Tuo teksti tuossa tunikassa on suoraan sanottuna ihan tyhmä, mutta itseäni häiritsi tyhjä kohta, enkä tiedä kumpi nyt sitten olisi ollut pienempi paha. No, saavatpahan kaikki tietää kuka tuo hahmo tuossa paidassa on, jos ei ennestään ole tuttu :). College on EK:sta, keltainen pitsi ja kukkanen Sofian hiuksissa Karnaluksista, mekkokangas tilkkulaatikosta. Kaava on oma muokkaus.
Viime postauksessa lupailin teille röyhelökukan ohjetta, jos kiinnostuneita löytyisi. Joten tässä se tulee:
SUPERHELPPO KUKKAKORISTE
1. Leikkaa haluamasi kokoisia ympyröitä 9 kpl. 1 kpl on pohjapala ja 8 muuta kukan terälehdet.
2. Taita ympyrä keskeltä kahtia ja taita vielä toisenkin kerran!
3. Ompele tai liimaa taiteltu ympyrä pohjapalaan kiinni (pohjapalan voi halutessaan pienentää, mutta itse olen pitänyt saman kokoisena). Kiinnitä kolme muuta palaa samalla tavoin = 1 kerros valmiina.
4. Kiinnitä loput palat ensimmäisen kerroksen päälle (itsellä on tapana laittaa taitoskohta eri suuntaan kuin 1. kerroksessa). Pöyhi tarvittaessa. Valmis!
5. Kiinnitä valmis kukka paikalleen :)
6. Kukan keskelle voi laittaa vaikka napin koristeeksi. Jos terälehtiin leikkaa piparkakkureunan, tulee hieman erinäköinen kukka. Jos olen tehnyt kukan ohuesta materiaalista, esim. voileesta olen laittanut vielä kolmannen kerroksen (reunat voi myös varovasti polttaa, jos materiaali on kovin rispaantuvaa).
Huomenillalla ilmoittelen arvonnan voittajat. Rauhallista sunnuntaita kaikille!






Hieno! Olet todella taitava :)
VastaaPoistaKiitos Ti ja tervetuloa muuten lukijaksi :)
PoistaTodella suloinen tunika ja Sofia on niin onnistunut. Sinulla taitaa olla piirtäjänkin lahjoja, oletko paljonkin piirtänyt/maalaillut? Minusta tuo teksti sopii mainiosti. Ainakin itselleni pojan äitini tämä Sofia oli nimittäin ihan uusi tuttavuus. Piti ihan googleen turvautua :). Olen nyt taas hitusen viisaampi tyttöjen maailmasta.
VastaaPoistaKiitos! En voi valitettavasti ottaa kunniaa tuosta piirroksesta, sillä Sofian kuva on ihan kirjasta skannattu, suurennettu ja tulostettu ja sitten ikkunaa vasten läpi piirretty :). Kyllä minä lapsena piirsin paljon ja opiskeluaikaan tuntui, että jotain ehkä osasinkin, kun paljon teki, mutta ei mulle sellaisia luonnonlahjoja piirtämisen suhteen ole valitettavasti annettu ;). Juu näissä kaikissa lasten hahmoissa ei kyllä millään pysy nykyään perässä, omassa lapsuudessa taisi olla helpompaa, kun ei juuri muita ollut kuin Pelle Hermanni ja Nalle Luppakorva.... tai oli varmaan, mutta ne oli ne minun suosikit :D
PoistaVau! Mulla on ollut pidempään suunnitteilla vähän samantyyppinen kuva, muttei painamalla vaan vapaalla kirjonnalla ja aplikoimalla. Jospa saisi aikaiseksi.
VastaaPoistaHei, itselläkin kesti melki puoli vuotta tämän toteuttamisessa. Yritäpä saada aikaiseksi niin tulen sitten katsomaan millaisen teit. Tämä minun on tällainen kesäversio - kovin ruskettunut yksilö :) Kiitos paljon Christa!
Poistaesikoinen tuossa vieressä tokas lähikuvan nähtyään heti että Sofia :D
VastaaPoistaNo hyvä, on siis tunnistettavissa tämä arkinenkin Sofia :)
PoistaNo tässähän se kukkaohjekkin löyty (: Kiitos!
VastaaPoistaOle hyvä vaan :)
Poista♥oot kyllä taitava...taisin jo sanoakkin:)
VastaaPoista: ) niin taisitkin, mutta ei haittaa! Kiitos!
Poistamahtava!!!
VastaaPoistaVoi, kiitos kovasti!
PoistaSinä olet kyllä käsittämättömän monipuolinen tekijä ja aikaansaava! Kiitos kukkaohjeesta, heti meni kirjanmerkkeihin, jos vaikka saisin joskus aikaiseksi. Varmasti tytöllesi todella mieluinen.
VastaaPoistaTykkään tehdä monenlaisia ompelujuttuja, tylsistyn, jos aina vaan samaa (vaikka moni varmaan ajattelee, että mihin tungen ne kaikki mekot, joita todella paljon teen :D). Kiva, jos kukkaohjeesta on sinulle joskus hyötyä! Kiitos paljon kommentista :)
PoistaKerrassaan ihana tunika ja niin kaunis Sofia! :)
VastaaPoistaVoi kiitos hirmuisesti Pikku Akka!
PoistaMä jo tuossa tohkeissani tuhosin yhden kukkapompulan alkutekijöihinsä tutkiessani miten se on tehty. :D Tämä sinun tapa vaikuttaa vielä paremmalta kun on kunnolla ommeltu kasaan.
VastaaPoistaNo miten sinä nyt sillä lailla :D. Tämä on ainakin niin yksinkertainen kukka, että lapsetkin osaavat tehdä :)
PoistaVoi viude ihan käsittämättömän hieno painatus! Täällä eka kukkanen pääs jo mekkosen rintamukseen, kiitos ohjeesta! <3
VastaaPoistaKiitos :). Hei wautsi wau, tosi upeeta! Eikö ollutkin helppoa :) Tuskin ikinä ostan tuollaisia enää kaupasta :)
PoistaVoi kun kauniin tytön olet tehnyt. Ihana!! Hyvä idea yhdistää ompelua ja painatusta. Tulee todellakin elävyyttä ja ainutlaatuisuutta. Kyllä minun täytyy testata tuota kukan mallia ja juuri kiinnittää niitä pantaan. Uskon ekaluokkalaisemme tykkäävän kovasti sellaisesta.
VastaaPoistaVarmasti ekaluokkalainen tykkäisi tuollaisesta pannnasta. Noista kukkasista saa niin erinäköisä kangasta vaihtelemalla, juhlavaa ja arkista, sähäkkää ja herkkää :) Uskon kyllä, että tämä tunika tulee olemaan paljon käytössä, varsinkin kun teen tosi harvoin mitään tämän tapaisia isoja kuvia. Kiitos Sinulle Kanneli!
PoistaTodella upea! Näkee, mistä tytöt ovat saaneet piirrustustaitonsa. Ja kiitos tutoriaalista. Näyttää kätevältä. Tosin en kyllä tiedä riittäisikö mulla aika ja kärsivällisyys tehdä niin monta kuin olit tehnyt edellisen postauksen tunikaan.
VastaaPoistaKiitos Kirsi. En minä osaisi tuollaista vapaasti piirtää, kopioinut olen kirjasta. Kasvojen yksityiskohdat ja hiuskiehkurat uskalsin jättää vapaalla kädellä piirrettäväksi :). Joskus opiskeluaikana ehkä osasinkin piirtää vähäsen, mutta nyt kun sitä ei tee, niin kyllä ovat kaikki vähäisetkin taidot karisseet! Mulla menee joskus vähän yli nämä innostukset -niin kuin ehkä se röyhelökukkien määrä siinä tunikassakin ;) Sehän on kiva, jos saa edes muutaman kukkasen tehtyä, niilläkin saa jo vaikka mitä hienoa aikaiseksi!
PoistaVaude! Onpas taas hieno! Sofian mekko ja hiushörsylä tuo kivasti elävyyttä kuvaan :) Ja kiitos kukkaohjeesta, sitä voisikin joskus koettaa!
VastaaPoistaKiitos ja ole hyvä :). Niin minustakin tuovat elävyyttä, olen niin laiska opettelemaan aplikointia, että pitää keksiä tällaisia kiertoteitä ;)
PoistaMieletön tyttönen mekossa! Upeaa jälkeä, olet niiiin taitava :)
VastaaPoistaKiitos kovasti mukavasta kommentista :)
PoistaOi,kiitokset,täältähän tämä ohje löytyikin! Jäin ihailemaan blogiasi ja tuotoksiasi!
VastaaPoistaOle hyvä ja kiva, jos voit hyödyntää ohjetta!
Poista