torstai 23. lokakuuta 2014

Kierrätettyä villaa ja raitaa - Recycle of the month: Stripes and wool


Vihdoinkin pääsen näyttämään teille tämän kuukauden kierrätysasun ja täytyy sanoa, että itse tykkään tästä kyllä kovasti. Kierrätin tämän kuukauden kokonaisuuteen kaksi lempparijuttua eli miehen vanhan lyhythihaisen kauluspaidan sekä oman vanhan villaisen neuletakkini.  

Erityisesti minua viehättää tämä miehen kauluspaidasta tehty raitapaita/tunika. Tyylillisesti siinä on ehkä hieman taas tuollaista vanhan ajan herkkää nostalgiaa ja voi pojat, että se on mun mieleen :). Jos meillä olisi pieni enkelikiharainen poika, voisin kuvitella pitäväni tällaista paitaa röyhelöineen kaikkineen myös pojalla :).



Kauluspaidan napituksen hyödynsin paidan takakappaleelle. Hihoissa kulkee sauma pystysuoraan keskellä, sillä muuten en olisi saanut pitkiä hihoja. Idean tuohon röyhelönapitusjuttuun sain jo kesällä, tosin se muokkautui nyt hieman erilaiseksi, mitä ideavihkossa oli. Se on siis vain tuollainen kaksinkertainen kaitale röyhelökoristuksilla, ja kaitale on sitten ommeltu kaarrokesaumaan. Alla oleva kaarroke on keskiedestä auki, joten paidan saisi siis menemään tämän "luukun" kautta hyvin päälle ilman noita takakappaleella olevia napituksiakin. Halusin kuitenkin nyt hyödyntää tuon miehen paidassa olevan napituslistan takakappaleelle koristukseksi. Paita tuntui kaipaavan vielä muuta lisäkoristusta, joten päätin laittaa taskun etukappaleelle sekä hihoihinkin vähän röyhelöitä. Minusta tästä tuli ihanan söpö paita meidän taaperoiselle, vaikka vaaleansininen väri ei tosiaankaan kuulu mun lempiväreihin.

Kaava on oma ja hopean väriset napit on ikivanhat, muistan, että ne on olleet mun samettijakussa, joka oli ihan niitä ensimmäisiä vaateompeluja itselle 90-luvun lopulla, kun artesaanikoulua kävin :).







Tällä tytöllä on hieman puutetta neuletakeista, joten ompelin myös vanhasta hyväkuntoisesta villatakista tytölle nutun. Oma vanha neuleeni oli vetoketjullinen ja purin sen ensimmäisenä pois. Takissa oli myös kaulukset, mutta halusin tytön takista mahdollisimman simppelin. Hihoihin käänsin neuleen nurjan puolen päälle, musta se sopii kivasti tähän malliin! Pääntien käänsin neulenauhan avulla, joka oli alkuperäisessä takissa vetoketjun suojanauhana. Nauhan reunan sekä hihansuut ja helman ompelin käsin, sillä en halunnut tähän mitään tikkauksia esille. Alkuperäisessä takissa oli tuollaiset solmimisnauhat kukkien kohdilla ja päädyin ne laittamaan tähänkin. Mietin myös, että olisin tehnyt napeille lenkit noista nauhoista, mutta nappivarastosta ei löytynyt mitään sopivia nappeja, joten tässä on nyt sitten vain tällainen kevyt nauhakiinnitys.

Kaava on oma tässäkin. Tein takista tarkoituksella hieman reilun, toiveena on, että se menisi ensi keväänä vielä vähän niin kuin ulkojakkuna.

(Kuvissa näkyvien nepparilegginssien kisutrikoo Kestovaippakaupasta, kaava oma) 

Kiitos vielä tuhannesti kaikista upeista kommenteistanne edelliseen postaukseen!! Taisi samalla tulla kommenttien ennätyskin, kun ei arvontoja lasketa mukaan :). Ja kiitos Piia ja Emmi <3. Täällä on mietintämyssy kovasti päässä, mitä kivaa palkinnosta keksin, ehdottomasti ne täytyy sitten blogatakin, eikös juu :)

Ihanaa viikonloppua! Palailen uusien juttujen kera ensi viikolla, sillä seuraavat päivät on kiirettä ja toimintaa! Saapahan ompelukoneetkin huilia pari päivää :).







When it comes to sewing and recycling my two favourite products are mens' shirts and woolen cardigans. Last week these same products got a new life and don't you think they look quite cute now?

My husband's old shirt turned into a nostalgic tunic with ruffles and "silver" buttons. I'm so pleased with it! I think this would look adorable on a curly haired baby boy as well, but unfortunately we don't have one :). I don't really like light blue, but I like this shirt so much that I don't mind the colour.

The red woolen cardigan is made of my old cardigan. I took the zipper and collar out in order to create a very simple look. For the sleeves I turned the reverse side out, I think it suits well. This woolen jacket is still a bit big but I'm hoping she can wear it next spring as a coat.

Both patterns are my own.

Hey, do you remember the previous blog post and the tunic with pleats? I actually won a prize from that challenge/competition I made it for! Thank you all for your nice comments concerning the pleated tunic. I also noticed I've got some new readers outside Finland, welcome!

I'll be back next week, the weekend will be full of action :)

36 kommenttia:

  1. Ihan älyttömän suloiset molemmat sekä paita että takki, tahtoisin itselleni molemmat, siis ihan aikuiskoossa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei nyt kun sanoit, mitenkä ei tullutkaan mieleen, että olishan sitä tosiaan voinut tuunata tuon takin itselle vähän simppelimmäksi :) Koko ajan vaan ajattelin, että tyttöselle teen siitä! No nyt se onkin jo myöhäistä ;) Kiitos Niina!

      Poista
  2. Hyvät ideat ja huippuhyvät toteutukset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen kyllä itsekin tyytyväinen näihin :)

      Poista
  3. Ai, että sinä saat kaikkea ihanaa aikaan! Molemmat vaatteet niin suloisia hepeneitä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hepeneitä on niin kiva tehdä ja saavat tuollaiset pienet näyttämään vieläkin ihanammalta :) Kiitos!

      Poista
  4. Onnistuneet tuunaukset taas kerran :) Raitapaita on erityisen hellyyttävä kaikkine rimpsuineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt lyökin pää ihan tyhjää seuraavan kierrätyksen suhteen :). Laatikkoa kun vähän kaivelee, niin eiköhän sieltä taas jotain inspiksen tynkää löydy seuraavan kuun juttuun :) Kiitos Eerika :)

      Poista
  5. Kauniit kierrätykset! Minä taas tykkään vaaleansinisestä ja siksipä tuo raitatunika onkin minusta niin ihana <3 Onnittelut vielä koululaisneidille ja kiitos kirjeestä, joka tuli tänään. Kyllä tuli kirjeestä iso ilo meidän neidille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle ei jostain syystä oikein nuo sinisen sävyt ihan hirveästi iske :). Kirjehän tuli nopsaan perille, hyvä juttu! Täälläkin on oltu ihan onnesta soikeina teidän kirjekamujen ylläriposteista, kiitos ja hali <3

      Poista
  6. Aivan ihania, erityisesti tuo tunika! Pitäisi varmaan kurkata mieheni vaatekaappiin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa juu kurkata, sieltä voi löytää vaikka millaisen inspiraation lähteen :) Kiitos!

      Poista
  7. Ihanat vaatteet! Erityisesti tuo raitapaidasta muokattu röyhelöpaita on suloinen. Edessä oleva luukku on kiva yksityiskohta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, alan kutsua sitä varmaan luukkupaidaksi :) Mietin jo, että jos löytäis jostain oikein leveätä brodyyripitsiä tuohon helmaan (Karnaluksista?), siitä tulis aika kiva mekko kesäksi. Kiitos Mandariinimania!

      Poista
  8. Suloinen asukokonaisuus! En kyllä osaa päättää kummasta pidän enemmän - molemmat ovat niin mun mieleen! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Raitapaita on ehkä vähän kesäinen, mutta se oli ihan pakko toteuttaa nyt, et ehkä usko, mutta jouduin nousemaan keskellä yötä ompeleen sitä, kun ei malttanut odottaa aamuun ;). Kiitos Oman näköinen!

      Poista
  9. Mitäpä tähän muuta voi sanoa kuin i h a n i a ♥ - taas kerran!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Manda <3. Ja kiitos teillekin ihanasta postista sekä kuvasta, täällä oli oikein hymyileväinen neiti postia avaamassa!

      Poista
  10. Aivan ihania ompeluksia taas! Vaaleansininen on oikein hurmaava! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Raisa P! Siinä on ehkä vähän jotain merimiestyyliäkin, vai nuo raidatko sen tekee... :)

      Poista
  11. Onkohan olemassakaan sellaista kangasta tai vanhaa vaatetta, josta sinä et saisi näin ihanaa lopputulosta? En usko, sillä jälleen kerran herttainen paita neuletakkeineen sulattaa sydämeni! Suloiset yksityiskohdat sopivat niin sievästi pienen ihanan tyttösen asuun. Ja onnea myös haasteen voitosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa taas niin ihana kommentti - kiitos Hanna! Mulla on vähän sellainen periaate, että kaikista kankaista voi saada nättiä aikaiseksi, tosin ne vähemmän nätit kankaat voi olla vähän haastavampia tapauksia :). Mutta jos siinä onnistuu, niin sittenhän se on tuplailo! Haasteessa voittamani kankaat saapuivat tänään, niistä täytyy nyt yrittää tehdä jotain erityisen kivaa, kovasti mietin jo vaihtoehtoja :)

      Poista
  12. Hei!

    Käyty sinua toinen päivä ja lisäsin sinut, mutta ei kommentoi ..

    Kaunis turkki, voit ommella hyvin! Rakastan ommella, tehdä vaatteita myös, pidän nyt lisää nukkeja Tilda.

    Rakastan blogisi! kiitos lisätä minut.

    Suudella Pri

    VastaaPoista
  13. Vau! Taas oot tehny aivan huippuja vaatteita yksityiskohtineen :)

    VastaaPoista
  14. Aivan huikeita juttuja. Toi raitapaita on aivan mielettömän kaunis!

    VastaaPoista
  15. Mielettömät tuunaukset! Uskomattoman hienoja yksityiskohtia tuossa paidassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piipertäjä pääsi taas vauhtiin ;). Kiitos Kirsi!

      Poista
  16. Ihan kuin uusia vaatteita (ja niinhän ne ovatkin!). Täydelliset tuunaukset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Nyt näistä uusista vanhoista vaatteista on jälleen paljon iloa!

      Poista
  17. Onneksi on blogi joka keskittyy joustamattomiin kankaisiinkin. Taattua Krista laatua,joka ei petä.Suloisista suloisin likka ja paita :)

    VastaaPoista
  18. Both the tunic and the cardi are awesome! I love the design of the tunic. While I am not a ruffly person, your tunic has just the right amount of rufles to make the tunic look so precious and girly :) Love the button closure - both practical and beautiful.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you Jenya, I like the tunic a lot too :)

      Poista

Kiitos kommentistasi. Se saa minut hymyilemään :) Thank you for your comment.