Kevään ensimmäiset perhoset ovat vihdoin täällä - nimittäin vappuperhoset! On näitäkin rooliasuja jo ehditty odotella tovi, sillä idea tuli jo syksyllä ja nyt loppumetreillä ennen vappua sain asut tytöille valmiiksi. Pitikin taas jättää näin viime tippaan! Nyt kuitenkin perhoset pääsevät liitelemään sydämensä kyllyydestä kukkaselta toiselle ja ympäri pihaa (joten älkää naapurit ja ohi-ajajat ihmetelkö).
Perhosviitat on tehty täysympyrästä, johon on leikattu pääaukko. Pääaukko on kantattu ja viitan reunan olen huolitellut saumuriompeleella. Tikkasin pieneltä matkalta ulkoreunaa kiinni, jolloin viittaan muodostui "käsiaukot". Helppoa ja nopeaa sinänsä, mutta se suurin hidaste näiden viittojen tekemisessä olikin nuo perhosten maalaukset. Minä en ole ikinä oppinut maalaamaan edes vesiväreillä, joten hieman kauhistutti noiden perhosten tekeminen. Etsin netistä perhosten kuvia ja niistä mallia katsomalla piirsin kankaalle perhosten kuvat. Kangasväreillä maalaaminen olikin kuitenkin ihan erilaista kuin vesiväreillä tuhertaminen - voin sanoa jopa nauttivani siitä! Maalasin ronskin vedoin pienellä maalipensselillä enkä alkanut tuhertamaan mitään liian yksityiskohtaista. Tehosteeksi vielä vähän kangastussia ja kullansävyistä kimalleliimaa (jonka kerrankin toivon pysyvän pesussa kiinni :)). Olen tyytyväinen!
Kankaina näissä on vanhaa, anopilta saatua lakanapuuvillaa sekä EK:n trikoota, lakanakangas on ehdottomasti parempi valinta, sillä maalaaminen oli helpompaa eikä reunakaan ala siinä rullaamaan. Nuorempi neiti pääsi tänään jo testaamaan perhosasua kerhon naamiaisissa ja on asussa muutenkin viihdytty. Saa nähdä kuinka nämä perhoset riehaantuvat vapusta, mukaan mahtuu myös yksi lännenmies - tosin ne chapsit on vielä tehtävä iltapuhteena :) Meidän rooliasulaatikko sai taas kivasti täytettä näiden ompelusten myötä!
ILOISTA VAPPUA KAIKILLE!!
Little butterfly girls are gampoling around the yard! I had the idea for these outfits already last autumn, but it took that long to make them. The first of May is a national holiday in Finland and many people are used to wear funny clothing when partying. So I really had to make these costumes now :) I painted the butterflies to the fabric and added some gold glitter. I like them a lot!






Vau! Tuo malli on ihanan yksinkertainen. Pistän kyllä heti tuonne muistiinpanoihin ylös tämän sinun oivalluksesi. Ja onhan tuossa ollut kyllä maalaamista! Hyvää vappua teillekin :)
VastaaPoistaKiitos. Minäkin luulin, että tuo maalaaminen olisi kovin aikaa vievää, mutta aika nopeasti sen sitten kuitenkin teki, kun innostui :) Mukavaa, jos tämä saa muidenkin rooliasunystyrät liikkeelle ;)
PoistaAivan mahtava idea! Maalaaminen on varmaan vienyt paljon aikaa, lopputulos on ihana. Tästä mallista saakin monia variaatioita eri rooliasuihin. Iloista vappua teillekin!
VastaaPoistaTätä mallia on tosiaan helppo hyödyntää muihinkin siivekkäisiin :) Kiitos paljon Hanna Mi.
Poistaoooooh,aivan huippu mahtavat!!!!
VastaaPoistaKiitti miamamma :)
Poista♥ sä oot uskomaton :) nää on mahtavat! Iloista Vappua!
VastaaPoista:D Kiitos!
PoistaWow!! Niin makeet perhosviitat! Huippu idea! Hauskaa vappua teidän väelle!
VastaaPoistaKiitos paljon Eerika ja samoin teille hauskaa vappua :)
PoistaVoi miten kauniit pikku perhoset! Tytöistä on varmasti ihana lennellä pitkin pitäjää viittojen kanssa. :) Iloista Vappua!
VastaaPoistaAika riehakasta menoa oli eilen juu, kun perhoset liitelivät pitkin pihaa ;) Kiitos sinulle!
PoistaVoi vitsit, sä oot nero! Tää niin menee muistilistalle tulevia naamiaisia varten! Iloista vappua! :)
VastaaPoistaNeroudesta en tiedä, mutta joskus leikkaa näköjään :) Kiitos Minna!
PoistaKerrassaan mahtavat !! Mikä huippu idea ja näppärä tehdä. Nuo sun maalaukset ovat hienot, täyttä taidetta. Upeaa :)
VastaaPoistaKiitos Kanneli, posket punaisina luen täällä näitä kommentteja :)
PoistaIhania vappuperhosia!
VastaaPoistaKiitos :)
PoistaIhanat ! Näkee miten innostuneita tytöt ovat !
VastaaPoistaKraam
Sanne
Nuorempi neito varsinkin oli kovin innoissaan :) Kiitos paljon Sanne!
PoistaNo vau! Tosi hieno toteutus ja ihanan uniikit asut! Meillä kovasti arjessakin pukeudutaan roolivaatteisiin joten sinun innostamana taidan koettaa tehdä jotain vastaavaa :)
VastaaPoistaKiitos! Meillä vähän sama homma, täällä kotona liikkuu välillä jos jonkimoista hahmoa :). Kiva, jos sait tästä inspiraatiota!
PoistaSamoissa hommissa ollaan eilen oltu, naamiaisvaatteiden parissa puuhasteltu. Siivekästä syntyi meilläkin. Saapa nähdä, minä päivänä saan siivet blogiin.
VastaaPoistaTuota kankaanmaalausta olisikin joskus kiva kokeilla. Millaiset kangasvärit sinulla oli tuohon hommaan?
On taidettu aika monissa perheissä puuhastella naamiaisasujen merkeissä, naamiaisia oli eskarissa, koulussa ja kerhossa meidänkin perheen lapsilla. Mielenkiintoista nähdä, millaisen siivekkään te olette tehneet :) Maalasin väreillä, joita käytän kankaanpainannassa, mulla on Pebeon värejä (aikanaan Sinooperista ostettu), joista tykkään enemmän kuin noista Schjerning-merkkisistä Textil Color-väreistä (Sinellistä). Jälkimmäisissä on mun mielestä voimakas tuoksu, tuntuu, että ne käryää pitkään nenässä. Tuo oli niin iso maalusprojekti, että multa loppuikin keltainen ja musta väri, täytyis ihan tutkia saako noita Pebeon värejä jostakin. Kiitos Sinulle Pikku Akka!
PoistaHienot asut! Ja nuo tuntosarvet ja mustat leggarit kruunaavat koko komeuden! Kiva ompelultaan yksinkertainen idea -tuohon maalaamiseen voi varmaankin sitten käyttää niin paljon aikaa kuin vain kärsivällisyyttä riittää :) Täytyy laittaa idea muistiin...
VastaaPoistaMaalarimestarit sais varmaan upeita tuotoksia maalaamalla, itse tosiaan en ole mikään kummonen piirtelijä tai maalaaja varsinkaan ;) Kiitos Susu!
PoistaKiva idea! Ja värikkäitä perhos asuja on mukava käyttää myöhemminkin.
VastaaPoistaTotta, mikäpä näitä estää pitämästä tavallisina vaatteina, kesällä sadepäivänä tuollainen viitta lämmittää kivasti. Kiitos Sinulle kommentista :)
PoistaVery, very nice !
VastaaPoista