se niin kuin muutama muukin projekti jäi tekemättä, mutta nyt tajusin ajan ja kankaan olevan juuri sopivat. Nettisurffailuin tuloksena valitsin kirjottavaksi hyvin perinteisen Sashiko-kuvion, sillä minusta se myötäili kivasti Polku-trikoon muotoja. Kirjonnat tein ihan helmilangalla.



Jakkua kirjoessa ja ommellessa minulla oli jostain syystä koko ajan Helenä Petäistön kuva mielessäni :). Hän on ollut minusta perinteisesti kovin chic ja ehkä sitten yritin saada jakkuun hieman ranskalaista eleganttia tai tyylikkyyttä, en tiedä onnistuinko siinä, mutta lopputuloksesta tykkään ihan hirmuisesti. Jottei koko jakku olisi mennyt ihan hienosteluksi, kaivoin nappipurkeistani kaikki samankokoiset, mutta eripariset mustat napit tuomaan rouheutta jakkuun. Tereissä ja alavaroissa käytin mustaa trikoota ja kaulusta voi asetella fiiliksen mukaan hieman eri tavoin. Kaavan tein itse lapsen puvun peruskaavasta, joita sattumalta löysin ihan pilkkahintaan kirpputorilta aiemmin tänä syksynä. Tilkuista tein vielä kevyet ryppyrusettisäärystimet tytölle. Ryppysauman rusetteineen voi sijoittaa sivuun, taakse tai eteen - nuorenkin naisen mieli on muuttuvainen ja asusteiden asettelussa on hyvä olla vaihtoehtoja :). Säärystimet tein vähän senkin takia, että neito on pyytänyt minulta jumppapukua. Polku-kangasta jäi sen verran, että siitä ehkä ballerinapuvun yläosan saisi ja jos vain löydän pehmoista mustaa ja valkeaa tylliä, saattaa tämän pienen ballerinan toive pöyheästä tanssipuvustakin vielä toteutua!



Joko te muut olette suunnitelleet ompeluksia Noshin uutuuskankaista? Onko joku kangas noussut suosikiksi ylitse muiden? Itselläni olisi ompelusuunnitelma valmiina hiekanvärisestä diagonaaliraidasta ja mustasta jerseystä. Ensin täytyy kuitenkin ommella muutamia lämpöisiä takkeja ja poiketa vaikkapa Noshin kotikutsuilla ennen uusiin kujeisiin siirtymistä :).

Mukavaa alkavaa viikkoa teille kaikille supermukaville ja kannustaville lukijoilleni <3. Täällä lomaillaan ja järkätään synttäreitä, joten blogissa taitaa tulevalla viikolla olla yhtä hiljaista kuin huopatossutehtaalla.

Postaus toteutettu yhteistyössä Noshin kanssa 



Hello everyone!

Today I'm going to show you what I have been sewing of new Nosh fabrics. They have launched new Polku-collection for kids and I was very happy to be able to sew something from this cute jersey. It's designed by Annika Hiltunen. I also got black jersey and powder denim look college from Nosh.

I think the print of the Polku-jersey is just perfect especially for babies and toddlers so of course I wanted to sew something for my 3 year-old. I love the powder colors on little girls too. This week Nosh informed me that the powder colored Polku-jersey is not yet available on their webshop but they will get it later. So if you want to buy it you have to wait for a while.  The other colors of this jersey are already available .

My daughter loves twirly dresses so I wanted to turn the Polku-jersey into a winter dress for her with the touch of black jersey. The dress pattern is from Burda (December 2013), in my opinion it's a very good pattern because it is easy to change into different looks by usind different kind of fabrics like I did or then by using for instance embroidery in the bodice or what ever you can think of. As you might notice from the pictures above my theme for this outfit was also hand embroidery. So I hand embroidered a little rabbit to the sleeve. It's a nice little detail I think. 

Last February I also tried some Sashiko embroidery and since that I have wanted to make a casual byt yet stylish jacket for my daughter. The denim look college seemed to be a good choise for that so I decided to do it. I searched for tradiotional templates on the internet and ended up with those round shapes. I used the black jersey on the other side of the collar and in the pipings. Did you noticed the black buttons which are not alike ;). I really like how this jacket turned out, now she can wear it indoors and next spring if it still fits her outdoors. The pattern is self drafted.



If you are not yet familiar with Nosh knits or ready-to-wear collection, go check them out. They always use certified organic cotton and create fabrics and garments that are easy to mix and match! They have a world wide delivery and all the Nosh -products are designed here in my homecountry Finland. 

Have a great sewing week!




torstai 3. syyskuuta 2015

Tähtiä mun tähdille (sekä napinläpiharjoituksia) - Stars for my stars


Ompelin omille tähtisilmä-tytöilleni tähtikuvioisia vaatteita koulu- ja kerhopäiviin. Leppoisaa, hempeää, tyttömäistä ja nättiä.

Tähtikuosisia kankaitahan on ollut jo vuosikaudet, mutta vasta nämä Noshin Ministar tähdet saivat omat silmäni tuikkimaaan ja sulattivat kunnolla sydämeni. Tähtösten pieni koko ja harva asettelu on jotenkin sympaattisen näköistä. Parasta minusta on kuitenkin ehkä se, että kankaassa on jujua jo tekstuurissa ja tämän rauhallisen asettelun ansiosta kuosi jättää tilaa vielä vaatteen yksityiskohdille ja pienimuotoisille tyttömäisille krumeluureille.


Niinpä siis surautin tytöille kivat asut yhdistäen Noshin vanhempaa ja uutta mallistoa, koulun- ja kerhonalun kunniaksi (tosin vähän myöhässä, mutta onneksi kesähepeneissä tarkeni koulunalun). Puserossa ja tunikassa on sama Burdan (6/13) kaavapohja (lehdessä 2 eri mallia samalla kaavalla), jota olen ihan hitusen muokkaillut. Vanhimman tytön osalta puseroon on lisätty vain hieman pituutta, nuoremman neitosen osalta taas omaa muotoilua edustaa pääntielle ommeltu röyhelö ja ruusukkeet vyötäröllä. Jotkut tekniset ratkaisut ovat myös yksinkertaisempia /erilaisia kuin lehdessä, sillä näitä ommellessa oli lehti jo palautettu kirjastoon. Vuosien saatossa on tullut oma tyyli tehdä asioita, eikä ohjeita tule läheskään aina lukaistua edes läpi.

Yläosien pariksi tein raitalegginssit, isommalle ihan perusmalliset ja nuoremmalle ruusukkeilla, nämä vilahtivatkin Instagramin puolella heti valmistuttuuan jo pari viikkoa sitten, olivat minusta niin kivannäköiset. Legginssien kaava jostakin ikivanhasta Ottobresta.





Koululaisneiti esitti jo keväällä toiveen jakusta/hupparista, jota voisi koulussa pitää välitunnilla. Nyt päädyimme tekemään neulostakkimaisen version Noshin tähtijacquardista. Kokeilin pitkästä aikaa kuositella pystykaulusta - tahallaan tuollainen löysä ja laaja versio, sillä ajattelin, että kovin tiukasta ei tykättäisi. Olisi se nyt silti voinut vähän pienempi olla tai sanotaanko, että pääntietä ei olisi ainakaan tarvinnut madaltaa ja leventää ihan noin paljon. No, ihan kiva silti. Ja kaava siis oma.

Monet ompelubloggaajat ovat viime aikoina hyödyntäneet Noshin neuloksissa nurjaa puolta (myös minä täällä) ja niin tämänkin jakun yksityiskohtiin saatiin vähän erilaista ilmettä nurjaa puolta käyttämällä. Laitoin neuloksen nurjaa puolta nenäliinataskuun (täällä ainakin jo nuhanokkia liikkeellä), kaulukseen ja vyölenkkeihin sekä hihansuun käänteisiin. Kankaan nurjasta ja oikeasta puolesta puheen ollen, oletteko Suomessa törmänneet kankaisiin, jotka ovat oikeasti tehty kumpikin puoli käytettäväksi? Etsyssä olen törmännyt sellaisiin, lähinnä japanilaisiin kankaisiin, toinen puoli saattaa olla esim. ruudullinen ja toinen pilkullinen. Ne on tosi hienoja, joten o'hoi kaikki suomalaiset kangaskauppiaat, sellaisia tännekin ompelijoille, kiitos :).

Raitatrikoota jäi vielä sen verran, että pyöräytin siitä pitkän huivin tytölle. Päihin laitoin tuollaiset resoritähdet, ei mikään paras materiaali tähtiin, kuten kuvista näkyy, mutta ihan hauska huivista minusta silti tuli.





Jakun ompelussa pääsin taas testaamaan uuden koneen* napinläpimittarin avulla tehtävää automaattista napinläpeä enemmän. Olen nyt tahallani testannut sitä muille kuin puuvillakankaille, sillä en usko, että sellaisen kanssa tulisi edes mitään ongelmia. Testasin sitä jo aiemmin pitsille, sillä halusin nähdä, miten mittarin rulla pyöri pitsillä (hyvin, ei tarttunut) ja nyt halusin kokeilla sitä hieman vahvemmalle trikoolle. Tästäkin testistä kone selviytyi hyvin eikä kauluskaan ollut liian paksu rullan alla.


Napinläpimittarin käyttäminen on todella yksinkertaista. En tiedä kuinka monella teillä on vastaavanlainen systeemi omassa koneessanne, mutta itselle tämäkin vempain oli aivan uusi tuttavuus. Niinpä kerron tässä lyhyesti siitä ja ne, joille on tuttua, voivat hypätä pari kappaletta alaspäin.

Tämän koneen Sewing Advisor -järjestelmä kertoo minulle aina sopivimmat säädöt erilaisille kangastyypeille sekä ompelutekniikoille, näin myös napinläpien kohdalla. Näytöstä voin tarkistaa, että esimerkiksi kaikki langankiristykset ja paininjalan puristukset ovat oikein ja säätää ne sitten oikein tarvittaessa. Kiinnittäessäni napinläpimittarin johdon koneeseen, antaa kone minun asettaa napin koon, jonka mukaan kone tekee automaattisesti oikean kokoisen napinläven. Napin halkaisijan saa helposti mitattua etupaneelissa olevan mitan avulla. Tämä mitta on aivan järjettömän kätevä, ainakin tällaisella ompelijalla, jolla ne mittanauhat tuntuvat aina olevan jossakin väärässä paikassa. Napinläven tekemiseen olen käyttänyt Start/Stop nappia, jolloin polkimeen ei tarvitse koskea ollenkaan, vaan olen vain keskittynyt huolehtimaan siitä, että kangas pysyy suorassa.

Tässä tytön jakkuprojektissa minulla oli käytössä tavalliset matalat, kannattomat napit. Kiinteä mitta napissa riitti, sillä kone teki napinläven pienellä "väljyysvaralla". Tulevissa takkiprojekteissa aion sitten testailla kannallisia ja korkeampia nappeja, myös koneessa olevaa vaatturinnapinläpeä, jota en omalla konellaani ole oikein kauniisti saanut onnistumaan. Mutta kertoilen niistä sitten myöhemmin, kunhan ehdin projektien kimppuun. Ja muistakin koneen ominaisuuksista, aina kun tuntuu, että jotain hyödyllistä raportoitavaa on.

Koulutytön kanssa yritimme kuvata tuollaisen minivideon tuosta automaattisesta napinlävestä, täytyy sanoa, että noinkin lyhyen videon kuvaaminen oli kyllä paljon hankalampaa kuin tuo napinläpien teko! Koetilkutkin meinasi jo loppua (kun jompi kumpi aina sanoi vahingossa jotakin tai sitten kuvaus alkoi liian myöhään tai aikaisin tai jotakin muuta). Mutta videosta näkyy, kuinka helppoa ja nopeaa napinläpien teko voi näillä nykyajan koneilla olla. Että varokaa vaan kaikki, joilla on "vanha" ompelukone - ja siis tällä koneellahan saa ihan manuaalisestikin sen napinläven tehtyä, mutta ei taida nyt vähään aikaan olla palaamista siihen tyyliin minulla ainakaan :).




Tämän melkoisen pitkän, paljon kaikenlaista sisältäneen ja kovin asiapitoisen postauksen myötä toivotan mukavaa loppuviikkoa teille kaikille ihanille naisille siellä ruudun toisella puolella!

ps. Käykäähän kurkkaamassa kivoja käsitöitä Project Run and Playn sivuilla täällä. Äänestää saa, jos haluaa :). Mun ehdoton suosikki on kyllä se karhu, kiva kirjonta-idea vaikkapa pojille myös!

*blogiyhteistyö/testikäytössä Husqvarna Vikingiltä


This post is all about stars and stripes and light colors. I ordered some Nosh fabrics to make my girls some basic "back to school"-clothes. I like this Ministar knit a lot, first because I really like the flame structure and second because the stars aren't too tight. The layout of the stars leaves nicely some space for something extra and if you know me, you know I like details in clothes, even if they are just something small. 

On our weekly visit to library I found a cute pattern from Burda (June 2013) which I thought would be a good choice for this star knit. There were two different versions of the same pattern and I decided to do them both. I did some small changes as my habit is: for the older daughter I added some length to the hem and for the younger daughter I added the ruffle to the neckline and the two little rosettes to the waistline. 

Before the shirts I also made those stripe leggings. Some of you have already seen them on Instagram when I posted them two weeks ago part of the #sewphotohop challenge. I've seen rosettes at least on dresses, beanies, shirts and on blankets and pillows but not on leggings before so I figured it's a cute detail. The basic leggings pattern is from Ottobre. 

It was last spring when our oldest daughter asked me to make her a hoodie or jacket or something like that she could wear at school or on her way there. For some reason I'm not really a hoodie kind of (sewing)person so I asked if it could be more of a knit cardigan style and she said yes. So that's how this came out, I haven't drafted this kind of collar for ages and it's not perfect, but it'll do. The wrong side of this Nosh jacquard looks quite nice so once again I used it in the details, like the collar, pocket and belt loops. I have seen some gorgeous double sided fabrics on Etsy, oh, I wish we had something like that available here too (I'm very shy ordering anything abroad, although I've seen so many yummy fabrics online). The cardigan pattern is my own. 

I had some of the stripe knit left and I decided to use it for a long scarf. Some more stars again, you see :). They look quite homemade (which they obviously are, ha ha), I should have narrowed the seam allowance more in the sides. I cut the angle away, but it still looks bit bumpy. I still like the scarf, it's a lot of fun!

This sewing project gave me a good reason to use my new machine's automatic buttonhole foot. It's so quick and easy to use. Everything is made so easy, the Sewing Advisor of the machine tells me all the right numbers, pressure, which foot to use etc. I just select the material and what I'm doing and I look at the screen what I have to do. That feels very luxurious compared to my old machine. I tried making a very short video about this great buttonhole foot, and found out that it was very difficult - much more difficult than sewing the holes :). 

Have a nice week everyone!!




torstai 28. toukokuuta 2015

Kesäkampetta kolmessa sävyssä - Black, white and orange

 
Täällä on yksi ompeluhullu ommellut kuin hullu kohta viikon päivät ja yötkin melkein :). Tuli ihan järjetön inspiraatio ommella lähes kaikki tämän vuoden puolella ostetut kankaat - siis sellaiset, jotka oli hankittu visio mielessä - pois hyllystä. Täytyy tunnustaa, että siinä sivussa on tullut ommeltua vähän muutakin - myös ei niin suunniteltuja juttuja. Lähes kaikki kesävaatteet onkin nyt tehty ennen kuin kesäloma edes on ehtinyt alkaa - tuolla on pinossa kaksikymmentäseitsemän (laskinkohan ihan oikein, oliko niitä niiiiiiin paljon?) erilaista juttua ja kolme kangasta enää odottaa muodonmuutosta, ne aion tehdä perjantai-iltaan mennessä! Yksi uikkareitten yläosa on jo ehtinyt kadota tänne järkyttävään kodin kaaokseen, mutta ehkä se toivottavasti jostakin tupsahtaa esiin. Perhe on jaksanut ihmeen hyvin tätä hullunmyllyä, tosin aionkin yritän pitää pienen ompeluloman tässä seuraavaksi, kun koululaisetkin jäävät lomalle. Korjausompelua riittäisi eli niitä sitten pikkuhiljaa seuraavaksi ja sitten kohta voikin alkaa miettiä jo syksyn projekteja, kangashyllystä löytyy nimittäin nyt mukavasti tilaa :).  Lisäksi ne villasukat on tehtävä itselle, kun jäivät onnettomat talvella tekemättä, joten ihan ilman käsitöitä en kyllä osaa kesää viettää. Mutta jos vaikka viikon tai kaksi kokeilisi ;)
 
Blogattavaakin siis on vaikka kuinka ja paljon, kunhan saadaan juttuja pikku hiljaa kuvailtua. Nyt näytän teille kuitenkin nämä jo aikaa sitten valmistuneet kamppeet, jotka ovat osa oikeastaan vain odottaneet lämpimiä kuvauskelejä. Osan näistä tein jo maaliskuun lopussa, kun Kannelin kanssa treffattiin ompelun merkeissä.
 


Pienelle neidille hänen itse valkkaamasta Eurokankaan pandatrikoosta viistottu toppi, johon tein pykäreunakoristeen pääntielle. Topin kaava on alun perin Ottobresta (lyhennetty reilusti), joku ikivanha lehti varmasti, sillä tämä malli oli ensimmäisiä ompeluja vanhimmalle tyttärelle :).
 
 



Keskimmäiselle neidolle samasta trikoosta sortsit mustin tehostein sekä Marimekon pellavaneuloksesta paita kaveriksi. Sortsien kaava muokattu Burdasta (4/14) ja paidan kaava oma.




Ja koululaisneidillekin tietysti sävy sävyyn! Löysä jakku pellavaneuloksesta, ei ihan onnistunut, mutta toivottavasti tulee silti pidettyä, neulos olisi tähän malliin saanut olla napakampaa. Jakun alle pitkä tunikatoppi EK:n trikoosta. Tykästyin talvella niin paljon tuohon etupistokirjontaan, että käytin sitä tähänkin applikaatioon tehosteena. Näistä vaatteista oma suosikkini on ehdottomasti tämä toppi.

Olipa muuten kiva lukea teidän ajatuksia ompelusta nyt ja ennen. Kiitokset kaikille edelliseen postukseen kommentin jättäneille <3. Ja hei, tykkäsittekö siitä mun metsäkeijun mekosta? Pääsin toista kertaa kymmenen parhaan joukkoon Project Run and Playssa ja sitä mun mekkoa voi halutessaan käydä äänestämässä täällä :).

Toissa iltana sain inspiksen kokeilla pitkästä aikaa vähän smokkipoimutusta, sen aion näyttää teille seuraavaksi, palaillaan pian!

Just a few words in English because it's really late and I should be sleeping already :).

I have made these clothes for my girls already two months ago but I have been waiting for nice and sunny days so we could photograph them. Well, there haven't been many sunny days yet but now the clothes are finally photographed.

Our youngest got a top with scalloped applique made of panda knit she chose herself in Eurokangas. The pattern is originally from Ottobre, but I have shortened it pretty much and that applique on the neckline was my own idea too.

The middle daughter got panda shorts with black details and a shirt made of Marimekko's linen knit. The shirt pattern is self drafted and the shorts are from Burda (4/14) with some modifications of my own.

Our school girl got a top with applique and running stitch details (this top is my favourite of all these) and a light jacket, which quite didn't turned out the way it was supposed to, because that knit is too flowing for the pattern. The solid knit is from Eurokangas and both patterns are my own.

I have been sewing like mad this week, I have so much things to show you! The day before yesterday I tried some smocking and sewed a simple dress for our youngest. I guess I'm going to show you that next!

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Tonttuja liikkeellä (ja tärkeitä kysymyksiä ;)) - Something red


Joulu lähenee niin tekee mieli ommella jotain punaista! Pienen tonttutytön asu syntyi kierrättämällä kaksi vanhaa vaatettani. Pieni punainen buklee-jakku syntyi kapeasta hameestani ja musta trikoinen liivimekko taas liehukehelmaisesta hameestani.




Punaisen nutun kaavan kuosittelin itse, hiippahuppu olisi ollut tähän aivan täydellinen, mutta valitettavasti kangas ei riittänyt siihen, kiva se on silti noinkin! Huppu on vuoritettu ihan tavallisella vuorikankaalla (hameesta peräisin), nutun reunat käänsin vuorikankaasta leikatun vinokaitaleen avulla. Reunat kirjoin pykäpistoin valkoisella kirjontalangalla (kiitos Hanna inspiraatiosta), tuovat nuttuun mielestäni kivaa joulutunnelmaa. Solmimisnauhat virkkasin kolminkertaisesta langasta ja nauhojen päihin pom pomien sijaan tein tällä kertaa ihan tavalliset tupsut. Nutusta tuli oikein kiva, tekisi mieli ommella vielä joku pitkähihainen mekko sen alle.


Tästä trikoisesta liivimekosta ei tullut ihan sellainen kuin olin ajatellut. Musta on aika synkkä näin pienellä lapsella ja halusin vähän piristystä mekkoon. Koristesuikaleihin käyttämäni tonttulakkikangas (EK:sta) osoittautui kuitenkin vääräksi valinnaksi. Halusin jakusta ja mekosta setin eikä varastoista nyt löytynyt muuta sopivan sävyistä puuvillakangasta. Suikaleet olen leikannut vinoon langansuuntaan ja leikkuupinnan sitten karhealla harjalla voimakkaasti harjannut, niin että reuna lähtee purkautumaan. Tämä on ns. chenille-tekniikka, joskus tuli tehtyä enemmänkin tällä tekniikalla pieniä juttuja. Alun perin minun piti ommella vain kangaskaitaleita mekkoon ja se alkuperäinen ajatus jäi nyt niin häiritsemään, että ehkä pitää sitäkin testata vielä johonkin toiseen juttuun ja raikkaimmissa väreissä. Paremmalla onnella toista versiota kohti, eikös niin :).
  

Helmaan ja niskaan laitoin koristeiksi helppoakin helpommat ruusukkeet. Näihin löytyy ohje ainakin taitavan Hannariinan blogista. Mekon kaava on oma.
Sitten kyselen teidän lukijoiden/vierailijoiden mielipidettä muutamista asioista. Blogiani kauemmin seuranneet muistavat kesällä järjestämäni kierrätyshaasteen. Ajattelin, että tammikuussa voisi olla jälleen sen aika, jos teissä on innostuneita mukaan lähtijöitä. Kesällähän meitä oli mukana aika monta ja saimme aikaiseksi melkoisen upeita töitä (koosteen löydät täältä). Nyt ajattelin, että haasteeseen voisi tulla mukaan maksimissaan 10 bloggaajaa itseni lisäksi ja yksi tai kaksi (osanottajamäärästä riippuen) esittelisi työnsä omassa blogissaan tiettynä päivämääränä (jonka saa siis etukäteen tietää).
Sitten minulla on toinenkin idea. Ulkomaisissa blogeissa ommeltiin hetki sitten lastenkirjoista saatujen inspiraatioiden ja ideoiden pohjalta. Itselläni on yksi lapsuudenkirja, joka oli ihan mun lemppari ja Tammen Kultaisista kirjoista selaan aina tarkkaan kuvitukset läpi, koska niissä on aivan ihania pienten tyttöjen mekkoja. Yksi on ollut pitkään mun to do-listalla ja kangaskin siihen periaatteessa on, en vain ole saanut aikaiseksi tehdä sitä. Eli mitäs olisitte mieltä, jos tammikuussa ommeltaisiin myös lastenkirjojen kuvitusten pohjalta, löytyisikö tähän osallistujia? Kirjan saisit valita itse.
Ja ei kahta ilman kolmatta, eli maailma on inspiroivia käsityökirjoja pullollaan (nämä ei ole pakko olla ompelua), mikä on sinun suosikkisi? Haluaisitko esitellä sen muille bloggaajille ja tehdä oman näytetyön kirjan kaavoilla, neule/virkkausmalleilla tms? Onko kiinnostuneita? Minä rakastan kirjoja ja ostankin niitä säännöllisesti. Niin paljon kuin netti onkin pullollaan ihania ideoita, minä silti viihdyn erinomaisesti myös perinteisten kirjojen parissa ja niistä ideoita etsien.

Kaikissa haasteissa voisi olla mukana noin 5 - 10 bloggaajaa, postaus julkaistaisiin omassa blogissa ennalta sovittuna päivänä ja haasteiden päätyttyä tekisin taas koostepostauksen kaikista töistä tai toisin työt ja tekijät niiden takana muuten esille täällä blogissani.

Jos löytyy kiinnostuneita, laittakaa kommenttiboksiin ajatuksia sekä kertokaa mihin haasteeseen/haasteisiin voisitte ajatella osallistuvanne. Palaan asiaan, jos kiinnostuneita joihinkin haasteisiin löytyy ja jos löytyy paljon, niin osallistujat voidaan arpoa! Ajankohta olisi siis tammikuu 2015 ja yksi työ/haaste.

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille! Ensi kerralla toivottavasti pääsen näyttämään, mitä pientä ja pehmeää olen neulonut täällä :).

Christmas is coming and I felt like I wanted to sew something red and elf like. It was snowing this weekend so it starts to feel more like winter here. I think she looks pretty cute on this outfit walking around the yard with lantern and the hat on her head. 
Both the jacket and the dress are actually made of my old skirts. I try to create a new outfit at least once a month by using old materials so this outfit was the upcycle of November :)  I like the jacket a lot but the dress didn't quite turn out I expected. I think I have to make a second version with a little different kind of fabric strips, like my original idea was but then I changed it into this "chenille" strips. The patterns are once again my own.
Next time I hope I can show you something little I've been knitting here :)