sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

1920 - luvun tyyliin, osa 3 - 1920's style, part 3


 Takana on erittäin mukava viikonloppu.
- Eilen sain viettää mukavan päivän Kannelin seurassa jutellen ja vähän ommellenkin
- Tänään piipahdin nopsaan Jyväskylässä Käsityömessuilla. Mukaan tarttui pari käsityökirjaa, vanhoja nappeja ja pitsejä, Hämeen Tekstiilituonnin kauniita puuvillakankaita ja pehmeää trikoota (ehkä menevät lahjaksi ulkomaille) Indie Fabrics:n osastolta


- lisäksi tänään on ollut mukava seurata pienten ja vähän isompienkin noitien ja pupujen virpomistouhuja :)

Palataanpa vielä hetkeksi 1920-luvun tunnelmiin, sillä tässä tulee vielä kuvat vanhimman tyttären juhlatyylistä ja vilahtaapa näissä kuvissa tämän perheen isäkin (ryppyisessä ja hieman naftissa) liituraitaliivissänsä rusetti kaulassa. Miehen perheessä on vanhojen autojen keräilyharrastus ja kuvissa näkyykin appiukon omistama vuoden 1929 Dodge. Auto toimi aikoinaan meidänkin hääautonamme, olihan siellä melkoisen upeaa istua kyydissä :).


Vanhimman tytön juhlatyyli jäljitteli oman mekkoni mallia. Minusta on kiva, että perheen naisilla ja miehillä on jotakin samankaltaisuutta juhlatyylissään. Varsinkin, jos kaikki asut tekee alusta alkaen, ne on helpompi mätsätä sopimaan yhteen. Meillä naisilla yhteisen tyylin muodostivat hiuskoristeiden lisäksi mekkojen suorahko malli holkkihihoineen ja väreinä pääasiassa mustan, vaaleanpunaisen ja beigen sävyt. Perheen miehet taas juhlivat harmaan sävyissä ja samanlaisissa liituraitaliiveissä (muut 20-luvun postaukset löytyy täällä ja täällä). 


Tytön mekon kaava on tehty tällä periaatteella ja siihen on vain lisätty hieman kellotettu helmakappale. Pitsikangas aikoinaan Virosta ostettu ja vuori on EK:n charmeusia. 
Miehen liivikankaat EK:sta ja kaava hääliivistä kopsattu.

Toivottavasti muillakin on ollut oikein mukava viikonloppu! Hirveästi kiitoksia kaikille edelliseen postaukseen ihania kommentteja jättäneille, olen niitä täällä lukenut hymy huulilla <3.


Here comes the last 1920's style blog post. Today I'm going to show you what my husband and our oldest daughter wore in the 20's style wedding.

Like the other dresses (here and here) I made, the overall look of this dress is pretty straight and loose. I thought the colour of this bit stretchy lace was perfect for a 1920's style event since black and beige were used a lot at that time. The pattern is very simple, I made another dress like this a year ago but without the bell skirt -part. 

For my husband I made a pinstripe vest, it turned out a bit too small and it's so wrinkled in the pictures, sorry about that! I used his old vest to draw the pattern and I have to say it's not my favorite way to make patterns. If you can rip the seams it's okay but otherwise I find it quite tricky. 

My father-in-law owns the Dodge (from 1929) in the pictures. He likes to collect old cars :). 

I had such a nice weekend by the way. Yesterday I got to meet my blogging friend and it was so much fun! Today I went to a Handicraft fair in Jyväskylä and I found some nice things to buy, like old lace and buttons and beautiful fabrics from Hämeen tekstiilituonti and some soft and cute knits from Indie Fabrics - Finland.

Thank you all who left me lovely comments to my previous blog post<3. And welcome all new international followers! Have a nice Palm Sunday!

49 kommenttia:

  1. Upea mekko ja niin hurmaava vanha auto. Messuilta olet löytänyt mielenkiintoisia ostoksia. Ihanaa viikonalkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Messut kuuluu lähes aina mun kevättraditioon. Mukavaa viikkoa sinullekin!

      Poista
  2. Voi että miten ihana postaus! Kaikki sopii niin täydellisesti yhteen teeman mukaisesti. Ja kaunis mekko ennenkaikkea:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tytär ei suunnitteluvaiheessa ollut yhtään innostunut 20- l mekkomalleista. Mekkoa ommellessa sanoi että siirtää mustan satiininauhan häiden jälkeen vyötärölle :). On se nyt kuitenkin saanut paikallaan olla ja mekkoa on pidetty täällä kotonakin :). Kiitos!

      Poista
  3. Ihana mekko ja makee auto. Kivaa kun tapasitte Kannelin kanssa, blogiystävyys -JIHUU

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ja tosiaan jihuu, viime vuoden puolella jo alettiin miettiä tapaamista ja nyt kivasti se onnistui!

      Poista
  4. Ihana mekko ja vitsit miten upea auto! Mahtavia kuvia! On teidän perhe ollut melkoinen tyyliparaati.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsi mukavasta kommentista :)

      Poista
  5. Samaa minäkin tulin kommentoimaan, että olette kyllä perheenä olleet sellainen yhtenäinen ja upea ilmestys juhlissa. Ja se on suuri kunnianosoitus juhlan järjestäjälle, kun on haluttu panostaa kunnolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kiva huomata että noissa häissä kaikki vieraat olivat panostaneet kyllä hienosti asuihin. Se oli minullekin positiivinen yllätys, ehkä sitä voisi jopa itsekin joskus järjestää jotakin teemajuhlia! Kiitos!

      Poista
  6. Aivan ihastuttavia kaikki juhlavaatteet! Suuren työn olet tehnyt kyllä. Ja kivoja löytöjä messuilta. Tuohon pitsikirjaan on pakko palata vielä ja kiva nähdä mitä sinä siitä loihdit. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kivaa vaihtelua ommella tuollaisia ja ideoiden etsiminen oli mukavaa myös. Sinä olet vähän osasyyllinen tuohon kirjan ostoon, jos et olisi silloin sitä esitellyt en ehkä olisi siihen osannut tarttua ;). Kauniita malleja siinä kyllä on! Kiitos Heidi!

      Poista
  7. Niin tyylikäs mekko! Kangas on tosi kivan näköinen. Huikeaa, että teit asut koko porukalle! On siinä ollut tekemistä :) Upeita nämä kuvat ja tosi hieno auto!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään pitsistä myös tosi paljon. Se kauan odotti oikeaa projektia ja tuohon oli sitten juuri passeli:). Oli melkoinen selkäjumi näiden 20 luvun asujen jälkeen, tuli vähän hoppu niiden kanssa :D. Kiitos!

      Poista
  8. Mahtavat vaatteet ja mitä mainioimmat kuvat!

    VastaaPoista
  9. Ihana mekko! Ja hassua sanoa, mutta aika upea auto! :) Kiva viikonloppu sinulla takana! Mukavaa alkavaakin viikkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Mutta tuollaiset vanhat autot ovatkin aika upeita ja jotenkin minusta monet paljon sympaattisemman näköisiä kuin nämä nykypelit :). Oikein kivaa viikkoa sinnekin!

      Poista
  10. Upeat vaatteet! Hienoa, kun olette panostaneet teeman mukaan ja vielä itse olet vaatteet tehnyt koko poppoolle.
    Kivoja messulöytöjäkin on tarttunut matkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä teema oli sellainen mahdollinen ommeltava koko perheelle :). Kyllä messuilla on aina kiva piipahtaa eikä eilen iltapäivästä ollut enää mahdoton tungos, sai paremmin katseltuakin :). Kiitokset sinulle.

      Poista
  11. Ei voi kun taas ihastella! Upea ja samalla tyylikäs mekko. Ja nuo kuvat on aivan mahtavia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi kun ei ole (tietenkään) sellaista kuvaa missä oltais koko perhe yhdessä noissa vetimissä. Olisi ollut kiva muisto perhealbumiin! Kiitos Eerika!

      Poista
  12. Suuret kiitokset sinulle todella mukavasta päivästä :) Kuvat ovat hienoja, niin vaatetyylille sopiva kuvauspaikka. Juhlaompeluksesi ovat niin upeita ja onnistuneita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoten :). Nyt ehkä pidän juhlaompeluksissa ihan pienen tauon ja arkivaatetta ompelukoneen alle seuraavaksi! Kiitos Kanneli :).

      Poista
  13. Niin tyylikkään näköistä! Mustavalko kuvat sopii hyvin tähän postaukseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin sopi :). Kiitos Tarja!

      Poista
  14. Fantastic clothes and pictures! Love it all!

    VastaaPoista
  15. Te olette varmasti olleet yksi juhlien tyylikkäimmistä perheistä! Upea mekko, pidän kaikesta siinä. Kauniit kuvat, hienoa, kun on tuollainen auto kuvausrekvisiittana. Viikonloppusi kuulosti ihanalle! Kivoja löytöjä, innolla odotan, mitä kaikkea niistä keksit loihtia :). Hauskaa alkanutta viikkoa sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä ei ollut juurikaan lapsiperheitä, me taas kun ei oikein ikinä osata lähteä mihinkään ilman noita lapsia ;). Mutta hääväki oli kyllä yleensä ottaen tosi tyylikästä ja kaikki vieraat olivat selvästi panostaneet teemaan. Kyllä meillä oli mukava päivä Kannelin kanssa, sinustakin ja upeista ompelutaidoistasi vähän juteltiin myös ;). Kumihimo-kirjasta jo aloittelin tänään yhtä kokeilua, saa nähdä milloin valmistuu :). Kiitos sinulle Hanna Mi!

      Poista
  16. Olet suunnitellut ja ommellut mahtavat asut koko teidän perheelle. Tytön asussa pidän erityisesti tuosta helmaosassa olevasta rusetista, antaa ilmettä mekolle. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, kyllä tuollainen rusetti antaa helposti näköä mekkoon ja minä tykkään ruseteista paljon muutenkin ;). Kiitos Oman näköinen!

      Poista
  17. Aivan huikeat juhla-asut olet kyllä tehnyt koko perheelle! Täytyy tunnustaa että ihan häikäistyneenä ja huokaillen näitä olen selaillut ja edestakaisin katsellut. Kuvatkin aivan mahtavia. Olet kyllä ihan uskomaton ompelija. Ihana ompelupäiväkin teillä ollut. kiva!

    VastaaPoista
  18. Ihan mahtavat kuvat, joista välittyy upea juhlatunnelma. Onpa kaunis tuo mekon kangas, jotenkin eläväinen. Ja niin kaunis mekkomalli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jemmasin pitsiä juuri siksi pitempään, kun halusin käyttää sen johonkin spesiaaliin juttuun. Tähän mekkoon ja aikakauteen se oli minusta ihan kymppi materiaali :). Kiitos Pikku Akka!

      Poista
  19. Ihastuttava neitokainen mekkoineen! Sinä se hallitset ompelun jalon taidon. Mageet kuvatkin ja oven aukaisijakin peräti neitosella ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi mekko kuitenkin kelpasi neidolle vaikka mekon suunnittelu meinasi olla vähän hankalaa jo ;). Hyvin siinä juhlittiin ja ehdittiin tanssahdellakin vähäsen. Kiitos Arkinen!

      Poista
  20. Upea on ollut teidän perheen juhlakokonaisuus kaiken kaikkiaan. Tämäkin, niin kuin monetkin pukuhistorian suuntaukset ovat niin hauskoja. Ihanat nuo mustavalkoiset kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirjo! Minä tykkään kanssa pukuhistoriasta, hassusti muotoiltu lause, mutta tarkoitan siis sitä, että niistä saa niin mukavia ja piristäviä ideoita omiin tavallisiin ompeluihin :).

      Poista
  21. Upeaa panostusta tehdä koko perheelle teeman mukaiset asut! Olette kyllä olleet tosi tyylikkäinä juhlissa koko perhe :). Minulta on jäänyt monta postausta näkemättä, selailen niitä nyt jälkikäteen. Aivan ihanat varsinkin ne aiemman postauksen origamiruusut <3.
    Ps. Kiitos R:lle synttäripostista, se ilahdutti meidän nuorta neitiä :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Manda <3. Tuo hääasujuttu oli kiva projekti! Täällä juuri tänä iltana rustattiin teille kirje mutta saadaan vasta huomenna postiin joten taitaa tulla teille vasta pyhien jälkeen :)

      Poista
  22. so perfect for a 1920's look, and the car just made up for the perfect photo shot too.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Se saa minut hymyilemään :) Thank you for your comment.