keskiviikko 6. elokuuta 2014

Valmiina kouluun - Ready to school


Näyttää mukavasti siltä, että koulun voisi ainakin säiden puolesta aloittaa mekolla :). Koulunalkajaismekko siis piti ommella. Totta puhuakseni tämä mekko on ollut to do - listalla keväästä saakka, mutta jostain kumman syystä muut työt menivät aina sen ohitse. Kun sitä taas kerran kyseltiin, että "milloin sinä äiti.....", niin eilen tämä äiti sai vihdoin aikaiseksi!

Ja nätti mekko siitä tulikin, vaikka kovin perinteinen kesämekon mallihan siinä on. Pidän kankaista kovasti ja aplikoitu pupu piristää helmassa. Pitäisiköhän pupulle kuitenkin viikset vielä kirjoa?



Puuvillakankaat sekä koristenauha ovat ulkomailta ja kaava on oma. Sivuun laitoin vielä piilovetoketjun. Kaarsin kädentiet riittävän alas, jolloin alle mahtuu hyvin pitkähihainen paita. Meillä ainakin mekot ovat käytössä ympäri vuoden, talvisinkin pitkähihaisten tai neuletakkien kanssa ja varsinaisia pitkähihaisia mekkoja on hyvin vähän. Tänä syksynä ajattelin sellaisiakin kyllä ommella enemmän :).

Kesälomat vetelevät viimeisiään ja vähän tätä äitiä kauhistuttaa, kuinka se arki taas lähtee rullaamaan. Täällä, niin kuin monessa muussakin paikassa koululaiset käyvät koulua parakeissa/viipalekoulussa, varsinaisen koulun ollessa remontissa. Nyt pitää aamuisin saada kaksi koululaista ajoissa matkaan ja kerholainenkin sitten ajallaan jossain vaiheessa omaan kerhoonsa, kun se alkaa. Kiireettömät kesäaamut ovat siis auttamatta ohitse ja täysi tohina pian päällä. Minulla on vielä hoitovapaata jäljellä, joten ei tarvitse (onneksi) itseäkin samassa tohinassa saada tiettyyn kellonaikaan johonkin :). Nostan kyllä hattua kaikille sellaisille, jotka noista koulu-, päiväkoti- ja töihinmeno-rumbasta aamuisin selviävät kunnialla ja ilman jatkuvaa hoputtamista :). Minulla on kyllä siinä kehittymistä, varsinkin kun en ole noita aamuvirkuimpia ihmisiä itsekään.



Katsotaan, milloin sitä pääsee syysasuja postaamaan :). Nautin kyllä tästä lämmöstä, joten mua ei haittaa yhtään, vaikka lappuhaalarit, legginssit, collegetakit sun muut syysvaatteet saavat tuolla odotellakin kuvaamista ja tänne pääsyään ;). Mukavaa viikkoa kaikille!


School starts on Friday and the weather is still warm and sunny so I decided to make a new dress for my daughter. Actually this dress has been on my to do-list since spring but something else always came up! This week my daughter asked for it again so I finally made it.

I like the result a lot although it's very traditional summer dress. I love the cotton fabrics (Jo Ann). The pattern, which is my own, is so girly and sweet. But what do you think about the bunny, should (s)he get whiskers?

25 kommenttia:

  1. Ihana mekko siellä! Koulun saa tosiaan aloittaa varmasti näin lämpimässä asussa, ihanaa :) Tsemppiä arjen aloitukseen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ei tässä oikein tajua vielä itsekään, että loma on loppumaisillaan ihan just :) Helteet taitavat pään saada vähän pyörälle :)

      Poista
  2. Kaunis perinteinen kesämekko, voishan ne viikset korostaa kanimaisuutta. Luulen että harvassa perheessä aamut menee rauhallisesti / sujuvasti, varsinkaan jos itsekin on aamu-uninen. (Pitäis varmaan jaksaa nousta tunti ennen lapsia, huoh. En jaksais enää sitä rumbaa) Hyviä koulunalottajaisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Niinhän se taitaa olla, että aamut ovat enemmän tai vähemmän tohinaa kaikissa lapsiperheissä :). Katsotaan nyt, kuinka aikasin tämä rouva saa itsensä kammettua ylös sängystä ;)

      Poista
  3. Ihana koulunaloitusmekko! Kirjoitit, että teillä tytöt käyttää mekkoja talvellakin. Minun tyttö ei tykkää talvella pitkistä mekoista kouluvaatteena, koska ne ovat hankalia toppavaatteiden kanssa. Millaista toppavaatetta teidän tytöt käyttävät mekon kanssa vai ottavatko he mekon pois esim. koulussa ulkoilun ajaksi? Kotioloissa tyttö tykkää käyttää mekkoa, kun sen voi ottaa pois, sitten kun lähtee ulos - talvella siis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei meilläkään ihan näin pitkiä mekkoja toppavaatteiden kanssa pidetä, mutta sellaisia polvipituisia hyvinkin, jotka ovat ohutta kangasta tai ohutta trikoota, niin eivät aiheuta liian isoja muhkuroita toppahousujen alle :) Kotona sisällä talvisin on kyllä pitkätkin mekot käytössä. Saa nyt nähdä millaiseksi tytön puvusto muotoutuu, kun koulu alkaa. Tunikat tietysti olisivat kätevämpiä talvipukeutumisenkin kannalta, mutta vielä ainakaan tyttö itse ei ole nähnyt ongelmaa, etteikö voisi kouluun mekkoa laittaa. Minä olen puhunut noista tunikoista ja aina tulee vastaus, että kyllähän koulussa voi mekkojakin käyttää :). Ajattelin kuitenkin ommella muutamia lyhyempiä ja kapeampia tunikamekkosia syksyksi, sittenhän sen näkee, mitä vaatteita eniten tulee koulussa käytettyä :). Ja hameetkin oli paljon käytössä ainakin eskarissa, kun ovat käteviä pukemisen ja riisumisen kannalta. Kesällä hameet onkin sitten jääneet melkein käyttämättä, kun mekkoja ovat tytöt vain pitäneet. Kiitos Pikku Akka :)

      Poista
    2. Tunikat on meidän tytön ehdottomia suosikkeja olleet kylmänä aikana. Niiden kans on niin kiva vetäistä kivat leggarit ja sujahtavan niin mukavasti haalarin tai tuulipuvun alle. :)

      Poista
  4. Mekko on sievä, kivasti yhdistetty noita eri kuosisia kankaita. Ruudut menevät niin hauskasti vinokkain, paljon mielenkiintoisempaa katseltavaa näin kuin suorassa. Minusta pupu taas ei kaipaa viiksiä, mutta makuja on yhtä montaa kuin silmäparia katsomassa :). Varmasti koulu alkaa mukavasti, kun on uusi ihana mekko. Aamuihin en osaa mitään pätevää vinkkiä antaa, meillä niitä lähtöaamuja on viikossa vain muutama ja lapsiakin on vain yksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo ruudut olivatkin kankaassa jo valmiiksi vinossa niin ei tarvinnut vinoon langansuuntaan laittaa, siksi varmaan ihastuinkin kankaaseen. Kaipa ne arkiaamut lähtevät rullaamaan, kun on pakko! Täytyisi itsekin malttaa mennä vähän aikaisemmin nukkumaan :) Kiitos Hanna Mi!

      Poista
  5. Kaunis tuli mekosta! Tykkään kovasti mekon väreistä ja kuoseista ja pupukin on oikein ihana :) Tsemppiä teille arjen alkamiseen. Meillä sitä on harjoiteltu jo tämä viikko. Työnjako menee meillä tosin useimmiten niin, että mies aamulla vie lapset ja minä iltapäivällä haen, joten olen päässyt kai aika vähällä :) Onneksi kesäilmat kuitenkin vielä jatkuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pizzicato. Tykkään kans paljon tuon vihreän kankaan kuvioinnista. Mukavaa, kun pystytte jakamaan noita lasten vientejä ja hakuja, meilläkin mies aina on hoitanut nuo eskarilaiset eskariin, nyt ei eskarilaisia muutamaan vuoteen ole. Kyllä se tästä, kun pääsee oikean asenteeseen, nyt on kelit niin mahtavat, ettei oikein tahdo vaan tajuta, että loma on loppumassa ;)

      Poista
  6. Raikas koulunalottajaismekko! Tsemiä teille arjen aloitukseen! Ite täällä vielä huokailen helpotuksesta kun saadaan viettää vielä yksi rauhallisten (ai, rauhallisten?) aamujen vuosi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niistä aamuista kannattaa kyllä nauttia, kun ei ole pakko lähteä minnekään (vaikka muuta tohinaa onkin)! Kyllä niitä toisenlaisia aamuja sitten riittää myöhemminkin. Kiitos Eerika :)

      Poista
  7. Söpön herttainen mekko, ihanista sävyistä. Tuolla kyllä on mukava aloittaa koulunkäynti ja vielä kun ilmatkin ovat niin lämpimiä. Tytöillä on niin ihana kun voi hyödyntää kauniita kesävaatteita myös talvellakin. Meillä koululaiset aloittavat ensi viikon alusta. Toivottavasti rytmi alkaa sujumaan vaivattomasti :) Tsemppiä teillekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Te saatte tämän viikon "huilia" vielä kokonaan. Täällä jänskätään luokkajakoja, mutta pianhan ne selviää :) Onneksi ekaluokkalaisella on niin lyhyet koulupäivät, että näistä kauniista keleistä ehtii vielä nauttimaan koulun jälkeenkin, kun näitä nyt vielä on vissiin tulossa. Mukavia viimeisiä lomapäiviä teidän perheelle :)

      Poista
  8. Ihanan raikas koulunaloitusmekko. :) Täällä suunnitellaan jo leggarien ja pitkähihaisten ompelua, vaikka vielä tekisi mieli jatkaa kesämekkolinjalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä täälläkin suunnitellaan, on leikattu ja osa valmiinakin, mutta ei millään pysty kyllä niitä tällaisilla helteillä kuvaamaan :) Joten paras pysytellä toistaiseksi tällä kesälinjalla edelleen! Kiitos SaaraA!

      Poista
  9. Hieno ja pirteä mekko! Hyvin näyttää sopivan kiipeilyyn ja leikkimiseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Juu, helmat ei ole ainakaan meidän tytöille olleet esteenä kiipeilyyn tai mihinkään muuhunkaan ;) Leveät helmathan on itse asiassa aika kätevät paitsi pyöräillessä ne voi tietysti mennä pinnojen väliin, mutta muuten :)

      Poista
  10. Kaunis mekko, niin raikas. Kyllä sillä kelpaa koulu aloittaa. Meilläkin tytöt mieluiten pukisivat vain mekkoja (vanhempi myös hameita), oli kesä tai talvi. :) Eipä ne aamut tahdo ilman hoputusta täälläkään sujua, mutta ensi viikolla olisi taas arkirumba saatava pyörimään ja tämä ihana kiireettömyys jää taakse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :). Ihmeen hyvin selvittiin tästä ekasta aamusta, ilman kiirettä. Jospa se tästä! Kiitos postista, kirjepaperi sai täällä kovin vuolaat ihailut :)

      Poista
  11. Mekko on todella nätti. Kadehdin äitejä joilla on tyttöjä :) Mulla on kaks poikaa, ja liian harvoin pääsen jollekulle tekeen mekkoa. Ihanat värit, mieleeni tuli sana HERKKÄ kun katsoin tätä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä mihin minäkin tuon mekkoinnostuksen purkaisin, jos ei omia tyttöjä olisi. Itse ainakin osaa niihin keksiä kaikkea extraa helpommin kuin poikien vaatteisiin. Ehkä niitä sitten ompelisi itselle kahta kauheammin :). Kiitos Mia kommentista!

      Poista

Kiitos kommentistasi. Se saa minut hymyilemään :) Thank you for your comment.