torstai 8. lokakuuta 2015

Pää ja langat sekaisin - Oliver + S Rollerskate Dress


Kesä ja tämä syksy on ollut pienen blogihistoriani tapahtumarikkain, vaikka olen postaillut hieman harvemmin kuin vielä ennen kesälomia. On tapahtunut paljon kaikkea kivaa, niin etten ole oikein meinannut pysyä edes perässä.  2 -vuotis blogiarvontakin on antanut odotella itseään ja on jo kuukauden "myöhässä" (kyllä se on tulossa).

Kesäloma alkoi melkoisella yllätyksellä, kun minua pyydettiin tekemään Kodin Kuvalehteen ohjeet lasten kanssa tekemästämme pottutyynystä. Pottutyynyn lähetin lehteen kuvattavaksi ja ohjeet ehdin kasata kokoon ennen kesäreissuun lähtemistä. Kyseistä juttua oikoluin sitten puhelimesta mieheni tädin aamupalapöydässä Saksassa :). Lehti, jossa tuo tyyny ohjeineen oli, ilmestyi jo syyskuun alussa, mutta unohdin tyystin täällä kertoa silloin asiasta.

Toinen kesän kohokohdista oli tietysti se, että minut oli valittu yhdeksi Husqvarna Vikingin yhteistyöbloggaajista. Reissussa puhelini soi muutamaan kertaan suomalaisesta numerosta, en tietenkään vatsannut, kun kuvittelin soittajan olevan sinnikäs lehtimyyjä. Arvatkaapas missä olin silloin, kun puhelin piippasi tekstiviestillä tiedon tulevasta yhteistyöstä? Saksalaisen autokaupan parkkipaikalla aivan järkyttävässä ihanassa helteessä. Jos oli hiki ennestäänkin, niin tieto tulevasta yhteistyöstä sai posket punoittamaan vielä lisää. Melko ikimuistoinen loma.

Tämän lisäksi olen saanut pienellä ajalla ommella useampaan kertaan upeista Noshin kankaista sekä saanut kangasmaistiaisia Tikkiäsisen Terhiltä ja Almandiinilta. Kaikki nämä siis tämän kesän ja syksyn aikana.

Ja sitten eräänä elokuisena iltana sähköpostiini tupsahti vielä englanninkielinen viesti, jollaisesta en ikinä olisi osannut edes haaveilla. Nimittäin yhdysvaltalainen pdf-kaavoja myyvä Oliver + S pyysi minua guest-postaajaksi heidän blogiinsa! Rachel, joka on yksi heidän bloginsa sisällöntuottajista, oli nähnyt Instagramissa tekemäni origamimekon kuvan, siis tuon saman, joka keikkuu tuossa bannerissa ja kysyi, olisiko mitenkään mahdollista, että käyttäisin jotakin heidän kaavaansa ja koristelisin sen origamiruusuin. Meinasin pyörtyä, sillä firman kaavat ovat minulle tuttuja seuraamistani ulkomaisista blogeista. Ensin juoksin tyttöjen huoneeseen kysymään, mitä mieltä he olisivat asiasta ja olisiko vapaa-ehtoisia mannekiineja :). Löytyihän niitä. Iloisena, mutta hieman kauhunsekaisin tuntein ilmoitin ottavani tehtävän vastaan ja kirjoittamani postaus mekkokuvineen (täällä, luonnollisesti hieman erilainen sisältö kuin tässä postuksessa nyt) näki päivänvalon vihdoin maanantaina, hieman alkuperäisestä ajankohdasta myöhässä.



Täytyy sanoa, etten millään kaksi vuotta sitten blogia aloittaessa olisi osannut kuvitellakaan tällaisia asioita tapahtuvan minulle, ujolle maalaistytölle! Mukavia yhteistyöjuttuja kangasfirmojen ja ompelukoneiden maahantuonnin kanssa, oma tyyny ohjeineen lehdessä, guest postaajana ulkomaisessa blogissa, mitäh?? Kaikki aivan ihania asioita - juuri sellaisia, mitä voisin kuvitella ihan oikeastikin tekeväni.

Kaiken tämän ihanan tohinan keskellä olen nimittäin yrittänyt kovasti miettiä myös tulevaisuutta, tätä meneillään olevaa syksyä ja ensi vuoden alkua. Tässä elämäntilanteessa, mikä meillä nyt on tai on itse asiassa ollut pian kaksi vuotta, tarvitsisin ehdottomasti päivätyön tai jopa uuden ammatin. Iltavuorot ja viikonlopputyöt ovat meidän perheelle tällä hetkellä melko mahdottomalta tuntuva yhtälö, kun kaikki lapset ovat vielä suht nuoria, mies käy lähes 100 km:n päässä töissä joka arkipäivä eikä niitä isovanhempienkaan auttavia käsiä ole arjessa apuna. Niinpä päädyin sanomaan itseni irti vanhasta työpaikasta ennen kesää hoitovapaalla ollessani ja olen tällä hetkellä ilman työpaikkaa. Arkihan ei tämän päätöksen myötä ole silti oikeastaan muuttunut mihinkään, sillä tytöt saavat edelleen olla kotihoidossa. Minä vain yritän tässä samalla keksiä, mitä alan tehdä :).

Pyrinkö opiskelemaan vai haenko töitä, teenkö kumpaakin? Jos haen opiskelemaan, onko se vaatetus/tekstiilialaan liittyvää vai ihan jotain muuta? Miten saan unelmatyön, onko sellaista? Voisinko (uskaltaisinko) perustaa jotakin omaa, voisiko sillä oikeasti elää, mitä se olisi? Mitä osaamista kannattaisi päivittää? Jos mikään ei onnistu. Meneekö hermot? Miksi osa kivoista töistä on iltatöitä? Voinko haaveilla epätodennäköisistä asioista (voin)? Huhuilisinko töitä tämän kautta, sillä täällähän näkyy ehkä parhaiten osaamiseni ja se millaisten juttujen tekemisestä nautin (nyt hieman huhuilin, joten työtarjouksia voi laittaa s.postiin, joka löytyy yhteystiedoista :)). Osaisinko vielä olla koulun penkillä, pitäisikö mahdollinen uusi ammatti valita järjellä vai sydämellä? Onko tämä neljänkympin kriisi? Miksi ajattelen niin monimutkaisesti? Mitä koulutusvaihtoehtoja Keski-Suomesta löytyy, muualle ei voi lähteä? Mihin lapset laitetaan ja kuka ne hoitaa (no päiväkotiin ne tietysti siinä tapauksessa laitettaisiin)? Langat tuntuvat välillä olevan elämässä yhtä sekaisin ja kiemurassa kuin kuvien mekkokankaassa. Toisaalta uskon siihen, että asioilla on tapana järjestyä ja kun yksi ovi sulkeutuu niin joku toinen avautuu.

Paljon kysymyksiä ilmassa itselläni, varmasti myös osalla sukulaisista/tuttavista ja ehkä nyt jo kuitenkin jotain vastauksiakin. Nyt olen ilmoittautunut eräälle 2 kk kestävälle verkkokurssille, jossa yritän hieman päivittää kaavoitusasioita. Että saas nähdä, miten tämän rouvan käy siinä. Että jos täällä on hiljaisempaa, niin tiedätte sitten, että väännän niitä tehtäviä t-u-s-k-a-i-s-e-s-t-i hikipisarat otsalla... Lisäksi yksi tammikuussa alkava koulutus hieman kutkuttaisi, mutta täytyy vähän selvitellä sitä vielä lisää.

Kerronpa tähän loppuun kuitenkin vielä lyhyesti tuosta Rollerskate Dress -kaavasta, jota kuvissa olevaan mekkoon käytin. Se taisi olla elämäni toinen pdf-kaava ja elämäni ensimmäinen ulkomaisen nettikaupan kaava! Kaava sisälsi useamman sivun verran ohjeita, nyt oikeastaan vasta kunnolla ymmärsin, miksi erityisesti ulkolaiset opettelevat ompelemaan noiden pdf-kaavojen avulla tavallisten lehtien sijaan - eihän lehtiin ikinä mahdu niin yksityiskohtaisia ohjeita, mitä tuollaiseen tiedostoon kuvineen kaikkineen voi laittaa. Ja pdf-kaavojen määrä ulkomaisissa nettikaupoissa on aivan hirmuinen! Niissä kaavoissa todella ajatellaan myös ompelu-uran alkutaipaleella olevia ihmisiä (itse kyllä luin ohjeet melko ylimalkaisesti lähinnä vain ompeluteknisen mielenkiinnon takia). Toki ne ovat englanniksi, että jonkin verran englanninkielistä ompelusanastoa voisi olla hyvä tietää, mutta selventäviä kuvia on paljon. Ohjeista siis iso plussa Oliver + S:lle.

Yhdysvaltalaiseen tapaan kaavat sisältävät saumanvarat jo valmiiksi, mikä on minusta ihan hassua, kun on tottunut juuri päinvastaiseen toimintaan itse. Koon valitseminen oli sitten myös oma projektinsa, varsinkin kun ei ollut aikaisemmin kyseisen firman kaavoilla mitään tehnyt. Mittasin tytön, vertailin mittataulukkoon, mittailin vielä kaavojakin ja päädyin valkkaamaan 7 vuotiaalle tarkoitetun kaavakoon. Meidän tyttö on valtavan sirorakenteinen ja hieman reiluhan mekosta tuli. Mekko menee päälle päänaukostakin ilman, että tarvitsee nappia avata. Tässä tapauksessa reiluus ei kuitenkaan haittaa, sillä talvihan on tulossa ja luulenpa, että kun kevätaurinko alkaa helliä, mekko on aivan sopiva! Käykääpä vaikka mielenkiinnosta kurkkaamassa Oliver + S - kaavoja, jos ne ei ennestään ole teille tuttuja. Roller Skate-mekossa käyttämäni kankaat ovat Italiasta (persikan värinen mekkokangas) ja Eurokankaasta. Mekko on vuoritettu.

Niin paljon kuin kaikkea kivaa on muuten jo tapahtunut, niin huomenna se minulla vasta mukava päivä tiedossa onkin. Luvassa on nimittäin ihan Suomen ompelublogi-maailman inspiroivinta naisseuraa :). Viettäkää kaikki hauska viikonloppu ja ihanaa syyslomaa lomalaisille!


Hi everyone. In August I got a surprising e-mail from Rachel who had seen my Origami Rose dress on Instagram. She asked me if I was interested in guest posting about those roses on Oliver + S -blog. Of course I was! You can check the end result here: http://oliverands.com/community/blog/2015/10/origami-roses.html :).

Have a happy weekend!!

45 kommenttia:

  1. Voi että, oot kyl niin ansainnut nuo kaikki upeat mahdollisuudet! Niin taitava ja inspiroiva olet. Kyllä sinulla varmasti ois kaikki edellytykset johonkin ihan omaankin juttuun vaatetusalaan liittyen. Kristan mallistoa odotellessa. :) Kyllä se oikea narunpää sieltä löytyy kun sen aika on. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna kannustuksesta ja ihanista sanoista <3

      Poista
  2. Voi, miten mahtavia "tarjouksia" sulla on ollut viimeisen puolen vuoden aikana. Ihan varmasti sulla selkenee nuo työkuviot. Aina tuossa vaiheessa, kun mikään ei ole selvää, tuntuu ihan epätoivoiselle. Mutta usko vaan, ei ole pitkästi aikaa siihen, kun kaikki näyttää taas niin kirkkaalle ja selkeälle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellaistahan se vähän on ja stressaavaa ja se päätös siitä irtsanoutumisesta vasta stressaava olikin :). Kiitos sinullekin <3

      Poista
  3. Oon seurannut sun blogia jo hyvinkin pitkän aikaa ja aina ihastella sun varmaa otetta ja töitä. Ehdottomasti oot ansainnut kaiken sen mitä eteen on tullut ja vielä enemmänkin :) ahkeruutta ja luovuutta palkitaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piia, teidän kaikkien tsemppiviestit ilahduttavat mua kovasti!!

      Poista
  4. No huh, huh on ollut tohinaa sinulla! Kyllä noin taitava aina töitä löytää. Sääli että käsityöala ei Suomessa enää työllistä niin kuin ennen. Sinulla on kaikenlaisia mukavia verkostoitumisjuttuja menossa että kyllä se siitä! Mukavaa syksynjatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo käsityöalan työllisyystilanne on kurja, tosin olihan se jo tiedossa opiskeluaikanakin ja aika vähänhän olen siltä alalta sitten työkokemusta kerännyt. Harrastuneisuus käsitöihin onkin sitten ollut melkoista omistautumista, kun työt on olleet muuta ;). Kiitos AnniK <3

      Poista
  5. Kaksi vuotta on mennyt kuin siivillä ja olet saanut hurjasti aikaan! Olet kyllä ehdottomasti ansainnut jokaisen näistä askeleista, joita sinulle on tarjottu. Onnea kaikista niistä! Sinulla on niin oma selkeä tyyli ja ammattimainen ote, että varmasti halutessasi voisit tehdä blogisi kautta itsellesi ammatinkin. Olen itsekin käynyt läpi hiljattain samanlaisia kysymyksiä, kuin sinä enkä tiedä johtuvatko ne ikäkriisistä vai jostain aivan muusta. Luonnekysymyskin taitaa olla. Itse aloitin juuri opiskelut työn ohessa (keskiviikkona oli eka koulupäivä :)) ja olen nyt aika selvästi epämukavuusalueella, mutta silti kovin innoissani. Helpottaa, kun päätös asiasta on tehty. Vielä kiireempää tulee siis varmasti olemaan, enkä tiedä miten bloginkin nyt käy. Mutta aikansa kutakin ja kuten sanoit: Asioilla on tapana järjestyä :) Pidän peukkuja ja toivon, että tulevaisuudenkuviosi loksahtavat paikoilleen pian ja saat tehdä jotain sellaista, mistä nautit! Ihanaa syksyistä viikonloppua! Meillä syyslomaillaan ensi viikko. Joko teilläkin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu, että juuri napsuttelin ekan postauksen ja tosiaan 2 vuotta on mennyt nyt ja paljon kaikkea kivaa tapahtunut ja olen opetellut uusia asioitakin, joita ei välttämättä ilman tätä blogia olisi tullut kokeiltua. Ja parasta tietysti se, että olen saanut tutustua sinuun ja moneen muuhun ihanaan ihmiseen. Voimia sinullekin koulujuttuihin ja arjen pyörittämiseen :). Mekin lomaillaan, mukavaa lomaa teille! Kiitos Pizzicato <3

      Poista
  6. Oikein nautinnollista viikonloppua myös sinulle. Pidä hauskaa.

    VastaaPoista
  7. Tosi upeita mahdollisuuksia olet lyhyen ajan sisällä saanut! Ja ehdottomasti olet jokaisen niistä ansainnut! Niin taitavia ja upeita töitä osaat tehdä! :) Paljon on kysymyksiä ilmassa. Toivottavasti kaikki selkiytyy ja löydät kysymyksiin niitä vastauksiakin. Uskon niin! :) Mekko on kaunis ja nuo origamit kankaisina niin ihastuttavia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Raisa P <3. Katsotaan nyt, mitä tuo kaavakurssi tuo tullessaan, jospa siinä olisi loppuvuodeksi sopivasti haastetta ja muistin virkistelyä ja uuttakin tulee opittua :)

      Poista
  8. Tsemppiä elämänmuutoksen pohdintaan! Toivottavasti asiat järjestyy ja löydät sen oman juttusi :) Ihania mahdollisuuksia on sinulle auennut käsitöiden saralla ja olet ne kyllä täysin ansainnut.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mARa kannustavista sanoista!!

      Poista
  9. No voi että, mitä kaikkea kivaa olet saanut kokea, Onnea☺! Mikähän kiva duuni sulle keksittäisiin;)) Voisit alkaa vaikka opettamaan ompelujuttuja, esim. Kansalaisopisto ym. Tai jokin ihan sun oma ompelukurssi, hmm ! Kyllä ne asiat tosiaan yleensä järjestyy☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kansalaisopiston open hommat on aina olleet yksi mun haaveista, mutta ainakin täällä ne ovat ilta-aikaan ja ne iltahommat ei muutamaan vuoteen ainakaan nyt ole oikein sopivia. Ehkä sitten kun kaikki lapset olisivat jo koululaisia :). Kiitos Tarja sullekin tsempeistä :)

      Poista
  10. Hengästyttävällä vauhdilla kaikkea mukavaa! Asioilla on tapana loksahtaa paikoilleen ja mistä sitä tietää mitä vielä on tulossa...Mekko on kerrassaan ihana :)

    VastaaPoista
  11. Upeita mahdollisuuksia olet saanut lyhyessä ajassa! Asioilla on tapana järjestyä, kyllä sinä varmasti löydät oikean ratkaisun :)

    VastaaPoista
  12. No onpas kyllä kaikkea mukavaa tapahtunut pienen ajan sisällä :) Ja en yhtään ihmettele, onhan tämä blogisi ihan mahtava ja sinä itse todella taitava <3 Ihailtavaa on myös se kun jaksat ja uskallat tarttua kaikkiin uusiin haasteisiin ja juttuihin, mitä ollaan saatu esim. erikoistekniikkapostauksissasi ihastella! Kyllä kaikilla asioilla on tapana järjestyä ja varmasti löydät vielä sen oman juttusi! Ja hei mekkokin on taas niin nätti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos näistä mieltä lämmittävistä kehuista sekä kannustuksen sanoista sinullekin <3

      Poista
  13. Congratulations on a beautiful guest post! Love your pictures too.

    VastaaPoista
  14. Vau, huikeita asioita blogi on tuonut sulle! Ja sun blogisi on ihan todella kaiken sen arvoinen, mä uskon myös että sulla on edellytyksiä luovan alan työhön. Nyt rohkeasti vaan tavoittelemaan sitä mitä todella sydämessäsi haluat! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä on jotenkin niin arka joissain asioissa, vaikka tietää että melkoisen hyvin nämä ompeluhommat multa sujuu :). Kiitos Paulina!

      Poista
  15. Mikä hieno kunnia onkaan sinua kohdannut, ja kaksi kertaa! Paljon päätöksiä tulevaisuuden suhteen, onnea hyville ratkaisuille nyt ja tulevaisuudessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon tietoja toivottavasti vähän päivittävän kaavakurssin jälkeen on toivottavasti myös näiden asioiden suhteen viisaampi ja se miettimäni koulutuskin vaikuttaisi kyllä kivalta, liittyy kuitenkin vähän tähän kässäalaan, työllisyystilanne vaan vähän mietityttää siinäkin, mutta toisaalta hankalat ajat on monella alalla nyt. Kiitos<3

      Poista
  16. Kyllä sinulla onkin ollut upeita yllätyksiä, mutta olet juuri oikea ihminen niitä saamaan <3 Jännittävät hetket ovat edessäsi, mutta varmasti se oikea juttu vielä löytyy tai on jo olemassa :)
    Tyttären mekko on todella ihana ja kuvat aivan ihastuttavia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kanneli <3. Minulla onkin sinulle pienen pieni ylläri, joten laitan tulevalla viikollla s.postia sinulle :)

      Poista
  17. Hienoja yllätyksiä on eläämääsi tullut, onnittelut siitä :) Nuo työkuviot tuppaa olemaan lasten kanssa aina vähän haastavia, mutta löydät varmasti itsellesi sopivan ammatin, tsemppiä siihen! Ja tuo mekko on aivan ihana, koristelut on pilkku i:n päälle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirjo niin mekkokehuista kuin tsempistä <3. Yhteistä aikaa kun tuntuu välillä koko perheen kesken olevan muutenkin niin hirveän vähän niin entiseen työhön palattuani sitä olis vielä ollut vähemmän. Eihän se päätös helppo ollut, varsinkin tällaisena aikana, mutta helpotti kun sen päätöksen teki.

      Poista
  18. Työn ja perheen yhdistäminen ei ole helppoa. Ja silti työ on niin iso osa elämää, että sen soisi edes jollain tapaa olevan myös lähellä sydäntä, ei vain järjellä valittu. Käsityöalalla ei varmasti ole helppo pärjätä, mutta en lainkaan epäile ettetkö juuri sinä voisi unelmaasi tehdä todeksi. Sinulla on kokemusta, koulutus (?), kielitaitoa, käsityötaitoa, ideoita ja innostusta. Toivon että ajatukset ajan kanssa selkiytyvät. Hyvää viikonloppua ja syyslomaa (vai onkos se teilläpäin nyt?) teidän perheelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Manda sinullekin ihanasta kommentista, olette te ihan parhaita kannustajiani <3. Kyllä täällä alkoi nyt lomailut, synttäreitä pitäisi alkaa järkätä, muut suunnitelmat vielä vähän mietinnässä :)

      Poista
  19. Ihan mielettömiä mahdollisuuksia ja kaikki ihan oikeaan osoitteeseen! Hyvä vaan, että osaamistasi huomataan laajemminkin ❤️ Tsemppiä oman tien löytämiseen, onneksi vaihtoehtoja on monia!

    VastaaPoista
  20. Aivan valtavan ihanaa kuulla kaikista kohdallesi osuneista uusista mahdollisuuksista ja uusista yhteistyökumppaneista! Olet todella ansainnut joka ikisen niistä ja toivottavasti vielä paljon, paljon lisää! Sulla on niin raikas ja kiva tyyli että ihana että se on huomattu myös maan rajojen ulkopuolella!!! Tsemppiä ja avointa sydäntä oman polun etsintään <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos ihanasta kommentista <3

      Poista
  21. Postailet niin ahkerasti, että ennätän kommetoida vasta tähän:D Edellisiin kommentteihin ei ole paljon uutta lisättävää.. On todella huikeaa seurata, miten intohimoisesti suhtaudut käsitöihin ja miten rakastat tehdä niitä. Täällä tuot esille upealla tavalla sitä vankkaa osaamistasi(harrastuksen/koulutuksen kautta) meidän kaikkien ihailtaviksi ja inspiraation iloksi. Pidän myös siitä, miten monipuolisesti asioita, etkä jämähdä paikoilleen. Jatka vain samaan tapaan, niin varmasti niitä työtarjouksiakin alkaa satelemaan yhteistöiden lisäksi:) Olen niin iloinen puolestasi, että sinulle on suotu nuo kaikki huikeat mahdollisuudet, juuri oikealle henkilölle:) Kaunis mekko, noihin origameihin täytyy joskus tutustua tarkemmin, ovat niin näyttäviä yksityiskohtia. Mukavaa lomailua sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli joo nyt vähän monta postausta pienellä ajalla :). Loppukuu rauhallisempaan tahtiin kun on kaikenlaista :). Täällä onkin rätit ja luutut sauhunneet melkoisella vauhdilla eilen ja vielä tänään, loppuviikko sitten juhlien järkkäilyä ja enemmän lomailutyyliin- niin mukavaa kun mieskin on lomalla ja koko sakki kunnolla yhdessä koolla useamman päivän ajan! Tykkäisit varmasti näprätä noita origamejakin, monen monta mallia jonossa itselläkin ;). Kiitos Hanna sinullekin kaikista tsempeistä ja kehuista❤

      Poista
  22. Sinä olet kyllä saanut ihania yhteistöitä blogin tiimoilta, olen todella onnellinen puolestasi <3! Hieno tämä viimeisinkin yhteistyö, mekko on taas niin upea ruusuineen. Varmasti menee aikansa, kun miettii, mitä haluaa tehdä seuraavaksi. Perheellisenä ihmisenä niitä päätöksiä ei ole ihan niin helppo tehdä, monta liikkuvaa osaa yhdistettynä siihen arjen pyörittämiseen. Tärkeintähän se on, että itse voi hyvin ja tuntee tekevänsä oikein sekä nauttii siitä mitä tekee. Kyllä minäkin uskon, että sinulla on vielä edessä huikeita työjuttuja. Käsityöalalla toki työllistyminen on hankalaa, ei niitä meidän alan töitä kovin paljoa tarjota. Korjausompelijana varmasti saisi aikansa kulumaan, mutta noh...ei se vetoketjun vaihtaminen päivästä toiseen ainakaan minua inspiroi :D. Tiedän kyllä erittäin hyvin tuon pään sekaisuuden kaikkien vaihtoehtojen edessä. Minullakin on jo vuosia erilaiset vaihtoehdot pyörineet mielessä. Välillä sitten on näitä lyhyempiä työpätkiä, mutta olisi mukava saada silläkin saralla jonkinlaista varmuutta ja ennen kaikkea työ, josta oikeasti nauttii. Tässä iässä ei enää niin mielellään lähde kokeilemaan ihan mitä tahansa, vaan haluaa työn olevan itselle mielekästä :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna ❤. Itsekin olen miettinyt paljon tuota työn mielekkyyttä ja toivon ettei sitä pidettäisi kranttiutena vaan että arvostaa itseään ja sitä mielekästä osaamista, jota on jo itselleen hankkinut. Esim. puhelinmyyntityötähän olisi tarjolla. Tässä tilanteessa ja perheellisenä ei vaan myöskään pysty esim. työajoissa joustamaan niin paljon kuin silloin nuorempana eikä sitä halua perheen kustannuksella tehdä. Kaikki perheenäidit, joiden kanssa olen tästä asiasta enemmän jutellut ovat kyllä täysin sanoneet ymmärtävänsä asian. Ja mitä tulee kouluttautumiseen niin ei tosiaankaan tässä iässä halua lähteä kokeilemaan vain jotakin, vaan kyllä sen täytyisi tuntua mielekkäältä ja mielenkiintoiselta. Mukavia ompeluita sinulle!

      Poista
  23. Beautiful dress, and those origami flowers are amazing!!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Se saa minut hymyilemään :) Thank you for your comment.