Scroll down for English, please!
Kun aloitin artesaaniopinnot vuonna 1996 silkkinauhakirjonta oli trendijuttu Suomen käsityörintamalla ja meidänkin opintosuunnitelmaan kuului valmistaa pieni silkkinauhakirjottu työ. Tein silloin pienen meikkipussukan, jonka koristelin kirjonnalla. Siihen aikaan nauhoja myös myytiin vaikka missä sävyissä Sinooperissa ja ostin joitakin nauhoja itselleni jemmaan. Niitä nauhoja käytin nyt tässä työssä, lähes 20 vuotta myöhemmin! Tekniikkaan ihastuneena ostin aikoinaan Nauhatanssi -kirjan (Benita Suomi), jossa on mielestäni hyvin tietoa kirjonnasta kiinnostuneelle. Siinä kerrotaan niin kirjonnan historiasta (joka alkaa Ranskasta 1400-1500 -luvulla), materiaaleista, eri pistoista sekä kirjottujen tuotteiden hoito-ohjeista. Kirjassa on myös lukuisia, järkyttävän kauniita ja romanttisia malleja silkkinauhakirjontaan. Jos rakastaa rokokoota, rakastaa todennäköisesti myös silkkinauhakirjontaa.
Omaa pientä kokeiluani suunnitellessa mietin millaisen vaatteen tekisin. Lastenvaate silkkinauhakirjonnalla ei kyllä ehkä kuulosta edes kovin järkevältä, mutta sitten kaivelin kierrätyslaatikkoani ja löysin nuorimman tyttären vauva-aikaisen, unelmanpehmeän villatunikan. Ajatus lämmittävästä liivistä alkoi muotoutua ja niinpä päätin sen toteuttaa. Lopputuloksesta tuli juuri niin herkkä ja suloinen kuin olin ajatellutkin.
Kirjan mukaan silkkinauhakirjonta on kiireisen nykynaisen toiveharrastus - nopeaa ja helppoa. En ole tästä vielä ainakaan täysin samaa mieltä, tosin tämähän olikin vasta toinen työni. Lisäksi valitsemani neulepohja ei ole ehkä kaikista helpoin materiaali kirjoa. Jotkut kirjonnat kyllä tekee nopeastikin, kuten hämähäkkiruusut ja niitä voisin kuvitella tehtailevani enemmänkin. Liivissä käytin kahdeksaa erilaista pistoa. Osa näistä silkkinauhakirjontapistoista onkin tuttuja perinteisestä kirjonnasta, osa ei ja koristeita voidaan tehdä myös poimuttamalla tai laskostamalla nauhaa. Kirjonnan elävöittämiseksi voi käyttää erilevyisiä nauhoja sekä tehostaa kuvioita tavallisella kirjonnalla tai helmillä. Pinterestistä löytyy paljon mitä upeimpia töitä hakusanoilla silk ribbon embroidery, joten jos yhtään kiinnostaa, niin kannattaa sieltä lähteä katselemaan inspiraatiota.
Näistä suoranaisista helteistä johtuen ajattelin seuraavassa postauksessa yhden pikkuneidon kesäisen juhlamekkosen vielä teille näyttää. Tein sen jo toukokuussa rippijuhliin ja kuvat ovat valmiina, en vain ehtinyt sitä postata ennen lomalle lähtöä. Ensi viikolla aion myös toivottavasti esitellä keski-suomalaista kuosisuunitteluosaamista, sain nimittäin ommeltavakseni suloista kangasta, pysykäähän siis kuulolla :).
EDIT: Silkkinauhakirjontanauhoja voi ostaa ainakin näistä kaupoista: http://www.silkkikauppa.fi/tuotteet.html?id=10/ ja https://www.helmiq.fi/verkkokauppa/index.php?category=237
Pistomalleja löytyy mm. täältä (englanniksi) ja täältä (suomeksi). Myös You Tubesta kannattaa katsoa!
I haven't been able to participate the fun of Project Run and Play since May but now I'm back. I just loved this month's challenge because hand sewing, hand embroidery or what ever you want to call it is no problem for me. I have tried many versions of hand work, like hand embroidery, sashiko, kumihimo, bead weaving, frivolite, smocking, lace making, macrame (knotting)... I love getting to know different (and old) techniques and use them to embellish my sewing. I think you can give a really unique and special look to your clothes by using any of these techniques. I'm so happy that people are interested in them and willing to learn them!
When I found out about the theme I knew what I wanted to try - silk ribbon embroidery! When I was studying to be an artisan in the late 1990's silk ribbon embroidery was very trendy in Finland. At school we also had a course about it and at that time I made a black make-up bag with some ribbon embroidery. I still have it (somewhere). Ribbons were sold in craft shops and I bought some, I bought a book too that introduced this technique. Almost 20 years later, which is now, I took my ribbons and the book and decided to give it a try again. This soft and cute woolen vest was born to my youngest daughter.
The book says that silk ribbon embroidery is a good hobby for a busy and modern woman :). It's easy and quick to make, well, I don't totally agree with this, but hey, this was just my second attempt. If I concentrated only on this craft, I would probably become quick. Some of the stitches used on this technique are same as in "ordinary" hand embroidery, some aren't and you can also make embellishments by folding or gathering the ribbon. Little beads, hand embroidery stitches or ribbons with different width give this handwork more deepness.
I made the vest from an old baby sweater. I used RTW-vest as a pattern base but I should have put some extra to the belly area. I didn't realize that since the RTW -vest was shorter than this one. The wool vest is fully lined with cotton. I also made a lace shirt to be worn underneath, it's a bit a-shaped, straight would have been better, but she'll be wearing it a lot without the vest too, so I don't mind. Pattern is my own.
Now I just cannot wait to see what you have been doing for this challenge!!








Suloinen liivi! Kirjonnat on kuin luotuja siihen, kuten pitsipuserokin. Kauniisti sinä osaat kirjoa, nämäkin niin taitavasti tehty. SIlkkinauhakirjonnan muistan minäkin, niitä olikin monessa vaatteessa silloin ennen :). Ihanan herttaiset kuvat teidän pienokaisesta, hänellä on niin hurmaava hymy!
VastaaPoistaKiitos Hanna. Neito on sellainen meidän perheen ilopilleri (yleensä), näkyy aika hyvin näissä kuvissakin :). Kyllä tämäkin kirjonta on koukuttava käsityömuoto, voi kun voisi vain päivät pitkät käyttää kaikenlaiseen tällaiseen :)
PoistaKerran olin jo menossa silkkinauhakirjailu kurssille, mutta jostain syystä se sitten jäi. Kauniit kirjailut. Tuon taidon minäkin vielä jonain päivänä opettelen. Liivikin on suloinen!
VastaaPoistaIhan totta, nyt sitten menet, jos sellainen mahdollisuus tulee. Lisäsin tuohon postauksen loppuun nyt pari kauppavinkkiä ja linkkiä, missä on pistoesimerkkejä. Sinä pystyt näitä kyllä opettelemaan ilman kurssejakin! Kiitos <3
PoistaSuloinen! <3
VastaaPoistaKiitos Manda!
PoistaVoi miten suloinen liivi ja koristelut viimeistelevät sen upeasti!
VastaaPoistaKiitos Minna!
PoistaVAU! Onpa suloinen:)
VastaaPoistaOn se aika söpö, kiitos Ilona!
PoistaKuvat pienimmäisestäsi ovat aina niin hivelevän suloisia! Ja tämä liivi on kyllä valtavan kaunis, kirjailut ammattitaitoisia ja söpöset nuo pikku taskutkin. Tämä liivi voisi hyvinkin kuulua samaan sarjaan kuin the MEKKOkin. Säilytä ja säästä sitten kun käy pieneksi. :-)
VastaaPoistaTäytyypä ottaa liivin kaavat taas esille ja alkaa inspiroitumaan!
Pahaa pelkään, että tosiaan tämä on sellainen, joka menee säästöön, jospa se joskus tuleville jälkipolville vaikkapa kelpaisi toivottavasti. Otapas liivin kaavat esille, syksy on aina sellaisten liivien ompleuaikaa ainakin minulla :). Kiitos Maija <3
PoistaVoi mahotonta miten kaunis liivi ja silkkinauhakirjailut on kyllä niiiin kauniit! Tämä tekniikka oli minulle taas ihan uusi, toki olen nähnyt tällaisia koristeita jossakin, mutta en sen tarkemmin ole tullut miettineeksi, miten niitä tehdään. Seuraavan kerran kun käyn kirjastossa, täytyy vilkaista löytyisikö aiheesta kirjallisuutta. Täällä on valmistunut myös liivi ja kauluspaita pojalle, toivottavasti huomenna saisin esiteltyä. Vaan olisipa ollut tyylikäs parivaljakko, jos olisi lapset saatu yhteiskuvaan:)
VastaaPoistaOlispas ollutkin hauska sellainen parivaljakko kuvaus :). Luulen, että tuo Nauhatanssikirja voi hyvinkin löytyä kirjastosta ja jostain antikvariaateista varmasti myös. Laitoinkin tuohon nyt pari linkkiä pistoihin, tuolla suomen kielisellä sivustolla olevat ovat tuosta Nauhatanssi-kirjasta, siinä nyt ei ole läheskään kaikki, mutta kyllä noilla nyt alkuun pääsee ja You Tubesta ja Pinterestistä löytyy lisää (paitsi että sinä et tainnut olla Pinterestissä). Kiva, jos pääsen pian näkemänn, mitä sinun ateljeessa on syntynyt :) Kiitokset sinulle!
PoistaThat is gorgeous!!!
VastaaPoistaThank you Sabrina!
PoistaVoi miten ihana!
VastaaPoistaKiitos Sanna!
PoistaSupersuloinen liivi & malli :)
VastaaPoistaKiitos Tarja!
PoistaI knew you would come up with something gorgeous! Your ribbon embroidery is so pretty! I love the ribbons and lace, such a lovely look on your little girl. I guess "H" is her initial? The theme for PR&P is fun this month, but I will be sitting out and just enjoy looking at everyone's creations!
VastaaPoistaI think silk ribbon embroidery looks so pretty on babies and toddlers! Now I found some net shops in Finland where to buy the ribbons so I'm thinking about ordering some more, because all I have left now are those in the picture. Thank you Annie!
PoistaAnd yes, H is her initial. Now I actually realized that it could stand for my blog name too :) But the original idea was her name :)
PoistaThis is such a pretty and feminine look for your little sweetie. The embroidery is beautiful and pairing it with lace and a muted color soft sweater is just a perfect combination. Very sweet.
VastaaPoistaFor some reason I've wanted so many pretty and cute looks for this girl - I think it's because she's our last child, my baby ;) Thank you Angela for your kind words!
PoistaThe outfit is lovely and your silk ribbon embroidery is stunning - especially for being a second attempt! I love the colors and the sweet mixture of textures between the ribbon, floss, wool and lace.
VastaaPoistaYou know I love the mixture of textures too, they go well together. Thank you Bethany for your comment!
PoistaOnpa tosi nättejä erityisesti nuo ruusut! Onkohan vaikeita? Söpönen liivi kokonaisuudessaan!
VastaaPoistaSen sun edellisen postauksen taidonnäytteen jälkeen sulta kyllä onnistuu tämäkin näpertely ihan leikiten :) Ja nopeammin! Nuo hämähäkkiruusut on helppoja, langalla tehdään sellainen "ristikko" (hämähäkki) ja sitten nauhaa kierretään yli-ali vuorotellen ja ruusu muotoutuu siitä. Kurkkaa sinäkin nuo linkit, jotka lisäsin tuohon loppuun :). Kiitos Pikku-Akka!
PoistaTätä liiviä jo Instassa ihailinkin! Aivan valtavan suloinen liivi ja tyttö! :) Kävin jo Googlettamassa ja löysin mielettömän upeita silkkinauhakirjailuja. Näyttää hirmuisen haastavalta, mutta täytyy vielä tutkia jos jonkun ohjekirjan/sivuston löytäisi, jonka avulla voisi kokeilla. Aivan ihana ja niin onnistunut koko asu!
VastaaPoistaEi se ole niin haastavaa kuin miltä näyttää. Se nauhakin kannattaa silittää ensin, jos on tuollaisella pahvikiekolla niin kuin nuo mun. En tajunnut, niin meinasi vähän kiertyä välillä. Lisäsin tuohon pari nauhojen ostopaikkaa kun löysin nyt toisenkin, varmaan tilaan nyt ehkä tuolta toisesta kokeeksi. Multa löytyy ohuttaa silkkiä tuolta varastoista niin voisin ehkä kokeilla ihan siihenkin nyt tehdä jotakin, jos se vaan ei ole liian ohutta. Laitoin myös pari linkkiä noihin pistoihin. Tämä asu onnistui minustakin kivasti, vähän vaan harmittaa tosiaan tuo naftius, kun talvi on vasta edessäpäin, mutta aina ei mene ihan putkeen ompelut tai sanotaanko että mitoitus tällä kertaa :).
PoistaKiitos sinulle!
Suloinen liivi ja kohtahan se varmasti pääsee ihan tosi käyttöön ;)
VastaaPoistaVäkisinhän ne kelit pian kylmenee. Kiitos Eerika!
PoistaTästä ei enää söpömmäksi muututa! Suloinrn tyttöja jälleen kerran: ihanat, taidolla tehdyt vaatteet! Oon itse ollut aina enempi sellanen kärsimätön ompelija, mut nyt tässä lähiaikoina oon huonannut tykkääväni siitä, et ompelen toisinaan jonkun kohdan vaatteesta käsin. Se on ihanan rauhoittavaa puuhaa. Just aamulla mietin, et pitäisköhän kokeilla joku päivä käsin kirjontaa. Elämäni mummona alkakoon... ;)
VastaaPoistaSori kirjotusvirheet! Kännykkä...
PoistaMää oon varmaan sitten mummoillu jo vuosikausien ajan :D. Ihme söpöilykausi mulla tuon pienimmän kanssa. Kasvaa niin äkkiä, kai se on kuopuksena aina mun vauva :) Kiitti Sanna!
PoistaTodella suloinen liivi ja paita sen alla. Kirjailut on niin siististi tehdyt! Vaatii varmasti kärsivällisyyttä,mutta aiemmista töistäsi päätellen sitä kyllä sinulta löytyy.
VastaaPoistaNinnA
Ompeluun mulla löytyy kärsivällisyyttä, mutta kaikkiin muihin asioihin välttämättä ei :). Kiitos NinnA kivasta kommentista!
PoistaTodella hieno. Kuvittelisin, että liivi ei likaannu vaatekappaleena niin helposti kuin paita, että kyllä tämän pesemisestä selviää :)
VastaaPoistaJuuri näin minäkin sen ajattelin päässäni, meinasin ensin tehdä koristeluja paitaan, mutta tuli sentäs järki käteen :). Kiitos Johanna!
PoistaNiin suloinen liivi ja pitsipaita! Kivalta näyttää tuo silkkinauhakirjonta!
VastaaPoistaKiitos Raisa <3
PoistaHei! Sulla on Liebster Award haaste blogissani http://monitaituri.blogspot.fi/2015/08/liebster-award.html :)
VastaaPoistaKiitos Sara!
PoistaHeips! Blogissani on sinulle haaste :) http://nappikuja6.blogspot.fi/2015/08/blogini-tarina.html
VastaaPoistaKiitoksia Anni, tähän ehdinkin jo vastailla :)
PoistaIhqu! Minä tein joskus opiskeluaikoinani jonkinsortin opintokokonaisuuden ja portfolion juurikin silkkinauhakirjonnasta. Kansio on varmaan tallessa jossain autotallin mappirivistössä. Koristelin muutamia tuotteita tällä tekniikalla yhdistäen siihen ristipistoja. Valmiit tuotteet ja silkkinauhat ovat yhä inspiraatiokaapissani odottamassa silkkinauhakirjonnan uudelleen nousua. Kiva, että muistutit tästäkin kirjontatekniikasta :) .
VastaaPoistaAjattelinkin, että tämä on tuttua sinulle ;). Jospa se tämäkin käsityö nousisi uuteen kukoistukseen taas. Ainakin joku uusi englanninkielinen kirja silkkinauhakirjotuista kukkasista modernilla twistillä on ilmestymässä lokakuussa. Pistin itselleni muistiin, kun vähän alkoi se kiinnostaa :). Kiitos sinulle!
PoistaTodella suloinen liivi! Ihailen kyllä sinun kekseliäitä yksityiskohtia ja uusien tekniikoiden kokeilua :)
VastaaPoistaTavallisen ompelun lisäksi on kiva näperrellä tällaista erilaistakin! Kiitos paljon mARa!
PoistaVoi että kun on kaunis liivi. Itselleni silkkinauhakirjonta on täytin uusi juttu. Kyllä saakin vaate kaunista, yksilöllistä ilmettä. Pitsipaita on juuri niin sopivan ihana liivin alle:)
VastaaPoistaNo olipa kiva kertoa siitä sinulle, vaikkakin pelkkä pintaraapaisu. Sillä saa kyllä kaunista ja romanttista jälkeä aikaiseksi! Kiitos <3
PoistaSuloista suloisempi liivi ja pikku malli:)
VastaaPoistaKiitoksia Tilkkureppu!
PoistaBeautiful work! The colors are gorgeous together, and the detail is exquisite. She must be delighted to have such a pretty vest to wear!
VastaaPoista-Bridget :)
Thank you Bridget!
PoistaHurjan suloinen liivi <3
VastaaPoistaKiitos Niina!
PoistaAwww, so pretty! I want to learn this technique too.
VastaaPoistahttp://xoxograndma.blogspot.com/