sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Väriä jalkojen alle! - Colour under the feet!


Ommella surautin meille uuden värikkään maton! Olen haaveillut mattojen tekemisestä erilaisin menetelmin, lähinnä punomalla köydestä tai tekemällä hapsumaton kangastilkuista, mutta ommeltu versio ehti ensimmäisenä kehiin!

Malli löytyi Love Patchwork and Quilting-lehdestä. Hehkutan taas teille tätä lehteä, sillä se on oma suosikkini tällä hetkellä käsityölehdistä, joita täällä automarketeista löytää ja päätynyt viime aikoina melko usein omaan ostoskoriini. Lehteni ovat täynnä kirjanmerkkejä odottamassa mukavien projektien aloittamista. Tilkkutöiden lisäksi lehdessä on usein myös esim. kassien ja pehmoeläinten kaavoja. Noilta nettisivuilta on muuten ladattavissa kaavoja/mallineita lehden projekteihin. Ohjeita netiisivuilla ei ole eikä tarvikkeiden määriä, mutta ovat kiva lisä palveluun, kun kaikki kaavat eivät esimerkiksi mahdu lehteen oikeassa koossa. Suurensin maton kaavan kopiokoneella, mutta ensi kerralla taidan suoraan tulostaa kaavat nettisivuilta.


Maton ompelu ei sujunut ihan ongelmitta (taisin hieman sählätä saumanvarojen leveydessä ja kaava oli sitten liian pitkä leikattavaksi kaitaleista muodostuneesta kankaasta), mutta valmistui kuitenkin melko sutjakkaasti. Hommahan sujui siten, että ensin leikattiin tietty määrä tietyn levyisiä kangassuikaleita, jotka sitten ommeltiin yhteen. Ommelluista suikaleista leikattiin kaavan avulla 12 osaa, jotka yhteen ommeltuna muodostavat ympyrän, jonka keskellä on reikä. Reikään tikattiin kiinni tuo keskiympyrä. Menetelmän nopeus on ehdoton plussa, mutta itseä hieman harmittaa hukkapalojen (leikkuujätteen) määrä, varsinkin kun mukana oli muutama erityisen spesiaali kangas, joita ei mielellään silppukoriin heittele. Hukkapalat ehkä kuitenkin löytävät paikkansa jossakin vaiheessa jostakin muusta projektista!



Maton halkaisijan piti olla valmiina  noin 90 cm, saumanvaramokailuni johdosta ja kaavan lyhentämisen seurauksena matto jäi tietenkin hieman pienemmäksi ja niinpä päätin lisätä ulkoreunalle vielä yhden kerroksen lisää. Nyt maton halkaisija on tasan sata senttiä ja koko mukavan passeli.

Kaikki materiaalit löytyivät omasta hyllystä, sekalainen lajitelma erilaisia kankaita mm. japanilaisia kankaita Almandiinista, sukulaisten lahjoituksia ja ripaus Marimekkoa ja Libertyä. Vanha Ikean fleecehuopa päätyi väliin pehmikkeeksi sekä fleecepeiton reunat maton "hapsuiksi".



Maton tikkauksissa pääsin kokeilemaan Husqvarna Vikingin yhteistyön merkeissä saamaani erikoispaininjalkaa. Tällä kertaa vuorossa oli reunatikkausjalka. Täytyy tunnustaa, etten edes tiennyt sellaisen olemassolosta saatikka, miten sitä varsinaisesti kuuluu käyttää. Sehän kuitenkin selvisi!


Tikkausjalan keskiosassa olevan ohjaimen ansiosta tikkaus kahden kankaan välissä olevaa ommeljuovaa pitkin on miellyttävää ja helppoa. Artesaanikoulussa piti aina tikata ommeljuovasta ja kaasujalkani on usein vähän turhan raskas niin rauhalliseen vauhtiin, mitä se vaatii. Tämän paininjalan ansiosta vauhtia voi olla reilusti enemmän ja tikkaaminen tuntui lähes lastenleikiltä :). Samaa jalkaa voi käyttää kätevästi myös kahden taitetun reunan yhteen ompelemisessa esim. siksakilla (alin kuva). Jalkaa löytyy niin metalliversiona kuin läpinäkyvänä muovijalkana. Tosi kätevä jalka, jota en olisi itse tajunnut edes pyytää ja jolle on varmasti käyttöä jatkossakin. Kiitos siis Husqvarnalle!


Kahden kankaan ommeljuovassa kulkeva tikki on reunatikkausjalan ansiosta lähes näkymätön!

Nyt ehkä mietitte siellä, että mihinkäs tämä tekemäni matto päätyykään? Aluksi ainakin viherhuoneeseen, nojatuolin viereen, mutta saattaa olla, että se kesämmällä päätyy myös terassille, tyttöjen kesäkioskiin tai jopa leikkimökkiin. Se sopisi myös ompeluhuoneeseeni, jos pöydän kääntäisi ikkunaa vasten. Yläkerran wc ja pieni aulatila huutavat myös pientä kivaa mattoa. Ja tulipa myös mieleeni, että tästä tulisi aika kiva joulukuusen alusmatto, toisenlaisissa väreissä siis! Pitäisikö ryhtyä mattotalkoisiin? 

Oikein ihanaa Palmusunnuntain jatkoa kaikille!

Yhteistyö/Husqvarna Viking


We have a new little cute rug! Do you know the magazine Love Patchork and Quilting? I'm totally in love with it. This patchwork rug is from it (issue 24) and it's designed by Svetlana Sotak who is known from the inspiring S.o.t.a.k.handmade -blog (you can find it in my bloglist). I think the magazine is so great and there are many, many LPQ projects I want to create in the near future!

Everything I used in this rug was found on the shelves of my sewing room. The rug consists of some Japanese fabrics, a bit of Liberty and Marimekko fabrics but most of them are some old hand me down fabrics from my relatives. 

 I have put my own touch to the rug by adding one round to the outer edge. Now the diameter is exact 100 cm. As a batting I used an old Ikea fleece blanket and it had such a funny border that I decided to recycle that as fringes. It gives quite an adorable result, doesn't it ?

In this project I used a new sewing machine foot called edge-joining-foot, that was really handy when I was using the stitch-in-the-ditch methdod. Besides that I used some basic straight line stitching in the rug as well. 

For now the rug will be inside our house but when the summer arrives I might put this to the terrace or in girls' playhouse. When I finished this project I realized our house would need more little rugs like this, just in different colors and styles. Maybe I need to start a little homemade rug factory over here!

I hope you all have a very relaxing Palm Sunday!

33 kommenttia:

  1. Voi ei, kuinka hauska idea tehdä tilkuista matto! Tuollaisille pikkumatoille löytyy monta käyttökohdetta. Iloa uuteen viikkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annik. Mukavaa uutta viikkoa sullekin!

      Poista
  2. Voi miten kaunis matto!! Ihania värejä☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :). Yritin valkata värejä, jotka menis periaatteessa ympäri vuoden.

      Poista
  3. Ihana matto! Niin kivoja kankaita ja tuo malli on hauska :) Juuri mietin seuraavaa käyttökohdetta tilkuille, matto olisikin hyvä idea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pyöreä matto on mustakin kiva. Ja erilaisilla kangasvalinnoilla ja väreillä tästä saa vaikka minkä tyylisen :). Laita sinäkin tilkut käyttöön, kun ehdit ;). Kiitti!

      Poista
  4. Onpa kiva! Sulla on selvästi tilkkutöissä sama ideologia kuin mulla: tilkkulaatikon vajennus eli käytetään työhön ylijäämätilkkuja. Minua harmittaa, jos tilkkutyö itsessään aiheuttaa lisää tilkkuja tai jos tilkkutyötä varten pitää pilkkoa joku isompi kangas. Eli tehtiinkö tässä ensin yksi pitkä "soiro" tilkuista, joka pilkottiin kolmioiksi, jotka sitten ommeltiin ympyrän muotoon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No aika lailla just sellainen ideologia mullakin on :). Tosin haaveilen kyllä tilkkutöistä, joita ei aina tarvis tehdä näistä jämistä, mutta niin kauan kun näitä jämiä nyt on aika runsaasti niin en ole antanut lupaa itselleni ostella varsinaisia tilkkutyökankaita juurikaan :).

      Joo soirot ommeltiin alekkain ja niistä leikattiin kolmio, tai se ei ole ihan kolmio, yläpää on pyöristetty ja kärki puuttui kokonaan, koska tässä työssä oleva keskiympyrä tikattiin sitten siihen jäävän reiän päälle. Mutta siis periaatteessa samanlainen kokoamistapa :).

      Kiitos sinulle ilostuttavasta kommentista jälleen :) <3

      Poista
    2. Minä kyllä aina silloin tällöin "hairahdun" ostamaan kankaita Eurokankaasta ihan tilkkuilutarkoitukseenkin. Nettikaupoista niitä harvemmin tulee osteltua. Tilkkuilukankaat on mulle semmosia heräteostoksia. Ihania, kauniita, pikkupallosia, pilkullisia, pikkukukkasia... :) Tässä työssä on just semmosia kauniita tilkkuilukankaita.

      Poista
  5. Aivan ihana pikkumatto!
    Kivasti olet sen tehnyt ja mietin tuota tekotapaa myös, edellisessä kommentissa siihen tuli vastaus:)
    Tälläisen voisi tehdä leikkimökkiin ensikesäksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tilkkureppu! Leikkimökkiin tämä olis kyllä niin hyvä. Lastenhuoneeseenkin, vois vielä vaikka vähän isontaa, olis meinaan helppo nakata pyykkikoneeseenkin tarvittaessa ;).

      Poista
  6. Oi kun ihana! Tuon mallin bongasin myös siitä lehdestä. Se on varmaan toteutettava kesäksi mökille, kun siitä saa noin kivan. Jämätilkuista saa useimmiten ne parhaat työt, hassua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu mökillekin tämä olis aivan ihana! Huomaankin, kuinka näin keväällä ne meidänkin mökkihaaveet taas nousevat pintaan. Meidän viherhuone onkin sisustuksellisesti vähän kuin mun "mökki", paljon kaikkea käsintehtyä ja värikästä ;). Kiitti Saija!

      Poista
  7. Ihana väriläiskä! :) Enpä ole ennen tainnut ommeltua mattoa nähdäkään, mutta onpa se kiva! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ommellen saa kyllä kätevästi myös tehtyä monenmoista, kiitoksia Raisa!

      Poista
  8. Mullekin tuli nyt heti tarve ostaa tuollainen tikkausjalka! Täältä sun blogista saa aina niin hyviä vinkkejä!
    Ihanan kotoisan maton olet ommellut. Sopisi myös hyvin vaikka vauvan kellittelymatoksi. Tai meditaatiomatoksikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Maija ❤.Tuo kellittelymatto mullekin tuli mieleen, mutta tosiaan sopii meditaatiomatoksikin! Tosi monikäyttöinenpä tämä matto näyttääkin olevan :). Keksin jo uuden projektin tuolle paininjalallekin, kun ehtisi vaan toteuttaa jossakin vaiheessa :D. Täytyy vähän testailla erilaisten tilkkujen yhdistämiseen sitä..

      Poista
  9. Sinulta eivät sitten ideat lopu kesken :). Hieno matto tuli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erilaiset tilkkutyöt polttelee nyt aika paljon, kun vaateompelulle ei ole ihan hirveästi tarvetta :). Tosin täytyyhän sitä aina välillä johonkin väliin vähän saada! Onneksi kohta pääsen tekeen parit synttärimekot, tytöt valkkaskin jo kankaat eilen ;). Kiitos Manda, olipa kiva kuulla sinusta!

      Poista
  10. Ihastuttava matto, kyllä sen päällä on mukava tepsutella. Jos hennoo ;). Minäkin olen tuon lehden huomannut, mutta en ole vielä tullut ostaneeksi. Voisikin seuraavalla kauppa reissulla napata mukaan. Tilkkuilu on kiehtonut jo pitkään. Mukavaa keskiviikkoa sinne päin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä sillä on täällä nyt jo tepsuteltu :). Vaikka tuo lehti on aina siinä muovikääreessä eikä sisältöä näe, niin itse en ole ainakaan ollut pettynyt sisältöön. Joka lehdessä on ollut jotakin toteuttamiskelpoista, kun vain ehtisi aloittaa :). Nappaa sinäkin se nyt ainakin kerran mukaan niin saat tutustua! Täällä kun ei kirjastossa ainakaan mitään tilkkulehtiä ole ja tilkkukirjatkin on aika vanhoja. Mukavaa kiirastorstaita!

      Poista
  11. No eipä olisi tullut mieleen tehdä mattoa tilkuista! Aivan ihana matto tästä tuli! Tekotapakin vaikuttaa melko nopealta, vaikka tietysti haittapuolena on nuo hukkapalat. Ehkä keksit niistä vielä jotain muuta :) Oikein hauskaa pääsiäistä sinne teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä matto syntyi melkoisen sukkelaan, sitten kun olin vihdoin saanut päätettyä nuo kankaat ja missä järjestyksessä ne tulee ;). Kyllä ne hukkapalat varmasti saan käytettyä johonkin - vaikka uuteen viirinauhaan leikkimökkiin. Hauskaa pääsiäistä myös teidän sakille! Ja kiitos <3

      Poista
  12. Such beautiful colors! What a lovely addition to your home.

    VastaaPoista
  13. Such beautiful colors! What a lovely addition to your home.

    VastaaPoista
  14. Aivan ihastuttava tämä matto, kauniista tilkuista koottu:) Tuota tilkkulehteä en ole muistaakseni nähnyt meidän kaupoissa, aika huono valikoima muutenkin käsityölehdistä. Kävin kurkkimassa lehden nettisivuja, niin kyllähän sieltä heti löytyi ihana pikku laukku:) Reunatikkausjalka näyttää myös tosi kätevälle varsinkin noissa tilkkutöissä, tosi huomaamaton tikki. Edellisessä koneessa muistaakseni oli sellainen, mutta en tainnut edes testata sitä:) Alahan ihmeessä mattotalkoisiin, voisit tehdä vaikka sellaisen punotun köysimaton;) Ihanaa pääsiäistä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia sinulle! Se reunatikkausjalka on niin kätevä, käytin sitä eilenkin yhdessä trikoovaatteessa jo, tosi monipuolinen! Kun nuo lumet tuosta sulaa ja saadaan terassit siivottua niin sitten varmaan pääsen sen punotun matonkin kimppuun. Köysihän löytyy jo valmiina ;). Vaatii vähän tilaa tehdä ja mikäpä sen mukavmpaa kuin puuhastella sen parissa sitten ulkona, toivottavasti kauniita kelejä riittää tälle keväälle :) Mukavaa pääsiäisen jatkoa sinnekin päin Suomea :)

      Poista
  15. Mukavaa, että eksyit blogiini ja tervetuloa toistekkin! :) Instassa olenkin jo jonkin aikaa seurannut sun töitä, mutta lisään nyt blogin lukulistallekin, niin saa kattavamman kuvan projekteista. ;) Ja aivan ihastuttavan maton oot tehny, mukava lisä nuo reunukset. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa joukkoon! Mukava tuo Insta, sen avulla on löytynyt monta kivaa uutta blogia, joiden olemassaolosta en edes tiennyt. Minustakin reunukset antoivat kivan leikkisän ilmeen matolle, täytyyhän pyöreässäkin matossa hapsut olla ;). Kiitoksia Mira!

      Poista
  16. Oi että tää matto on jotain niiiin mieletöntä! Aah! Pari kertaa olen vilkaussut, nyt sain aikaiseksi jättää viestiäkin.. Ihana blogi, ihania juttuja! <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Se saa minut hymyilemään :) Thank you for your comment.