perjantai 19. elokuuta 2016

TOIVE-OHJE! Nyöritrapunto


Moi taas!

Viime postauksen kommenteissa minulta pyydettiin tarkempaa ohjeistusta siitä, millä tavalla tein mekon etuosan koristelun. Kyseessä oli siis trapunto/kohokirjonta/nyörikirjonta - millä nyt kukin sitä haluaa nimittää. Päätin tehdä pienen perusohjeistuksen nyt heti, sillä muuten se pian jää muiden juttujen jalkoihin!

Toivoisinkin, että jos näette täällä jotakin, mihin lisäohjeistuksia kaipaatte, pyydätte niitä rohkeasti kommenteissa tai vaikka laitatte ihan sähköpostia asiasta. Nettihän on jo pullollaan hyviä ohjeistuksia aiheesta kuin aiheesta ja mieluiten toteutan täällä sellaisia ohjeita, joita minulta ihan suoraan pyydetään - tietenkin sen rajoissa, miten aikaa milloinkin sattuu olemaan ja kuinka iso ohjeistus on kyseessä :). Joten kiitos Maimy sinulle, kun laitoit viestiä ja pyysit tätä.

Trapunto on siis eräänlaista täytekirjontaa, sitä voi tehdä esimerkiksi vanulla (pieni ohjeistus vanukirjottuihin/-tikattuihin tyynyihin täällä) tai nyörillä/langalla kuten edellisen postauksen mekossa. Nyörikirjontaa ja vanukirjontaa voi yhdistää myös samaan työhön. Nyöriversion englanninkielinen termi on corded trapunto ja sillä voitte etsiä syvällisempää lisätietoa aiheesta, oma kokemukseni aiheesta kun on vielä kovin vähäistä :). Näillä ohjeilla kuitenkin kaikki aiheesta kiinnostuneet päässee alkuun, ainakin toivottavasti.


Tämä on siitä kiva tekniikka, että tarvikkeet siihen löytyy varmasti monelta omasta kaapista.

Varsinaisen
- päällikankaan lisäksi tarvitaan
- vuorikangasta (se voi olla vähän harvempisidoksista, jolloin nyöri/lanka on helpompi viedä kankaiden väliin)
- tietenkin kuva, joka aiotaan kirjoa
- nyöriä tai jotakin neulelankaa
- lankaa ja silmäneula (tai ompelukone)
- isokokoinen silmäneula (josta lanka/nyöri menee läpi)
(- kirjontakehys)

Ennen aloittamista kannattaa miettiä tuotteen käyttötarkoitus: onko se enemmän koriste vai useita pesuja vaativa tuote - täytä kanavat siinä tapauksessa langalla, jolla on samanlainen pesuohje kuin valmiilla tuotteella. Jos tuote on esim. vaate, mieti teetkö kirjonnan ensin ja leikkaat sitten vasta kappaleen kaavojen mukaan vai toisin päin. Mieti kirjontakehyksen mahdollista käyttöä käsin ommellessa ja kanavoiden täyttämisessä. Collegemekossa käytin kirjontakehystä apuna, sillä ilman sitä huomasin vetäväni langat helposti liian kireälle. Tämän postauksen pienen tähtikuvion taas tein ilman kehystä. Nämä asiat riippuvat käytettävistä materiaaleista ja paljon tekijästäkin - jokaisen omasta käsialasta. Oma paras tapa löytyy vain kokeilemalla.

Työvaiheet:

1. Harsi vuorikangas ja päällinen kiinni toisiinsa ainakin reunoista. Jos kappale on iso, kannattaa harsia myös keskeltä.


2. Jäljennä kirjontakuvio(t) päällisen tai vuorin puolelle. Käytä esimerkiksi erilaisia merkkauskyniä, joita saa ompelutarvikeliikkeistä. Suorat linjat ja laajemmat, pehmeät kaaret ovat helpompia täyttää kuin tiukat kurvit ja ahtaat kulmat (joita piti tässä tähdessä tietysti heti kokeilla).


3. Ompele kuvion tai kuvioiden ääriviivat koneella tai käsin etupistoin. Käytä kankaan sävyistä lankaa tai luo hieno kontrasti erivärisellä langalla. Saman värinen lanka kuitenkin peittää helpommin pienet epätasaisuudet esimerkiksi käsinpistoissa.

Omissa töissäni tikkausten väli oli 4 mm (tähti) ja 6 mm (mekko). Väli riippuu täytteessä käyttämäsi langan paksuudesta. Liian ahtaasti täytetty kanava alkaa helposti kupruilla ja kiskoa (kokeiltu on :)). Collegemekko antoi taas sen verran periksi, että laitoin sinne lankaa useamman kerroksen ja olihan välikin siis hivenen suurempi.


4. Käännä työ vuorin puoli itseesi päin ja vie kaksinkertainen lanka (Novitan Miami minulla näissä esimerkeissä) kangaskerrosten väliin eli syntyneeseen kanavaan. Aloita mieluummin kuvion keskeltä kuin kulmasta (jos kuviossa on kulmia). Jätä alkuun muutaman sentin häntä ja tuo neula ensimmäisestä kulmasta ulos. 


5. Vie lanka äskeisestä tuloaukosta takaisin kangaskerrosten välin ja tule seuraavassa kulmassa ulos. Katso, ettei lanka kierrä vaan menee tasaisesti kanavan sisään. Voit vetää ensin toisen langan ja sitten toisen. Jatka näin kuvion loppuun.

Huom! On myös mahdollista, että leikkaat vuorikankaaseen etukäteen pienet reiät/viillot kohtiin, joissa neula tulee ulos.

Jos kaksinkertainen lanka tuntuu hankalalta, kokeile tehdä kaksi kierrosta yksinkertaisella langalla.

Jos kuvio on muodoltaan pyöreämpi eikä kulmia ole, ulostulokohtia on tehtävä kaareen.



6. Kun kuvio on valmis leikkaa langanpätkät läheltä vuorikangasta ja työnnä päät neulan avulla kanavan sisään


7. Poista harsinlangat. Silitä varovasti jos tarvetta, ei kuitenkaaa lankojen päältä, ettei lopputulos lässähdä :)

Edit: Jos nyt joku haluaisi vielä täytettä tähdenkin sisäpuolelle, toimi seuraavasti: tee pieni viilto vuorin puolelle tähden sisäosaan, täytä tähti tasaisesti ja varovasti sakaroista keskelle päin irtovanun avulla. Sulje viiltoaukko kiinni käsin pienillä pistoilla ompelemalla. Lopputulos on hieman erilainen kun tähti "kohoaa" reunojen lisäksi myös keskeltä. 


Tässäpä siis tekniikan perusperiaate. Jos on kysyttävää, niin kysykää ja jos jollakin viisaammalla on lisättävää, niin kertokaa :). Itse opiskelin aihetta Fabric Manipulation- kirjasta, jossa tekniikasta on kerrottu melko suppeasti, mutta lisäsin tähän kaiken sen, mitä tehdessä tuli mieleen. Jos joku innostuu kokeilemaan, niin mielelläni tulen katsomaan tuotoksia, joten tulkaahaan huikkaamaan postauksia tänne tai Instan puolelle! Oman tähteni taidan säästää tällä kertaa johonkin tilkkutyöhön käytettäväksi. 

Oikein rentouttavaa viikonloppua kaikille teille! (Joo, täällä on tehty Petseille kaikenlaista hassua, tämä kuva on Instan puolella jo vilahtanutkin :))

30 kommenttia:

  1. Kiitos! Tulipa melkein pakonomainen tarve kokeilla tätä seuraavaksi yhteen omaan yksiväriseen vaatteeseen. Katsotaanpa seuraavien viikkojen aikana, saanko aikaiseksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän on kiva kuulla - tuo pakonomainen tarve ;) . Minäpä tulen sitten ihastelemaan! Kiitos Pikku Akka!

      Poista
    2. Ehkä jo huomenna se on työn alla. Olen koko viikon odottanut tätä hetkeä! :)

      Poista
    3. Pikkusen tuli erityylinen, kun ompelin kujat koneella, mutta innoituksen sain täältä, kiitos. :)

      Poista
  2. Kiitos selkeistä ohjeista!

    VastaaPoista
  3. Kiitos ohjeesta! Olisi upea kun jaksaisi lasten huppariin tehdä tällaisen yksityiskohdan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa se! Yksittäinen pieni, simppeli kuvio ei vie paljon välttämättä aikaa, varmasti jaksaisit :). Kiitos Arkinen!

      Poista
  4. Tämä oli hyvä ohjeistus ja selkeyttää hyvin asiaa. Saa kyllä näyttävyyttä ja yksilöllisyyttä asusteisiin tai sisustustuotteisiin. Kiitos vaivannäöstäsi ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä sinullekin! Ihan kiva aina välillä tämmöisiä ohjeistuksia tehdä :)

      Poista
  5. Kiitos selkeästä ohjeesta! Häätyy kyllä kokeilla tätä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeilepa ihmeessä! Kiitos Laura :)

      Poista
  6. Huh, nyt vasta tajuan, mikä homma sulla on ollut sen mekon tekemisessä.. :) Kiva kun viitsit näitä toiveohjeita tehdä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koneella ommellen olis saanut nopeampaa, mutta kiva välillä pistellä ihan käsinkin. Kiitoksia Raisa :). Mukava, jos ohjeesta on iloa!

      Poista
  7. Oho, en ollut kuullutkaan tällaisesta tekniikasta. Tykkään lopputuloksesta kovasti! Kiitos ohjeesta, tätä kokeilen kyllä joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla ja oleppa hyvä vaan :)

      Poista
  8. Kiitos ohjeesta! Minä ehdin jo pähkäilläkin, että miten ihmeessä täytteen saa kirjontakuvion keskelle jälkikäteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä tosiaan :). Huono muisti- ei aina muista kaikkea heti :D. Kiva kuulla, että ohje on mieleen :)

      Poista
  9. Kiitos tästä selkeästä ohjeesta! Tätä on melkeinpä pakko kokeilla johonkin, vaikuttaa niin mielenkiintoiselta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeilepa ihmeessä, ihanasti sopii vaikka sisustustyynyihin :). Kiitos Kaaru!

      Poista
  10. Krista, those are gorgeous! I could see myself doing some christmas tree ornaments with this! <3

    VastaaPoista
  11. Kiitos erittäin paljon ohjeesta! <3 Varmasti kokeilen!
    Mulla ei valitettavasti ole blogia (vielä), mutta tulen sitten kertomaan jos saan sen haaveen joskus aikaiseksi ja sinne tällä tekniikalla jotain :D

    T. Maimy

    VastaaPoista
  12. Ole hyvä, kiva, jos ohjeesta on sinulle iloa ja hyötyä ☺❤

    VastaaPoista
  13. Olipa selkeä ja hyvä ohje! Mielsin asian aivan toisenlaiseksi, nyt tuli selvyys asiaan. Ihailen tällaisia pitkäjänteisiä projektejasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, jos oli selkeä :). Tätä varmasti luulisi monimutkaisemmaksi kuin todellisuudessa onkaan :).

      Poista

Kiitos kommentistasi. Se saa minut hymyilemään :) Thank you for your comment.