perjantai 2. tammikuuta 2015

Villasukkia ja loom bandseja - Wool socks and loom bands



Vuosi on uusi ja täällä ollaan taas! Toivotan teille kaikille hyvää ja inspiroivaa vuotta 2015!

Käsityöt olivat normaalia pienemmässä roolissa joulun aikaan, sillä halusin rauhoittaa lasten loma-aikaa ja hyvää tekee itsellekin ottaa välillä vähän iisimmin. Rehellisyyden nimissä täytyy silti tunnustaa, että hirveästi tekisi mieli jo ommella, mutta ehkä pari päivää kiusaan itseäni vielä :). Meillä on ollut melkoisen kiva joululoma, ollaan huilattu kaikki paljon, nautittu televisiosta kotimaisista lasten elokuvista, herkuteltu (liikaa) ja pulkkamäkikeliäkin on riittänyt hyvin. Toivottavasti muillakin lomalaisilla on ollut aikaa rentoutua!


On täällä kuitenkin sukkapuikot heiluneet ja on kokeiltu ihan uuttakin juttua eli noiden hittirannerenksujen tekemistä. Niistä lisää vähän alempana, sillä aloitetaan villasukista.



Joulukuun alussa iski sukkien neulomisinnostus ja aloitin keskimmäiselle tytölle villasukat. Ohje on Novitan putkivillasukkien ohje (Talvi 2010), mutta päätin sitten kuitenkin tehdä näihin ihan kunnon kantapään. Lanka taitaa olla Nallelankaa, ihan omasta hyllystä bongattua. Nämä sain nyt joululomalla valmiiksi ja kivat tuli!


Vanhemmalle tytölle ex-tempore työnä pitsiset villasukat, näissä on kaksi uutta juttua minulle, eli ensinnäkin jo pitsineuleen tekeminen oli minulle uusi juttu sekä tuo selkeästi ohuemmasta langasta neulominen (Novitan Pikkusisko). Aloittelijalle sopiva pitsimalli löytyi täältä. Minun on vaikea hahmottaa, minkä verran lankaa tarvitaan milloinkin ja nämäkin sukat olisi varresta voinut tehdä hieman pidemmät. Sukista tuli muutenkin hivenen reilut, mutta ihan tyytyväinen voin kai silti olla näihin elämäni ensimmäisiin pitsisukkiin!



Sitten varoitus kaikille, jotka ovat aikeissa ostaa lapsilleen Loom Bands -renksuja. On erittäin koukuttavaa puuhaa myös aikuiselle :). Muistan alkusyksystä ihmetelleeni näitä keski-eurooppalaisissa blogeissa ja tulihan niitä syksyllä myyntiin esim. Sinelliin, josta mekin tyttöjen kanssa niitä katseltiin, mutta ei kuitenkaan ostettu. Joulupukki toi aloituspakkauksen vanhimmalle tytölle ja arvatkaa, ollaanko vähän innostuttu niistä! Keskimmäiseltäkin neidolta onnistuu simppelit mallit ja niinpä uusi satsi renksuja ja toinen alusta ja koukku haettiin jo heti joulupyhien jälkeen kaupasta.





Loom bands -koruja onkin syntynyt tasaiseen tahtiin loman aikana. Tytär on aika lailla pysytellyt samassa mallissa. Minä taas (ompelu)tapojeni mukaan olen tehnyt yksi/malli ja sitten jo etsinyt taas uuden mallin kokeiluun. You Tubesta löytyy ohjeita vaikka kuinka ja tämä kahden siskon pitämä Loom bands -sivusto on minusta myös kiva, sieltä löytyvien ohjeiden mukaan olen tehnyt suurimman osan omista kokeiluista. Pinterestiin en ole uskaltanut mennä edes vielä selailemaan näitä, kumilenkeistähän kun siis voi tehdä kaikkea muutakin kuin koruja. Yksi toive minulla kuitenkin olisi kumilenkkien suhteen ja se koskee värejä, toivon, että Suomessakin värivalikoima olisi muuta kuin vain kirkkaita tai neon-värejä. Hempeät sävyt olisi aika kivoja kevääksi, jos joku tietää suomalaisen kaupan, josta niitä saa, vinkatkaa ihmeessä!

Minulla olisi muutama lasten kanssa tehty joululahja ollut ehkä esiteltävänä tänne, mutta taidan ne jättää nyt toiseen kertaan. Haastebanneritkin sain kuin sainkin väännettyä, muutama harmaa hius taisi tulla niitä tehdessä, on kyllä kaikki opiskeluaikana opitut kuvankäsittelytaidot kadonneet taivaan tuuliin :). Mutta siis viikon päästä nähdään ekat kierrätysompelut haasteen tiimoilta - jännää! Oikein mukavaa perjantaita kaikille! Tulen vähän illemmalla kurkkaamaan teidän muiden tekemisiä :)




Hello and happy new year 2015 to you all!

We have had an enjoyable holiday, it's been good to take a break from hobbies and all that hurry and hustle that goes on normally. We have rested, read books, eaten too much yummy, watched movies, gone to toboggan slide, just enjoyed simple things and time at home.

I haven't been sewing for three weeks but I could do it right away! Still, I think I'm going to wait couple more days. But I did some knitting at Christmas, I finished the pink wool socks I had started earlier and made light pink lace socks. Yarns are from Novita, the lace pattern here, pink sock pattern from Novita (Winter/10), but a bit modified. I have never tried knitting lace so thumbs up for me, right :). The lace socks are not perfect but I'm proud I tried something new - and as you may remember, I really can't call myself a knitter.

What else we've been up to is Loom bands! It's been a hit here in Finland since autumn and Santa brought a Loom bands set for our oldest daughter. Gosh, I have to say, it's been very addictive for this mommy too :). I've searched for tutorials and made quite many bracelets :). I think this web site is pretty cute and nice so go check that out!

Many nice and interesting projects are ahead this January so I just can't wait to get started! See you soon!

31 kommenttia:

  1. Kauniita sukkia! Hienoa, että olet haastanut itseäsi uusien asioiden opettelussa ja onnistunut noin hienosti! Minäkin olen ottanut tavoitteekseni opetella jotain uusia juttuja tänä vuonna :) Näyttää tosi kivalta nuo korut! Voin kuvitella, että on hauskaa puuhaa. Törmään itse näihin vasta ekaa kertaa. Oikein inspiroivaa ja iloista kässävuotta 2015 sinulle! Innolla odotan, mitä tuleman pitää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle neuletaituri :) Tekin varmaan tykkäisitte värkkäillä näillä kumilenkeillä, ei sitä ymmärräkään, kuinka kivaa se on vasta kun kokeilee ;) Kovasti olisi jo kässäsuunnitelmia tammi-helmikuulle, mutta katotaan nyt, mitkä niistä toteutuu.

      Poista
  2. Molemmat sukat on kyllä niin kauniit! Minäkään en ole ennen moisiin renksuihin törmännyt. Noista tulee mieleen ala-asteajat, jolloin meidän koululla oli kova sana itse tehdyt lankakäsikorut. Ne tehtiin eriväristä langoista solmimalla ja niitä tehtiin vaikka millä kuvioinnilla ja väreillä. Mulla on vieläkin tallella jokunen koru ja nyt niistä tulee mieleen ihan intiaanikorut :D
    Ihanaa alkavaa vuotta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinäkin olet niin taitava neulomaan, että kiitos paljon! Minäkin tein nuorena paljon niitä "ystävyyskäsikoruja" ja itse asiassa yritin pari vuotta sitten tehdä niitä taas, mutten osannut kuin yhden :/. En oikein tiedä millä enkun kielisellä hakusanalla niitä pitäisi googlettaa, että löytäisi ohjeita. Ihanaa, kun sulla on niitä tallessa, mulla ei ainuttakaan!

      Poista
  3. Meilläkin tytär sai kaveriltaan noita renksuja ja ihan heti ei edes tiedetty mitä niistä tehdään, mutta kavereiden kautta tuli oppia :) Minä en ole vielä kokeillut tehdä niistä koruja. Olen vain ihastellut tyttösten tekosia.
    Ja sitten noihin sukkiin! Olet taitava niissäkin! Molemmat mallit on tosi kauniita ja näyttää kyllä melko vaikeilta toteuttaa ;) Milloinhan saisin otettua itseä niskasta kiinni ja neulottua sukat, jospa joskus :) Neulominen on oikeasti todella rentouttavaa ja mukavaa puuhaa, mutta ehkä tällä hetkellä muut jutut innostaa vaan enemmän.
    Mielenkiintoisia haastejuttuja on edessä. Itsellä on ajatuksia, mutta ei vielä toteutuksia asian suhteen. Jänskää siis edessä:)
    Oikein hyvää alkanutta uutta vuotta sinulle ja perheellesi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varo vaan jos kokeilet, minä tein eilenkin pari uutta :) Nämä sukat onnistuisi sinultakin, varsinkin nuo pinkit on tosi yksinkertaiset, niissä on vain tavallisia nurjia ja oikeita silmukoita! Nyt meillä on monen vuoden tauon jälkeen ihan oikeasti tarvetta villasukille, itsekin tarvisin yhdet tai kahdet. Mummoloilta ei tule enää sukkia niin ihan kiva itsekin tehdä niitä pitkästä aikaa. Minä sain tänään hankittua yhdet haastekankaat, toinen löytyykin kaapista valmiiksi, ensi viikolla ajattelin aloitella niitä :) Kiitos paljon Kanneli ja neuvoista myös, ei äsken ainakaan onnistunut se juttu vielä, joku häiriö :(

      Poista
  4. Hahaa! Sama renksuinnostus täälläkin tytöllä. Aika paljon Pinterestin kautta löydetty blogeja, joissa on noihin yksinkertaisia ja helppoja malleja.
    Kauniita sukkia olet neulonut. Minullakin on yhdet sukat työn alla. Saapa nähdä, valmistuuko näille pakkasille. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee! Kurkkasin Pinterestistä noita ja ilokseni huomasin, että englanninkielinen haku ainakin löytää paljon noita LoomLove sivun malleja. Sielläkin on neidillä sitten ranteet täynnä renksuja :) Toivottavasti saat sukat valmiiksi, nyt niille on käyttöä! Kiitos <3

      Poista
  5. Mukavaa uutta vuotta 2015 sinullekin! Onpa kauniita villasukkia. Itse tykkään neuloa sukat ohuista langoista vaikka työ edistyykin hitaammin. Ohuet villikset kun ovat jalassa mukavammat ja mahtuvat paremmin kengän sisäänkin. Noihin muovirenksuihin en olekaan aiemmin törmännyt. Mageita rannekoruja niistä onkin syntynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on muuten ihan totta, että tuo ohuempi lanka on kivempi kengässä, taidan itsellekin tässä talven mittaan toiset tehdä ohuesta ja toiset sitten ihan vaikka seiskaveikasta! Kiitos paljon AnniK!

      Poista
  6. ♥oi miten kivoja kaikki! Oikein Hyvää alkanutta Vuotta sinne!

    VastaaPoista
  7. Siis ensimmäiset pitsineuleet?? Ei uskoisi, niin on nätit!
    Minäkin odotan innolla haasteviikkoja - on kivaa nähdä mitä muut ovat saaneet aikaiseksi. Täällä alkaa olla jo valmista, olen hidas tekemään kun pitää pohtia ja mietiskellä koko ajan, niinpä aloittelin jo ajoissa. Edelleen päässä surisee :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On niissä pitsisukissa pari virhettä, mutta saivat jäädä :) En ole muutenkaan tainnut neuloa villasukkia 7-8 vuoteen, joten ajattelin olla armollinen itselle :) Wau, sinä olet siellä sitten valmiina odottamassa, että voi painaa "julkaise" - upeata! Minulla on mallit ja kankaat valmiina, kunhan pääsen työn ääreen eli maanantai-iltana tai huomen illalla :) Kiitos!

      Poista
  8. Todella kauniita sukkia olet neulonut!
    Hauskalta vaikuttavat nuo Loom Bandsit, hienoja koruja olette tehneet. En kyllä tosiaan uskalla noita ihan heti kokeilla, etten vaan jäisi koukkuun itsekin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kyllä loom bandsit on kivaa yhdessä tekemistä tyttöjen kanssa :) Poikakin innostui kokeileen, mutta innostus taisi jäädä kahteen :)

      Poista
  9. Meilläkin on renskuinnostus lähtenyt käyntiin. Lapset saivat Rainbow Loom paketit joululahjaksi ja nyt on tehty jo kasa koruja. Suomalaisia video-ohjeita löytyi Rainbow Loomin omilta kotisivuilta www.rainbowloomfinland.fi. On kyllä ihan mahtava juttu! Koukuttaa lapset ja aikuiset. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin, oikein kirjaimellisesti on koukussa ;)Taidettiinkin yksi malli käydä noilta sivuilta ihan alussa muuten katsomassa. Kiitos paljon Ullis, kun jätit kommenttia!

      Poista
  10. Suloisia sukkasia! :) Meillekin pukki toi tytöile paketit, joissa on renksuja ja koukku. Isompi on muutaman korun tehnyt, mutta kovin helposti se ei suju eikä siksi suurta innostusta ole vielä syntynyt. Pitäisi kai katsella kaupoista niitä alustoja, jos niillä olisi helpompaa ja saisi erilaisia malleja tehtyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Manda! Kannattaa ehkä hankkia se alusta (tosin haarukkaakin siinä voi joissain malleissa käyttää) ja sitten ne renksupussien sisällä tulevat koukut on aika surkeita, tosi hepposia ja taipuu. Kannattaa hankkia vähän tukevampi koukku tai jos on tarpeeksi pieni virkkuukoukku niin silläkin varmasti onnistuu :)

      Poista
  11. Kauniit sukat!
    Renksuihin tutustuin, kun lapseni saivat sellaiset serkkutytöltä. Vaikuttaa kivalta puuhalta :)

    VastaaPoista
  12. Loom bansit ovat todella koukuttavia, toin niitä espanjasta suomeen, kun ne eivät tänne vielä olleet rantautuneet, kesämajallani niitä kaikki väkerrettiin :D Sukkia, ihania. Täytyykin taas aloittaa sukkaprojekti...sillä kankaiden lisäksi olen myös lankahamsteri. Olen muuten aloittanutkin jo kierrätysmateriaalin käytön ja ihan hurahtanut farkkuihin. Olen siis haasteessa mukana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinähän osaat sitten tehdä vaikka minkälaisia juttuja niillä :) Oliskin kuva nähdä sun blogissa joskus tekemiäsi sukkia, minä en (onneksi) lankoja ihan hirveästi hamstraa, mutta välillä tulee osteltua. Pitäisi neuloa tai virkata enemmän niin sitten vois lankojakin ostaa enemmän. Minä kävinkin ihastelemassa niitä sinun kehyspussukoita, suloisia olivat, kiva kun olet kierrätyshengessä mukana!

      Poista
  13. Kauniita sukkia! Noista Loom bandseista en ole koskaan kuullutkaan, mutta kivoilta näyttää.. :) Mukavaa, inspiroivaa ja ompelurikasta uutta vuotta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Raisa P, nyt on jo niin paljon ompelu/käsityösuunnitelmia, että melkein pyörryttää :)

      Poista
  14. Kivoja sukkia! Pitsikuvio näyttää erittäin kauniilta. Loom bandseihin en ole ennen törmännytkään, mutta hauskalta näyttää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle. Ehkä nyt tämän pitsikokeilun jälkeen uskallan yrittää toisenkin kerran :) Taas tänään väänsin yhden rannekorun renksuilla, olen kohta pahemmin koukussa kuin tytöt ;)

      Poista
  15. Sinä olet kyllä sellainen kultasorminen nainen, liekö mitään mitä et oppisi tai jossa et onnistuisi ;)? Ensimmäiset pitsisukat, ja minä voisin löydä vetoa, että olet tehnyt näitä jo monet. Niin siistiä jälkeä. Ihanat värit näissä sukissa! Rannekorut vaikuttavat hauskoilta, voisi meidänkin poika innostua niitä tekemään, vai ovatko vaikeita vielä esikouluikäisille? Helmikoruja on aiemmin tehnyt ja virkkausta harjoitellut. Haasteita odotan innolla! Minulla kyllä jää uhkaa omat työt jäädä aika pieniksi ja vaatimattomiksi, mutta eiköhän niistäkin jotain kivaa vinkkiä irtoa muillekin. Kummallisen kiireinen vuodenvaihde :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sinua, sait hymyn huulille, kiitos! Jos käyt kattoon ne alkuperäiset sukat niin huomaa kuitenkin ehkä aloittelijan ja konkarin eron ;) Kyllä varmasti eskarilainen osaa noita joitakin rannekorumalleja tehdä, jos on kerta harjoitellut jo virkkaustakin - taitava poika siellä! Oletko sinäkin jo tehnyt ne haastetyöt? Minulla on joku kumma juttu aina näissä haasteissa, pitää jättää viime tippaan, että saa oikeanlaisen draivin päälle :) Huomenna kyllä tarkoitus aloitella.... Täälläkin ollut kaikenlaista touhua, synttärijuhlia paljon tässä, mutta eilen yhden nopean jutun ompelin, kun en enää millään malttanut odottaa :)

      Poista
    2. Kiitos, pitää testata yksi setti pojan kanssa, sitten näkee osaisiko vielä. En ole tosiaankaan tehnyt yhtään ommelta vielä :D Viime tippa täälläkin, ja sillä en varmaan ehdi mitään ihmeitä tekemään. Itseasiassa ei ole tällä kertaa mitään kuningasajatusta tullut vielä. Aika kiire taitaa tulla ;).

      Poista

Kiitos kommentistasi. Se saa minut hymyilemään :) Thank you for your comment.