perjantai 14. lokakuuta 2016

Inspiraationa rekipeitot (Villakangaslapaset ja pehmopupu)


Kävin viime viikolla lasten kanssa taas kirjastossa. Sillä väin kun lapset valkkasivat omia kirjojaan, päätin jälleen ihan pikaisesti piipahtaa kädentaito-osaston puolella. Menin hyllyjen väliin ja huomasin heti, että siellä oli tapahtunut jotakin. Käsityölehdet oli siirretty alemmaksi ja samalla muutkin kädentaitokirjat olivat vähän vaihtaneet paikkaansa. Alkujärkytyksestä toivuttuani tajusin, että sehän oli ihan parasta, mitä virkailijat olivat tällaiselle kässäkirjojen ahmijalle voineet tehdä. Löysin nimittäin vaikka mitä uusia kirjoja, joihin en aikaisemmin ollut kiinnittänyt minkäänlaista huomiota.

Täytyy muutenkin kiittää meidän noin 10 000 asukkaan kunnankirjastoa erittäin hyvästä käsityökirjojen valikoimasta. Käsityökirjoja löytyy laidasta laitaan, harvinaisempiakin tekniikkoja edustettuna eikä kirjastossa ole tehty sitä virhettä, että valikoimasta laitettaisiin (tosi) vanhoja kirjoja epätrendikkyyden vuoksi pois. Uutuuskirjoja ei kovin usein kyllä hyllyssä näy, varmaankin sen vuoksi, että ne ovat kovin suosittuja ja varattuja. Mulle kuitenkin riittää ihan hyvin vanhempikin valikoima, sillä aina olen lainattavaa löytänyt. Joitakin kirjoja olen lainannut niin paljon, että olen päätynyt hankkimaan niitä käytettynä omaankin hyllyyn.



Viime kerralla yksi lainaamistani kirjoista oli Helvi Taiston Rekipeitot. Suorastaan lumouduin kirjan peitoista ja vaikka olin kuvitellut neulovani sukkia, joutivat ne nurkkaan, kun oli ihan p-a-k-k-o päästä kokeilemaan villakirjontaa rekipeittojen tyyliin. Ex tempore -blogista löytyy muuten kiva esittely kirjasta, joten kurkatkaa sinne, jos kirja kiinnostaa enemmän.

Päätin tehdä keskimmäiselle tytölle villakankaasta vähän sellaiset hienommat lapaset. Ja aika ihanat niistä tulikin, eikö vaan? Innostuin niin kirjonnasta, että sivutuotoksena syntyi vielä pehmopupukin ja sille vaatteet. Töissä on käytetty simppeleitä peruspistoja (aitapisto, laakapisto, varsipisto, sidottu laakapisto, koristeellinen eripisto, ketjupisto, linnunsilmäpisto, parsinpisto) ja silti lopputulos on aika näyttävä. Kirjonta on kyllä ihanaa ja voin suositella sitä kaikille. Melkein tekisi mieli muuttaa koko blogi kirjontapainotteiseksi ;).







Meillä alkaa nyt syysloma! Tiedossa on ainakin vähän siivousta, synttäreitä ja toivottavasti kässäilyäkin vähintään heijastinten muodossa! Tähän lopuksi teille kaikille vielä tiedot ja linkit käytetyistä kaavoista ja materiaaleista.

Lapaset:
- kaava oma
- kangas tilkkulaatikosta, mutta Eurokankaan valikoimaa, fleecevuori ja vinonauha omista jemmoista
- kirjontakuviot Helvi Taiston kirjasta sekä omasta päästä
- kirjontalangat Saarenmaalta Virosta

Pehmopupu:
- ilmaiskaava Spring bunny Madebytoya-blogista (tutoriaali pupun ompeluun löytyy Petitapetit+family -blogista)
- kangas tilkkulaatikosta, mutta Eurokankaan valikoimaa, vanu kierrätettyä
- pistomallit Helvi Taiston kirjasta
- kirjontalangat Saarenmaalta

Pupun vaatteet:
- toppi ja housut ladattavissa Petitapetit+familyn shopista
- villaneulokset vanhoja villapaitojen paloja
- kirjontalangat Tallinnasta ja Saarenmaalta

Nyt vielä toivottelen hyvää lokakuista viikonloppua kaikille! Ja kiitos muuten teille jokaiselle myötäelävistä kommenteista viime postaukseen liittyen <3. Mulla on ihan paras lukijakunta, olen sen aina tiennyt!

Ps. Sori kuvatulva, en osannut valkata :)



47 kommenttia:

  1. Oi kuinka kauniit lapaset ja söpö pupu. 😊💓💓

    VastaaPoista
  2. Huikeat lapaset!Minä olen ihan tumpelo kirjonnassa (ja kirjoneuleessa) ja aina ihailenkin muiden kirjontatöitä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuskin sinä nyt ihan tumpelo olet ;). Kirjonta ja kirjoneule vaativat vähän harjoitusta ja sinnikkyyttä, että saa tasaisen käsialan. Ja ainakin kirjonnassa täytyy hyväksyä hitaasti eteneminen. Toisaalta kirjontaa voi kyllä tehdä rennommallakin otteella, minulla on juuri sellainen iso kirjontatyö tekeillä ;). Näette sen sitten aikanaan!

      Poista
  3. Voi, kirjonta kiinnostaisi minua kovasti. Jotenkin kynnys sen aloittamiseen on vaan niin korkealla. ihania töitä olet tehnyt taas kerran. Ihanaa syyslomaa sinne teille. Oma viikkoni kuluu töiden parissa. Lomaa vietän sitten vähän myöhemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisiköhän mun järkätä jossain vaiheessa sellainen kirjonnan yhteishaaste :D, Muita ihania blogin sukkien tyyliin ;). Kiitos AnniK <3

      Poista
  4. Upeaa kirjontaa ja kauniit lapaset. Suloinen pupu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia <3. Luulenpa, että pyöräytän noita pupuja tulevaisuudessa myös lahjaksi ;). Siis ihan ommeltuja.

      Poista
  5. Siis voi miten upeat lapaset! Pupukin niin suloinen. Sulla on kyllä taitoa näihin kirjontatöihin, ei voi kuin hämmästellen ihastella.. :)

    Mukavaa ja rentouttavaa lomaa. Meillä vielä viikko lomaa odotellessa.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä kyllä oli tosi nautinnollista tehdäkin, kulutin niihin nyt lähes kaikki vapaahetkeni, siksi valmistuivat melko sukkelaan :). Kiitos paljon Raisa!

      Poista
  6. Ihanat kuvat, etenkin tuo alin. Sää tiedät sen jo, mutta sanonpa vaan, että olet ihan mahdottoman taitava ja viiteliäs! Ei voi kuin hämmästellä <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ❤. Tykkäsin jo artesaaniksi opiskellessa kirjoa ja silloin kirjoinkin mm kehyskukkaroita ja omiin vaatteisiin pieniä yksityiskohtia. Sen muistan kyllä, että ala-asteella kirjotut nimikirjaimet ei oikein onnistuneet hyvin - vähän kateellisena katselin ystäväni siistiä työnjälkeä 😉 .Ehkä pikku Krista siitä silloin mielessään sisuuntui ja päätti että jonain päivänä opettelee tekemään yhtä nättejä pistoja :D.

      Poista
  7. Taitavaa työtä! Ihanat lapaset ja suloinen pupujussi♡
    Mukavaa syyslomaa☺

    VastaaPoista
  8. Ihanat kuvat - kiitos, että niitä oli paljon. :) Kerrassaan ihanat lapaset ja pupu. Minä tein kauan sitten kuutosluokkalaisten oppilaideni kanssa ryhmätyönä seinätekstiilin rekipeittotekniikalla. Jokainen teki siihen yhden palan, joka sitten koottiin sellaiseksi "tilkkupeitoksi". Harmi, että se jäi homekouluun. Eikä edes kuvaa ole muistona. Kirjonta on kyllä koukuttavaa puuhaa, kun sen vain pääsee aloittamaan. Ihanaa syyslomaa teidän porukalle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, teidän yhteistyönne on varmasti ollut upea. Onpa todella harmillista, ettei ole edes kuvaa muistona.Tehdäänköhän kirjontaa enää muuten paljon nykyään käsityötunneilla (vohvelikirjontaa ainakin täällä, mutta muunlaisia kirjontatöitä eivät koululaiset ole vielä tuoneet kotiin) ? Itse muistan tosiaan sen, että tyynyliina ommeltiin ja siihen piti kirjoa omat nimikirjaimet. Muistan vieläkin sen hetken kun tein sitä, en nimittäin ollut alkuunkaan tyytyväinen lopputulokseeni ;) Kiitos sulle Pikku Akka ❤

      Poista
  9. Kauniisti kirjotut lapaset! Minäkin tykkään selailla kässäkirjoja kirjastossa, nytkin on pari huovutuskirjaa lainassa :) Pupukin on söpö, oikein halattavan näköinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirjo! Oi huovutuksesta minä tahtoisin oppia enemmän. Muutama neulahuovutusprojekti on mielessä tulevaksi talveksi tehdä.

      Poista
  10. Voi ihanuus! Ihan huikean kauniit lapaset ja söpö pupu. Sinä ja Villapipon Hanna ootte kyl kässäbloggareiden tekniikkataiturit. Aina jotain uutta, taidolla toteutettua tekniikka.♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Sanna. Se vuosi 2015 avasi jälleen mun silmät kaikille tekniikoille kun pidin sitä henk.koht. haastetta ja esittelin kuukausittain täällä blogissa jonkun tekniikan. Toki koulussa oon tehnyt paljonkin ja jonkin verran ennen lapsia, mutta selvästi aktivoiduin tuon vuoden 2015 aikana :).

      Joo, on ihana ollut Hannasta löytää sellainen sielunsisko näissä erikoistekniikoissa! Ei niitä tekniikoita kuitenkaan ihan hirveästi ole varsinkaan ompelublogeissa esillä eikä nyt liialti muutenkaan, ainakaan Suomessa. Maailmalla kyllä esim. kirjonta on jo tosi suosittua, toivottavasti alkaa rantautua Suomeenkin jossain vaiheessa isommalla aallolla! On niin monipuolinen tekniikka että jokainen kässäilijä kyllä varmasti löytää mieleisensä tavan kirjoa :).

      Poista
    2. Tuo on niin totta, että jokaiselle varmasti löytyy se mieleinen kirjontatapa, tapoja kun on niin monta mistä valita:) Ja miten minä olen erikoistekniikkakokeiluihin innostunut, no Kristalta<3 Kiitti Sanna<3

      Poista
  11. Ihanuus mitkä lapaset ja niin hellyyttävä pupu <3 Tuo vika kuva on ihan ylisuloinen <3 <3

    VastaaPoista
  12. Oi, haluan tuollaiset lapaset, ne on niin kauniit!!! Tuo olisi kohtuullisen kokoinen projekti näin vähän kirjoneellekkin. Pupukin on mahdottoman söpö. Hienoa nähdä näitä kirjontajuttuja, minusta se on trendikästä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Instan puolelta löytyy kyllä mahdottoman ihania kirjontatilejä ja suosittua on tosiaan maailmalla. En yhtään epäile, etteikö sinulta kirjontatyöt onnistuisi! Rohkeasti vain kokeilemaan :). Mulla meni varmaan maksimissaan sellainen 15 tuntia näiden 3 jutun kirjomiseen, ehkä... Ja siinä on mukana myös se mitä purin ja tein uudestaan ;). Olis pitänyt ihan kellottaa, mutta kun en tykkää käsitöiden kellottamisesta, aikaa saa mennä sen verran kun menee, että lopputulos miellyttää :D. Kiitos paljon Saija!

      Poista
  13. Tämä postaus tuli kyllä juuri oikeaan väliin, just tälläkin hetkellä suunnittelen isoa villakirjontatyötä joululahjaksi ja etsin inspiraatiota. Oliko nuo käyttämäsi langatkin siis villalankoja? Jos, niin miten villalangalla kirjominen eroaa tavallisesta muliinilangasta?

    Ihanat lapaset tuli, kirjonta on parin vuoden aikana noussut myös omaksi lempparitekniikakseni, sillä saa niin uniikkia ja näyttävää jälkeä ja tekniikoita on niin rajaton määrä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa mukava kuulla, kiitoksia! Juu villalangoilla kirjoin, nämä yksilöt ovat sellaisia ohuempia vielä kun parsinlanka, perinteiseen virolaiseen
      kirjontaan tarkoitettuja, tiedätkin varmasti ne Muhun saarelta peräisin olevat mm. tossut joihin tehty kauniita kukkakuvioita. En tiedä saako Suomesta näin ohutta villalankaa. Tuossa mainitsemassani kirjassa annettiin vinkkejä langan valintaan, peittoon suositeltiin vahvempia villalankoja, kevyeen työhön ohuempaa. Siksi valkkasin nämä omasta varastostani, multa löytyy sellaista vahvempaa myös. Olen aikoinani yhteen tyttöjen villakangastakkiin kirjonut kyllä kuvioita ihan markettilangoillakin (villasekoite). Se ero villa- ja muliinilangassa ainakin on, että muliinilangasta voit päättää kuinka monta säiettä otat kirjontaan, villalangalla kirjotaan aina kokonaan. Itse tykkään kirjoa villalangalla materiaalille, joka on pääasiassa villaa, muliinilankaa käytän enemmän esim. puuvillalle. Kyllähän työ myös etenee vikkelämmin vahvemmalla villalangalla kuin muliinilangalla :).

      Olen ihan samaa mieltä, että kirjontatekniikoita ja variaatioita eri maiden välillä on ihan hirvittävästi. Olen törmännut moneen sellaiseen mistä en ollut tiennyt ollenkaan. Se on todella mielenkiintoista ja kiehtovaa ja samalla oppii vieraista kulttureista myös!

      Poista
    2. Okei, kiitos vastauksesta! Mun suunnittelema työ on juurikin villatakki, sellainen keittovillasta tehty ja kirjonnalla koristeltu. Suomessa en ole nähnyt myynnissä ollenkaan villakirjontalankoja, niin mietin juuri, että alanko vaan kirjoa jollain sukkalangalla, mutta taidanpa etsiä vielä ulkomaisista nettikaupoista. Mä en ole kirjonut villalangalla vielä ollenkaan, mutta oon vähän tällanen että alotan kokeilun suoraan jostain isosta työstä, siinä sitten oppii samalla :D. Villakirjonnassa mua kiehtoo juuri tuo vähän runsaampi jälki kuin perinteistä muliinikankaa käyttäessä, perus muliinilangalla kirjoessa en jaksa yleensä esim. laakapistoilla kuvioiden täyttämistä, mutta paksulla villalangalla sekin varmaan sujuu vähän kevyemmin.

      Poista
  14. Nämä on kyllä niin ihanat lapaset ❤️ Värit on ihanat, vähän jouluisetkin. Niin kauniit ja perinteiset. Minä en ole kirjonnat vuosiin. Sen verran muistan, etten ollut siinä kovin hyvä, mutta ehkä pitäisi kokeilla nyt uudestaan. Näistä ainakin sai inspiraatiota :) Pupukin on valtavan suloinen ja ihanat kuvat ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile kuule ihmeessä. Mää oon aika hurahtanut nyt tai yleensäkin kaikkeen sellaiseen tällä hetkellä missä käytetään lankaa mukana. On niin mukava oppia uutta ja nähdä miten taidot kehittyy. Mulla on monenlaisia kirjontatöitä(kin) suunnitteilla, ne vaan edistyvät paljon hitaammin kuin ompelutyöt. Kun käyttää aikaa kirjomiseen niin ompelutyön ei sitten välttämättä tarvi olla mulle niin monimutkainen enää :). Nämä on tosiaan joulunpunaiset, muistin tuon takin että se on nyt seuraavalle siskolle sopiva ja samaa matskua sattui vielä näiden verran oleen jemmassa. Kiitoksia sinulle ❤

      Poista
  15. Ihania, ihania!
    ❤️❤️❤️❤️❤️

    VastaaPoista
  16. Huh. ja huh. Ja vielä kerran huh<3 Niin ihana ja inspiroiva postaus, ettei paremmasta väliä. Selailen vaan ees taas näitä upeita kuvia tarkastellen noita erilaisia pistoja ja miten kauniita värejä niissä on käytetty. Olipas onni kun kirjastossa oli tehty pieniä järjestelyjä ja sait käsiisi tuon kirjan:) On tosissaan upeat lapaset, näistä huokuu juuri ne kiehtovat perinteet<3 Ja niin suloinen pehmopupukin:) Voi että, alkoi taas raksuttaa ideatehdas päässä..:D Ja kyllä, näitä kirjontajuttuja näkisin mielelläni lisää:) Oot sinä kyllä taitava<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No huh huh sinnekin - kuulenkin tänne saakka sen raksutuksen 😊. Joo mun tarvii ens kirjastoreissulla ihan kiittää heitä siinä tiskillä! Varmaan tällä viikolla käydäänkin taas kirjastossa. Heh, ehkä mää joskus toteutan sen haaveen kirjontablogista, mutten nyt vielä malta tästä blogista luopua, kun tääkin on mulle tämmönen rakas sekametelisoppa- blogi ;). Kiitos sinulle ❤

      Poista
  17. Voi mahdoton miten ihania kirjontoja. Aivan upeita töitä ja kuvatkin on niin ihastuttavia 💛

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti ❤. Kirjonta tuntuu just nyt kovin hyvältä ja innostavalta!

      Poista
  18. Lapaset ja pupujussi niin taidokkaasti tehty, ihanat kirjonnat ❤

    Tuli näistä käsitöistä etäisesti mieleen saamelaisten vaatteet ja asusteet. Niissäkin niin kauniita kirjontoja ja väriä 😍

    Aivan ihastuttavat kuvat tässä postauksessa! 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaaru <3. Saamelaisten vaatteissa vasta upeita yksityiskohtia ja värejä onkin. On voinut tulla sieltäkin vähän vaikutteita, mulla on nimittäin sellainen kuvakirja, jossa on myös saamelaisten vaatteita ja kirja on kokonaisuudessaan tosi inspiroiva!

      Poista
  19. Todella upeita kirjontoja. Ja mikä hyvä idea tehdä huovasta lapaset. Sellaiset minäkin tarvitsen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piia! Niin minäkin tarvisin tällaiset villakangaslapaset, nekin vois kirjoa, mutta vähän eri tavalla :).

      Poista
  20. Nämä on ihan mykustävän upeita töitä <3!! Tuo käsinkirjonta on minulle toistaiseksi tuntematon, mutta haaveissa oleva käsityömuoto ja on kyllä vakava tarkoitus joskus opetella! Ihailen kovasti sinun taitoja ja vaivannäköä niin monenlaisissa töissä, oot kertakaikkiaan taitava ja monipuolinen käsityöläinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh, kiitos kovasti kaikista kehuista ❤😊. Minä tykkään sellasista sopivan kokoisista töistä, mitä nyt ei tee ihan tunnissa kahdessa, mutta ei siihen nyt tietysti kuukausitolkullakaan aikaa saa mennä, muuten kyllästyn ☺. Varmasti sinäkin löytäisit oman kirjontalempparisi, tapoja on niin monia, kokeile jossain vaiheessa, kun aika tuntuu sopivalta ☺

      Poista
  21. Siis aivan kohtuuttoman hienoja töitä olet taas tehnyt! Tykkään tosi paljon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh, kiva kuulla että tykkäät ❤. Kiitos hirmuisesti!

      Poista

Kiitos kommentistasi. Se saa minut hymyilemään :) Thank you for your comment.