keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Laskoksia ja ruusuja - Pleats and roses



Olen terästäytynyt tässä omien vaatteiden ompelemisessa, kun pääsin viime viikolla niin hyvään alkuun niiden paitojen kanssa. Säät kun muuttuivat upean viikonlopun jälkeen taas vähän viileämmäksi, päätin ottaa työn alle tämän superihanan ja -pehmeän Eurokankaan villasekoiteneuloksen sekä ruusuisen palakankaan, joiden piti jo aiemmin talvella muuntautua mekoksi.

Suunnitelmat mallin suhteen pysyivät muuten samana, mutta ompelun edetessä päätinkin sitten jättää osat erillisiksi eli syntyikin hame ja paita eikä mekkoa. Täysvinoon vedostetut vaatteet ovat aina kiehtoneet minua kauneudellaan, mutta olen huono muotoilemaan mitään sovitusnuken päällä, varsinkaan kun nukkeni ei oikein vastaa omaa kokoa. Niinpä kaivelin vanhoja koulumonisteita esiin ja yritin kaavoittaa tuollaiset laskokset toiseen sivusaumaan niin, että vaatteeseen tulisi vähän vedostamisen henkeä.




Vaikka laskokset olisivat saaneet suuntautua enemmän ylöspäin, olen silti todella tyytyväinen puseroon. Ensi kerralla osaan olla viisaampi laskosten suhteen - nyt vaan nautin puseron pehmeydestä ja mukavuudesta! Neulos oli hieman läpikuultavaa, joten päädyin vuorittamaan etukappaleen charmeusilla. Puseron helmassa on samasta kankaasta leikattu leveä "resori", jolla puseron pituuttakin pystyy hieman säätelemään.

Hame oli nopea ompelus, sillä minulta löytyi pätkä mummon vanhaa patella-kuminauhaa, jonka laitoin vyötärölle. Myös hame on vuoritettu charmeusilla. Hame on niin kepeä, että siihen voisi jonkun topin ommella kesää varten. Muitakin ompeluita on tässä vielä itselle jossakin vaiheessa tulossa, ainakin kierrätyssortsit sekä juhlamekko alkukesän rippijuhliin. Sen toivottavasti saan työn alle jo heti ensi kuun alussa, kunhan saan mallin lopullisesti päätettyä! 


Pusero sopii hyvin rennompaankin tyyliin housujen ja tennarien pariksi. Toivottelen teille kaikille jo nyt näin viikon puolivälissä mukavat viikonloput! Paljon upeita arvontoja on nyt meneillään eri blogeissa, kurkatkaapa tuosta sivupalkista ja menkää osallistumaan, jos ette ole jo ehtineet!


I've been doing some selfish sewing this week too. After the sunny weekend the weather is quite cold again and I decided to sew a woolen blouse for me. I love clothes with different kind of pleats, they are so beautiful, aren't they? I had no pattern for this blouse and I guess that's why I've postponed sewing it so long. Then on Monday I just decided to give it a try!

The result isn't exactly what I was thinking but I'm still very pleased with it. Next time I'm wiser when making a pattern like this (I hope). Besides this knit is so soft that I just love it! The colour is also very easy to match with different outfits, although I would prefer red or mustard for instance. But this was the only colour Eurokangas had to offer this wool blend knit. 

The rosy skirt was a quick sew! I put the wide elastic to the waist and it was finished in a minute. The pattern is my own. Since the skirt is very light and suitable for summer, I think I need to sew a matching top or something.

Now I'm already wishing you all a nice weekend!


38 kommenttia:

  1. Aivan ihana paita! Ja monikäyttöinen. Kyllä välillä on hyvä täydentää omaa vaatekaappia myös. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heidi! Juu enemmänhän tytöillä on vaatteita kuin minulla, joten ihan kiva itsellekin jotain aina silloin tällöin tehdä :)

      Poista
  2. Nice! Those are both very nice pieces. The skirt is so light and flowy, and still comfortable with the elastic. I think the top looks really interesting too and the fabric sounds dreamy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you Angela for your lovely comment!

      Poista
  3. Kauniit luomukset ja pusero toimii niin hameen kuin housujenkin kanssa. Mukavaa torstaita sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon AnniK. Toimeliasta torstaita sinnekin :)

      Poista
  4. Tosi kivat molemmat. Olen ihastellut tuollaisia sivusaumastaan laskostettuja paitoja mutta minä tarvitsisin valmiit kaavat.. :) Hame on kivan kesäinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se valmiin kaavan uupuminen oli minullakin tässä selkeä hidaste :). Sainpa nyt kuitenkin tehtyä ja tuli hyvä mieli. Kiitos Raisa P!

      Poista
    2. Itseasiassa pari iltaa sitten etsiessäni peplum -topin kaavaa, löysin tällaisen mekko/peplumin kaavan, jossa nyt rypytykset ei ole aivan sivusaumassa, mutta melkein. Kaavat odottaa jo pöydällä..:D Tässäpä linkki jos kiinnostaa vilkaista:
      http://greenstylecreations.com/collections/womens-paterns (katie dress and peplum)
      Ja olet kyllä kauniita vaatteita taas ommellut. Pusero käy mainiosti kumpienkin hameen sekä housujen kanssa!

      Poista
    3. Kiva linkki, mukavan oloisia kaavoja, kiitos kun kerroit! Tiedätkö, mielessäni on ollut tuon tapainen paita rypytyksillä juuri niin että leikkaus menee vinottain miehustassa. Mulla on vanha trikoolakana odottamassa johon ajattelin testata, mutta nyt kun näin tuon niin uskallankin ehkä toteuttaa ilman testaamista. Tosin en tykkää ihan noin kireästä mallista, mutta ehkäpä se toimisi vähän löysemmässäkin paidassa :).

      Poista
  5. Pusero tosiaan sopii yhtä hyvin sekä hameen, että housujen pariksi. Pusero laskeutuu hienosti ja on ihanan kevyen näköinen. Hameen kangas on myös tosi kaunis ja voisin senkin kuvitella yhtä hyvin myös rennompaankin lookiin sopivaksi. Mukava nähdä taas näitä aikuistenkin vaatteita! Hyvää viikonloppua myös sinne teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeilinkin hameeseen vähän rennompaa lookia myös, mutten sitä enää tänne kuvaillut :). Kiitos paljon sinulle, iloa teidän päiväänne <3

      Poista
  6. todella kiva kokonaisuus, ja paidan laskokset ovat todella hienot!

    VastaaPoista
  7. Todella kauniita ja monikäyttöisiä vaatteita olet taas tehnyt. Kyllä se on ihanaa välillä tehdä jotain itselleenkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, itsekin kaipaa näin keväällä jotakin piristystä vaatekaappiin. Paita on nyt hyväksi havaittu kun vetelin sitä koko eilisen päällä, hyvin toimii :). Kiitos sinulle kommentista!

      Poista
  8. Oi miten kaunis asu<3. Niin romanttisen ihana. Alkoipa tehdä mieli vastaavantyylistä:-). Hame ja paita on niin monikäyttöinen, voi yhdistellä monella tavalla. Olet mainiosti onnistunut laskosten teossa. Paidan malli on ihastuttava!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hameesta tuli tosiaan melko romanttinen, löysin kankaan jo syksyllä ja ajattelin siitä huivia, mutta tuntui jotenkin talvea vasten liian vaalealta. Sitten kun tämä ihana neulos löytyi niin syntyi ajatus näiden yhdistämisestä :). Sulla on jo hyviä laskostusharjoituksia takana nuken kanssa niin varmasti tällaisenkin saisit onnistumaan, kiitos Kanneli!

      Poista
  9. Tuo paita kyllä näyttää ihanan pehmoiselta tänne ruudun toiselle puolelle asti:) Ja kaunis yksityiskohta nuo laskokset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tosiaan aivan erityisen ihanan pehmoista neulosta :). Kiitos Ilona!

      Poista
  10. I need to do some sewing for me too! you look great <3

    VastaaPoista
  11. Mukavan näköinen asukokonaisuus! Paita on juuri niitä vaatteita, joille tulee aina paljon käyttöä, kun voi yhdistellä niin moneen. Hame antaa ihanan lupauksen tulevista hellesäistä, keveää ja kesäistä. Minullakin on ihan tismalleen samanlaista patella-kuminauhaa mummon vanhaa, hauska yhteensattuma :D. Itseni ympäri ei vaan riitä, niin on jäänyt käyttämättä. Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3. Kyllä tuollaiset yksiväriset paidat ovat tosiaan vaatekaapin peruspilareita. En ollut ihan varma eka tuosta hameesta, että jos se näyttää liikaa verholta, mutta uskon että sekin tulee pidettyä varsinkin jos saan siihen jonkin punasävyisen paidan vielä tehtyä. Minä oon käyttänyt tuota patellaa barbin vaatteissa aina välillä, mutta nyt ei jäänyt sitä enää niihinkään projekteihin :).

      Poista
  12. Kiva puseron malli ! Voi vitsi tuota patellaa, oon unohtanut tuon ja miten kätevää se on/oli! Kaunis kangas hameessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kätevää se kyllä on :). Muistan kun olin lapsi niin äidillä oli paljon silloin noita patellahameita :). Kiitos Tarja!

      Poista
  13. Voi, miten nätit vaatteet! Nuo laskokset laskeutuvat niin kauniisti. Kerrassaan hyvännäköinen sinulla! Minulla tuollainen varmaan näyttäisi mammapaidalta, kun on tuota pulleutta tuossa vatsanseudulla. Ja tuo hame! Aivan ihana kesäinen hulmuhelma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Pikku Akka! Minäkin olen tykästynyt hameeseen nyt kovasti vaikkei se heti saanut hihkumaan riemusta :). Ja mitä tulee tuohon vatsan pulleuteen, niin kyllä se minunkin maha välillä on melkoisen pyöreä ;). Varsinkin jos on tullut paljon herkuteltua, kuten tänään! Toisaalta toivon, että nuo laskokset vähän peittäisi sitä, mutta en kyllä tiedä peittääkö ;)

      Poista
  14. Aivan ihana paita, niin kauniit laskokset ja kangas näyttää näin ruudunkin välityksellä pehmeältä. Hyvin sopii myös farkkujen kanssa. Ja tuo hame, kaunis kuosi siinä myös ja varmasti keveänä ihana kesähame.
    Minunkin pitäisi kovasti saada ommeltua itselleni jotain uutta, jotenkin vain jo suurien kaavojen piirtäminen tuntuu ylivoimaiselta ja tulee mieluummin valittua paininjalan alle joku söpö pikku tunika. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta tuo kaavojen piirtäminen, minullakin on aika pieni tuo ompeluhuone ja en viitsi yleensä keittiön pöydälle levittäytyä tavaroiden kanssa jos ei ole ihan pakko :). Kiitos paljon Manda kivasta kommentista!

      Poista
  15. Todella mukavan ja rennon näköinen paita. Laskokset tuo kivan yksityiskohdan paitaan ja sopii moneen menoon hameen tai housujen kanssa. Juuri minunnäköinen paita :) hameesta tulee ehdottomasti mieleen ihanat, lämpöiset kesäpäivät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nämä vaatteet ovat olleet tällä viikolla paljon käytössä :). Toivotaan, että lämpimät kelit tulisi pian niin tarkenisi ulkonakin olla jo hameessa :). Kiitos!

      Poista
  16. Kauniit laskokset ja ihanan kevyt, iloinen hame. Sopivat vieläpä hyvin yhteen.

    VastaaPoista
  17. Kaunis tuo neuloksesta valmistettu paita. laskokset näyttävät upeilta siinä. Ja totta, paidan ilme muuttuu valtavasti alaosan tyyliä vaihtammalla. Hameen (joka on ihanan kesäinen) kanssa pusero näyttää tyylikkäältä, farkkujen ja tennareiden kaverina puolestaan mukavan rennolta. Tällaisia puseroita minäkin tarvitsisin. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Oman näköinen! Tänään jo saatiin ihanaa lämpöä tänne, joten kesähame valmistui hyvään saumaan :). Yksiväriset simppelit puserot ovat käteviä pukeutumisen kannalta, tosin ehkä vähän tylsiä, mutta onneksi koruilla ja sellaisilla puseroihinkin saa sitten enemmän ilmettä :).

      Poista
  18. Kaunis asu, ihana tuo hamekangas.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Se saa minut hymyilemään :) Thank you for your comment.