keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Tuiki tuiki tähtönen - Twinkle twinkle little star

Onpa ollut kiirettä ja huisketta! Jotain on saatu silti ommeltua. Meidän perheen tähtisilmälle ja sisarusten naurattajalle ompelin pellavasekoitemekon, jonka miehustassa tuikkivat erikokoiset hiuslaskoksista sikin sokin ommellut tähdet. Tämä on ollut kokeilulistalla jo jonkin aikaa ja aivan kuin tilauksesta StraightGrain  (<klik) -blogissa on meneillään laskostusaiheinen ompelukilpailu, jonne aion tämänkin sitten lähettää mukaan kisaamaan. Muutkin ehtii vielä kilpailuun mukaan, sillä kuvia voi lähettää 24.5 saakka, jonka jälkeen äänestys alkaa. Äänestys päättyy 26.5. Tarkemmat ohjeet niin kisasta kuin äänestyksestä löytyy StraightGrain-blogista. Käykäähän kurkkimassa siellä hienoja töitä, itsekin aion niin tehdä :)



  
Joku ehkä muistaa, kun vuoden alussa heitin vitsinä, että pitäisikö ottaa laskokset tämän vuoden teemaksi. Aika paljonhan tässä on sitten tullutkin laiteltua erilaisia laskoksia vaatteisiin. Tästäkin tunikamekosta niitä löytyy "tähtösten" lisäksi hihan pyöriöstä sekä tuosta etukappaleen leikkaussaumasta. Malli ja kaava tähän mekkoon on oma, pellavasekoite on Eurokankaasta ja ihanat 50-luvun puunapit Varikon kirppikseltä. Tykkään lopputuloksesta kyllä ihan mahdottomasti ja halkio nappeineen antaa mielestäni mekolle kivan lisäilmeen!

Kuka bongaa kuvista hienon ovistoppari-sormuksen ;) Onpa ne lapset kekseliäitä! Uusia lukijoita on tullut viime viikollakin lisää, lämpimästi tervetuloa, viimeistään kesän jälkeen täytyy ehdottomasti laittaa joku arvonta taas pystyyn teidän iloksenne (ja onhan se minunkin iloni).  Mukavaa loppuviikkoa kaikille, ensi postauksessa ollaankin sitten toivottavasti uikkaritunnelmissa!






This tunic dress is made for Improvisational Pleating Contest, hosted by StraightGrain. If you're interested there is still time to join in or at least go check out all the wonderful projects and find your favourite!

Our youngest always has sparkle in her eyes so I decided to make her a dress with "pintuck stars". The pattern for this dress is my own and linen /rayon fabric is from Eurokangas. The wooden buttons from the 1950's I found from thrift store. I think they are perfect for this dress!

57 kommenttia:

  1. Todella kaunis pellavamekko, olet kyllä luova noiden mallien ja laskosten kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne, se on mukava aina yrittää jotain uusia ideoita :)

      Poista
  2. Tämä mekko on kyllä ihan makuuni; väri niin kesäinen, ihanat hihat ja täydellinen helma <3 Hiuslaskostähdet antavat viimeisen silauksen lopputulokseen! On muuten hyvä idis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomen kesistä kun ei aina tiedä, niin hyvä tehdä muutama pitkähihainenkin mekko kylmempien ilmojen varalle. Joskus aina tulee tuollaisia kokeilu-ideoita, en muista enää miten nuo tähdetkin päähäni pälkähtivät :) Kiitos Eerika!

      Poista
  3. Mielettömän hieno! Täydellinen malli, väri ja yksityiskohdat! Aika kovia pitää muiden kisaajien olla, että tän päihittää! Mä tuun ainakin sun kannustustiimiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No wau, mikä kommentti, eihän tässä osaa vastatakaan mitään, kiitos :)

      Poista
  4. Todella kaunis! Ihana idea, taitava toteutus. Saat myös minun äänen.

    VastaaPoista
  5. Oih, ihana, mekossa on sellaista vanhan ajan henkeä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisi tulla ihan vahingossa tuo vanhan ajan henki siihen ;). Kiitos Erja!

      Poista
  6. Ihan täydellisen ihana mekko!! Kaikki aivan kohdallaan! Mekosta ja kuvista tulee jostain syystä mieleeni Astrid Lingrenin sadut - varsinkin Melukylän lapset :) Sormus on kyllä huippu! :) Vietiin tänään kirje postiin. Saatatte siis saada piakkoin postia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla että saan inspiraatiota noista vanhoista satukirjoista, meinaan noissa Tammen kultasissa kirjoissakin on joissain aivan ihania mekkomalleja päähenkilöillä ja niitä välillä selailen tyttöjen hyllystä ja ihailen kuvia :) Kiva, postia tulossa! Kiitos Pizzicato!

      Poista
  7. I don't understand a word you write. But I love the dress and how the pleating technique turned out.

    Yours,
    Miriam

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks for your nice comment :). Your pleats looked great too :)

      Poista
  8. Sanoinkuvaamattoman hieno! Väri on suloinen ja upeasti toteutettu laskokset. Toivottavasti voitat skaban! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna kannustavasta kommentista!

      Poista
  9. Todella kaunis mekko! Malli on kyllä huikean hieno. Laskokset ovat ihana lisuke mekossa. Onnea kilpailuun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kanneli, en ole yhtään kilpailuhenkinen ihminen, mutta tää juttu tuli niin sopivasti, että uskalsin yrittää ;)

      Poista
  10. This is sooooo beautiful!!! You did that pattern!!! I'm astonished! I would really love making it!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nice to hear you like it :) Thanks a lot!

      Poista
  11. What a cute dress, really adorable!

    VastaaPoista
  12. Wonderful! Your dress with that pintuck stars is so unique. Linen blend in this colour make your little model shining. I love everything about this dress especialy your cutie model.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wow, I really appreciate your kind words :) And yes, the model is one cutie girl :) Thanks a lot!

      Poista
  13. Ihanat tähdet, sinulla vaan riittää näitä toinen toistaan ihanampia ideoita. Kokonaisuudessaan mekossa on kaikki kohdallaan. Ehdottomasti olen kannustamassa sinua voittoon! Keltainen väri muuten sopii niin ihanasti sinun tytöllesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keltainen kieltämättä sopii kyllä hyvin tuolle neitoselle. Kiitos HannaMi sinullekin huikean ihanasta kommentista, teidän kaikkien kommentit saa mut kyllä kovin iloiseksi :)

      Poista
  14. this is brilliant! :) i love the stars, beautiful fabric and design!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks - I loved your dress as well, it was so stunning!

      Poista
  15. The pin tucks into stars is such a fantastic idea, I love it!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. And I love you all who are commenting ;) These comments really make me smile!

      Poista
  16. Stunning! Love the colour, fabric and pintucks - perfection!

    VastaaPoista
  17. Oijj ,Ihana mekko ja neiti myös! :) Panin merkille myös niin söpöt kengät sekä nukenvaunut jotka löytyy tästä talosta myös :) ..ainakin samantyyliset ja ehkä pienemmät :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo eikö olekin nuo sisustusvaunut ihania, meillä ne on kyllä olleet ihan leikissä. Kiitos Taru Tuulia ja tervetuloa muuten vakivieraiden joukkoon :)

      Poista
  18. Ihana, kun sinä keksit aina kaikkea uutta! Tosi suloisia kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pikku Akka, aina ideat ei toimi käytännössä, mutta tämä onneksi toimi :)

      Poista
  19. Todella kaunis "wanhan" tyylinen mekko ja upeita yksityiskohtia :) Olet taituri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon mukavasta kommentista!

      Poista
  20. Onpa taas ihana mekko. Mahtava oivallus nämä tähtilaskokset. Nuorimmainen meillä laulaa aina "tuikkaa tuikkaa täätööneen..." Tykkäisi varmaan tällaisista koristuksista vaatteissa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku tähtimekko täytyy sitten sinunkin laulavalle tähtöselle tehdä ;) Kiitti SaarA

      Poista
  21. I love type use of the pintucks and the linen fabric for this cute dress. Visiting from Straight Grain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you Lisa for your nice comment!

      Poista
  22. Those stars are so cute - I deffinitely need to remember that technique - and you made the pattern? Amazing!

    VastaaPoista
  23. Thank you Karen, your dress for this contest was so lovely too!

    VastaaPoista
  24. These stars are just amazing! Wish I had come up with such a brilliant idea myself ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks, I really appreciate your comment, wow :)

      Poista
  25. The dress is so so beautiful! I am a sucker for linen and I really love the pattern. And it is a wonderful thing that you designed it yourself!

    VastaaPoista
  26. Thanks Sara, I just visited your blog and there were plenty of beautiful dresses as well :)

    VastaaPoista
  27. Such a gorgeous dress. One of my favourites in the Improvisational Pleating Contest. The stars are so clever. I love the design and colour, definitely something I would put my girls in.

    VastaaPoista
  28. This is so wonderful! I really love the stars on the yellow, and that buttoned skir is just wonderful!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Se saa minut hymyilemään :) Thank you for your comment.