Yleensä ystävänpäivänä muistetaan ja ilahdutetaan lähimmäisiä. No, minä olinkin nyt kovin itsekkäällä päällä, sillä ajattelin ilahduttaa itseäni ompelemalla uuden mekon - ja ketale sentään, menin ostamaan vielä tulppaanejakin. Ja nekin ihan itselleni! Tulppaaneista ei taida olla kovin pitkäksi ajaksi iloa, mutta mekosta sitten onkin - tuli meinaan sen verran kesäinen, että jos helteitä piisaa niin tätähän pidetään koko kesä - ja sateellakin neuletakin kanssa.
Olen haaveillut jo pidemmän aikaa tuollaisesta leveähelmaisesta mekosta, mutta tuo raskauksien myötä kadoksissa ollut vyötärö ei ole saanut oloa kovin kotoisaksi tämän mallisissa mekoissa. Tämän tyylisiä kolttuja on meinaan useampaan kertaan tullut soviteltua kaupoissa. Lomalla löysin sitten samankaltaisen, pitkähihaisen minimekon (jota käytän kyllä tunikana) ja nyt sitten alkoi tuntua, että ehkäpä tämän mallista mekkoa voisikin jo alkaa pitää. Joten tuumasta toimeen!
Anoppi lahjoitti minulle joulun alla vanhat, kevyet ja tarpeettomat puuvillaverhot tyyliin, "kyllä sinä näille varmaan käyttöä löydät". No niin löysin, kangashan oli ihan täydellistä ystävänpäivämekkoon sydämineen kaikkineen. Ja kesällä tuo peruspunainen on ihan mun lempparivärejä vaatteissa. Joten eikös tästä tullut ihan näpsäkkä lopputulos? Mekon kaava on muokattu Burdan tweedmekon kaavasta (12/12). Takana on vetoketju ja solmimisnauhat, kädentiet on huoliteltu vinokaitaleen avulla ja pääntiellä on muotokaitale.
Saipas tämän perheen äitikin edes kerran tällaisen arki prinsessamekon helmoineen ja vöineen :) Mutta nyt leipomaan lasten kanssa, koska pitäähän sitä ystävänpäivän kunniaksi vähän jotain herkkusia syödä!
Ps. Lämpimästi tervetuloa uudet lukijat!
Oi kuinka ihanan raikas valentinus-mekko!
VastaaPoistaKiitos Kirsi, näin pirteä väri tuo kyllä itsellekin ylimääräistä energiaa :)
PoistaOijoi. Kylläpäs on kaunis prinsessa, vaiko ihan kerrassaan kuningatar? Hyvää ystävänpäivää, kyllä isännän kelpaa tulla kotiin kun on emäntä ommellut itsensä onnelliseksi ;)
VastaaPoistaVoi että, kiitos samoin ja kiitos ihanasta, hauskasta ja suun hymyyn vetävästä kommentista :)
PoistaVoi kuinka kaunis mekko, sopii sinulle niin ihanasti. Hyvää ystävänpäivää :)
VastaaPoistaKiitos paljon Ninnu, punainen on kyllä minun väri :) Hyvää Ystävänpäivää!
PoistaIhastuttava mekko, kyllä kannatti ilahduttaa tuollaisella itseä ja samalla toki läheisiä :-). Ja sopii sinulle erinomaisen kauniisti <3 Ihanaa ystävänpäivää sinulle!
VastaaPoistaOli kyllä kiva ommella itselle pitkästä aikaa tuollaista istuvampaakin vaatetta, siitä on meinaan aikaa! Kiitos Kanneli ja ihanaa ystävänpäivää sinullekin!
PoistaOn kyllä kaunis mekko ja tuo sydänkangas on niin herkkua! Tykkään itsekkin tosi paljon tuon mallisista mekoista! Hyvä se on välillä olla itsekäs ja ilahduttaa itseään :) Hyvää ystävänpäiväniltaa sinulle!
VastaaPoistaKiitos Eerika. Totta, kiva se on itseä välillä ilahduttaa, se ilo kyllä sitten leviää muillekin perheenjäsenille. Tästä mekosta tulee kyllä jo niin kesäfiilis ja mallikin on niin kesäinen, pääsisiköhän sitä ensi kesänä lavatansseihin tällä pyörähtelemään ;) Hyvää ystävänpäivää!
PoistaAi kun kaunis ja pirteä mekko! :)
VastaaPoistaKiitos paljon Minna!
PoistaIhanaa ystävänpäivää :)
VastaaPoistaSamoin sinulle Katariina :)
PoistaIhanan pirteä mekkonen �� tulee itsellekin kutina alkaa ompelemaan vaatteita pitkästä aikaa itselle <3
VastaaPoistaSitten vaan hommiin! Kiitos paljon kommentistasi :)
Poista♥huippu-ihana mekko, ja kuvat!
VastaaPoistaKiitos kovasti Riitta Sinikka!
PoistaAivan ihana ja sopii sulle täydellisesti! Ja se että saa jotain upeata kierrätyskankaasta aikaseksi on ihan huippua!!
VastaaPoistaTätä kangasta jäikin vielä reilusti, joten saan varmaan tyttösillekin jotakin tehtyä tästä kesäksi :) Kiitos paljon Jannica!
Poistaupea mekko! :)
VastaaPoistaKiitos Elli!
PoistaIhastuttava!
VastaaPoistaKiitos Terhi :)
PoistaIhastuttava mekko!
VastaaPoistaKiitos paljon!
PoistaVoi, että miten ihana! Tämä oli mulla mennyt ystävänpäivän aikoihin ihan ohi silmien. Nämä vanhat sydänkuosit on kyllä niin herkkuja. Itselläkin näitä löytyy monessa sydänkoossa ja pohjavärissä.
VastaaPoistaTotta, nämä kuosit ovat kyllä ihastuttavia! Kiitos :)
Poista