Paljon asiaa yhdessä postauksessa. Aloitetaan ompeluista :). Aika myöhässä näytän olevan näiden kesähepeneiden valmistuksessa, mutta eiköhän tässä mekko-, hame- ja T-paita-vaihde saada pikkuhiljaa päälle. Nyt alkuviikosta syntyi keskimmäiselle ja nuorimmalle tytölle samisteluasut.
Pienimmän tytön tunikassa on käytetty Ottobren Nightingale-kaavaa (4/09), jolla aikanaan tein muutamat suloiset tunikat vanhimmalle tytölle. Olen kuitenkin nyt yksinkertaistanut kaavaa, lyhentänyt hihat sekä lisännyt kukkakoristeet. Taakse tulisi oikeasti vetoketju, mutta laitoin vain halkion sekä nappilenkin, niin on vähän kevyempi, kun kesäkäyttöön tulee. Ohje tuollaisiin kieputettuihin kukkiin löytyy tuosta vähän alempaa. Puuvillakankaat ovat vuodenvaihteen reissumme ostoksia.
Tunika näyttää kovin leveältä, mutta istuu tytölle silti erittäin nätisti. Varmasti yksi tulevan kesän lemppareista. Tähän löytyikin jo sopivat, siskojen vanhat, harmaat rusettisortsit yhdistettäväksi ja harmaa hamonenkin meiltä löytyy. Tällaiset ompelun lopputulokset ovat ihan parhaita, joihin löytyy jo valmiiksi pari vaatekaapista.
Pitkän mekon kaava on omaa käsialaa. Löysin vähän aikaa sitten kaapistani Creamien viimevuotisen kuvaston ja siitä inspiroituneena syntyi tämä mekko. Tämän itse asiassa ompelinkin ensin ja kun kankaita jäi, niin pienikin sai sitten oman versionsa. Hamekerrosten väliin laitoin harmaata puuvillapitsiä (Taloustalosta) ja pitsin väliin pujotin kapean organzanauhan (Tiimarista). Pääntiellä on kuminauha ja sivussa lyhyt vetoketju. Mekosta tuli tytölle ilmeisen mieluinen, tarkoitus oli kuvatakin näitä vasta huomenna, mutta lähes iltapala-aikaan tyttö ilmoitti, että haluaa ottaa kuvia NYT. Onneksi illat ovat jo sen verran valoisia, että saimme parvekkeella järjestettyä melkoisen riehakkaat kuvaukset (vaikkei nämä kuvat nyt niin riehakkaita olekaan). Tytön kädessä oleva musta nahkakassi on muuten opiskeluaikainen työni 90-luvun lopulta, tajusin sen juuri :).
Jos vaan helteitä piisaa, niin uskon, että nämä vaatteet tulevat olemaan kyllä paljon käytössä. Kummastakin tuli sen verran mieluinen niin äidille kuin tytöille! Laitan tähän tosiaan tuon kukkakoristeen ohjeen, jos joku muukin innostuu kokeilemaan, itse en ollut tällaisia kukkasia aiemmin tehnytkään vielä.
KAITALEESTA KIEPUTETUN KUKAN OHJE
2. Kierrä kaitaletta ja kieputa sitä solmun ympärille
3. Jatka kaitaleen kiertämistä samaan suuntaan ja sen kieputtamista niin kauan, kunnes kukka on haluamasi kokoinen. Nuppineulat ovat hyvä apu, jotta kukka pysyy koossa. Leikkaa mahdollinen ylimääräinen pituus kaitaleesta pois ja taita kaitaleen pää kukan takapuolelle. Ompele käsin muutamista kohdista kiinni, jotta kukka pysyy koossa.
4. Ompele vielä kukan keskelle nappi ja sitten sen voikin kiinnittää käsin tuotteeseen kiinni. Tämä kukka on hyvin käsityömäisen näköinen, mutta ihan veikeä ja sopii mielestäni hyvin puuvillamekkoihin ja moneen muuhunkin.
Ohje on otettu do Crafts Creativity -lehdestä (March/April 2013).
Ja tähän loppuun vielä uusi pussukan voittaja. Ensimmäinen voittaja ei ottanut minuun yhteyttä, joten arvoin pussukan voittajan uudestaan. Pussukan voitti.....
Onnea! Otahan Pikku Akka viikon sisällä yhteyttä helmojahepeneita@gmail.com niin saan pussukan perille!
Aurinkokelejä odotellessa toivotan teille mukavaa viikkoa!
Voi sinähän olet siellä hyvässä vauhdissa kesämekkojen suhteen! Kyllä näissä mekoissa onkin kauniit sävyt. Niin nätisti olet yhdistänyt mekkojen malliin nämä sävyt. Niin monia ihania yksityiskohtia, että :)
VastaaPoistaNo vähän saatu aloiteltua :). Kyllähän meillä vanhojakin kesävaatteita on, mutta täytyy sitä nyt muutama uusikin ommella.... Pienin ja isoin tytteli taitaisivat ainakin oikeasti tarvita muutaman uuden hameen. Kiitos Kanneli!
PoistaKauniit on, erityisesti tuo pienemmän asukokonaisuus on aivan hurmaava.
VastaaPoistaJos sinä olet myöhässä niin minä olenkin jo sitten aivan pulassa, kesämekot aivan täytsin suunnitteluasteella meillä vasta. :)
Olin ihan iloinen kanssa, kun muistin tuossa iltasella noi tunikaan sopivat sortsit, tekovaiheessa en nimittäin niitä muistanut ;). Mutta Ninnu, suunnitteluaste on sekin jo hyvä - hyvin suunniteltu on puoliksi tehty! Kiitos:)
PoistaAina yhtä hurmaavia mekkoja sinulla <3 Ja kiitos kukkasen ohjeesta. Menee kokeiluun :)
VastaaPoistaKiitos Hanna, kiva kuulla, että kukka menee kokeiluun!
PoistaNättejä ovat!
VastaaPoistaKiitos paljon Sanna ja tervetuloa muuten lukijaksi :)
PoistaSiis, minäkö voitin? Ihana! Tämähän käy ihan vauvalahjasta, kun mullehan syntyi Pieni Poika perjantaina. Ihan niin pieni, että vielä pitää vähän sairaalan kaapissa kerätä voimia hetken aikaa. Laitan sinulle sähköpostia. :)
VastaaPoistaSinä, sinä :) Kiva kun ehdit tänne katselemaan vauvanhoidon lomassa ja lämpimät onnittelut vielä! Toivottavasti pian pääsette pojan kanssa kotiin. Odottelen yhteystietojasi, kun ehdit niitä laitella.
PoistaNyt pitäisi sähköpostin olla perillä. :)
PoistaNiiin,niiiiiin kauniita!! Tuo kangas <3 Tykkään tosi paljon, molemmista!
VastaaPoistaMukava kuulla, että tykkäät. Kiitos kovasti!
Poista♥niin ihania, jälleen!
VastaaPoistaKiitos!
PoistaIhanat ompelukset ja tytöt! Kerrassaan valloittavat poseeraukset ja äippä on taas osunut nappiin kankaan valinnassa. Tuo kieppukukan tekeminen tulee varmasti itselle vielä joskus eteen, veikeät! :)
VastaaPoistaKiitos Aarrerasia, oli hauska huomata kuinka ensin vanhempi tyttö haki kaikki kassit ja korut mukaan kuvia varten ja sitten nuorempi perässä ;). Ei meinannut kuvauksista tulla yhtään mitään, kun aina oli toinen jotakin hakemassa :) Tuo turkoosi kukkakangas näytti yksistään ehkä vähän jopa tylsältä, mutta kirjaimellisesti puhkesi kukkaan tuon harmaan parina.
PoistaNiin ihania mekkoja taas olet tehnyt... Ja tytöt on niin söpöjä !
VastaaPoistaKraam
Sanne
Kiitos paljon Sanne :)
PoistaNämä kesäiset mekot on niin herttaiset. Tulee ihan omat lapsuusajan mekot mieleen, hyvin samantapaisia silloin mummo minulle ompeli. Hauskat kieputetut kukat. Tällaiset on ihania, kun saa helpolla kaunista! Minä olen jo alkanut katsella lapsen kerhon pihalla äitejä tyttöineen "sillä silmällä", josko heistä jollekin saisi mekon ommella ;). En kuitenkaan ole oikeasti menossa kyselemään, josko sitä lähipiiriin sattuisi syntymään pieniä tyttöjä. Siihen asti ihailen teidän muiden aikaansaannoksia.
VastaaPoistaKiitos Hanna Mi. Olen ehkä just tämmöisten vähän vanhanaikaisten mekkojen ystävä :). Moni pienen tytön äiti olisi varmasti mielissään, jos saisi sinulta tilata uniikin kesämekon :). Jos sun mekkosormia kovasti syyhyttää niin voidaanhan me tehdä vaihtarit, ompele sinä mekko jollekin mun tytöistä niin minä teen jotain sun pojalle (osaisinkohan tehdä vielä jotain mieluista pienelle pojalle?!?) :)
PoistaVarmasti osaisit tehdä! Kuulostaa kivalle ajatukselle, laitetaan muhimaan :). Tämä huhtikuu on ainakin taputeltu ompeluiden osalta, mutta palataan asiaan ja pidetään mielessä. Voisi olla hauska kokeilla!
PoistaJuu, ei tosiaankaan millään pika-aikataululla :) Pidetään juttu mielessä, jos innostutaan :)
PoistaVoi huokaus kuinka ihania mekkosia on taas valmistunut. Värit on ihanan pirteät ja en voi taaskaan kuin ihailla mekkojen näperrysosastoa. :)
VastaaPoistaEn ole ikinä pitänyt turkoosia ja harmaata ihan meidän tyttöjen väreinä, mutta nämä yllättivät kyllä positiivisesti, tuli kivat kummastakin! Kiitos SaarA :)
PoistaBeautiful clothes!
VastaaPoistaThanks Kate!
PoistaHuippu ihanat kankaat ja kauniit mekot niistä taas tuli! :)
VastaaPoistaKiitos Eerika!
PoistaAivan ihanat mekkoset. Tykkään kovasti tuon pienemmän tytön tunikan mallista. Pitääkin katsoa löytyykö lehti kotoa. Ja kiitos aivan upeasta kukkamekosta! Ehdin vasta nyt sitä noutamaan postiin. Se on juuri niin kaunis ja ammattimaisen siististi ommeltu kuin osasin odottaa!
VastaaPoistaAi jouduitkin hakemaan mekon postista saakka, hö! Tuon tunikan malli on kiva ja alkuperäisessä on paljon enemmän näpertämistä :) Kiitos Kirsi!
PoistaJoo meidän postiluukku on niin kapea, että aika usein sellaiset kirjeet jotka pitäisi mahtua ei menekään.
Poista