sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Liikunnan iloa!



 
 
Syksy on harrastusten aikaa. Tyttäristämme vanhin aloitti uudessa tanssiryhmässä, joten sen kunniaksi piti tietenkin ommella uusi asu. Pienemmille siskoille ompelin siinä sitten samalla omansa. Niin suloisia kuin ne vaaleanpunaiset tylliunelmat pienillä tytöillä onkaan, päätin jo ensimmäisiä jumppapukuja ommellessani, että omat tekeleeni tulevat olemaan jotain muuta väriä. Vuosi sitten meillä nähtiin sinisävyisiä jumppiksia ja tänä syksynä tanssitaan reippaiden raitojen ja pallojen tahdissa. Väriä tuovat punaiset rusetit pääntiellä, hihansuissa tai lanteilla ja punaiset jumppatrikoot ovat mielestäni ihan must näiden kanssa. Nämä ovat olleet  niin mieluisat, että voi olla, että tämä äiti joutuu ompelemaan vielä toisetkin asut - ainakin kahdelle vanhimmalle neitoselle! Harrastuskausi kun on vasta alussa. Kyllähän nämä asut omaakin silmää miellyttävät.

Vanhempien tyttöjen asujen pohjana on Ottobren jumppis (1/2007), nuorimmaisen asu on itse asiassa vain ikivanha puseron kaava röyhelöllä lisättynä. Nämäkin kankaat EK:n palaosastolta.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi. Se saa minut hymyilemään :) Thank you for your comment.