Joko te kaipaatte lunta, jäätä ja pakkasta? No minä en, vaikka viime viikolla tarvetta olisi ollut sellaiselle kauniille ja kylmälle pakkaspäivälle sekä maisemalle, jossa lunta, huurretta ja kuurankukkia olisi ollut riittämiin. Muutama metsäneläinkin talvipuvussaan olisi oikein passelisti sopinut visualisoimani mielikuvan taustalle. Ikkunasta ulos vilkaistessa näytti kuitenkin kovin erilaiselta, erityisesti eri väriseltä ja eipä auttanut muuta kuin terassille yrittää luoda vähän talvisempia sävyjä pienelle talven kukkaistytölle.
Idea kukkaistytön hameeseen syntyi jokin aika sitten, kun askarrustarvikelaatikosta pengoin ihan muita juttuja. Tiedossa oli KCW:n naamioituminen -teema ja ajattelin ottaa varaslähdön seuraavaan vappuun - kerrankin todella hyvissä ajoin. Ruusun terälehdistä tehty hame, t-paita ja aiemmin tekemäni kukkaiskruunu ballerinojen kera kun voisivat tulevana vappuna toimia hyvinkin kukkaistytön rooliasuna. Se tosiasia, että ihan kohta on marraskuu, sai kuitenkin miettimään, millainen talven kukkaistytön asu voisi olla. Se vaatii tietysti kylmiä sävyjä, ripauksen tekoturkista ja vähän rekvisiittaa. Sen tarkemmin yksityiskohtiin menemättä voin kertoa, että tämän kukkaistytön asun rakentaminen oli melkoista epätoivoa alusta saakka - ruusun terälehtien määrä, tilkkulaatikon kangaspalat, vääränlaiset nyörit, epäonnistuneet tuppilonauhat, lähes kaikki vastusti. Oli jo aika lähellä, että koko viritelmä olisi lentänyt tilkkukoriin odottamaan sitä tulevan vapun edeltävää viikkoa, mutta nyt kun katson näitä kuvia, voin taas olla tyytyväinen jääräpäisyyteeni ja siihen, etten antanutkaan periksi! Tulihan siitä sittenkin rooliasu, johon voin olla tyytyväinen ja syntyihän sittenkin myös vaatteita/asusteita, joita voi käyttää normaalissa arjessa.
Hameeseen käytin Sinellistä alkuvuodesta ostamiani ruusun terälehtiä. Hameen runko on ihan suorakaiteen muotoinen pala puuvillaa kuminauhavyötäröllä ja terälehdet on ommeltu yläreunoista kiinni hameeseen. Ylimmän ruusureunan huolittelin kapealla satiininauhalla, oikeastaan kaikki reunat olisi voinut huolitella näin ja teen sen ehkä vielä myöhemmin. Terälehdet eivät kestä vesipesua, ehkä kevyttä pyyhkimistä, joten tämä on selkeä rooliasu. Hame sai aikan innostuneen "Oihh, se on ihana" -vastaanoton, joten se oli selkeästi neitosen mieleen.
Tekoturkisasusteet olivat ehkä se juttu, joka pelasti koko asun tai sanotaanko, että omissa silmissäni antoivat viimeisen silauksen asulle. Tossut ja muhvin kaavoitin itse ja ne on kokonaan vuoritetut. Tossujen pohjassa käytin tekokelsiä. Tossuista tuli tälle tytölle hieman isot, mutta isompi sisko otti ne jo aamutossuiksi. Jopa perheen koulupoika tykästyi tossuihin ja sanoi, että sellaiset voisivat olla aika hienot itselläkin! Muhviahan tällä tytöllä ei ollutkaan, toisin kuin siskoilla, joten sillä voimme hienostella vaikka kauppareissulla tai juhlissa. Harmitti, kun en tajunnut tossujen yläreunassa olevaa vinokaitaletta koristetikata ompelukoneella ennen ompelua, niinpä ompelin sen päälle pienet palat muhvin koristetikatusta nauhasta.
Kukkaisneidon jakku aiheutti eniten päänvaivaa, tilkkulaatikossa kun ei ollutkaan sopivaa materiaalia koristeisiin, joita olin ensin suunnitellut. Etsiessäni erilaisia kangaskukkasien malleja ompelukirjasta (Ompele vaatteisiin yksilölliset koristeet) löysin ohjeen käsintehtyihin silmuihin ja päätin kokeilla niitä. Ne on ommeltu ihan käsin kiinni jakkuun. Lisäksi kieputtelin tuppilonauhasta muutamia pieniä ruusukkeita toisessa hihassa ja etukappaleella oleviin taskuihin koristeeksi.
Kaava jakkuunkin on oma. Suurin osa kankaista on aikoinaan Eurokankaasta ostettuja ja käytin tähän asuun siis pääasiassa muista projekteista jääneitä tilkkuja. Muhvissa ja tossuissa käytetty tekoturkis on tosin ostettu Eurokankaasta tänä syksynä.
Koristesilmujen teosta innostuin kovasti ja etsin netistä erilaisia malleja kokeiluun. Kirjastosta minulla oli kesällä lainassa solmukirja ja lähdin sitä hakemaan uudestaan lainaan inspiraatioksi. Takaisin kotiin tulinkin kuitenkin Purjelaivakauden köysimatot-kirjasen kanssa, joka osoittautui vielä mielenkiintoisemmaksi opukseksi. Vitsit, mikä kirja täynnä hienoja malleja, ei pelkästään matoiksi (on minulla köyttäkin jo pieneen kesämattoon ostettuna :D), vaan vaikkapa koruiksi, pannunalusiksi, mukien alusiksi, koristeiksi ompelujuttuihin, kynttilämanseteiksi, joulukuusen koristeiksi, paketteihin ja avaimenperiin, mitä nyt kukakin keksii! Pitihän niitäkin muutamaa jo kokeilla sitten silmutarkoituksiin ja vähän erilaisilla materiaaleilla.
Ainakin osa lukijoista muistaa, että olen tämän vuoden puolella kokeillut joka kuukausi jotakin erityisteknikkaa. Ei liene vaikea arvata, että lokakuun kokeilu liittyi siis näihin silmuihin ja köysitöihin. Olen katsellut netistä jonkinlaista omaa solmukirjaa tilattavaksi ja jos teitä kiinnostaa ja kun kirjan mahdollisesti saan käsiini, voisin tänne vaikka jonkun ohjeenkin jostakin mallista sitten väsätä. Noihin varsinaisiin silmuihin, jotka ovat noissa alemmissa kuvissa ylempänä, löysin ohjeet netistä ja ne löytyvät täältä ja täältä. Hakusanoilla "Chinese frog closure" voi etsiä lisää tietoa, jos silmuinnostusta meinaa tulla :). Köysimatoista taas voi etsiä lisätietoa vaikkapa sanoin "rope weaving" ja alemman kuvan mallit ovat siis pienoismalleja näistä purjeaikakauden matoista, olen vain nappilenkin lisännyt niihin (tai niihin voisi tehdä toisen parin tietysti myös) ja puuvillalangasta tehdyn mallin kiinnittänyt huovutetun villan palalle. Tuo tekonahkanyöristä tehty olisi aika ihana yksityiskohta johonkin kesäiseen raitalaukkuun vaikka. Narut ja nyörit ovat Sinellistä ja Claes Ohlsonilta.
Kokeilin tehdä joitakin mattomalleja myös paperinyöristä, mutta näin pieniin malleihin se osoittautui hieman liian kankeaksi, ohut paperinaru olisi parempaa vaikkapa niihin haaveilemiini joulukoristeisiin. Näiden tekeminen on tosi koukuttavaa (tiedän, sanon joka kuukausi näin), mutta tarkkana pitää olla, silmät ja kädet ovat tärkein työväline ja taisin peräti yhden mallin saada tehtyä ihan ilman mitään purkamisia. Hämärässä ja väsyneenä puuhaan ei kannata ryhtyä, jos näin pienessä mittakaavassa tekee kuin mitä itse nyt tein.
Vieläkö jaksatte? Pitkä posti ja paljon asiaa ja kuvia, mutta vielä yksi juttu. Minulla olisi nimittäin kaksi lippua 6.-8.11.15 pidettäville Meidän Viikonloppu -messuille Messukeskukseen. Ne ovat kivat viiden eri tapahtuman messut, joissa on varmasti katseltavaa koko perheelle, mukana siis Maaseutumessut, Metsämessut, Kädentaitotapahtuma, Lemmikki ja OutletExpo-messut. Itsellä on tavoitteena päästä pian järjestettäville Tampereen käsityömessuille, joten nämä messut jäävät nyt pitkän välimatkan ja edelleen jatkuvien synttärihulinoiden takia itseltä väliin. Jos olet kiinnostunut lipuista, jätä yhteystietosi (tai tunnistettavissa oleva profiili) kommenttiboksiin ja kerro, että olet lippujen arvonnassa mukana. Arvon liput jo sunnuntaina klo 18, jotta saan ne maanantaina voittajille postiin, joten kommentti kannattaa jättää mahdollisimman pian! Olen suoraan yhteydessä voittajiin s.postitse heti arvonnan jälkeen, joten kyttäilkää silloin sähköpostianne, jos onni olisi vaikka ollut myötä :).
Huh! Nyt kaikille jo oikein ihanat viikonlopputoivotukset, lämmin tervetulohali uusille seuraajille täällä ja Instagramin puolella (missä välissä teitä on tupsahtanut jo 300 sinne?!), muistakaahan ommella viikonlopun aikana - niin minäkin aion tehdä :).
Do you want to see how my other KCW costume turned out? It's a winter flower girl costume for my youngest daughter! I have to tell you I had so many troubles when making it - not the right kind of fabric, not the right kind of cord, not enough rose leaves... It was close I almost decided to forget it and do something else. But that's not my style when it comes to sewing. I always try, try and try for so long that I can say I'm... well, not always happy but at least pleased with the result, that it's something I can live with it.
The skirt and the jacket called for something, something cold, maybe snow, maybe ice, something we don't have there yet since the sun is shining at the moment and when you look at outside everything looks red, yellow and orange because it's autumn. Then I had the greatest idea - the muff and the boots and some decoration for the background of the pictures, that way I could make everything look a bit more colder and winter-like. Sometimes (actually I would like to say always) little things matter so that you can turn the image of your head into a complete outfit and a blog photo shoot. That's one thing I like about blogging, I'm not a good writer but I hope the clothes I make and the pictures of them can sometimes tell little stories for my readers and those of you who are visiting here every now and then.
Did you notice those cool Chinese frog closures I made for the jacket? I really really love them and I found a great tutorial here. There's another tutorial for a bit different closures here if you are interested. I also found a very interesting book (it's in finnish/swedish) from the library that shows many ways making rope weaving, I wanted to try some of them and see how they would look as closures, quite nice don't you think?
This is a costume but besides the skirt she can wear the rest in everyday life. The boots are a bit too big but the big sister already took them and wants to wear them as "slippers". She can wear the muff with woolen coat and the jacket can of course be worn with trousers, dresses and skirts. The skirt can not be washed but she can wear it with t-shirt, ballerina shoes and the head band in May 1st which is a national holiday here and people, especially kids often wear all kinds of costumes. So as you can see I've thought everything ready, she can be a flower girl then, or maybe a flower fairy if we add wings! Still, I wanted to create this winter flower girl -look too. All the patterns are made by me and most of the fabrics are from my stash from old projects but originally bought from Eurokangas.
Have a great sewing weekend!








































