keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Kuvansiirtomenetelmät -kurssin antia 1

Tämä on ollut harvinainen alkuviikko, sillä olen iltaisin touhunnut muuta kuin ommellut. Eilen en sitten kuitenkaan enää malttanut odotella, vaan ajattelin saattaa loppuun näitä kansalaisopiston kurssilla vauhtiin päässeitä ideoita. Olin muutama viikko sitten viikonloppukurssilla, jonka aiheena olivat kuvansiirtomenetelmät. Minulla ei ollut aiheesta minkäänlaista kokemusta, joten oli kiva virkistää itseään opettelemalla jotakin uutta askartelun saralla. En aio kovin tarkasti käydä tässä nyt tekniikoita läpi, kiinnostuneet varmasti löytävät netistä lisätietoa, jos haluavat näitä kokeilla :).
 
 
Näihin isommille tytöille tekemiini tilkkutyynyihin siirsin tyttöjen piirtämät prinsessat siirtokuvapaperin avulla. Tulostin Lumikin, Bellen ja Tähkäpäät siirtopaperille ja silitysraudan avulla siirsin kuvat kankaalle - helppoa ja nopeaa. Tämän tekniikan pitäisi kestää konepesua, joten ajattelin, että tämä on paras tapa tyynyihin, joita tytöt saavat vapaasti käyttää. Tykkään lopputuloksesta kovasti!
 

 
Pojan huoneeseen tein tyynyn lakka/liimatekniikalla. Etsin netistä kuvia vanhoja autoista, jotka tulostin. Tässä tekniikassa kuvaan levitettiin lakkaa tasaisesti ja se asetettiin kankaan päälle kuvapuoli alaspäin. Kuivuneesta ja kiinnittyneestä kuvasta paperi rapsutellaan irti veden avulla varovasti hieroen. Minulla ei tässä tyynyssä kaikki kuvat ihan onnistuneet täydellisesti, tuosta yhdestäkin autosta lähti harmillisesti pala pois renkaan kohdalla. Kokeilin tätä samaa tekniikkaa myös lasipurkkeihin eikä ollut ihan helppoa sekään, kun pinta oli niin liukas.
 

 
Kankaalle suoraan tulostamista kokeilin tähän pussukkaan. Kuva on netistä - lempielokuvastani eli iki-ihanan Audrey Hepburnin sekä Gregory Peckin Loma Roomassa. Pussukan takapuoli on valkokeltaista pilkkupuuvilla. Tästä tuli pirteä ja keväinen, en tiedä vielä, mitä aion siinä säilyttää, mutta jotakin varmasti keksitään!
 

 
Samalla tekniikalla kuin tyttöjen prinsessatyynyt tein myös mieheni ja minun lapsuudenaikaisista kuvista tyynyn makuuhuoneeseemme. Alkuperäinen idea oli laittaa pelkästään tuo loves-teksti, mutta lopputuloksesta tuli tuollainen söpöstelytyyny sydänsiipineen. Näissä kaikissa tyynyissä olen muuten hyödyntänyt tilkkulaatikon kankaita sekä vanhoja pöytäliinoja.
 
Taustalla näkyvä iso tyyny on myös uusi. Ompelin sen Vallilan Ateneum-mallistosta, ihastuin kovasti tuohon Albert Edelfeltin "Luxembourgin puistossa"-kankaaseen, kun näin sitä Kodin 1:ssä. En halunnut pilkkoa kaunista kangasta, joten ostin kaksi 60 x 60 tyynyä ja tikkasin tyynyliinan keskelle tikkauksen, jolloin molemmat tyynyt pysyvät hyvin paikallaan ja kuva pysyi ehjänä.
 

 
 
Kurssilla kokeilimme myös kahta muuta tekniikkaa eli kuvansiirtoa märän avulla sekä siirtoa asetonilla. Yksi mekko ja hamonen kuvineen tuossa vielä odottelevat valmistumista. Lisäksi tulostin mm. joitakin vanhoja äidin lapsuuskuvia silkille, ne jäävät kuitenkin odottelemaan vielä ideointia....
 
 
 
Ja tässä yksi syy, miksi se ompelukone ei ole ihan joka ilta laulanut tällä viikolla :). Blogeissa on näkynyt ihanan sävyisiä Afrikan kukkia, joten niistä innostuneena kaivelin minäkin nuo vaiheessa olevat kukkaseni muovipussista esille. Tämä on viime kesänä aloittamani jämälankaprojekti, joka ei kesän jälkeen juurikaan ole edennyt. Nyt näitä on kasassa viitisenkymmentä ja toinen samanlainen olisi ainakin tarkoitus tehdä - joten puhdetta riittää! Näitä on kuitenkin kiva nykertää ulkosallakin, nyt kun kelit ovat olleet niin ihanat. Aamuaurinko paistaa sopivasti takapihalle niin senkin lämmössä olen muutaman kukkasen saanut tehtyä, kun olemme tyttösten kanssa aamupäivästä ulkoilleet.

Ja sitten kuuluttaisin vielä arvonnassa pussukan voittanutta Siiliä ottamaan yhteyttä minuun (helmojahepeneita@gmail.com)! Laitathan yhteystietosi tulemaan maanantai-iltaan mennessä tai muuten pussukka saattaa tupsahtaa jollekin toiselle :)

18 kommenttia:

  1. Näköjään minäkin olen touhunnut kaikenlaista kun en ole blogissa vieraillut ja nähnyt tätä sinun päivitystä :) Tämä kuvansiirto kiinnostaa minua ja jonkunlaisen suihkepullon aikoinaan ostin, joka siis sisältää jotain kuvansiirtoainetta. Mutta en tiedä onko meidän tulostin vääränlainen kun en saanut siirrettyä kuvaa kankaalle. Vaatii kyllä tutustumista ja perehtymistä. Tekemäsi tyynyt ovat ihania. Kiva kun saa ikuistettua lasten piirustuksia ja erilaisia muistoja kankaalle. Lisäksi ne ovat näkyvillä kuin, että olisivat tallella jossain piirongin laatikossa (lasten piirustuksia on tallessa, ainakin, meillä laatikot pullollaan :) ) Tyyny, jossa on sinun ja miehesi lapsuudenkuva, on minusta huippuihana. Onpa upeaa tuo Edelfeltin kangas. Niistähän saisi tyynyjen lisäksi hienoja canvas- tauluja. Kevään ihanuutta, kun saa terassilla istuskella ja ottaa aurinkoa. Virkkausjutut ovat silloin tekemistä parhaimmillaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivitys tuli niin myöhään illalla, että kaikki järkevät ihmiset olivat silloin jo untenmailla ;) Täytyisi itsekin testailla noita meidän tulostimia, jos vaikka innostuisi tuolla siirtopaperilla joskus tekemään joitain lahjoja. Kyllä meilläkin on ihan mahdottomasti noita lasten piirustuksia, tytöt varsinkin ovat kovin tuotteliaita sen saralla :) Kyllä nyt ovat ulkoilukelit olleet parhaimmillaan tällä viikolla, ensimmäiset leskenlehdetkin on jo poimittu pikkuriikkiseen maljakkoon. Mulla taitaa kohta tulla kiire uusien kesämekkojen kanssa (onneksi niitä vanhoja kuitenkin löytyy jo valmiiksi kaapista)..... Kiitos paljon Kanneli!

      Poista
  2. Upeita tuloksia sait kurssilla aikaiseksi! Nuo lasten piirustukset kyllä sulattaa sydämen. Ihana, kun ne saavat uuden paikan tyynyissä. Aivan erityinen muisto sitten aikuisenakin. Näitä erilaisia tekniikoita kuvaan siirtoon en olekaan montaa kokeillut (ainoastaan sitä siirtokuvapaperia), tuo lakka/liima kuulostaa kyllä hitusen vaivalloiselta. Lopputulos on kyllä kiva minun silmään. Minua viehättää suunnattomasti tuo pussukkasi, ihana kokonaisuus väreineen ja tunnelmaltaan. Makkarisi tapettia löytyy minunkin kotoa, tosin vain yhden laatikon päällystin sillä :). Vanhempien makkarin tapetoinnista sain ylimääräiset palat, heillä tosin on nuo linnut vaaleanpunaisia/violetteja. Mielenkiintoista nähdä tuo Afrikan kukat sitten valmiina tuotteena, ne ovat niin kauniita. En ole itse niitä vielä virkkaillut, ehkäpä sitten seuraavaksi projektiksi. Nyt onkin loistavat säät virkkailla, ei sormetkaan palellu niin helposti :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna Mi. Tyttöjen tyynyt jäivät nyt toistaiseksi viherhuoneeseen, tuovat sinne vähän kevättä ja iloisuutta, saa nähdä, milloin tytöt ottavat ja vievät ne omaan huoneeseen ;) Onpas hauska sattuma tuon tapetin suhteen, tiedän yhden muunkin käsityöblogistin, jolla on samaa tapettia :). Minun piti laittaa kanssa ensin sitä vanhempiesi sävyä tytön huoneeseen, mutta sinne löytyi sitten vielä parempi vaihtoehto. Lintutapetti oli kuitenkin niin nättiä, että päätettiin ottaa sitten tämä maanläheisempi sävy meidän makkariin. Siinä vielä kestää, ennenkö mun Afrikan kukkaset on valmiina tuotteena, mutta toivotaan, että syksyyn mennessä :). Yleensä virkkailenkin/neulon enemmän kesäisin, kun se on mukavaa puuhastelua ulkona samalla kun vahtii lapsia :)

      Poista
  3. Vau! Kuulostaa kivalta kurssilta, saa vaihtelua omiin töihin uudella tavalla :) Tuo pussukkasi on suosikkini noista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuollainen aina piristää kummasti arkea, vaikkei kestäkään kuin muutaman päivän. On kiva touhuta yhdessä saman henkisten, mutta eri-ikäisten ihmisten kanssa :). Pussukka saikin jo täytettä äsken, kun taas vaihteeksi siivoilin ompeluhuonetta, kiitos kommentista Hannariina!

      Poista
  4. Sä oot kyllä tehokas! Mahtavat piirustukset tyynyissä ja ihanat lapsuudenkuvat! :) ja siellähän ne tapettilinnutkin vilahtaa! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi tyttöjen rimpsessat oli jotenkin niin söpöt, että ne oli ihan pakko hyödyntää tuolla kurssilla :) Kiitti Minna!

      Poista
  5. Ihania tyynyjä olet tehnyt. Minäkin olen joskus tehnyt tuolla tulostin-silitystekniikalla kuvansiirtoa kankaalle, tein myös niistä tyynyjä. Se oli kyllä hauskaa puuhaa. Olisi mielenkiintoista kokeilla myös muitakin tekniikoita.
    Tekemäsi pussukka oli kerrassaan aivan ihana! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös uusia tyynyjä tarvita aina, joten niihin on mukava kokeilla uusia tekniikoita :). Kiitos Saga kommentistasi ja kiva, kun piipahdit täällä!

      Poista
  6. Kuvansiirto hommat olisi kyllä mielenkiintoisia... Jokuaika sitten Sinellissä pyörittelin käsissä kuvansiirtoaineputelia ja metin mitä kaikkea kivaa sillä saisikin tehtyä. Mistä oot hankkinut lakan/liiman millä teit tuon autotyynyn? Ja onko hajuakaan kuinka hyvin kuvat kestävät pesua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä kiva tutustua noihin tekniikoihin. Se oli ihan Kiva-kalustelakkaa, jota käytimme tuolla kurssilla, toivottavasti nyt muistan nimen oikein :). Mutta siihen käy myös esim. Erikeeper tai Gesso. Tuolla lakka/liimatekniikalla tehdyt tuotteet kestävät vain kevyen käsipesun, joten enemmän koristekäyttöön tuotteet sitten ovat. Ja kuviahan voi siirtää kankaan lisäksi puulle, metallille ja paperille, ja itse kokeilin sitä lasiakin. Kuva pitää olla muuten laser-tulostimella tai kopiokoneella tulostettu ja peilikuvana, ehkä tiesitkin sen jo :). Sitten me vielä lopuksi kiillotettiin lämmin kuva kynttilän avulla, en muistanut siitä mainita tuossa tekstissä. Just kaikkia koriste-esineitä saisi kyllä vaikka mitä ihania tehtyä tuolla tekniikalla!

      Poista
    2. Voi jee, meiltä löytyy tuota Kiva-kalustelakkaa (ja Erikeeperiäkin tietty). Pakkohan tuota kuvan siirtoa on kokeilla kun ei kerta tarvi erikseen mennä mitään ostelemaan :)

      Poista
  7. Upeat tyynyt! Sattumalta tänne löysin ja ihastuin. Taidankin samantien jäädä lukijaksi :) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukijaksi kirjautuminen ei nyt jostain syystä onnistu. Täytyy yrittää toisen kerran uudelleen.

      Poista
    2. Mukavaa, kun löysit tänne! Olen huomannut kanssa, että lukijaksi kirjautuminen blogeihin on viime aikoina hieman takkuillut. Se on kurjaa, olen yleensä kuitenkin päässyt kirjautumaan, kun olen mennyt normaalisti "liity tähän sivustoon" - "lisää vaihtoehtoja" ja "lue" tai sitten lisännyt blogin oman blogin lukuluetteloon ja liittynyt sen kautta lukijaksi :). Täytyypä käydä vastavierailulla sinunkin blogissasi! Mukavaa viikonloppua!

      Poista

Kiitos kommentistasi. Se saa minut hymyilemään :) Thank you for your comment.