Please, scroll down for English
Tänään hempeillään oikein kunnolla! Minusta on tämän kuopuksemme kanssa tullut melkoinen hempeilijä, sillä neitokaisen vaatekaapista löytyy ennätysmäärä vaaleanpunaisia vaatteita. Siinä missä vanhemmat tytöt on puettu enemmän sekalaisiin sävyihin, olen tällä neidillä harrastanut paljon vaaleanpunainen/musta tai vaaleanpunainen/harmaa -yhdistelmiä.
Kun blogiyhteistyön merkeissä oli mahdollista saada Noshin syksyn uutuuskankaita myös lapsille, en muiden kiireiden takia ensin aikonut tilata - kunnes silmiini osui puuterinsävyinen blogipaketti. "Oi ja voi, ihan täydellinen yhdistelmä ja puuterihan se on oikeastaan pienelle tytölle vielä parempi värisävy kuin vaaleanpunainen", huomasin ajattelevani. "Ja nyt saan potkun takamuksille tehdä sen Sashiko-kirjotun jakunkin" jatkoin perusteluja itselleni. Niks ja naks ja niin oli lastenkin blogipaketti tilauksessa.
Ompelusuunnitelmat olivat näille pehmeille ja ihanan laatuisille kankaille heti melko selkeät eli mekkoa ja sen kanssa tai erikseen pidettävää collegejakkua. Todella monikäyttöisen ja kivan mekon kaavan löysin Burdasta (12/2013) ja siihen olikin helppo yhdistää niin kuviollista kuin yksiväristä trikoota. Aion varmasti jatkossakin käyttää samaa kaavaa hieman tuota yläosaa vain erilailla tehostaen. En tehnyt kaavaan muita muutoksia, kuin pidensin hihat täyspitkiksi ja laitoin vetoketjun tilalle halkion ja nappilenkin. Toiseen hihaan kirjoin pupun Polku-kankaasta mukaillen.
Joko te muut olette suunnitelleet ompeluksia Noshin uutuuskankaista? Onko joku kangas noussut suosikiksi ylitse muiden? Itselläni olisi ompelusuunnitelma valmiina hiekanvärisestä diagonaaliraidasta ja mustasta jerseystä. Ensin täytyy kuitenkin ommella muutamia lämpöisiä takkeja ja poiketa vaikkapa Noshin kotikutsuilla ennen uusiin kujeisiin siirtymistä :).
Mukavaa alkavaa viikkoa teille kaikille supermukaville ja kannustaville lukijoilleni <3. Täällä lomaillaan ja järkätään synttäreitä, joten blogissa taitaa tulevalla viikolla olla yhtä hiljaista kuin huopatossutehtaalla.
Postaus toteutettu yhteistyössä Noshin kanssa
Today I'm going to show you what I have been sewing of new Nosh fabrics. They have launched new Polku-collection for kids and I was very happy to be able to sew something from this cute jersey. It's designed by Annika Hiltunen. I also got black jersey and powder denim look college from Nosh.
I think the print of the Polku-jersey is just perfect especially for babies and toddlers so of course I wanted to sew something for my 3 year-old. I love the powder colors on little girls too. This week Nosh informed me that the powder colored Polku-jersey is not yet available on their webshop but they will get it later. So if you want to buy it you have to wait for a while. The other colors of this jersey are already available .
My daughter loves twirly dresses so I wanted to turn the Polku-jersey into a winter dress for her with the touch of black jersey. The dress pattern is from Burda (December 2013), in my opinion it's a very good pattern because it is easy to change into different looks by usind different kind of fabrics like I did or then by using for instance embroidery in the bodice or what ever you can think of. As you might notice from the pictures above my theme for this outfit was also hand embroidery. So I hand embroidered a little rabbit to the sleeve. It's a nice little detail I think.
Last February I also tried some Sashiko embroidery and since that I have wanted to make a casual byt yet stylish jacket for my daughter. The denim look college seemed to be a good choise for that so I decided to do it. I searched for tradiotional templates on the internet and ended up with those round shapes. I used the black jersey on the other side of the collar and in the pipings. Did you noticed the black buttons which are not alike ;). I really like how this jacket turned out, now she can wear it indoors and next spring if it still fits her outdoors. The pattern is self drafted.
If you are not yet familiar with Nosh knits or ready-to-wear collection, go check them out. They always use certified organic cotton and create fabrics and garments that are easy to mix and match! They have a world wide delivery and all the Nosh -products are designed here in my homecountry Finland.
Have a great sewing week!











Voi ei miten suloinen asukokonaisuus! Mukavaa lomaviikkoa sinne teille.
VastaaPoistaKiitos AnniK. Tosi mukava olla kotona koko perheen kesken!
PoistaSupersuloisia ja tyylikkäitä tytön vaatteita! Olet todella taitava ja luova.
VastaaPoistaKiitoksia mukavista kehuista!
PoistaSuloisuuksia ❤ ! Ihania nämä sinun kirjontasi, tuo kivasti ilmettä tähänkin jakkuun. :)
VastaaPoistaNoshin syksyvärit eivät oikein minulle kolahtaneet, mutta edellisten mallistojen kankaitakin on vielä ompelematta. Jos vaikka tekis ne ensin. :)
Minulla kanssa pari Noshin vanhempaa housukangasta odottaa koululaisille. Pojan housut toivottavasti saan pian työn alle, hänellä niistä puutetta enemmän. Kiitokset sinulle Manda!
PoistaJärjettömän ihanat ja tuo väri on minustakin aivan täydellinen pienelle tytölle, parempi kuin pinkki tai vaaleanpunainen (niitä väheksymättä). Mallit ovat ihastuttavat ja tuo jakkuun tullut kirjonta jotakin ihan huippua yksityiskohtaisuutta, joka kaikkineen korostaa asua täydellisesti. Mahtia työtä!
VastaaPoistap.s oma tyttöni katseli vierestä ja kysyi: "Koska tuo Krista voi tehdä minullekin vaatteita?" :D
:D Voi sitä sinun neitiä, aivan ihanan setinhän olit muuten tehnyt sinäkin näistä uutuuksista hänelle, että onnen tyttö on :). Muistan kun reilu kolme vuotta sitten (muistan siksi niin hyvin kun olimme muuttaneet tähän taloon) kesällä löysin Ek:n palalaarista puuterinsävyistä trikoota ja niistä kahdelle isommalle neidille ompelin kasan vaatteita, se kesä oli melkoista puuterisävyä ;). Mutta se on kaunis sävy todellakin! Kiitos Sanne-Maija!
PoistaIhanan suloinen setti ja upeat kirjailut!
VastaaPoistaKiitos Kirsi!
PoistaVoi jestas! Tämä puuteri oli miunkin ykköstoive, mutta loppu ennen kuin ehdin napata ;) Teit kyllä niin upeita taikoja jälleen, että ei voi kuin ihaillen katsella! Niin suloisen tyylikkäät ompelukset ♥♥
VastaaPoistaJos en olis tätä saanut niin sitten olisin ehkä harkinnut sitä hiekkaa. Niin kauniita kuin se minttu ja aquakin ovat niin en vaan oikein osaa itse niitä niin hyvin kuvitella tämän mun tummatukkaisen nappisilmän päällä. Mutta Sanne-Maijan tytöllehän esim. se aqua oli aivan järisyttävän kaunis sävy. Kiitos ❤
PoistaSiis aivan upeat kertakaikkiaan. Ihailen kyllä taitojasi kovin! :)
VastaaPoistaKiitos kovasti Paulina!
PoistaOletpa taas ollut ahkera. Niin kauniita vaatteita näissä sinun postauksissasi, että Huoh! Taitava olet sekä suunnittelijana, ompelijana että kuvaajana!
VastaaPoistaVoi kiitos sinulle, nautin niin paljon näistä lasten vaatteiden tekemisestä, jotenkin niihin on myös helpompi kokeilla kaikenlaista kuin omiin vaatteisiin. Vaikka kyllä minä näitä voisin erilaisesta kankaasta ja väristä tehtynä pitää itsekin ;). Kiitos <3
PoistaLove this! Everything is so perfect! <3 That jacket!! Amazing! I have been obsessing with sashiko too, it's such a great detail and yours is absolutely perfect! And the rabbit is adorable, your embroidery skills are a million times better than mine! <3 My oldest daughter already requested some Polku in this colour (mine is blue) for a dress so I may end up copying you soon heheheh xoxo
VastaaPoistaThank you, I'm blushing here :).I cannot wait to see what you did, I'm sure it's amazing!! I love to hand embroider, it's very relaxing :). Oh, you have to buy powder Polku and make a dress for your daughter!
PoistaEi voi sanoa muutakuin VAU! :)
VastaaPoistaKiitoksia :)
PoistaEn kestä! Aivan ihania! Tuo jakku kirjontoineen on ihan super tyylikäs. Tuo polkukuosi on kyl söpö. Tykkää myös kovasti tuollasista puuterisista sävyistä.
VastaaPoistaKiva tuossa Polussa on musta se että siinä on käytetty hillitysti sävyjä vaikka kuvioo on kohtalaisen paljon. Kiitos sinulle!!
PoistaMiten upeita vaatteita ja kokonaisuuksia!! Olet kyllä erittäin luova. Kirjonnat ovat aivan ihastuttavat <3 Ja niin mahdottoman kaunis tuo puuterinsävy!
VastaaPoistaKankaiden puuterinen sävy on kyllä todella nätti. Kiitos kehuista Kaaru!
PoistaTodella onnistunut setti! Jakun kirjonta on ihan älyttömän kiva :)
VastaaPoistaKiitos Villakiana :)
PoistaAivan ihana kokonaisuus 💕
VastaaPoistaKiitos Ailakki!
PoistaNo huh huh miten täydellinen kokonaisuus! Niin somaa, etten kestä. Tämä puuterin sävy on oikein miellyttävä, sopivan tyttömäistä, söpöä, leikkisää ja tyylikästä, muttei kuitenkaan imelää. Musta ja puuteri on kyllä kaunis yhdistelmä upeiden kirjontojen kanssa. Toivottavasti Helena näkee tämän jakun:) Ihana postaus kokonaisuudessaan, kauniisti olet tuonut asun esille upeiden kuvien kautta:)! Ja kiitos vielä siitä neulatyynystä, niin tarkkaan olit siihenkin miettinyt yksityiskohdat, että<3 tyttökin sitä ihasteli:)
VastaaPoistaAi niin, unohdin sanoa, että olen katsellut Etsystä tuollaista samantyylistä mekkokaavaa, My Childhood Treasures kaavafirmalla on aika nättejä retrohenkisiä mekkoja ja tunikoita tytölle:)
PoistaEi se (jakku) nyt ihan täydellinen ole, mutta sellaistahan harvemmin on edes olemassa :). Tyttö sillä tänään mennä viipotti tuolla ulkona, ei ollut takkia laittanut ensin ollenkaan kun siskojen perässä juoksi.
PoistaKävinkin kurkkaamassa noita mainitsemiasi kaavoja, kivoja juttuja. Yksi mekko oli vähän sellainen mitä olen ajatellut itselle ;). Ja tuon burdan tyyppisenkin mekon ajattelin tehdä itselle jouluksi :D. Mulla on yksi heräteostoskangas joka sopisi passelisti tuollaiseen, tarvii vaan hankkia yksivärinen kaveriksi.
Ilolla muistelen vielä pitkään meidän treffejä :)
Voiko asu tuosta enää ihanammaksi muuttua... Tikkaukset on piste iin päälle, wau!
VastaaPoistaKiitos Saija. Tuo sashiko on musta kiva siinä, että suht helposti ja nopsaan saa kuitenkin näyttävää kirjailua aikaiseksi.
PoistaTämä pieni neiti kyllä taitaa poseeraamisen ♥ Ja mikäs on poseeratessa näin ihanassa asussa! On kyllä niin karkki tämä koko asu ja kuvat salmiakkiruututaustoineen! Eikös sun lempikarkki ollutkin salmiakki?! :)Tuo jakku on ihan mielettömän ihana! Puuteriroosa on suloinen väri pikkutytöille ja yhdistettynä mustaan tosi tyylikäs. Tulipa hymy huulille näistä kuvista!
VastaaPoistaMeillä oli kyllä niin hauska tuo kuvausessio, täytyy sanoa, että neiti oli melko vallattomalla päällä ja muutama hassunhauska kuva, jota en tähän laittanut, täytyy varmaan tilata ihan kotialbumiinkin :). Ihan muistat oikein, salmiakkihammasta meinaa nytkin kovasti kolottaa.Kiitos sulle ihanasta kommentista!
PoistaKatoin aluksi, että kirjaillut kohdat olisi ollut kuviokangasta niin olet siististi kirjaillut. Sopivat muuten jakkuun loistavasti ja antavat hempeään väriin ryhtiä. Tosi kaunis ja tyylikäs asukokonaisuus! Tykkään :)
VastaaPoistaNiin aattelinkin, että joku voi pian luulla ja aattelin jo, että onkohan se hyvä vai huono asia :). Kiitos Eerika!
PoistaSiis niin ihania asuja jälleen kerran. Hempeä väri sopii hienosti mustan kanssa. Olen viime päivinä etsinyt mekon kaavaa jossa olisi vähän tuon tapainen kaarroke kuin tässä jakussa. En vain ole löytänyt. Jakun kirjailut on tosi kivat!
VastaaPoistaVoi kunpa löytäisit kaavan jollaista etsit, voithan yrittää itsekin piirtää kaarroketta kaavaan! Mitähän ompelusta suunnittelet siellä ;). Kiitos sinulle!
PoistaTaitaa Nosh-tiimiltä mennä pupu pöksyyn, kun näkevät tämän postauksen! ☺ En voi kuin huokailla sinun osaamistasi ja lahjakkuuttasi. Pikkuisesi lisää suloisuudellaan vielä ekstra pisteen iin päälle.
VastaaPoistaAi kamala, kun mua rupes naurattaa toi sun eka lause :). Kaikki nosh yhteistyöblogistit on kyllä niin taitavia ja inspiroivia naisia että ja kaikilla on oma tyyli, se on tosi kivaa. Kiitos sulle Maija, ilahdutat minua aina kovasti kommenteillasi :)
PoistaI'm always inspired by your creativity! The whole ensemble is adorable and the Sashiko is the perfect finishing touch.
VastaaPoistaThank you very much Justine!
Poista<3 <3 <3 Ihania värejä, kauniita yhdistelmiä, ja huokaus, niin ihanan tyttömäisiä <3
VastaaPoistaNiinpä :). Kiitos Mia!
PoistaAivan ihania joka ikinen vaate. Mielettömiä yksityiskohtia (olet kyllä yksityiskohtien kuningatar!) ja niin kauniita kokonaisuuksia. Wau. Wau. W A U !
VastaaPoistaNo hui :). Kiitos tuhannesti!
PoistaNämähän ovat jo ison tytön vaatteet! Ihanaa sashikoa.
VastaaPoistaVarsinkin farkkujen kanssa näyttää isolta tytöltä ;). Sashiko on kyllä kiva tekniikka, sullehan se onkin tuttua! Kiitos.
PoistaOi että tykkään tuosta kirjailusta!
VastaaPoistaNiin minäkin :). Kiitti!
PoistaIhan mahtavaa jälkeä olet saanut kirjailulla aikaan. Muutenkin niin kaunis asukokonaisuus. Ammattilaisen käsialaa!
VastaaPoistaKiitos Pikku Akka! Kyllä kirjailut antaa aina lisämaustetta kivasti. Tykkään kyllä tuosta mekostakin tosi paljon, jakku taisi nyt vaan varastaa huomion :).
PoistaTodella upea setti!
VastaaPoistaKiitos Unelmallinen!
PoistaVoi sinua ja sinun taitavia käsiäsi! Mielettömän suloinen ja söpö setti. Puuterin sävy sopii sinun pienelle nappisilmä-söpöliinille täydellisesti. Sashikoa pitäisikin kokeilla. Kunhan tämä työrupeama helpottaisi hetkeksi. Hellyttävät kuvatkin, pieninkin osaa niin taitavasti poseerata. Onko tuo ruututausta muuten tapettia? Kiitoksia ihanasta neulatyynystä, tulikin tarpeeseen, kun entinen otti ja repesi (ajoin vahingossa tuolilla päälle :D)!
VastaaPoistaLaitapas kokeiluun, vaikka alkuvuodesta kun joulu- ja muut tohinat ohitse! Ei se ole tapettia (pojan huoneeseenhan kyllä kävisi hienosti), se on anopilta aikoja sitten saatu kankaanpala ;). Piti keksiä sähäkkyyttä taustaan kun aattelin, että huonosti muuten erottuu vaatteet vaaleasta seinästä. Nyt tuon kankaan pitäisi muuttua koulupojalle takiksi, se kun on sellaista vahvempaa puuvillaa. Sitä on kyllä sen verran runsaasti että taitaa sitikin jäädä vielä taustamateriaaliksi myös :).
PoistaVai niin sun neulatyynylle kävi, olipas hyvä sattuma että olin tehnyt teille ne ;).Kiitoksia Hanna!
Beautiful pieces! As usual, your handwork and little details add such personality. I feel like every piece you make has such thought put into making it special and personal to your child, while giving you the chance to learn, experiment with techniques, and be amazingly creative.
VastaaPoistaThank you so much Angela ❤. I think you just described my top sewing philosophy- handwork, personality and learning ☺. Have a good weekend!
PoistaHei. Minua vähän harmittaa, kun olet nähnyt kovan vaivan ja tehnyt todella kauniit kirjonnat, ja hups vaan, lapsi kasvaa jo seuraavaan vaatekokoon, niin kuin lapsilla on tapana kasvaa. Mää en tiedä miten muhun nyt iski tuollainen haikeus, näitä sinun kauniita kuvia kättesi töistä katsellessa. Ovathan nämä siis valloittavan ihanat ja näiden tunnelmien siivittämänä liityin lukijaksikin. Olin muuten 199. lukija, kukahan saa kunnian olla 200?
VastaaPoistaElä suotta harmittele, minäkään en sitä tee :). Aiemmin ompelin tuosta syystä mieluiten vanhimmalle tytölle jotta vaatteita voisi pitää vielä kaksikin siskoa, sitten ajattelin että kyllä se on nuorimmankin neidin oikeus saada näitä käsityömäisiä vaatteita käyttöön ihan uutena ;). Tuo jakku varsinkin on jo nyt osoittautunut äärettömän rakkaaksi lapselle, se on ollut lähes joka päivä päälle, en tiedä, ehkä lapsi vaistoaa että se on erityisen rakkaudella ja ajan kanssa tehty juuri hänelle :).Kaikki hänelle kirjotut vaatteet ovat kokeneet kyllä saman kohtalon. Jos laskisin ajan ja vaivan mitä lasten vaatteiden tekemiseen yksityiskohtineen ja piperryksineen menee aikaa tulisin ihan pöhköksi ;). Tää on mun ompelufilosofiaa ja tämmöisistä töistä saan parhaan nautinnon, ompelen mieluiten luodakseni nättejä ja uniikkeja yksittäiskappaleita sekä oppiakseni uutta ;). Käsityötä sisältävät osat lastenvaatteista jatkokäytän yleensä muuten johonkin muihin töihin, tosi harva vaate pysyy priimakunnossa ja käsinkirjontojani tms en halua pilkkahintaan myydä kirpparilla tai antaa ilmaiseksi keräyksiin. Niinpä nuo rakkaimmat ja aikaavievimmät osat päätyvät usein esim. tilkkutöihin tai johonkin muihin sisustusjuttuihin jossa ilostuttavat meidän perhettä vielä monta monituista vuotta.
PoistaOlet Johanna lämpimästi tervetullut lukijaksi! Hauska nähdä kuka on seuraava lukija ;). Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle!
Vautsi vau! Ihanat vaatteet ja ihan mielettömiä nuo sinun tekemät kirjonnat! Lieköhän itsellä riittäsi kärsivällisyys moiseen.. Ja pitääpä mennä tutkaileen Noshin syksyä, näyttää ihan meidän sävyiseltä :)
VastaaPoista