sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Hyvää Joulua - Merry Christmas


 
On aika kiittää teitä ihania;

tuttuja ja tuntemattomia,
lukijoita ja satunnaisia vierailijoita, 
kurkkijoita,
kommentoijia ja terveiset kasvotusten sanojia

tästä mahtavasta blogivuodesta!

Pieni blogini sai paljon uusia lukijoita tänä vuonna, kiitos teille kaikille siitä ihanasta palautteesta, jota olen teiltä saanut tasaisesti kaikkiin postauksiin <3. Käsityöt ja blogin pitäminen on minulle suuri ilo ja odotan jo innolla uutta, tulevaa blogivuotta ja kaikkea sitä, mitä kivaa ja kutkuttavaa se ompelun ja käsityön saralla tuokaan! Tuleva vuosi alkaa ainakin mielenkiintoisten haastepostausten merkeissä ja ihanaa nähdä, mitä te toiset osallistujat haasteiden tiimoilta saatte luotua :).

Nyt on kuitenkin aika hiljentyä joulun viettoon ja niinpä toivotan teille kaikille kaunista ja tunnelmallista joulua sekä mahtavaa tulevaa vuotta 2015. Ensi vuonna nähdään!

Krista

Pojan jouluhousut Ottobren kaavalla (6/12), hieman kiiltäväpintainen puuvilla-elastaani Eurokankaasta. Oma jouluhameeni on kierrätetty miehen siskon silkkimekosta. Mekko on katkaistu vyötärön kohdalta ja vyötärö on huoliteltu satiinivinonauhalla, tämän nopeammin ei jouluhame voi valmistua :). Trousers for my son: pattern Ottobre 6/12, fabric Eurokangas. My silk skirt: recycled from an old silk dress that my sister-in-law gave to me

Pojan kaulahuivi omalla mallilla, lanka 100 % merino villa (Cascade Yarns), lanka Titityystä, hapsut Novitan Frilla-langasta. Scarf for my son, made of 100 % merino wool.

Hello you all!

My little sewing blog has gained many new followers this year, also outside Finland and I want to thank you all readers and visitors for your nice comments. I love to sew and I enjoy blogging so I'm very much looking forward to the coming sewing year and all the nice projects that it will bring to me.

Now it's time to enjoy the Christmas time so I want to wish you all a Merry Christmas! See you in January 2015!

Love,
Krista

32 kommenttia:

  1. Kauniita joulunpunaisia juhlavaatteita! Ja ihanan pehmoinen kaulaliina. Kiitos sinulle aina yhtä ilahduttavasta ja inspiroivasta blogista! Ihanaa joulua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle, on ollut mahtavaa tutustua, vaikka se onkin vain näin ruudun välityksellä! Ja se on aina visuaalinen nautinto kun sinun blogissasi vierailee. Oikein hyvää joulua teidän koko perheelle <3

      Poista
  2. Kiitos sinulle kaikesta! Innolla jään odottamaan mitä ensi vuonna keksitkään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos<3. Teillä on myös niin monipuolinen blogi, että sitä seuraan kovin mielelläni! Mukavaa ja rauhaisaa joulua!

      Poista
  3. Kauniita vaatteita taas! Kyllä sie olet tuottelias. Oli tosi mukava tavata kesällä :) Hyvää joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Minun on vaikea vain istua ja olla :). Tosi mukavaa, kun tulit juttelemaan silloin kesällä, oli tosi kiva nähdä! Hyvää joulua!

      Poista
  4. Ihania joulun punaisia vaatteita! Blogiasi on mukava seurata. Hyvää joulua myös sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vain, jouluna täytyy olla jotakin punaista, ainakin aattona :). Sinun blogisi oli hyvä löytö tälle vuodelle, sinulla on oma tyyli ja pidän siitä! Iloista joulua!

      Poista
  5. Ihanaa ja rauhallista joulua myös teidän koko perheelle! Postauksiasi on aina kiinnostava lukea, kiitos siis mielenkiintoisista hetkistä blogisi parissa. Jään innolla odottamaan ensi vuotta ja mitä silloin keksitkään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Teillä on ihana, erityinen joulu edessä pienokaisen kanssa, nauttikaa <3. Vauvan tuoksuista joulua :)

      Poista
  6. Kiitoksia itsellesi ihanasta blogista!! Täällä on niin mukava käydä aina kurkkimassa mitä kaikkea kivaa olet taas saanut aikaiseksi :) Hyvää ja rauhallista joulua myös teidän väelle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samat sanat sinulle, blogisi on niin ihanan seesteinen ja rauhallisuutta huokuva, mutta silti huumoria sisältävä! Teidän koko sakille toivotan oikein hyvää joulua!

      Poista
  7. Kiitos itsellesi, inspiraation lähteesi on ehtymätön! Ensi vuonna "nähdään" haasteiden merkeissä :)
    Rauhaisaa Joulunaikaa,

    Raisa alias Hienotar

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, mahtavaa nähdä, mitä olet sitten tehnyt! Oikein tunnelmallista joulua sinulle ja kiitos kaikista mukavista kommenteista, joita olen sinulta saanut!

      Poista
  8. Onneksi olen aikoinaan eksynyt ja löytänyt upean blogisi! Mukavaa Joulua ja onnellista Uutta Vuotta 2015 koko perheelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä olet itsekin todella monipuolinen tekijä, minulla olisi paljon opittavaa sinulta :). Kiitos paljon ja hyvää joulua ja uutta vuotta!

      Poista
  9. Ihanaa joulun aikaa Sinulle ja Perheellesi! Ensi vuonna tavataan taas blogeissamme. Minulla vielä aukeaa kaksi kalenterin luukkua ja minä jään sitten blogilomalle. Sen verran lupaan tammikuussa postailla, että ainakin sen haastejutun. Muuten taitaa tammikuussa olla aika hiljaista, kun palaan töihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin ja mukavaa töihin paluuta sinulle! Toivottavasti löydät jatkossa aina välillä pienen hetken käsitöille, sillä blogiisi on aina mielenkiintoista tulla katsomaan mitä olet runoillut käsityöteeman mukaisesti!

      Poista
  10. On mukavaa seurata upeita käsitöitäsi blogissa.
    Rauhaisaa joulun aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Me toivottavasti tutustumme blogien parissa ensi vuonna enemmän, kiva kuulla,että pidät käsitöistäni :) Hyvää joulua!

      Poista
  11. Kauniita jouluvaatteita olet tehnyt :-) . Onneksi blogisi on olemassa. Tänne on niin ihana tulla inspiritumaan ja ihastelemaan. Erittäin ihanaa joulun aikaa sinulle ja teidän perheelle <3. Palataan asian ensi vuonna :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, sinä ja blogisi on muodostunut minulle myös tosi tärkeäksi. Toivottavasti löydät tulevana vuonna aikaa ompeluille ja toivottavasti saamme järkättyä sen yhden jutun keväämmällä :) Ihanaa joulua ja uutta vuotta!

      Poista
  12. Ihania jouluvaatteita olet saanut aikaiseksi, kaulaliina on ihanan pehmoisen näköinen! Oikein mukavaa ja rauhallista joulun aikaa teidän perheeseen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, se huivi onkin aivan kuin pumpulia! Rauhallista joulua teille myös, ihan pian se on :)

      Poista
  13. Hienot joulunpunaiset vaatteet! Blogissasi on aina kiva käydä katsomassa mitä uutta olet keksinyt. Tosi hienoja juttuja olet tehnyt. Haasteita odotellessa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heidi ja ihana kuulla, olet itsekin niin taitava erityisesti niiden voimistelupukujen kanssa. Odotan innokkaasti haastepostaustasi!

      Poista
  14. Kaunis hame! Housut ja huivi ovat upeat myös. Tykkään paljon pojilla noista punaisista housuista. Kiitokset sinulle, niin monet inspiraatiot ja mielenkiintoisen haasteen olet minulle antanut. Täällä on niin upeita juttuja, että mielellään palaa monta kertaa katselemaan vinkkejä. Rauhaisaa joulun aikaa ja onnea tulevalle vuodelle sinulle perheinesi <3! Mielenkiintoinen aloitus tulossa ensi vuonna, sitä innolla odotellassa :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sinä Hanna olit myös yksi tämän vuoden tähtihetkistä, pidän blogistasi ja sinusta :) Lisäksi kommenttisi saavat aina hymyn huulille. Tiedän, että sinulta on tulossa taas jotakin järisyttävää ensi vuoden haasteisiin, joten todellakin niitä odotellessa :) Rauhallista joulua ja hyvää uutta vuotta!

      Poista
  15. Sinä se olet niin tavattoman ahkera ja taitava ompelija, tekijä ja näpertäjä! Ihanaa joulunaikaa koko perheellesi. Innolla odotan tulevaa vuotta ja oivalluksiasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihanasta kommentista :). Joulu meni jo, mutta oikein hyvää tulevaa vuotta sinulle ja perheellesi!

      Poista
  16. Vähän myöhässä tulee ehkä toivotukset, mutta oiken hyvää joulua ja onnellista uuttavuotta myös sine! Ilo aina lueskella kirjoituksiasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos noin mieltä lämmittävästä kommentista :). Hyvää tätä vuotta myöskin sinulle!

      Poista

Kiitos kommentistasi. Se saa minut hymyilemään :) Thank you for your comment.